Työ kuin työ pelottaa
Onko kellään muulla tällaista että jos miettii mahdollista työpaikkaa jonkun ilmoituksen perusteella, alkaa mielessä pyöriä vain mitä mahdollisia negatiivisia puolia siinä voisi olla, esim. kotisiivooja, joku pahantahtoinen ihminen voisi lavastaa varkaaksi ihan vain mustatakseni maineeni väittämällä että olisin varastanut jotain tai vahngoittanut jotain esinettä, tai asiakaspalvelutyössä jossa on yksintyöskentelyä, joutuisin jonkun narkin ryöstämäksi tai pahoinpitelemäksi, tai tulee jokin ongelma jota en osaisi ratkaista siinä yksinollessa.
Kun elämä on sujunut kaikinpuolin huonosti, aina muutenkin käynyt aina se negatiivinen mäihä, eikä koskaan satu mitään positiivisia sattumuksia, pelkään pahaa jo aivan kaikesta, ja paha usein toteutuukin, koskaan ei mikään toivottu hyvä tapahdu minulle :/
Voisiko paha karma olla syy päästä työkyvyttömyyseläkkeelle?
Kommentit (15)
Hanki hoitoa pelkoihisi. Elämätön elämä.
🇺🇦🇮🇱
Kyllä. Se on ihan normaalia. Paitsi ei pidä ajatella mitään huonoa karmaa. Monilla työpaikoilla onkin ongelmia, ihan sen systeemin, johdon ja itse firman vuoksi. Jos ei ole työntekijöitä ajateltu viimeisen päälle ja olosuhteita. Myös palkkaus ja voiko kehittää asioita parempaan. Entä työmatka ja onko joustoja.
Työhaluton keksii aina syitä, miksi ei tarvitse mennä töihin.
Kaffebulla kirjoitti:
Hanki hoitoa pelkoihisi. Elämätön elämä.
Miten niin elämätön? Jos paljon tullut vastoinkäymisiä ja isoja pettymyksiä niin kyllä siinä pelkäämään alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Työhaluton keksii aina syitä, miksi ei tarvitse mennä töihin.
Just. Et tiedä traumoista mitään.
Masennus oikeuttaa kyllä työkyvyttömyyteen ja hoitoon. Kuulostat masentuneelta.
Kohtalotoveri täällä. Nelikymppisenä ukkona olen vielä samassa tilanteessa. Työuraa taustalla vuosituhannen vaihteesta nuorena jätkänä vajaat 2 vuotta, jonka aikana puhkesi paniikkihäiriö. -08 kävin ensimmäistä kertaa kuntoutustutkimuspoliklinikalla te-toimiston lähetteellä ja nyt kuluvalla viikolla viimeksi samasta aiheesta, joten aihe on ajankohtainen itsellenikin. Oireeni ovat pahentuneet, enkä ole viidessätoista vuodessa saanut toimivaa hoitoa. Viisi vuotta kävin osittain kelan tukemana psykoterapiassa tuloksetta.
Minulla on paniikkihäiriön lisäksi diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö, keskivakavan ja vakavan välillä vaihteleva krooninen masennus, sekä sekamuotoiset persoonallisuushäiriöt, vahvimpana häiriönä estynyt persoonallisuus, joka nimenomaan saa minut kuvittelemaan suhteettomia uhkakuvia ja olen "varma" että kaikki mitä yritän menee pieleen. Lääkityksenä Escitalopram ahdistukseen päivittäin + tarvittaessa Opamoxeja kohtauksiin.
Avun hakemisesta huolimatta en ole riittävää apua saanut, niinkuin eivät aina nekään saa töitä jotka niitä hakevat. Onkohan "mene töihin" -kommentti koskaan auttanut ketään?
Mutta apua selvästikin olet vailla. En tietenkään voi luvata että sitä hakemisesta huolimatta saat mutta kannataa yrittää.
Menkää töihin. Ei ole mitään sellaista pilleriä mikä saattaa elämän normaaliksi. Siihen tepsii täsmälleen se, että elämään laittaa rutiinia, liikkuu ja siedättää itseään vaikka työpaikalla.
Apua olette kyllä saaneet. Nyt on aika mennä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Menkää töihin. Ei ole mitään sellaista pilleriä mikä saattaa elämän normaaliksi. Siihen tepsii täsmälleen se, että elämään laittaa rutiinia, liikkuu ja siedättää itseään vaikka työpaikalla.
Apua olette kyllä saaneet. Nyt on aika mennä töihin.
Juuri tätä tarkoitin. Taidat luulla että yksi konsti tepsii kaikkiin. Kiitos vaan empatiastasi.
Ja kenet luulet palkkaavan moniongelmaisen pitkäaikaistyöttömän ihan tuosta noin vain "menemällä töihin"? Tuntematta sinua, kehtaan väittää että kanssasi työskentelevä alkaa voimaan lopulta huonosti, ihan vain asenteesi perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Menkää töihin. Ei ole mitään sellaista pilleriä mikä saattaa elämän normaaliksi. Siihen tepsii täsmälleen se, että elämään laittaa rutiinia, liikkuu ja siedättää itseään vaikka työpaikalla.
Apua olette kyllä saaneet. Nyt on aika mennä töihin.
No minä olen siedättänyt itseäni työelämässä siellä sun täällä muutaman kymmenen vuoden ajan ja nyt olen ihmisraunio joka ei halua eikä uskalla poistua kotoa -saati mennä mihinkään töihin!
Mutta älä huoli, en revi sinun selkänahastasi elantoani, sinä tunnollinen ja yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja, en ole ilmoittautunut työttömäksi enkä ole hakenut MITÄÄN tukia, itsellisesti elelen.
T: N51
On tuttu tunne kyllä nuoruudesta. Pelotti vietävästi. Paska lapsuudenkoti, vuosien kiusaaminen, sosiaalisten tilanteiden pelkoja. Pelkojen, ujouden ja jännittämisen takia oli myös vaikeampi päästä töihin. Mutta menin vaan vaikka pelotti ja ahdisti vietävästi. Hain töitä joita ei muut halua; siivoomaan, varastohommiin, kammottaviin asiakaspalveluhommiin. Monessa työpaikassa en tutustunut ujouden vuoksi kehenkään, olin aina muiden silmissä outolintu. Siinä sitä sitten vuosien saatossa kuitenkin karaistui ja joku huomasi että teen työni hyvin Nyt 20v myöhemmin olen jo hyvässä, stressittömässä työssä mistä saan palkkaa bruttona yli 4000e/kk. Pikkuhiljaa pääsin kuorestani ja aina vähän eteenpäin kun olin ahkeruuteni ja osaamiseni näyttänyt. Mutta jos nyt pitäisi vaihtaa työpaikkaa vaikka irtisanomisen vuoksi; kyllä pelottais taas
MUTTA joka tapauksessa, en usko että voit ap päästä pelostasi muuta kuin kohtaamalla sen.
Vierailija kirjoitti:
Menkää töihin. Ei ole mitään sellaista pilleriä mikä saattaa elämän normaaliksi. Siihen tepsii täsmälleen se, että elämään laittaa rutiinia, liikkuu ja siedättää itseään vaikka työpaikalla.
Apua olette kyllä saaneet. Nyt on aika mennä töihin.
Näköjään tuota luppoaikaa sinullakin.
Kaffebulla kirjoitti:
Hanki hoitoa pelkoihisi. Elämätön elämä.
Ai työt tekee elämän?
Työelämä ei ole ihmisen elämää, varsinkaan nykyään kun raadat vain porvarin lompakon lihottamiseksi etkä saa itse juuri mitään hyötyä siitä.
Pelkosi estää sinua elämästä. Hanki apua.