Tunnusta syntisi tässä, minä aloitan:
Olen ollut naimisissa olevan, perheellisen miehen kanssa. Tiesin hänen olevan naimisissa.
Tästä on tosin pitkä aika, mutta kuitenkin.
Jotain vispilänkauppaa tai halailua on ollut joidenkin muidenkin naineiden miesten kanssa. En muista että olisin sängyssä asti ollut (vain tämän yhden kanssa).
Nämä vispilä-miehet eivät paina mieltäni. Tämä yksi sen sijaan painaa vieläkin. Ei se suhde tosin missään vaiheessa uhannut miehen perhettä, koska en ollut vakavissani, eikä varmaan hänkään.
Kommentit (46)
1. olen maannut varatun kanssa
2. olen ollut suhteessa naimisissa olevan kanssa
3. olen ollut suhteessa naimisissa olevan kanssa
(nämä siis kaikki eri kertoja)
4. olen "napannut" varatun olevan miehen itselleni, heidän suhde loppui, itse jätin miehen myöhemmin
5. olen "napannut" naimisissa olevan miehen itselleni. kun suhde oli vielä salainen, tapailimme aina miehen ja vaimonsa kotona vaimon ollessa muualla
6. edellisessä suhteessa aloin odottaa lasta toiselle miehelle, ja hetken oma mieheni luuli olevansa tulevan laspen isä, kunnes lapsen synnyttyä kehoitin isyystestiin
tämä on siis kohdan 4 mies, jonka siis jätin kun kuulin että lapsi ei ole hänen. hän olisi halunnut jatkaa kaikesta huolimatta yhdessä.
7. olen pettänyt jokaisessa suhteessani, PAITSI nykyisessä.
nyt ei ole ollut tarvetta, en menisi mistään hinnasta pettämään nykyistä miestäni. ehkä minustakin on kasvanut vihdoin uskollinen ihminen. tai sitten olen vihdoinkin aidosti rakastunut.
En vain jaksa vaivautua.
Kait laiskuus on syntiä. Mutta on niitä pahempiakin syntejä?
Mutta inhoan ylimielisiä ihmisiä, jotka luulevat olevansa viisaampia/parempia kuin toiset. En pidä ihmisistä jotka eivät ymmärrä tekojensa/sanojensa mahdollisia vaikutuksia toiseen ihmiseen. Pidän ihmisiä, jotka haluavat korostaa toisen "tyhmyyttä"; julmina, itsekkäinä ja sivistymättöminä moukkina. Ihminen joka haluaa korostaa omaa "paremmuuttaan", on yleensä vain huonon itsetunnon ja omanarvontunnon omaava luuseri, joka muiden mollaamisella pönkittää omaa vajaavuuttaan.
Isäni on juuri tälläinen.
alkoholismi, varattuja miehiä, laiskuus, olen varastanut, olen käyttänyt kaveriani hyväksi, valehtelua ollut riittämiin jne jne
keskiajalla moiset olisi poltettu kokossa koko kansan nähden.
Häpeäisitte. Kuvottavia eläimiä. Ettekö tosiaan kykene hillitsemään himojanne?
keskiajalla moiset olisi poltettu kokossa koko kansan nähden. Häpeäisitte. Kuvottavia eläimiä. Ettekö tosiaan kykene hillitsemään himojanne?
Tiukka nuttura kuulemma kiristää...
Ei tarkoita, että huomioisin ja hellisin tyttöä enemmän, vaan hän vain on tärkein (ja älykkäin, rauhallisin, lupaavin, taitavin...). Pojat on apinoita.
itse pidän tyhminä ihmisiä jotka eivät piittaa tekojensa seurauksista ja vaikutuksista. Tekeekö se minusta ylimielisen, julman moukan?
Mutta inhoan ylimielisiä ihmisiä, jotka luulevat olevansa viisaampia/parempia kuin toiset. En pidä ihmisistä jotka eivät ymmärrä tekojensa/sanojensa mahdollisia vaikutuksia toiseen ihmiseen. Pidän ihmisiä, jotka haluavat korostaa toisen "tyhmyyttä"; julmina, itsekkäinä ja sivistymättöminä moukkina. Ihminen joka haluaa korostaa omaa "paremmuuttaan", on yleensä vain huonon itsetunnon ja omanarvontunnon omaava luuseri, joka muiden mollaamisella pönkittää omaa vajaavuuttaan.
Isäni on juuri tälläinen.
niin paljon syntejä,etten jaksa edes luetella. nyt olen jo rauhoittunut ja 2 lapsen onnellinen ja kunnollinen,naimisissa oleva äiti. tosin minulla ei edelleenkään ole hirveämmin varaa arvostella muita menneisyyteni takia,enkä niin halua tehdäkkään..

Ihan kuin mun näppiksestä tuo sun teksti. Todellakin, oman menneisyyden muisteleminen hillitsee jeesustelun ja moralisoinnin tarvetta ;)
t. toinen "parannuksen" tehnyt
Muutenkin toivomisen varaa jää luonnepuolella. Äitinä ja aviopuolisona olen ollut melko kärsimätön ja itsekäs.
käämi palaa varsinkin mieheni hitaaseen hoksoon ja huomauttelen ivallisesti :o(
Niin määkin!! Voi niitä raukkoja jotka sitä joutuvat todistamaan vaikka uimahallissa!! :DD
Itse pidän tyhminä mm. ihmisiä jotka eivät jaksa ehkäistä kun se on niin hankalaa ja sitten itkevät kun tulevat raskaaksi ja niitä joiden mielestä masennus on vain laiskuutta.
terv. 4 joka ei jaksa tyhmiä ihmisiä