Verotusta ja lakia tuntevat hoi!
Olen aivan hiilenä. Sain verotoimistosta kirjeen, että minun on selvitettävä _tositteiden kera_ miten on mahdollista, että olen käyttänyt asunnon ostoon noin 65 000 euroa säästöjäni. Soitin ja kerroin, että olen perinyt isältäni 20 000 euroa ja säästänyt loput. Verottajaa tämä ei tyydytä, sillä heidän mukaansa ei ole mahdollista, että olisin säästänyt pienestä palkastani noin paljon.
Näin asia nyt vaan on. Olen ihan epätoivoinen. En tietenkään ole säästänyt kaikkia kuitteja ja tiliotteita vuodesta 1999 alkaen (jolloin aloin saada palkkaa). Ei minulla ole siihen tilaa. Ja vaikka olisinkin, verottaja ei usko, että palkastani on jäänyt rahaa säästöön. Olen lisäksi ollut osan ajasta apurahalla, eikä siitä ole tietenkään merkintää missään, koska apuraha on verotonta.
Minä nyt vaan olen säästäväinen ja oma asunto on ollut haaveena pitkään. Mitä voin tehdä? Kuulemma jos en voi todistaa säästöjen lähdettä, minua verotetaan tuosta 45000 eurosta.
Tämä on oikeusmurha, eikä todellakaan mikään provo jos joku niin luulee.
Kommentit (35)
viet yön pimeydessä verovirkailijan postilaatikkoon jonkin kivan yllärin. Kiusanteolta tuollaiset kyselyt nimittäin kuulostavat.
Verottaja lähettää ihan varmasti aina kyselyn, jos omaisuuden arvo on vuoden aikana kasvanut enemmän kuin mitä verovelvollisen nettotulot ovat. (Paitsi ehkä siinä tapauksessa, että omaisuus on osakkeina, joiden arvo on kasvanut.)
Olen kerännyt säästöjä sen 45 000 edestä aikana, jona olen tienannut yli satatuhatta euroa. Omaisuuden arvo ei siis ole kasvanut enempää kuin nettotulot, vaan huomattavasti vähemmän.
Olen kerännyt säästöjä sen 45 000 edestä aikana, jona olen tienannut yli satatuhatta euroa. Omaisuuden arvo ei siis ole kasvanut enempää kuin nettotulot, vaan huomattavasti vähemmän.
Verottajalla ei ole mitään tietoa siitä, miten säästösi pankkitilillä ovat vuosien aikana kerääntyneet. Verottajan papereiden mukaan siis sinun omaisuutesi on ollut vuoden alussa 0 euroa ja vuoden lopussa 65000 euroa. Jos olet vuoden aikana saanut nettopalkka alle 65000 euroa, lähettää verottaja tällaisessa tapauksessa aina kyselyn. (Paitsi silloin, jos jo veroehdotusta täyttäessä on selvittänyt, miten säästöt ovat kertyneet vuosien varrella. Näin minä tein asunnon ostettuani ja säästyin tällaisiltä selvityspyynnöiltä.)
Olen kerännyt säästöjä sen 45 000 edestä aikana, jona olen tienannut yli satatuhatta euroa. Omaisuuden arvo ei siis ole kasvanut enempää kuin nettotulot, vaan huomattavasti vähemmän.Verottajalla ei ole mitään tietoa siitä, miten säästösi pankkitilillä ovat vuosien aikana kerääntyneet. Verottajan papereiden mukaan siis sinun omaisuutesi on ollut vuoden alussa 0 euroa ja vuoden lopussa 65000 euroa. Jos olet vuoden aikana saanut nettopalkka alle 65000 euroa, lähettää verottaja tällaisessa tapauksessa aina kyselyn. (Paitsi silloin, jos jo veroehdotusta täyttäessä on selvittänyt, miten säästöt ovat kertyneet vuosien varrella. Näin minä tein asunnon ostettuani ja säästyin tällaisiltä selvityspyynnöiltä.)
Onpa verottajalla ihme käsitys asiasta. Siis että vuoden alussa minulla on ollut 0 euroa ja lopussa 65 000 euroa. No kiitos kuitenkin kun valaisit; minun maalaisjärkeni ei riitä ymmärtämään verottajan logiikkaa.
En todellakaan tiennyt veroehdotusta täyttäessäni, että tuollainen selvitys pitäisi tehdä.
t. AP
Tuo on aivan helppo todistettava, jos on tiliotteet säästössä.
Minulla ei ole tilaa säästää niitä vuosia; toki säästän aina vuoden loppuun asti.
Miten ne kehtaavat näyttää naamansa kaupungilla?
kun pankin pitää ilmoitaa viranomaisille oudoista rahasiirroista. 20000 vai 40000?
Musta on ihan hyvä, että verottaja kysyy selvityksiä tämmöisissä tapauksissa ja jos sulla ei ole mitään salattavaa niin ei ole mitään ongelmaakaan. Veropetos ja pimeätyö on vaan nykyään kansanhuvi.
Mutta kuulemma todistustaakka on minulla. Siis minun on todistettava, etten ole saanut pimeitä tuloja, eikä niin päin, että verottajan olisi todistettava, että minulla olisi jotain outoja tuloja.
Ja mitään tuon suuruusluokan siirtoja ei ole, paitsi tietysti se 20 000 jonka sain isäni perintönä.
t. ap
olen tehnyt töitä Ruotissa ja maksanut veroni Ruotsiin puolen vuoden ajan. Lisää paperityötä tiedossa...
t. AP
Siinä on se sun siirtosi. Nyt sun pitää vaan keroa verottajalle mistä olet saanut sen 65000, ei se sen vaikeampaa ole.
Siinä on se sun siirtosi. Nyt sun pitää vaan keroa verottajalle mistä olet saanut sen 65000, ei se sen vaikeampaa ole.
Kyllähän minä kerron, mistä 65000 euroa on peräisin, mutta miten ihmeessä voin _todistaa_, että olen säästänyt ne? Jos lukisit aiemmat viestini, niin huomaisit, että verottaja pitää mahdottomana, että olisin säästänyt pienestä palkasta.
t. ap
esim. saldoilla
2009 60000 euroa
2008 55000 euroa
2007 50000 euroa
2006 45000 euroa
2005 40000 euroa
2004 35000 euroa
2003 30000 euroa
2002 25000 euroa
2001 20000 euroa
Työnnät sen perintösi tuonne oikeaan väliin, ethän sinä kumminkaan ole sukanvarteen säästänyt vaan säännöllisesti pankkitilille sen viitisen tonnia vuodessa.
Kenellä on tallessa 10 vuoden tiliotteet? Minulla ei ole tilaa säästää niitä vuosia; toki säästän aina vuoden loppuun asti.
jos vaikka luettaisiin näitä juttuja.
Viestissä 4 todettiin että pankista saa ne 10v ajalta. Laki vaatii pankin säilyttävän tilitiedot 10 ajan....
Jos ei ole mahdollisuuksia säästää kaikkia tiliotteita, niin kannattaa ainakin säästää jokaiselta vuodelta yksi tiliote niin, että on tallessa tiliotteita noin vuoden välein. Samoin jos on jossain kuussa saanut poikkeuksellisen suuren rahasumman, kannattaa säästää se tiliote.
Näin on helppo todistaa myöhemmin rahojen kerääntyminen vähitellen. Mutta ap saa tosiaan ne tiliotteet pankista (tosin maksua vastaan), joten ei hänellä ole tässä hätää.
45000 euroa 10 vuodessa tekee 4500 euroa säästämistä yhden vuoden aikana, siis alle 400 euroa kuukaudessa. Jos ap:n nettotulot ovat olleet esim. 1200 euroa kuukaudessa, ja tuosta on mennyt 350 euroa vuokraan (osoitettavissa helposti) ja 200 euroa ruokaan (täysin uskottava summa yhdelle ihmiselle), niin tuohon jää vielä 250 euroa muihin menoihin, mikä näyttää täysin järkevältä. Ei tuosta tule mitään ongelmaa. Sitten, jos tuo 1200 euroa on ollut bruttotuloja, on varmaan syytä selvittää vähän tarkemmin noita muita menoja.
Todennäköisesti jo 10 vuoden tiliotteiden toimittaminen verottajalle ja lyhyt selvitys asumis- ja ruokamenoista riittää tähän.
Verottaja lähettää ihan varmasti aina kyselyn, jos omaisuuden arvo on vuoden aikana kasvanut enemmän kuin mitä verovelvollisen nettotulot ovat. (Paitsi ehkä siinä tapauksessa, että omaisuus on osakkeina, joiden arvo on kasvanut.)