Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tämä (oma) mustasukkaisuus tappaa minut!
04.08.2010 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuosia, mutta tämä mustasukkaisuus ei vain hellitä. Aina kun vaikka myyjä on viehättävä ja mies puhuu hänen kanssaan, seuraan sivusta ja yritän lukea rivien välistä. Aina jos mies ei vastaa puhelimeen työaikana, niin pelkään pahinta. Aina kun mies menee vaikka kauppaan niin arvioin, onko niiden asioiden hoitaminen voinut viedä niin kauan kuin siihen meni. Yks päivä mies jäi hoitamaan kotiin sairasta lasta, kun siivooja tuli. Tämä siivooja on viehättävä nainen ja heti tunsin piston. Täysin sairasta siis.
Tänään tuli huippu. Mies lähti pelaamaan tennistä ja kertoi etukäteen että pelaa klo 13-15, missä ja työkaverinsa kanssa.
Tein ruoan kotona ja soitin klo 15.30, monelta hän tulee, että syödään. Hän ei vastannut. Kokeilin uudestaan klo 15.45 ja klo 16.30. Ei vastannut.
Mies soitti takaisin pian tämän jälkeen. Hän oli syönyt kollegansa kanssa tennishallilla (kuten aina syö ko kollegan jälkeen). Hänellä on aina pelikentällä puhelin äänettömällä ja oli unohtanut laittaa puhelimen päälle.
Arvatkaa, mitä visualisoin tuona aikana, kun en saanut häntä kiinni?? Kun mies lopulta tuli kotiin, minä puhkesin itkemään. Mies luuli, että itken sitä, että lounas meni pieleen, mutta ei, en sitä itkenyt. Minä itkin tätä älytöntä mustasukkaisuutta! Tämä on sairasta ja tappaa minut lopulta! Tiedättkö, mieheni ei ole koskaan pettänyt luottamustani, ei siis ole koskaan jäänyt mistään kiinni. Mieheni on myös suoraselkäistä tyyppiä, eli siis heppinsä vietävässä olevaa.
Sairasta, sairasta, sairasta, sairasta. Miten ihmeessä pääsen tästä eroon???? Minulla on oma elämä, omat harrastukset, hyvä työ, olen taloudellisesti riippumaton. En halua myöskään puhua miehenmi kanssa asiasta, en halua paljastaa olevani näin sairas tyyppi. Argghhhh!!!
Kommentit (68)
minä täällä kirjoitan, että te olette minun terapeuttejani :-).
Uskon kyllä, että jostain tuo pahimman pelko nousee. Mutta minulla ei ole pienempiä sisaruksia, jotka olisivat vieneet huomion. Muistan olleeni ensimmäisen kerran hoidossa viikon verran 7-vuotiaana. Se oli niin jännää, että muistan vieläkin. Äitini teki paljon töitä kotoa käsin, eli en koskaan ollut päiväkodissa, vaan siinä kotona.
Uskon, että pelot voivat siirtyä sukupolvesta toiseen. Vanhemmat siis välittävät omat pelkonsa lapsilleen. Minun vanhempani olivat pieniä sota-aikana ja kokivat evakkoajan ja hylkäämiset. Voi olla, että kyse on siirtymästäkin. Äitini sanoi, että hänen oma taustansa iski hänet masennukesen vasta keski-iässä, jolloin minä olin jo isompi.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän tunteen. kamalaa. itse oon ollu kans aivan kauheen mustis. siis jopa lehtien kuvat on saanut mut ihan rikki :( suosittelen ehdottomasti terapiaan menoa, ja miksei pariterapiaankin. olen itse käyny lähes 8v terapiassa ja nyk miehen kanssa ollu 4v. 2 v oli aika kamalia. mut nyt on viiminen vuosi ollu ihana. ehkä oon saanu enemmän itseluottamusta ja itsetunto on kohonnu enkä ole enää niin mustis. ja jopa mies voi lukea lehtiä ja mennä kauppaan. ennen ei voinu.. eli kllä siitä parantua voi. mut mun mielestä sun kannattas puhua sun miehelle avoimesti sun tunteista.. milta aina millonki tuntuu. mies ymmärrtäs ehkä paremmin sun käytöstä.. ja saisit epäilyksiis vastauksia ja voisit käsitellä asioita sit :) tsemppiä kauheesti. tiedän että siitä voi parantua!!
kiva kuulla kohtalotovereita. Kyllä minä luulen, että mies tietää olevani mustasukkainen, mutta hän ei taatusti tiedä, kuinka paljon olenkaan mustis.
Minusta minulla on hyvä itsetunto ja itseluottamus. Ei niitä tarvitse enempää kohottaa, jotta pysyn vielä nöyränä ihmisenä :-).
Kyllä taannoin totesin miehelle, että mitäs katsot tuon naisen perään. Mies sanoi, että hän on mies ja hänellä on silmät päässä, mutta ei sen kummempaa. Sitten hän sanoi, että kyllä minäkin saan muita miehiä katsella.
Tiedän myös, että mieheni rakastaa minua. Minulla ei ole siitä epäilystä.
ap
koko lapsuusajan kotihoidossa. Olin ehkä 10 vuotias kun olin jossakin ekan kerran yötä ilman vanhempia ja pienempiä sisaruksia ei ollut.
2
Olen aivan palasina. Pelkään kaikkia naisia, työpaikoilla, kaduilla, telkkarissa, internetissä... Elämäni on pelkkää vahtimista ja kontrollointia. Yritän saada mustasukkaisuuteni hallintaan mutta se ei ole mikään helppo tehtävä. Onneksi mieheni on toistaiseksi jaksanut tukea ja kannustaa minua, vaikka en pysty antamaan hänelle juuri muuta kuin kyttäämistä ja epäluottamusta kiitokseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sama ongelma. Nyt ei ole edes miestä, mutta ajattelen mitä eksäni tykkäisi naisista joita näen kadulla tai lehdissä ja piinaan itseäni sillä. Joskus olen mustasukkainen jos jossain keskustelupalstalla miehet kehuvat jotain julkkiksia. Nyt ei tee mieli aloittaa mitään suhdetta koska se olisi vain pelkäämistä ja kyttäystä.
Tiedän kyllä hylätyksi tulemisen pelon johtuvan lapsuudestani. Jotenkin olen tottunut elämään asian kanssa, kun yritän aina rationaalisesti miettiä miksi pelkään sitä ja tätä..
Meillä on mieheni kanssa tosi hyvä keskusteluyhteys ja koen sen lisäävän luottamusta välillämme. Mutta en silti koe, että minulla olisi "oikeus" kaataa mustasukkaisuus aina miehen niskaan. Pyrin kontroilloimaan omat negatiiviset tunteeni silloin kun mustasukkaisuus iskee..
Mies on myös mustis joskus, mutta ei yleensä niin paljon kuin minä.
Mites teillä muilla mustasukkaisilla on, käyvätkö puolisonne yksin lomareissuilla, baarissa ym.?
Alue: Aihe vapaa
että onko tuo turvattomuutesi lapsuudesta peräisin. Onko sinut lapsena hylätty? Onko esimerkiksi viety pitkiksi ajoiksi mummolaan jos perheeseen syntyi pikkusisko tai veli. Tuo, mitä kerrot ei todellakaan ole normaalia. Mitä, jos terapiassa kävisit läpi tuota tunnetta ja ainaista pahimman pelkoa.
Vapautuisit, elämä olisi kevyempää. Suosittelen.