Tämä (oma) mustasukkaisuus tappaa minut!

Juu, tunnistan itseni tuosta jonkun suuren odottamisesta. Taidan olla oikea draamakuningatar.... Riitelemme miehen kanssa rajusti parin vuoden välein ja silloin aina itken, että tämä on lopun alkua. Nyt avioliittomme on ohi jne. Vaikka kyse on ollut vain tavallinen riita.



Isän tyttö kyllä olin. Äitini ei ollut (eikä ole vieläkään) etäinen.



Tulkinnat ovat...?



ap

oletko ajatellut sitä, että jos miehesi tennistä pelatessaan onkin pettämässä sinua? Mitä jos hänellä on toinen nainen? Mitä sitten?



Tuokin kannattaa käydä läpi loppuun asti ajatuksissa? Mustasukkaisuus voi pahentua siitä, että ei salli itsensä ajattelevan "mitä sitten jos" vaan jää junnaamaan siihen vaiheeseen "eihän eihän eihän".



Ja tosiasiahan on se, että myös "kunnolliset" miehet pettävät. Esim. lähipiirissäni se, josta kukaan ei olisi uskonut oli vuosia elänyt toista elämää.

Mieheni pelaa paljon tennistä ja tennis on hänen elämänsä intohimo. Kyllä tennis menee kenen tahansa naisen edelle :-). Sitä paitsi hän merkitsee aina pelien jälkeen pistetilanteet nettiin, koska pelaa eri sarjoja. Ei hän niitä voisi sinne laittaa, ellei pelaisi oikeasti.

Kyllä minä olen ajatellut niin pitkälle "mitä sitten jos". Jotenkin pystyn jollain asteella hyväksymäänkin ajatuksen "mitä jos", mutta sitä, mitä minä en hyväksy yhtään on valehtelu. En siedä ajatusta, että hän valehtelisi minulle.

ap

oletko ajatellut sitä, että jos miehesi tennistä pelatessaan onkin pettämässä sinua? Mitä jos hänellä on toinen nainen? Mitä sitten? Tuokin kannattaa käydä läpi loppuun asti ajatuksissa? Mustasukkaisuus voi pahentua siitä, että ei salli itsensä ajattelevan "mitä sitten jos" vaan jää junnaamaan siihen vaiheeseen "eihän eihän eihän". Ja tosiasiahan on se, että myös "kunnolliset" miehet pettävät. Esim. lähipiirissäni se, josta kukaan ei olisi uskonut oli vuosia elänyt toista elämää.

Tietenkin laittaa pisteensä jne. Tennis menee kenen tahansa naisen edelle? BUaaahhhhaahhhaaaa Ap on sinisilmäinen ihminen. Ei voi muuta sanoa.

Mieheni pelaa paljon tennistä ja tennis on hänen elämänsä intohimo. Kyllä tennis menee kenen tahansa naisen edelle :-). Sitä paitsi hän merkitsee aina pelien jälkeen pistetilanteet nettiin, koska pelaa eri sarjoja. Ei hän niitä voisi sinne laittaa, ellei pelaisi oikeasti. Kyllä minä olen ajatellut niin pitkälle "mitä sitten jos". Jotenkin pystyn jollain asteella hyväksymäänkin ajatuksen "mitä jos", mutta sitä, mitä minä en hyväksy yhtään on valehtelu. En siedä ajatusta, että hän valehtelisi minulle. ap

oletko ajatellut sitä, että jos miehesi tennistä pelatessaan onkin pettämässä sinua? Mitä jos hänellä on toinen nainen? Mitä sitten? Tuokin kannattaa käydä läpi loppuun asti ajatuksissa? Mustasukkaisuus voi pahentua siitä, että ei salli itsensä ajattelevan "mitä sitten jos" vaan jää junnaamaan siihen vaiheeseen "eihän eihän eihän". Ja tosiasiahan on se, että myös "kunnolliset" miehet pettävät. Esim. lähipiirissäni se, josta kukaan ei olisi uskonut oli vuosia elänyt toista elämää.

Sinä viet tätä ketjua toisille raiteille. Minä nostin tämän ketjun oman mustasukkaisuuteni tähden. En epäile, että miehelläni on toinen nainen. Minua vain rassaa oma mustasukkaisuuteni.

Ehkä tämä on sinusta sinisilmäistä, mutta jos epäilen miehelläni olevan toinen nainen, niin sitten nostan sen tiimoilta uuden ketjun. Tämä ketju koskee omia ajatuksiani.



ap

Olen itsekkin juuri samanlainen kuin ap. Olen mustasukkainen ja epäilevä syytta suotta. Olemme olleet yli 6 vuotta yhdessä mieheni kanssa. Ensimmäiset vuodet menivät alkuhuumassa mutta jossain vaiheessa mustasukkaisuus asteli kuvioihin. Pidän kaikkia naisia vihollisina, enkä siedä sitä, että miehelläni on naispuoleisia kavereita. Vapaa-ajankaverit ovat kaikki miehiä, mutta arvatkaa vain mitä pienessä päässäni liikkuukaan kun tiedän mieheni olevan tekemisissä naispuoleisten työkavereidensa kanssa..



Olen puhunut asiasta mieheni kanssa, mutta en silti viitsi aina kaikkia kohtauksiani esittää hänellekkään. Pelkään, että liiallinen mustasukkaisuuteni pilaa suhteemme. Olenkin yrittänyt hillitä ajatuksiani tämän vuoden alusta alkaen, ja nyt onkin mennyt paremmin. Uskon, että minulla nämä sairaat, epäluuloiset ajatukset kumpuavat huonosta itsetunnostani ja masennusalttiudestani. Aina kun masennus nostaa päätään, pettämisajatukset alkavat pyöriä enemmän päässä ja aihe tulee uniinkin.



Olisi ihana päästä näistä turhista murheista eroon ja elää vähän rennommin...

Jälleen kerran totean, että av riittää terapeutiksi. Sinä toteat sen saman asian, jota minä olen viimeisen vuorokauden aikana pohtinut. Olet nimittäin oikeassa. Olen elänyt aika erikoisessa perheessä. Lapsuudenkotini oli oikea majatalo, missä ihmisiä tuli ja meni. Muut ihmiset olivat erittäin tärkeitä. Meidän lasten ehdoilla ei koskaan eletty. Tätä asiaa olen aikuisena työstänyt ja kyennyt antamaan sen vanhemmilleni anteeksi. Se ei minua enää vuosiin vaivannut. En ole koskaan (tietoisesti) hakenut miehestä isän korviketta. Aika raflaava ehdotus, että olisin hakenut sitä...Täytyy laittaa mietintämyssy päähän....Kerro vielä, miten tästä asiasta pääsee eteenpäin, jos tällaisen alitajuisen havainnoin voin itsensäni löytää. ap

jos sinulla olisi normaalin terve itsearvostus, tietäisit omat hyvät puolesi ja myös kehittämisen paikkasi ja vikasi ja ajattelisit rehellisesti että minä riitän, olen ihan hyvä tällaisenaan. Sinun ei tarvitsisi kokea muita kilpailijoina. Aina on olemassa nätimpiä, fiksumpia, eksoottisempia naisia. Mutta ne eivät ole sinulle uhka jos syvällisesti tunnet, että olet tarpeeksi hyvä. Eli taas kerran lapsuuteen: oletko saanut olla tarpeeksi hyvä vanhemmillesi vai ovatko he (kenties piiloviestinä) jotenkin antaneet sinun kokea, että olet jossain määrin riittämätön, kelvoton, "toiseksi paras". Jos, sinun aikuinen tehtäväsi on työstää menneisyytesi ja painokkaasti muistaa että miehesi ei ole isäsi/äitisi.

elämä lapsuudessa. Kotimme oli kuin majatalo, muut ihmiset tärkeämpiä kuin me lapset. Ja mustasukkainen, epävarma ja huonon itsetunnon omaava olen minäkin. Oletkohan sisareni..?

Kaipa sellainen lapsena kakkoseksi jääminen on sitten asia, joka heijastuu koko elämään. Eilen kauhulla tajusin, että näinköhän heijastan samaa toimintatapaa omiin lapsiini tai ehkä lähinnä kuopukseemme (minä siis itse olen kuopus)? Toimintatavalla tarkoitan sitä, että aikuiset päättävät kaiken ja lapsia ei kuunnella, ja minä määrään, mikä elämässä on tärkeää.

ap

Jälleen kerran totean, että av riittää

terapeutiksi. Sinä toteat sen saman asian, jota minä olen viimeisen vuorokauden aikana pohtinut. Olet nimittäin oikeassa. Olen elänyt aika erikoisessa perheessä. Lapsuudenkotini oli oikea majatalo, missä ihmisiä tuli ja meni. Muut ihmiset olivat erittäin tärkeitä. Meidän lasten ehdoilla ei koskaan eletty. Tätä asiaa olen aikuisena työstänyt ja kyennyt antamaan sen vanhemmilleni anteeksi. Se ei minua enää vuosiin vaivannut. En ole koskaan (tietoisesti) hakenut miehestä isän korviketta. Aika raflaava ehdotus, että olisin hakenut sitä...Täytyy laittaa mietintämyssy päähän....Kerro vielä, miten tästä asiasta pääsee eteenpäin, jos tällaisen alitajuisen havainnoin voin itsensäni löytää. ap

jos sinulla olisi normaalin terve itsearvostus, tietäisit omat hyvät puolesi ja myös kehittämisen paikkasi ja vikasi ja ajattelisit rehellisesti että minä riitän, olen ihan hyvä tällaisenaan. Sinun ei tarvitsisi kokea muita kilpailijoina. Aina on olemassa nätimpiä, fiksumpia, eksoottisempia naisia. Mutta ne eivät ole sinulle uhka jos syvällisesti tunnet, että olet tarpeeksi hyvä. Eli taas kerran lapsuuteen: oletko saanut olla tarpeeksi hyvä vanhemmillesi vai ovatko he (kenties piiloviestinä) jotenkin antaneet sinun kokea, että olet jossain määrin riittämätön, kelvoton, "toiseksi paras". Jos, sinun aikuinen tehtäväsi on työstää menneisyytesi ja painokkaasti muistaa että miehesi ei ole isäsi/äitisi.

elämä lapsuudessa. Kotimme oli kuin majatalo, muut ihmiset tärkeämpiä kuin me lapset. Ja mustasukkainen, epävarma ja huonon itsetunnon omaava olen minäkin. Oletkohan sisareni..?

aloittakaa vaikkapa kalliista esineestä tai rahasta. Annatte pois.



Opettelemalla antamaan oppii myös sen ettei mitään oikeasti voi omistaa, sillä aina löytyy joku joka ottaa rakkaan asian pois.



Menettämisen pelko on selvitettävissä näin.

Ihmistä ei voi omistaa.

ja varmasti jokaisen ihmisen on hyvä kokea tämä - kunhan ei liian tuskallisella tavalla. Kaikkihan tietävät, ettei ihmistä voi omistaa. Vanha laulukin sanoo, että if you love someone, set them free, ja jos tämä toinen tulee itse takaisin voit olla, että hän rakastaa sinua. Mutta miten ihmeessä tämän kaiken saisin myös tunteen tasolle?

aloittakaa vaikkapa kalliista esineestä tai rahasta. Annatte pois. Opettelemalla antamaan oppii myös sen ettei mitään oikeasti voi omistaa, sillä aina löytyy joku joka ottaa rakkaan asian pois. Menettämisen pelko on selvitettävissä näin. Ihmistä ei voi omistaa.

mikä seuraus siitä olisi, jos mustasukkaiset harhakuvitelmasi toteutuisivat? Siis mikä olisi kamalin skenaario? Jos miehesi touhuaisi jotain jonkun kanssa, niin olisiko se niin kamalaa. Kuolisiko joku siihen? Itse en ole kovin mustasukkainen, mutta joskus jos sellainen nostaa päätään, mietin, että jos mieheni sellaista tekisi ja emme siitä selviäisi, moinen kusipää saisi mennä...

Periaatteessa olen samaa mieltä, jos mies osoittautuisi kusipääksi, niin menköön. En minä siihen kuolisi. Kamalin skenaario olisi huomata, että elämäni on ollut pelkkää valhetta, olen ylläpitänyt imagoa "hyvästä" miehestä ja olen näin elänyt harhassa. Kamalinta olisi se, että luottamukseni mieheeni, miehiin ja varmaan koko ihmiskuntaan romuttuisi.

Olen tässä viime päivinä jälleen pohtinut asioita ja tullut siihen tulokseen, että olen etupäässä mustasukkainen siitä syystä, että pelkään jonkun toisen olevan MIELENKIINTOISEMPI kuin minä. Olemme olleet niin pitkään yhdessä, että sitä jo tuntee toisensa aika hyvin ja yrityksistä huolimatta on vaikea yllättää toista. Pelkään, että hän henkisellä tasolla viehättyy jostain toisesta enemmän kuin minusta.

Kykenen siis ymmärtämään, että aina löytyy seksikkäämpi ja kauniimpi. Kykenen ymmärtämään, että ihmisellä voi olla fyysistä vetoa johonkin. Mutta sitä en voi hyväksyä, että joku muu menisi kokonaisuutena minun edelleni. Siksi en kestä, että hän tykkäisi enemmän puhua jonkun muun kanssa puhelimessa kuin minun kanssani.

No, ehkä edellämainittuun löytyy selitys lapsuudestani ja siitä, että lapset olivat aina vanhemilleni kakkossijalla, mutta:

Mistäköhän se johtuu, että pidä siitä, jos joku nainen osoittaa pitävänsä miehestäni? Kerran eräs nainen flirttaili hänelle (nainen ei ollut yhtään mieheni tyyppiä, enkä pelännyt siis tätä. Tai taannoin eräs tuntematon nainen tarjosi hänelle autokyytiä hänen oltuaan lenkillä (mies sanoi, että hänen täytyi olla täysi hullu, että uskalsi pyytää tuntematona).

Onko ajatuksia, mistä johtuu, että tällaiset asiat häiritsevät minua ja herättävät mustasukkaisuuteni? Siis mieheni ei ollut kiinnostunut ja silti se häiritsee minua?

mieheni petti minua ihan meidän suhteen alussa.

Olen myös itse pettänäyt edellistä miestäni.

pelko on koska se on helppoa, siis pettäminne

ajatuksia/kommentteja/neuvoja viimeiseen kysymykseeni?



ap

ajatuksia/kommentteja/neuvoja viimeiseen kysymykseeni?

ap

ajattelet, että kun tarpeeksi moni nainen yrittää miestäsi, niin väistämättä se jonkun mukaan lähtee?

Nainen pelkää koko ajan menettävänsä isänsä äidille, jolle isä oikeastaan olisi kuulunut. Jos äiti on ollut etäinen eikä ole onnistunut voittamaan isää tyttäreltä itselleen eikä isä ole ymmärtänyt rakastua äitiin tyttären sijasta (oidipaalitilanne), tytär jää kiinni isäsuhteeseensa. Tytölle jää fantasia ja alitajuinen toive siitä, että tulisi nainen (=äiti), joka voittaa tyttären rakkauden kohteen (=isän) itselleen ja tytär jää yksin ja joutuu (=pääsee) itsenäistymään ja etsimään itselleen todellisen kumppanin.

Vain, jos tytär mielikuvissaan onnistuu luovuttamaan isän äidille, tytär voi päästä irti isästä etsimään omaa miestään maailmasta.

t. 41

Isän tyttö kyllä olin. Äitini ei ollut (eikä ole vieläkään) etäinen.

Tulkinnat ovat...?

ap

Ei, en ole oidipaaliriippuvainen. Isäni on laittanut jopa vessan oveen runon äidistäni. Olen siis itsenäistynyt.

Vaikka nostinkin tämän ketjun jälleen niin korostan, että ihan TOSI olen päässyt irti (ainakin tilapäisesti) mustasukkaisuudestani, kiitos tämän ketjun. Tänään miehellä oli menoja, enkä yhtään pohtinut mitään omituisuuksia. Kiitos tielle kaikille, näitä asioita en uskaltaisi paljastaa ystävilleni.

ap

Nainen pelkää koko ajan menettävänsä isänsä äidille, jolle isä oikeastaan olisi kuulunut. Jos äiti on ollut etäinen eikä ole onnistunut voittamaan isää tyttäreltä itselleen eikä isä ole ymmärtänyt rakastua äitiin tyttären sijasta (oidipaalitilanne), tytär jää kiinni isäsuhteeseensa. Tytölle jää fantasia ja alitajuinen toive siitä, että tulisi nainen (=äiti), joka voittaa tyttären rakkauden kohteen (=isän) itselleen ja tytär jää yksin ja joutuu (=pääsee) itsenäistymään ja etsimään itselleen todellisen kumppanin. Vain, jos tytär mielikuvissaan onnistuu luovuttamaan isän äidille, tytär voi päästä irti isästä etsimään omaa miestään maailmasta. t. 41

Isän tyttö kyllä olin. Äitini ei ollut (eikä ole vieläkään) etäinen. Tulkinnat ovat...? ap

Menkää oikeasti töihin. -olette vain meidän veronmaksajien elätettävänä ja sekoatte päästänne sinne neljänseinän sisään huutavien lapsienne kanssa.



Olkaa vaikka presidenttejä ja töissä, mutta menkää oikeasti sinne töihin. Voin taata että mustasukkaisuus katoaa pois.

olen työntekijä ja veronmaksaja. Ihan oikeesti. Lapsenikin ovat jo koululaisia eivätkä huutavia, jotka pitävät minut neljän seinän sisällä.

Mutta sinänsä mielenkiintoinen kommentti. Tämä minun mustasukkaisuuteni on nostanut päätään juuri kesäLOMAN aikana....

ap

Menkää oikeasti töihin. -olette vain meidän veronmaksajien elätettävänä ja sekoatte päästänne sinne neljänseinän sisään huutavien lapsienne kanssa. Olkaa vaikka presidenttejä ja töissä, mutta menkää oikeasti sinne töihin. Voin taata että mustasukkaisuus katoaa pois.

Hei vaan!



Tunsin heti piston itsessäni, kun luin sinun tekstisi. Mieheni tietää ja tuntee minut ja erityisesti mustasukkaisuuteni.



Olen todella mustasukkainen miehestäni, koska hän on sanavalmis, sosiaalinen ja olen häneen edelleen niin rakastunut kuin olin suhteemme alussa.



Olen joutunut opettelemaan luottamusta, jota en kotona nähnyt ja oppinut. Isäni petti äitiäni ja sain hänet siitä kiinikin. Tämä kaikki tapahtui, kun olin n.10vuotias ja alle. Silloin päätin, että en ikinä ota miestä itselleni. Kun sitten tapasin mieheni ja arki tuli kuvioon, tajusin, että pelkään sitä tunnetta minkä joskus sain oman isäni takia tuntea. Olen aivan varma, että jos kaunis nainen menee juttelemaan miehelleni, alkaa mieheni ehdotella naiselle kaikkea mahdollista. Miksi näin ajattelen, mietin sitä usein...?! Olemme onneksi pystyneet juttelemaan asiasta. Mieheni haluaa keskutella, koska hän itse sanoo, että luottaa minuun 100% ja myös minun olisi elämäni takapakeista huolimatta opeteltava pikkuhiljaa luottamaan myös häneen. Olen samaa mieltä asiasta.



Ehkä minun on vain pikkuhiljaa käytävä tätä elämänkoulua. Vaikka välillä tunnenkin olevani hullu, kun mietin päässäni että kaikki on ok, älä panikoi.

Siihen on lääkkeet. Hakekaa hyvät ihmiset äkkiä apua sairauteenne.