Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tämä (oma) mustasukkaisuus tappaa minut!
04.08.2010 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuosia, mutta tämä mustasukkaisuus ei vain hellitä. Aina kun vaikka myyjä on viehättävä ja mies puhuu hänen kanssaan, seuraan sivusta ja yritän lukea rivien välistä. Aina jos mies ei vastaa puhelimeen työaikana, niin pelkään pahinta. Aina kun mies menee vaikka kauppaan niin arvioin, onko niiden asioiden hoitaminen voinut viedä niin kauan kuin siihen meni. Yks päivä mies jäi hoitamaan kotiin sairasta lasta, kun siivooja tuli. Tämä siivooja on viehättävä nainen ja heti tunsin piston. Täysin sairasta siis.
Tänään tuli huippu. Mies lähti pelaamaan tennistä ja kertoi etukäteen että pelaa klo 13-15, missä ja työkaverinsa kanssa.
Tein ruoan kotona ja soitin klo 15.30, monelta hän tulee, että syödään. Hän ei vastannut. Kokeilin uudestaan klo 15.45 ja klo 16.30. Ei vastannut.
Mies soitti takaisin pian tämän jälkeen. Hän oli syönyt kollegansa kanssa tennishallilla (kuten aina syö ko kollegan jälkeen). Hänellä on aina pelikentällä puhelin äänettömällä ja oli unohtanut laittaa puhelimen päälle.
Arvatkaa, mitä visualisoin tuona aikana, kun en saanut häntä kiinni?? Kun mies lopulta tuli kotiin, minä puhkesin itkemään. Mies luuli, että itken sitä, että lounas meni pieleen, mutta ei, en sitä itkenyt. Minä itkin tätä älytöntä mustasukkaisuutta! Tämä on sairasta ja tappaa minut lopulta! Tiedättkö, mieheni ei ole koskaan pettänyt luottamustani, ei siis ole koskaan jäänyt mistään kiinni. Mieheni on myös suoraselkäistä tyyppiä, eli siis heppinsä vietävässä olevaa.
Sairasta, sairasta, sairasta, sairasta. Miten ihmeessä pääsen tästä eroon???? Minulla on oma elämä, omat harrastukset, hyvä työ, olen taloudellisesti riippumaton. En halua myöskään puhua miehenmi kanssa asiasta, en halua paljastaa olevani näin sairas tyyppi. Argghhhh!!!
Kommentit (68)
Jälleen kerran totean, että av riittää terapeutiksi. Sinä toteat sen saman asian, jota minä olen viimeisen vuorokauden aikana pohtinut.
Olet nimittäin oikeassa. Olen elänyt aika erikoisessa perheessä. Lapsuudenkotini oli oikea majatalo, missä ihmisiä tuli ja meni. Muut ihmiset olivat erittäin tärkeitä. Meidän lasten ehdoilla ei koskaan eletty.
Tätä asiaa olen aikuisena työstänyt ja kyennyt antamaan sen vanhemmilleni anteeksi. Se ei minua enää vuosiin vaivannut.
En ole koskaan (tietoisesti) hakenut miehestä isän korviketta. Aika raflaava ehdotus, että olisin hakenut sitä...Täytyy laittaa mietintämyssy päähän....Kerro vielä, miten tästä asiasta pääsee eteenpäin, jos tällaisen alitajuisen havainnoin voin itsensäni löytää.
ap
jos sinulla olisi normaalin terve itsearvostus, tietäisit omat hyvät puolesi ja myös kehittämisen paikkasi ja vikasi ja ajattelisit rehellisesti että minä riitän, olen ihan hyvä tällaisenaan. Sinun ei tarvitsisi kokea muita kilpailijoina. Aina on olemassa nätimpiä, fiksumpia, eksoottisempia naisia. Mutta ne eivät ole sinulle uhka jos syvällisesti tunnet, että olet tarpeeksi hyvä. Eli taas kerran lapsuuteen: oletko saanut olla tarpeeksi hyvä vanhemmillesi vai ovatko he (kenties piiloviestinä) jotenkin antaneet sinun kokea, että olet jossain määrin riittämätön, kelvoton, "toiseksi paras". Jos, sinun aikuinen tehtäväsi on työstää menneisyytesi ja painokkaasti muistaa että miehesi ei ole isäsi/äitisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltu lähelle 10 vuotta yhdessä ja olen edelleen naurettavan mustasukkainen tietyistä jutuista.
Töissä olleessaan/kaupassa ollessaan en epäile mitään mutta olen esimerkiksi mustasukkainen miehen masturbaatiolle ja pornolle.
Jos mies on yksin kotona, ajattelen vaan että nyt se pääsee kädelle. Vaikkei se multa ole pois..
Mies on harvoin yksin kotona tai ei edes käy missään, ei juhlimassa tms.
En tajua itseäni lainkaan.
Enkä onneksi minäkään kaada miehen niskaan.
ei ole tippaakaan mustasukkainen! Hän oikein haluaa, että pukeudun minihameisiin. Kun uimarannalla vedin pyyhettä ympärilleni, kun lähdin kävelemään, mies ihmetteli miksi niin teen, koska minulla ei ole syytä peittää itseäni. Kun puhuimme pikkujouluista ja mies kysyi, kähmikö kukaan. Minä vastasin "no..." (siellä oli yksi, joka pyöri ympärillä ja odotti tilaisuutta), niin mies ei kysynyt enmpää, vaan naurahti vain. Ihme tyyppi. Liittyyköhän nämä kaksi yhteen? Siis se, että siksi minä olen mustasukkainen, koska mies ei ole? ap
Minä en ole ollenkaan mustasukkainen miehestäni ..eikä mieskään ole minusta :)
Miettikää minkä määrän ENERGIAA ja omia voimavaroja tuhlaatte turhaan mustasukkaisuuteen miettimällä kaikenmaailman hypoteetteja ja murehtimalla niitä ilman varsinaista syytä. Voitte käyttää sen energian niin paljon parempaan ja olla paljon onnellisempia! Liialla asioiden pyörittelyllä omassa päässänne estätte oman hyvinvointinne ja onnellisuutenne nyt kun voisitte nauttia nykyisestä yhdessäolosta ihanan kumppaninne kanssa.
T. Asian aikoinaan oivaltanut
Aika samoja juttuja mitä ap:llä. Inhoan myös aina tunnetta, kun miehellä puhelin soi, ja yritän kuunnella vierestä, onko soittaja mies vai nainen. Jos en puhelusta tajua kuka soittja on, enkä kuule kumpaa sukupuolta on, pitää kysyä kuka se oli. Mutta eihän sitä aina voi kysellä ja kysellä. Sitten harmittaa kun ei tiedä, ja omassa päässä liikkuu kaikennäköistä.
Harmittaa harmitaa harmittaa!!!
Mullakaan ei ole ollut mitään dramaattista ihan pienenä, kai. Lapsuus ei ole ollut kuitenkaan mitenkään ihanaa. Isä pettänyt äitiä ja äiti isää. Ollaan sisarusten kanssa tiedetty monista jutuista, ja monista jutuista varmaan ei olla tiedetty. Vanhemmat jättivät meidät monesti omakotitaloon yöllä, ja menivät baariin. Pelättiin aina. Isä ollut väkivaltainen ym kivaa. Kai se mustasukkasuus sieltä lapsuudesta juontaa.
Mäkään en tykkä katsoa miehen kanssa eroottista leffaa, kun en tykkää että se näkee alastomia naisia ja himoitsee niitä enemmän kun mua. Pöydällä jos on lehti, ja huomaan kannessa olevan vaikka alusvaatemainoksen, jossa kaunis himoittava nainen, käännän heti lehden nurinpäin, ettei mies alkaisi himoitsemaan sitä naista. Eikä mies edes katsele muita naisia mun edessä. En oo sen varmaan edes koskaan nähny katselevan muita. En tiedä että olis pettäny, eikä mulla oo ollut aihetta epäillä sellasta. Epäilen vaan omaa tyhmyyttäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en usko että sinun mustasukkaisuus katosi minnekkään. Se ei tapahdu naps tosta noin vaan , en ole mustis enää. Tuskin.
Keksi jotain järkevää tekemmistä elämällesi.
Sinulla on liikaa joutavaa aikaa. Olet kenties itse se mahdollinen pettäjä.
Olin samalainen. Työnteko auttaa. Mene töihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on jo ylempi kk-tutkinto, minulla on hyvä työpaikka asiantuntijana, teen siis töitä. Juu, olenkin ajatellut, että syksystä alan jatko-opiskelemaan. Lupaatko, että kiiresempi elämä auttaa tähän?
ap
Keksi jotain järkevää tekemmistä elämällesi. Sinulla on liikaa joutavaa aikaa. Olet kenties itse se mahdollinen pettäjä. Olin samalainen. Työnteko auttaa. Mene töihin!
( joka on samanlaista kuin ap:lla ), johtuu mieheni käytöksestä.
En oikeastaan osaa sanoa tai en tiedä, olisinko mustasukkainen "normaalissa" suhteessa. En enää edes tiedä, mitä normaalissa terveessä suhteessa oleminen on.
Itsenäisyyttä rakastavana tyyppinä luulen, että en ole perusluonteeltani kamalan mustis.
Tiedän silti nyt erittäin hyvin, mitä ap sinä tunnet:(
Itsekin vertailen jatkuvasti itseäni muihin, kuvittelen, pitäisikö mieheni joistakin lehdissä olevista tai kaduilla kulkevista naisista enemmän kuin minusta, ja ketä mies milloinkin katsoisi ja miten. Mutta tämä kaikki johtuu siitä, että mieheni on pettänyt minua. Lisäksi mies valehtelee jatkuvasti ja käy baarissa "poikien kanssa".
Riitatilanteissa halventaa ja haukkuu minua, vertailee muihin ja antaa ymmärtää, että olen huonompi kuin kaikki muut naiset.
Nyt, kun olemme muuttaneet erilleen, ymmärrän vasta, mitkä jäljet tämä vuosien piina on minuun jättänyt. Itsetuntoni on nollassa ja olen edelleenkin todella mustasukkainen mieheni tekemisistä. Ihmettelen, miksi kaikki muut naiset ovat parempia ja kauniimpia kuin minä.
Pahalta tuntuu, enkä enää halua miestäni takaisin.
Ymmärrän vain niin hyvin, mitä mustasukkaisuus on. Sen tunteen voi aiheuttaa myös mies omalla käytöksellään, sen vain halusin sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksi jotain järkevää tekemmistä elämällesi.
Sinulla on liikaa joutavaa aikaa. Olet kenties itse se mahdollinen pettäjä.Olin samalainen. Työnteko auttaa. Mene töihin!
"Minulla on oma elämä, omat harrastukset, hyvä työ, olen taloudellisesti riippumaton."
Eli tuo neuvo ei taida auttaa. Mäkin pystyin töissä tai harrastuksissa ollessani aivan hyvin keskittymään mustasukkaisuuteeni. Useimmat työt kun eivät kuitenkaan vaadi sataprosenttista keskittymistä kahdeksan tunnin ajan, eikä siihen kykenisikään.
Itseäni nuo ajatukset vaivaa vähiten silloin, kun on jotain mukavaa tekemistä, mikä ei useinkaan ole synonyymi työlle. Mutta en tiedä, mistä tämmöinen sairaalloinen mustasukkaisuus pohjimmiltaan johtuu.
Itse kärsin myös aikoinaan mustasukkaisuudesta vuosikausia, mutta terapian myötä pääsin siitä melkeinpä kokonaan esiin. Toki vieläkin joskus saatan tuntea mustasukkaisuutta, mutta enää en kuvittele että mieheni koko ajan vahtaa muita, ja käy kiksauttelemassa milloin ketäkin ja milloin vaan.
Olen aidosti ymmärtänyt että en omista miestäni. Jos hän vaikka pettäisikin minua, ei ole mitään mahtia mikä estäisi minua kieltämästä sitä vaikka kuinka vahtaisin. Siispä ei kannata vahdata laisinkaan. Jos niin kävisi niin paska juttu. Kuitenkin luotan mieheeni todella paljon.
Sinunkin kannattaisin miettiä että missä siinä mustasukkaisuudessa on pohjimmiltaan kyse. Hienoa, että myönnät ongelman noin avoimesti. Terapiassa tätä ongelmavyyhtiä voitaisiin avata ammattilaisen kanssa, joten suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskokaan, että olen kokonaan päässyt mustasukkaisuudesta eron. Mutta vihdoin viimein minä MYÖNNÄN sen itselleni - ja koen, että tämä myöntäminen on auttanut minua askeleen eteenpäin.
Minäkin yritän keskittyä siihen, että en voi omistaa toista, en pysty ikinä vahtimaan häntä niin paljoa, jotta voisin olla hänestä 100 %varma ja yritän muistaa, että parasta, mitä voin miehelleni tehdä on antaa hänelle vapautta ja tilaa.
Tämä mustasukkaisuus on vaan siitä hassu juttu, että minä kyllä luotan mieheeni (voin vaikka heti ilmoittautua ketjuun, jossa kysytään, kenen mies ei ole pettänyt eikä varmaan tule ikinä pettämään), mutta silti tunteen tasolla saan niitä pistoja. Olen siis huomannut (ainakin tilapäisesti), että kun olen nyt tällä viikolla myöntänyt itselleni, että tuo pisto on mustasukkausuutta, on se pisto hellittänyt ja menettänyt otettaan.
Suosittelen siis asioiden tunnustamista itselleen. Oli kyse mustasukkaisuudesta, kateudesta tai katkeruudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on kiltein, ihanin, huomaavaisin mies mitä tiedän ja silti mua "mustituttaa".
:D Oon tyhmä.
kävi ilmi että olen lievästi pöpi päästäni.
Psykoosilääkkeet toivat rauhan ja pakkomieliset mustasukkaisuus ajatukset katosivat sen sileän tien.
Eli hankkikaa lääkkeet lähimmältä lääkäriltänne heti!
aviomies joka teki elämästäni helvetin. Erosin.
Mies ei peitellyt mustasukkaisuuttaan.
Minulla on sellainen villi ajatus, että joskus menettämisen pelko voisi johtua siitä, että suhtautuu omaan elämäänsä kuin elokuvan juoneen. Elokuvissahan tapahtuu, jossain kohdassa, jossa kaikki tuntuu olevan hyvin, jokin kauhea dramaattinen käänne, lapsi vähän niiskuttaa ja yhtäkkiä se on kuollut jne.
Minä en ole mustasukkainen tai pelkää kauheasti menettäväni jotakin, mutta jollain tavalla huomaan joskus melkein odottavani minun elämäni elokuvan suurta dramaattista käännettä, joka voi tulla mistä tahansa. Mitäs ap tästä sanot? Kaikki on hyvin, mutta jotenkin pelkäät, että jokin vaara uhkaa odottamattomalta suunnalta (siltä kaikkein rakkaimmalta) juuri siksi, että kaikki on niin hyvin?
Alue: Aihe vapaa
jos sinulla olisi normaalin terve itsearvostus, tietäisit omat hyvät puolesi ja myös kehittämisen paikkasi ja vikasi ja ajattelisit rehellisesti että minä riitän, olen ihan hyvä tällaisenaan.
Sinun ei tarvitsisi kokea muita kilpailijoina. Aina on olemassa nätimpiä, fiksumpia, eksoottisempia naisia. Mutta ne eivät ole sinulle uhka jos syvällisesti tunnet, että olet tarpeeksi hyvä. Eli taas kerran lapsuuteen: oletko saanut olla tarpeeksi hyvä vanhemmillesi vai ovatko he (kenties piiloviestinä) jotenkin antaneet sinun kokea, että olet jossain määrin riittämätön, kelvoton, "toiseksi paras".
Jos, sinun aikuinen tehtäväsi on työstää menneisyytesi ja painokkaasti muistaa että miehesi ei ole isäsi/äitisi.