Esikoisen kummitäti paljastui sitten lesboksi
Kyseessä on siis nuori ihminen. :p en nyt oikein tiedä mitä ajatella..
Veisittekö lapsenne hoitoon tälläiselle ihmiselle? Ja saako kummia vaihdettua mitenkään?
Vai lähteekö kummius, jos eroaa kirkosta?
Kommentit (44)
lähimmäistä. Uskovaisille lähimmäisenrakkaus on kuitenkin erittäin ehdollista..
arvomaailma ole ollut jo tiedossa silloin kun kummiksi pyysitte? Vai ihan tuntemattomanko otitte? Ja jos oli nuori vielä, niin elämä opettaa. Ikäkin oli tiedossa etukäteen.
Ymmärrän, että joku olisi huolissaan, jos kummi paljastuisi joksikin murhaajaksi tmv. mutta tässä tapausessa "vikaa" taitaakin enemmän olla vanhempien päässä...
En vain halua, että hän "kasvattaa" lastani mitenkään.
Arvot olivat kohdallaan ja sinusta hyvaksyttavat kun valitsit hanet kummiksi. Silla sekunnilla kun kuulit hanen olevan lesbo kaikki ennen hyvaksyttavat arvot rajahtivat taivaan tuuliin?
Koita tuolla logiikalla lasta kasvattaa.
Ap ei ole saanut täydellistä kuvaa kyseisen henkilön arvomaailmasta, koska tämä on "salannut" siitä yhden olennaisen puolen. Kaikenymmärtäjät ja ääriliberaalit tietysti väittävät, että heitä ei hetkauta mikään koskaan, mutta saahan sitä itselleen uskotella kaikenlaista. Parempi on, jos ap:n lailla kykenee olemaan rehellinen itselleen. Häntä kummin lesbous häiritsee, vaikka jotakuta ei häiritsisi. Ihmiset ovat erilaisia, onko uutta?
että lesbous on tarttuvaa? että lapsesi saa vieraillessaan lesbo pöpön? :D toivottavasti kummi on niin fiksu että ei edes halua ottaa heteron lasta hoitoon.
Ap ei ole saanut täydellistä kuvaa kyseisen henkilön arvomaailmasta, koska tämä on "salannut" siitä yhden olennaisen puolen.
Valehtelu on syntiä - paitsi homojen valehtelu, joka on oikein toivottavaa.
ei ole arvo vaan ominaisuus, joka ihmisellä on. Eli ei pelkkä "kaapista ulos astuminen" muuta arvomaailmaa miksikään.
Ap ei ole saanut täydellistä kuvaa kyseisen henkilön arvomaailmasta, koska tämä on "salannut" siitä yhden olennaisen puolen.
Valehtelu on syntiä - paitsi homojen valehtelu, joka on oikein toivottavaa.
Ei kristinusko kiellä olemasta homo, jolloin taipumuksensa voi ihan avoimesti paljastaa. Kiellettyä on homosuhteessa eläminen, homouden "toteuttaminen".
Mun ÄITINI tuli kaapista kun olin kolmekymppinen. Ja arvaa mitä, rakastan häntä aivan yhtä paljon kuin siihenkin asti. Vai olenko mä nyt vaan uskotellut itselleni nämä tunteet..?
Kaikenymmärtäjät ja ääriliberaalit tietysti väittävät, että heitä ei hetkauta mikään koskaan, mutta saahan sitä itselleen uskotella kaikenlaista. Parempi on, jos ap:n lailla kykenee olemaan rehellinen itselleen.
Öö, miten niin?
Hassua kyllä, käytännön toteutus aina ontuu.
näin mutta harmi kyllä en muista asiayhteyksistä kuin viimeisimmän, oli puhetta elintenluovutuksesta. Arvatkaas ketkä ei elimiään halua luovuttaa tarvitseville? Kyllä. Ilmeisesti niitä tarvitaan taivaassa tai jotain.
oli puhetta elintenluovutuksesta. Arvatkaas ketkä ei elimiään halua luovuttaa tarvitseville? Kyllä. Ilmeisesti niitä tarvitaan taivaassa tai jotain.
Öö, miten niin?
Hassua kyllä, käytännön toteutus aina ontuu.
näin mutta harmi kyllä en muista asiayhteyksistä kuin viimeisimmän, oli puhetta elintenluovutuksesta. Arvatkaas ketkä ei elimiään halua luovuttaa tarvitseville? Kyllä. Ilmeisesti niitä tarvitaan taivaassa tai jotain.
Väitätkö siis, että uskovaiset eivät halua luovuttaa elimiään? Aika paksua, sanon.
Myös meidän lapsen kummi on lesbo. Me olemme uskovaisia, tämä kummi on uskovainen myös. Mikä estäisi häntä olemasta kristillinen kasvattaja lapsellemme? En ymmärrä...
Kummitädin lesbous saisi minut hetkellisesti hätkähtämään vain silloin, jos kyseessä on heteroksi luulemani perheenäiti, joka jättää miehen ja lapset muuttaakseen yhteen naisen kanssa.
En tiedä noista kummien vaihtamisista tms. enkä kuulu kirkkoon. Itse kannattaisin kasvatusta, joka edistää normien tervettä kyseenalaistamista ja erilaisten asioiden/ihmisten ymmärtämistä tai vähintäänkin hyväksymistä. Lesboudesta ei ole haittaa. Olen hieman huolissani siitä, jos lapsesi kasvatetaan jyrkästi jonkin tietyn ajatusmaailman mukaan. Mielestäni tällainen vähän ns. erilainen ihminen onkin ihanteellinen kummiksi. Kristillisiin oppeihin en halua kantaa ottaa. Sanon vain, että välitän enemmän ihmisistä kuin Jumalasta, sillä vain ihminen tietää, mikä on ihmistä kohtaan oikein/väärin.
Näiden homo-/lesboaloitusten on pakko olla provoja. :O
Siis voiko lesbous olla tuollainen peikko jollekin? Omat lesbokaverini ovat ainakin täysin normaaleja ja tavallisia ihmisiä siinä missä heterotkin.
Minua ei kummien seksuaalinen suuntautuminen kiinnosta lainkaan. Miksi ihmeessä sinua?
ja en todellakaan vaihtaisi kummia lesbouden takia..ja oman lapseni kummi on eronnut kirkosta mutta on silti aina ja ikuisesti lapseni kummi,
ootkohan sä hieman ahdasmielinen?!!!!!1
on homo. Hui kauhiaa. Oli jo silloin kun pyydettiin, itse asiassa se oli yksi valintaperuste...
Minä puhuisin suoraan kummille ja kertoisin hämmennyksestäni. Tunteisiin on Sinullakin oikeus. Ja sopisin kummin kanssa, ettei tuo mahd. naisystäväänsä teille kylään tai hän ei ole paikalla, kun lapsesi on kummilla hoidossa. Samalla voisit sopia, että seksuaalikasvatukseen ei kummi saa puuttua. Näin olen sopinut esikoispoikamme kummien kanssa, koska he ovat aivan eri linjoilla tässä homouskysymyksessä.
että esikoisen kummi olisi lesbo vaan että hänen sukulaisensa (sisko, joku muu, ei ole maininnut) on lesbo. Hän mainitsi esikoislapsen, mutta olisiko tilanne eri jos olisi jo useita lapsia? Mikä kummin tehtävä on nykypäivänä? Antaa lapselle kristillinen kasvatus ja jos ap kuolee, niin adoptoi tämän lapsen?
Ap, miten läheinen sukulainen oli, jonka halusit lapsellesi kummiksi? Oletko muuten tekemisissä kuin lapsen lahjojen myötä vuosittain?
Kummi ei anna lapselle seksuaalikasvatusta, hyvät kirjoittajat.