eikö oikeasti joku voi olla edes kahta tuntia erossa lapsista?
Meidän piti tavata kaveriporukan kesken vuosien tauon jälkeen. Ollaan kyllä nähty yksitellen jossain mutta viime kerrasta kun koko porukka on ollut koolla (melkein 10 hlöä) on kulunut jo ainakin seitsemän vuotta kun osa asuu ulkomailla jne.
Piti mennä syömään ulos, ei mitään sen rajumpaa. Paikkakin oli jo valittuna. Noh, yksi sitten ehdotti että jos kuitenkin tulisitte kaikki meille. Jotkut sitten kuittasivat että käyhän se, ja minullekin ihan ok. Pääasia että nähdään toisiamme. Sitten se meni siihen, että otetaan ne lapset mukaan niin niistäkin on seuraa toisilleen. Tehdään ruuaksi makaronilaatikkoa niin lapsetkin tykkää.
(tähän keskusteluun en ehtinyt osallistua kun olin lomalla enkä lukenut sähköpostiani muutamaan päivään)
"Ja eihän me nyt sitten illemmalla enää ja kun viikonloppunakin on kaikkea". Nähdään sitten arkena klo 9-12 niin ehditään vielä kotiin päikkäreille.
Minä ja pari muuta ollaan jo töissä sillä viikolla, joten ei sitten päästy laatikkoa syömään ja lapsia leikittämään.
Soitellaan vaikka 10 vuoden kuluttua taas, heippa.
Kommentit (63)
Noista kommenteistasi päätelleen vedit herneen nenään siitä, että kaverit keksivät paljon kivamman ja rennomman tavan viettää aikaa yhdessä, mutta sinä lomalaisena (keskityit perheeseesi, et välittänyt kavereista) et päässytkään sanelemaan omia ehtojasi.
Ei kyse ollut mistää MINUN ehdoista hyvänen aika sentään, meitähän oli 10 naista. Me olimme jo sopineet sen ajankohdan kertaalleen enkä voinut koko ajan päivystää sähköpostin vieressä (kuka sanoi että olin perheeni kanssa koko ajan lomalla ;)) Kotiäitien aikataulut taas ajoi edelle. Minulla oli muuten sähköpostissa poissaoloviestikin mutta se on näköjään ihan evvk. Siis onko tuo oikeasti ihan naisten / äitien normaali tapa toimia? Sovitaan jotain ja tehdäänkin toista, ihan vaan sen takia että "emmää halua ja kun mulla on nää lapset" (kellään ei ollut mitään sen kummempaa syytä). Minusta on huomattavasti rennompaa ja kivempaa mennä ulos syömään kun leikkiä lapsilauman kanssa ja syödä arkiruokaa. Ehkä olen vähän eri maata sitten :)
ja nyt itket, kun muut sai päättää. Voi voi, kyllä varmaan harmittaa olla ainoa, joka halusi toisin ja jota ei nyt totella.
Eli kyllä ihmettelisin tuollaista toimintaa. Voihan sitä tietenkin tehdä lapsitreffitkin, mutta siinä kyllä jää ystävien kesken jutustelu ja rentoutuminen vähiin.
Minulla on onneksi elämä - niin perhe- kuin omakin.
Ei tulis mieleenkään että jäpittäisin kotona seuraavat 18 vuotta ja että tekisin kaiken lasten kanssa.
Elämässä on niin paljon muutakin, että mielelläni vietän vapaa-aikani perheeni kanssa. Ihan sama, mitä siitä jotkut 10 vuotta vanhat kaverit ajattelee. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miksi pitää oikeasti monta kuukautta etukäteen kirjoittaa että miten kiva on nähdä ja miten paljon on muistellut vanhoja ja että miten paljon odottaa? Ja miksi sinne laatikonsyöntijuhliin pystyy menemään jos ei kerran kiinnosta? Sinnehän tulee nyt kaikki muut paitsi me jotka ollaan töissä.
Mä deletoin elämästäni ihan mielelläni ihmiset joita ei kiinnosta näkeminen mutta miksi pitää olla noin kaksinaamainen? Idea olikin se meillä, että elämä on mennyt eteenpäin mutta päädytään saman pöydän ääreen.
(ja juu, olisin mennyt sinne tapaamiseen ilman lapsia jos vain pääsisin)
ap
ja nyt itket, kun muut sai päättää. Voi voi, kyllä varmaan harmittaa olla ainoa, joka halusi toisin ja jota ei nyt totella.
tuo luku oli 8-2.
Sinä olet vissiin niitä jotka ei pysty olemaan hetkeäkään erossa lapsista!
Elämässä on niin paljon muutakin, että mielelläni vietän vapaa-aikani perheeni kanssa. Ihan sama, mitä siitä jotkut 10 vuotta vanhat kaverit ajattelee. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Miksi pitää oikeasti monta kuukautta etukäteen kirjoittaa että miten kiva on nähdä ja miten paljon on muistellut vanhoja ja että miten paljon odottaa? Ja miksi sinne laatikonsyöntijuhliin pystyy menemään jos ei kerran kiinnosta? Sinnehän tulee nyt kaikki muut paitsi me jotka ollaan töissä. Mä deletoin elämästäni ihan mielelläni ihmiset joita ei kiinnosta näkeminen mutta miksi pitää olla noin kaksinaamainen? Idea olikin se meillä, että elämä on mennyt eteenpäin mutta päädytään saman pöydän ääreen. (ja juu, olisin mennyt sinne tapaamiseen ilman lapsia jos vain pääsisin) ap
että ihanaa, kun menette naimisiin plääh-pääh jollekin serkulle, mutta kun kutsu tulee niin ajattelen realistisesti enkä matkaa perheen kanssa 1000 km päähän. Idea on ihana, toteutus hankalaa. Siksi kiva kirjoittaa, että ihana tavata, mutta jos se tapaaminen osuu kesän samaan aikaan 5v kuopuksen futismatsin kanssa niin lapsi vie voiton.
ja nyt itket, kun muut sai päättää. Voi voi, kyllä varmaan harmittaa olla ainoa, joka halusi toisin ja jota ei nyt totella.
tuo luku oli 8-2. Sinä olet vissiin niitä jotka ei pysty olemaan hetkeäkään erossa lapsista!
Jos minulle pytsytään järkevästi argumentoimaan, miksi lapsilähtöinen makaronilaatikkotapaaminen on tässä elämänvaiheessa suurimmalle osalle kavereista se paras ratkaisu, niin miksi inttäisin, että kun minä haluan ravintolaan. Konsesus kaveripiirissä menee omien pyyteitteni edelle.
Lapset ovat minulle tärkeitä, ja täytyy myöntää, että jos 10 hengen kaveriporukka kokoontuu, on joukossa aina muutama kusipää, jota ei halua tavata ja joiden toivoo laistavan makaronilaatikkotapaamisista. Ehkä juuri siksi kannatan tuollaisia perhelähtöisiä ehdotuksia, jotta tapahtuisi karsintaa porukassa.
Että jos kerrankin saa jonkun menon sopimaan kymmenelle ihmiselle (oikeasti se on saavutus nykyaikana) yhtä aikaa, niin eihän sitä lähdetä muuttamaan, ellei ole jotain todella tärkeää. Eli alunperin oli sovittu aika joka käy kaikille, ja sitten joku päättää muuttaa tapaamisen niin, että se ei kaikille enää käykään. On kyllä typerää ap:n kavereilta.
Ja tosiaan jos joukossa on joku jolle vanhat kaverit ei olekaan tärkeitä, niin jääköön sitten itse pois, eikä muuta tapaamisaikaa niin, että esim. ap joka oikeasti olisi halunnut nähdä kavereita, ei enää pääsekään..
Ja monella siihen liittyvät puoliso ja lapset, joilla myös on viikonloppusuunnitelmansa. Harva perheellinen voi sopia mitä tahansa koska tahansa. Kavereista se tietty tuntuu kamalalta, että ei olekaan se ikuinen ykkönen.
On se outoa jos ei voi olla yhtään mitään elämää kodin ulkopuolella.
On semmoisiakin vanhempia joille tulee suorastaan paniikki ja turvaton olo ilman lapsia. Lapsen läsnäolo kun määrittää näiden ihmisten paikan maailmasssa. Jos yksin kävelevät kadulla, kokevat suurta jännitystä ja vierautta. Ehkä ap.n ystävät ovat tätä sorttia.
Minulla on tärkeä harrastus, joka vie aikaa. Raskas työ, minkä takia tarvitsen lepoa. Haluan viettää aikaani perheen kanssa. Teemme miehen kanssa eri vuoroa töissä, joten emme näe kovin paljon.
Minulle ei nyt vain niin kamalan paljoa merkitse vanhat kaverit. Elämä menee eteen päin ja joku tuollainen tapaaminen ei ole tärkeä.
Elämässä on niin paljon muutakin, että mielelläni vietän vapaa-aikani perheeni kanssa. Ihan sama, mitä siitä jotkut 10 vuotta vanhat kaverit ajattelee. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Mutta sinä et varmaankaan olisi sitten ap.lle kirjoittanut että ihana nähdä vanha kamu?
Ihmeellisiä vastauksia olet saanut. Ei minuakaan mitkään makaroonilaatikkokekkerit lapsilauman keskellä kiinnosta, jos alunperin vaihtoehtona on ollut ravintola aikuisten kesken.
Että jos kerrankin saa jonkun menon sopimaan kymmenelle ihmiselle (oikeasti se on saavutus nykyaikana) yhtä aikaa, niin eihän sitä lähdetä muuttamaan, ellei ole jotain todella tärkeää. Eli alunperin oli sovittu aika joka käy kaikille, ja sitten joku päättää muuttaa tapaamisen niin, että se ei kaikille enää käykään. On kyllä typerää ap:n kavereilta. Ja tosiaan jos joukossa on joku jolle vanhat kaverit ei olekaan tärkeitä, niin jääköön sitten itse pois, eikä muuta tapaamisaikaa niin, että esim. ap joka oikeasti olisi halunnut nähdä kavereita, ei enää pääsekään..
eli kun yhteistä aikaa ryhdytty virittämään niin huomattu, että kaikille asiaan kantaa ottavilla paras hetki aamupäivällä => ravintolat ei auki. Niin yksinkertaista!
Ihmeellisiä vastauksia olet saanut. Ei minuakaan mitkään makaroonilaatikkokekkerit lapsilauman keskellä kiinnosta, jos alunperin vaihtoehtona on ollut ravintola aikuisten kesken.
On muilta erittäin huonoa käytöstä muuttaa kymmenelle ihmiselle sovittua aikaa, varsinkin jos osa ei sitten pääse. Ovatko he edes pahoitelleet asiaa?
Itseäkin joskus harmittaa joku porukalla sovittu aika, mutta ei halua alkaa säätää, jos se kaikille käy. Eli töykeitä olivat kyllä nämä ap:n jotkut kaverit.
jos 10 hengen kaveriporukka kokoontuu, on joukossa aina muutama kusipää, jota ei halua tavata ja joiden toivoo laistavan makaronilaatikkotapaamisista. Ehkä juuri siksi kannatan tuollaisia perhelähtöisiä ehdotuksia, jotta tapahtuisi karsintaa porukassa.
Täytyy kyllä myöntää etten tuollaisen kanssa haluaisi tavatakaan ;) Erikoista kuitenkin että näiden kusipäiden kanssa pidetään yhteyttä vuodesta toiseen.
Ne oli sopineet vain paikan, ei aikaa. eli kun yhteistä aikaa ryhdytty virittämään niin huomattu, että kaikille asiaan kantaa ottavilla paras hetki aamupäivällä => ravintolat ei auki. Niin yksinkertaista!
että oli se aikakin sovittu, paikan lisäksi. Jäi vissiin mainitsematta alussa (pahoitteluni). Tiettynä iltana klo x, paikkaan y, siinä vaiheessa oli kaikille mieluinen ajankohta.
lapsia, joista pienin vielä aivan vauvakin. Silti en missään tapauksessa haluaisi kavereita tänne arkeen (siis tällaisia, joita ei ole nähty pitkään aikaan) mitään makaroonilaatikkoa väsäämään ja vauvan vaippoja vaihtamaan.
Nimenomaan juuri kiljuen lähtisin POIS kotoa, hyvässä seurassa. Mieluiten kokonaiseksi illaksi.
On muilta erittäin huonoa käytöstä muuttaa kymmenelle ihmiselle sovittua aikaa, varsinkin jos osa ei sitten pääse. Ovatko he edes pahoitelleet asiaa?
mutta sen pahoittelun voimakkuus on todennäköisesti oikeasti sitä samaa tasoa kuin "olis tosi kiva nähdä" - eli siis puhdasta diipadaapaa.
Noh, onneksi meillä on kuitenkin se plan b luvassa ja sinne tulee 50% ryhmästä.
ap
Ihmiset on erilaisia. Koita ymmärtää sitä äitiä. Ehkä hän myöskään ei jaksa lähteä, jos on masennusta ja uupumusta.
lapsia, joista pienin vielä aivan vauvakin. Silti en missään tapauksessa haluaisi kavereita tänne arkeen (siis tällaisia, joita ei ole nähty pitkään aikaan) mitään makaroonilaatikkoa väsäämään ja vauvan vaippoja vaihtamaan.
(ihanaa jos sinä pääset lähtemään :))
ja minusta se on ihan ok että vauva tulee mukana vaikka sinne ravintolaankin. Enkä minä lapsia muutenkaan erityisesti vihaa mutta tilaisuuden pointti oli kuitenkin se aikuisten kokoontuminen.
Mutta onhan tässä aikaa, katotaan vaikka sitten 2015 tai myöhemmin jos joku jaksaa järjestää (se en ole minä ;))
On tietenkin AIVAN eri asia nähdä kavereita ravintolassa aikuisten kesken kuin syöttää lapsille porukalla makaronilaatikkoa. Jälkimmäisessä tapauksessa ei oikeasti ehdi edes keskustella - paitsi korkeintaan lasten ruokailutottumuksista ja päiväunista.
Tietty myös nämä äiti-lapsi-tapaamiset ovat tärkeitä ja paikallaan, jos niin kerran sovitaan. Luulisi kuitenkin, että sellaisia itse kukin ehtii harrastaa aivan riittävästi arkena! Vuosien tauon jälkeen taas haluaisi tavata ystäviään ihan ajan kanssa, ilman että pitää minuutin välein juosta pyyhkimään jonkun suuta tai pyllyä.
t. 8v, 6v ja 9kk vanhojen lasten äiti