En kestä lapsiamme:( Apua!

mutta tuossa kun kuvasit myöhemmin elämääsi mm sanomalla että miehesi ja sinä ette riitele.... Niin tuli mieleeni, että "ulkoistatteko" te sitten riitelyn lasten tehtäväksi, siis silleen että loppujen lopuksi ette kestä että elämä on epätäydellistä ja rosoista ja ennustamatonta ja hallitsematontakin. Ihminen ei ole kone, eikä "hyvälläkään" kasvatuksella voi perata pahaa oloa ja harmeja elämästä pois. Mitä jos itsekin te aikuiset soisitte itsellenne vähän "huonoa käytöstä" siis silleen inhimillisyyttä. Joku saa rivien välistä minulle sen tunteen että teille elämän pitää olla aivan täydellistä, kontrolloitua, siistiä ja onnellista. Mutta kun elämässä on AINA myös se musta puoli. Joka ainoan ihmisen sisällä on myös ns negatiivisia tunteita (jotka kylläkään eivät ole negatiivisia, vaan niillä on oma tärkeä paikkansa elämässä) kuten viha, häpeä, pelko jne. Ei ole elämää jossa on vain tyytyväisyyttä ja onnistuneisuutta. Voitko itse elää täysillä näyttäen esim miehellesi myös nuo "mustat" puolesi. Osuuko tulkintani yhtään nappiin? Jos, lääkkeenä on aidompi ja hyväksyvämpi, kaaosta sietävämpi elämä- EI kurin lisääminen!!!!

Teillä vanhemmilla on paljon padottua vihaa:olette kilttejä ja nielette vihaa. Veikkanpa, että Anna-Liisa Valtavaaran kirjasta kiltteydestä kipeät voisi olla apua.



Lasten pitää saada olla lapsia ja lisäksi lapsille on tärkeää kokea olevansa ilo vanhemmilleen. Vaaditte paljon itseltänne (liikaa) ja vaaditte myös lapsiltanne. Kun viha, jonka olisi aikanaan pitänyt kohdistua omiin vanhempiin, jotka eivät myöskään antaneet teidän olla lapsia, purkautuukin omiin lapsiin, on kierre valmis.



Kun seuraavan kerran lapsi herättää sinussa vihaa, mieti miksi ja kuka on vihan oikea kohde. Minä olen käynyt oman itsenäistymistaisteluni nyt aikuisena juuri vastaavassa tilanteessa kuin mistä kerrot. Kun olin pieni, ei vihaa sallittu. Jos kiukuttelin, minut vietiin yksin omaan huoneeseeni ja sain tulla ulos vasta, kun osasin "olla nätisti".



Viha pitää sallia! Aloita oman vihasi purku vaikka tamppaamalla mattoja tai juoksemalla maraton. Kun olet purkanut omaa padottua vihaasi, ei lapsen viha enää herätäkään sinussa vihaa vaan voit tyynesti hyväksyä sen.

Avaapa mikä tahansa kasvatus-, selviytymis-, vertaistuki-, you name it -opas, ainakin yksi luku käsittelee lasten vinkumista ja marisemista (eng. whining). kyllä se siitä...

Teillä vanhemmilla on paljon padottua vihaa:olette kilttejä ja nielette vihaa. Veikkanpa, että Anna-Liisa Valtavaaran kirjasta kiltteydestä kipeät voisi olla apua.

Lasten pitää saada olla lapsia ja lisäksi lapsille on tärkeää kokea olevansa ilo vanhemmilleen. Vaaditte paljon itseltänne (liikaa) ja vaaditte myös lapsiltanne. Kun viha, jonka olisi aikanaan pitänyt kohdistua omiin vanhempiin, jotka eivät myöskään antaneet teidän olla lapsia, purkautuukin omiin lapsiin, on kierre valmis.

Kun seuraavan kerran lapsi herättää sinussa vihaa, mieti miksi ja kuka on vihan oikea kohde. Minä olen käynyt oman itsenäistymistaisteluni nyt aikuisena juuri vastaavassa tilanteessa kuin mistä kerrot. Kun olin pieni, ei vihaa sallittu. Jos kiukuttelin, minut vietiin yksin omaan huoneeseeni ja sain tulla ulos vasta, kun osasin "olla nätisti".

Viha pitää sallia! Aloita oman vihasi purku vaikka tamppaamalla mattoja tai juoksemalla maraton. Kun olet purkanut omaa padottua vihaasi, ei lapsen viha enää herätäkään sinussa vihaa vaan voit tyynesti hyväksyä sen.

Mene ap ihmeessä keskusteluterapiaan purkamaan pahaa oloasi. Voit yllättyä kuinka paljon on kyse sinusta eikä ollenkaan lapsistasi! Terapia on rankkaa ja vie aikaa, mutta kuulostat niin vastuuntuntoiselta että ymmärrät että se satsaus kannattaa. Siinä sivussa voit ehkä oppia relaamaan elämässä yleensäkin.

Tsemppiä !

Lasken vain päiviä milloin koulu ja eskari alkaa.

Jatkuvaa riitelyä, vinkunaa, kyselyä tai möykkää.

Syy siihen löytyykin. Aikuinen tarvitsee omaa rauhaakin ja ei kestä iholla kokoajan lapsinsa.

Meillä pojat 6v. ja 8v.

Ei ole tukiverkkoja, joten minkäänlaista rauhaa en saa. Lisäksi vielä lasten kaverit tuo oman rasittavuutensa.

Moni tuttavani sanoo, että lapset on kesäisin levottomia ja ärsyttäviä.

Ei muillakaan lapset yhtään ihmeellisempiä ole, mutta toisilla paineensietokyky on parempi. Toiset vaan kestää se hälinän ja vänkäämisen paremmin.

jaksanu lukea koko ketjua, mutta tuon huutamisen olen yrittäny saada kuriin sillä, että sanon lapselle että ei tarvitse huutaa, kerro mikä on hätänä/harmina. Ja yritän (huom. yritän!!) olla itse huutamatta, aina se ei onnistu.

Kasvatuksemme on erittäin tiukkaa, kenties liiankin tiukkaa. En jaksa yhtään vastaanvänkäämistä ja jos asia ei ensimmäisen sanomisen jälkeen mene perille, niin sitten seuraa rangaistus. Rangaistuksia ovat mm. jäähy,karkkipäivän peruminen, lelujen poisottaminen, sovitun menemisen evääminen jne. eli aivan tavallisia rangaistuksia käsittääkseni. Pidän myös sanani, eli jos rangaistus on tuulut niin siitä pidetään kiinni. Kuitenkin rangaistuksilla ei tunnu olevan mitään

pidempiaikaista vaikutusta lapsiemme käytökseen





Kokeileppa välillä "porkkanaa" toimii. Harvalle lapselle, menee ekalla sanomisella asia menee aina perille. Joten tiukoilla metodeillasi karkkipäivät on menneet varmaan jo vuoden loppuun, lelut on hyylyllä ja lapset istuu jäähyllä. Eipä ihme, että että kiukku on kova (sekä lapsilla, että sinulla), jos ei ole mielekästä tekemistä.

toisillenne ja lapsille paivan? Eikohan mene sanoma perille jos voitte olla nauramatta.

Mä oon tosi huono kestään edes yksi vuotiaan vinkunaa/kautta pientä huutelua jota on kuitenkin päivässä aika paljon. Mulla on hermo välillä tosi kireellä ja nyt tuntuu siltä etten ikinä pärjäisi kahden lapsen kanssa. Luulin olevani hyvä äiti, mutta nyt huomaan kanssa että en oikein kestä tyytymätöntä ininää ja sitä ettei lapsi koskaan syö nätisti...



Ymmärrän tunteesi vaikka rakastankin kanssa lastani kauheesti. Joskus tää on vaan niin haastavaa.. Ihana kuulla etten oo ainoa jolla välillä menee hermo.. joskus tuntuu että itku tekee hulluksi

Ei meidän lapset ainakaan vingu muuta kuin väsyneinä joskus.

rakkautta, hellyyttä, iloa, naurua, hölmöilyä ja laiskottelua elämästä ja siksi vinkuvat.

Jollei hyvällä, niin pahalla. Ilman ei voi jäädä.

lapset ovat onnettomia, samoin vanhemmat. Mutta itseppä olette osanne valinneet.

Meillä 3 ihanaa poika, ei MITÄÄN ongelmia. Ja ihan normaaliperhe olemme. Kukaan ei vingu eikä vänkää, miksi pitäisi???Jos asiat ovat ok.

mene yksin mummolaan ja mies hoitaa lapset vkl

Meidän lapset on nauravia ja iloisa ja silti ne vinkuu.

Ei kannata kauheasti kommentoida, jos lapset on taaperoita, eikä ole kokemusta vanhemmista lapsista.

Vinkuminen ja onneton lapsi ei ole ollenkaan sama asia.

He eivät vingu eivätkä mangu, tappelevat kylläkin ;)



He eivät varmasti saa niin paljon huomioita kun ap:n lapset, eivätkä ainakaan kahdenkeskeistä aikaa vanhemman kanssa kun joskus harvoin. Miksi siis aina tarjotaan ratkaisuksi ongelmiin lisää aikaa, yhteistä tekemistä jne? Meidän lapset ovat hyvin käyttäytyviä ilman loputonta henk. koht. huomioimista!

Minkä ikäisiä? Monta? Mikä on pahin ongelma?



Kerro enemmän. Luulen kuitenkin, että parasta olisi olla yhteydessä ammattilaisiin ja hakea kasvatusapua. Koulu, neuvola, sosiaali-ihmiset?

Jotenkin tuli mieleen, että lapsetko teillä määrää?

Älä välitä noista "onko kasvatus mennyt pieleen" -jutuista. En tiedä, minkä ikäisiä lapsia teillä on, mutta ilmeisesti kaiken ikäisten kanssa pitää vaan ajatella, että nämä ovat vain vaiheita. Joskus on ihan hemmetin rankkaa, mutta kyllähän sä kuitenkin rakastat lapsiasi, ja ois maailmanloppu, jos he vaikka kuolisivat?



Minun lapseni ovat jo isoja, joten he pärjäävät, vaikkeivat esim. syö tarjottua ruokaa. Jos ei kelpaa, niin ilmoitan vaan, milloin seuraavan kerran syödään. Mistä lapsesi valittavat? Jos jostain pikkuasioista, kuten ruoasta tai viihdykkeestä, niin karaise vaan mielesi ja sano ei. Aloita sitten vaikka siivoamaan veskiä ja pura kiukkusi näin. Jos lapset ovat ihan pieniä, etkä voi heitä kovin pitkäksi aikaa jättää kahden, niin se ei niin hyvin käy. Pienten kanssa täytyy vain yrittää jaksaa, ja muistaa, että heillä vaiheet menevät nopeamminkin ohi kuin isojen kanssa.



Jos kyse on siitä, ettet halua tinkiä joistain periaatteistasi ja vinkuminen aiheutuu siitä, niin tarkista niitä periaatteita ja katso, voisko jostain tinkiä. Jos esim. leluja ei siivota sovinnolla joka ilta, niin anna jäädä lattialle ja ilmoita (ja toteuta) että leluja lähtee sitten jäähylle, niin siivottavaa ei lopulta jää yhtään. Mut kaiken kaikkiaan, samojen asioiden hokemista se lasten kanssa eläminen vaan on. Jotkut lapset ovat vaan aivan hemmetin kovapäisiä, ja joilla ei sellaisia ole, eivät voi käsittää mitä vääntöä elämä voikaan olla.



Kyllä te pärjäätte lastenne kanssa. Joskus minustakin tuntui siltä ettei tästä mitään tule, mutta sekin rohkaisi silloin joskus, kun lapset kuitenkin vieraissa paikoissa käyttäytyivät hyvin. Että ei se kasvatus pieleen mennytkään, vaikka kotona siltä vaikutti ja usein! Käyttäkää kaikki lastenhoitoapu nyt hyväksenne, älkääkä tunteko huonoa omaatuntoa, sillä tämä on nyt sellainen vaihe, että te tarvitsette apua. Ei se tarkoita sitä, että olette hylkäämässä lapsianne, vaan apu kantaa nyt tämän _vaiheen_ yli. Minulla oli muuten itsellä tiukkana periaatteena, että haluan hoitaa lapsemme itse, mutta sekin oli hyvä tietää, että tarvittaessa lapset voi kuitenkin panna vaikka puolipäivätarhaan. Tosin siitäkin voi tulla protestia lasten suunnasta sitten kotiin päästyä... Mutta tosiaan, minkä ikäisiä lapsia teillä on? Helpottaisi neuvonantajia tämä tieto.



Kyllä te pärjäätte.

mutta niinhän varmaan kaikki ongelmissa olevat sanovat.. En vain keksi missä vika on, jotta voisin sen korjata!



Olemme ihan hyvin toimeentuleva perhe eli matkustelemme, harrastamme paljon, emme riitele mieheni kanssa. Eli ns. sosiaalisia ongelmia ei meillä ole.



Lapset ovat poikia 3v. ja 9 v. Molemmat ovat tulisia tempperamentiltaan ja yleinen ärsytyskynnys on matalalla. Eli jos toinen vaikka vahingossa osuu toiseen, niin toinen alkaa heti huutaa ja sitten toinen huutaa takaisin. Tuntuu että lapset kommunikoivat toisillen vain huutamalla ja meille vain vinkumalla ja valittamalla. Emme tätä tietenkään salli, mutta ohjeet eivät tunnu menevän perille ei sitten millään.



Kasvatuksemme on erittäin tiukkaa, kenties liiankin tiukkaa. En jaksa yhtään vastaanvänkäämistä ja jos asia ei ensimmäisen sanomisen jälkeen mene perille, niin sitten seuraa rangaistus. Rangaistuksia ovat mm. jäähy,karkkipäivän peruminen, lelujen poisottaminen, sovitun menemisen evääminen jne. eli aivan tavallisia rangaistuksia käsittääkseni. Pidän myös sanani, eli jos rangaistus on tuulut niin siitä pidetään kiinni. Kuitenkin rangaistuksilla ei tunnu olevan mitään pidempiaikaista vaikutusta lapsiemme käytökseen.



Olemme myös yrittäneet lisätä positiivista palautetta, jotta myönteisellä vahvistamisella saataisiin pysyviä vaikutuksia, mutta tuloksia en ole huomannut.



Tuntuu että päivästä toiseen joudun jankuttamaan aivan samoista asioista ja mikään ei mene perille!



Yleisillä paikoilla lapsemme osaavat käyttäytyä hyvin eikä kukaan sukulaisista tai ystävistämme oikein tunnu uskovan kuinka hankalaa meillä on kotioloissa.



Esimerkkinä lapsiemme valittamisesta: syömme normaalista 5 terveellistä ateriaa päivässä, mutta koska olen ollut aivan loppu koko perheen pyörittämiseen viime aikoina, niin olen armahtanut itseäni ostamalla valmisruokia kaupasta. Normaalisti lapsemme vikuvat koko ajan että miksi ei saa pitsaa, hampurilaisia, valmisruokia, jätskiä jne.. Nyt kun niitä on ollut tarjolla yllin kyllin, niin nyt vinkuvat että miksi meillä ei ole normaalia ruokaa. Huoh..

Tottakai herkuttelemme "roskaruoalla" normaalistikin että emme nyt sentään ole menneet ihan äärimmäisyydestä toiseen. Mutta teemme ihan missä asiassa ihan miten päin vaan, niin mikään ei ole hyvin. Yritämme kaikkemme, että lapsillamme olisi hyvä elämä ja oppisivat tekemään ahkeratsi töitä hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa eteen, mutta kuuroille korville tuntuu menevän.



Tekisi niin mieli laittaa hanskat naulaan ja luovuttaa. Tuntuu että kasvatuksellamme ja ponnistuksillamme ei ole mitään merkitystä ja lapsista tulee mitä tulee, vaikka kuinka yritäisimme ohjata heitä. Nytkin ovat käyneet vinkuvalla äänellä valittamassa minulle noin 6 kertaan tämänkirjoittamiseni aikana. Olen kommentoinut että keskustelemme aiasta heti kun osaavat esitää asiansa ilman vinkumista, mutta jos puheen korjaaminen normaaliksi onnistuu nyt, niin jo minuutin päästä sama vinkuna jatkuu..