Onko anoppisi tekemisissä enemmän poikansa vai tyttärensä perheen kanssa?

asuu vielä ainakin osan vuodesta kotona. Opiskelevat kotikaupungissaan ja yleensä kesäksi muuttavat takaisin kotiinsa.



Tietenkin anoppi on sitten enemmän kotona-asuvien nuorempien lastensa kanssa kuin meidän kauempana asuvien perheenjäsenten.



Miehen perhe ei ole pitkillä ulkomaanreissuilla käynyt vuosiin ja lähimaissa jompi kumpi sisaruksista on aina yleensä matkannut meidän kanssa. Anopin kanssa oli tarkoitus lähteä myös reissuun pari vuotta sitten, mutta jotenkin osui meidän lomat ristiin. Reissattiin sitten viikon välein samassa kohteessa :-D



Olen varmaan poikkeuksellinen miniä, kun tykkään kovasti anopistani. Tunnen anoppilassa oloni aina tervetulleeksi, vaikka olisinkin kyläilemässä siellä ihan yksikseni :-)

mutta toisaalta koen meidän perheen arvostetummaksi, sitten kun olemme kaikki paikalla tai vaikka vain me tapaamme appivanhempien kanssa

Kysymys on puhtaasti siitä, kuinka paljon kukin lapsi hänen luokseen perhettään tuo tai puhelimitse lähestyy, anoppi itse ei pistä rikkaa ristiin ollakseen tekemisissä kenenkään kanssa.



Mies ja minä olemme suunnilleen yhtä halukkaita olemaan tekemisissä minun vanhempieni kanssa. Heidän puoleltaan on myös havaittavissa jonkinlaista aktiivisuutta (enemmän kuitenkin veljeni perheen suuntaan) olla meidän kanssamme, vaikka emme läheisiä olekaan.

Meidän lapsista kyllä varmaankin tykkää, mutta ei osta heille mitään, ei ole heidän kanssaan, ei auta ikinä hoitamisessa, jotta pääsisin edes hammaslääkäriin jne. Avun saan omilta vanhemmiltani, ja kyse ei ole siitä, etteikö anopille olisi annettu mahdollisuutta, hän ei kai vaan halua. =(



Anoppi ei käy meillä ikinä, vaikka ajaa tyttärensä luo meidän ohi joka viikko. Mua se loukkaa, koska kyse on pakko olla minusta. Lapset ei vielä ole tajunneet, missä mennään. Me vierailemme anoppilassa pari kertaa kuussa.



Oma äitini on yhtä paljon tekemisissä niin minun kuin veljeni lasten kanssa.

paha mieli omien poikien puolesta, kun mummo ja ukki ei käy kuin ehkä kerran vuodessa kääntymässä. Itestäkin tuntuu aika kurjalle, että meidän pitäis lyhyeksi viikon lopuksi mennä mummolaan kolmen pienen kanssa, mutta mummo ja ukki ei selviä edes kahdestaan meille kuin oikein erityisestä syystä (ristiäisissä ovat olleet, kerran lumimyräkän takia ja kerran ohikulkumatkalla yön as.autossa meidän pihassa), mutta tyttärien lasten synttäreille ehtivät ja muutenkin aika usein vaan "käymään". Tulee sellainen olo, että ollaan jotenkin vähemmän arvokkaita.



Ymmärtäisin, jos meillä olisi jotain ongelmia kanssakäymisessä, mutta kun en ole huomannut mitään. Mieheni puolesta loukkaa, että äitinsä antaa ihan suoraan ymmärtää arvostavansa tyttäriään (3) ja kahta nuorempaa veljeä enemmän.

Tämä taitaakin olla aika yleistä...



Meillä ainakin anoppi ja appi ovat huomattavasti enemmän tekemisissä tyttärensä perheen kanssa: käydään vierailuilla väh. joka viikko, maksetaan kalliita lahjoja, matkustellaan ja harrastetaan yhdessä jne. Pahaltahan se tuntuu, monesti ollaan mietitty syytä tähän tällaiseen. Yritetään kyllä aina ottaa appivanhemmat mahd. hyvin huomioon, kun niinä harvoina hetkinään (max kerran puolessa vuodessa) meillä viitsivät käydä. Eipä vaan taideta olla kovin korkealla heidän arvoasteikossaan.



Omien vanhempieni kanssa ollaan huomattavasti enemmän tekemisissä jo pelkästään siksi, että vanhempani ottavat meihin aktiivisesti kontaktia ja kommunikointi on välitöntä. Olen kautta rantain kuullut anoppini olevan tästä suorastaan kateellinen ja mustasukkainen, mutta eipä hän näytä ymmärtävän ollenkaan sitä, että syynä tähän on vanhempieni oma toiminta. Kyllähän mekin oltais mielellään heidän kanssaan enemmän tekemisissä ja haluttais että he kävisivät useammin, mutta appivanhemmillahan sitä tuntuu olevan muuta tärkeämpää.

miten hyvin tulevat toimeen joko poikansa tai tyttärensä kanssa.

Meillä on vaihdellut tilanteiden mukaan.

Todellakin enemmän tyttären perheen kanssa. Anoppi ei pidä pojan tyttöystävästä ollenkaan.

Asumme lähekkäin ja olemme matkustelleetkin yhdessä. En tiedä, että anoppi olisi koskaan viettänyt samalla tavalla aikaa tyttärensä perheen kanssa.



Olen enemmän tekemisissä anopin kuin äitini kanssa. Ero on todella iso.

mutta se on meistä kummastakin ihan ok. Kävi heidän kanssaan lomamatkalla juuri ja perhe on aina viettänyt enemmän aikaakin myös anopin luona (yöpyvät ihan viikottain). Tytär on myös nuorempi kuin mieheni, joten senkin puolesta aika loogista.



Silti vietämme enemmän aikaa anopin kanssa kuin oman perheeni kanssa. Oma perheeni antaa meille tavallaan oman rauhan, tulee kylään kutsuttuna jne. Anoppi saattaa joskus (harvoin) piipahtaa mutta soittelee usein, että tulkaa syömään jne. ja aika usein menemme. Anoppi saattaa meillä kyläillessään tehdä ruoan ja siivota (mikä aina välillä harmittaa), omat vanhempani tulevat kylään, ei siivoamaan, elleivät sitten erikseen siitä sano (kerran vauvan syntymän jälkeen äitini ja siskoni tulivat tekemään ruokaa ja siivoamaan).



Ymmärrän molempia näkökantoja ja arvostan omaa rauhaa, minkä saamme vanhemmiltani (ja mieheni erityisesti arvostaa). Silti mies on joskus sitä vähän kummastellut, pitänyt meidän välejä viileinä jne. Välillä aina suutun anopin "tunkeilulle", mutta toisinaan se todella lämmittää mieltä. Pääsääntöisesti uskon hänen vilpittömästi ajattelevan auttavansa eikä arvostelevansa. Minä vain välillä tulkitsen asian toisinkin, ja välillä auttamisessa on sellainen "kun te ette aikaansaa mitään niin minun täytyy"-meininki.



Anoppi ja appi vierailivat aikanaan runsaasti meidän mökillämme ja auttoivat siellä, joten kyllä olemme saaneet heiltä paljon apua. Myös lapsia ovat katsoneet ja hoitaneet - niin kuin anoppi edelleenkin (appi on kuollut). Anopin on aina ollut helpompi tulla kyselemättä käymään tyttärensä luona kuin minun, koska on varmaan huomannut välillä, että en näistä ilmoittamatta kylään -visiiteistä juuri pidä. Tytär taas ei laita sitä pahakseen äidiltään. Heillä on myös luonnostaan läheisempi suhde kuin äidillä ja pojalla, mutta pidän itseänikin melko läheisenä anopille. :)

Todellakin enemmän tyttären perheen kanssa. Anoppi ei pidä pojan tyttöystävästä ollenkaan.

ajatellut et eikös pojat oo niitä äidin mussukoita isoinakin ja tyttärien kanssa on välillä vaikeaakin,esim.murrosikä. Mä niin toivon että osaan anoppina olla tasavertainen pojillekin,enkä suosi vain tytärtä. Ymmärrän ton et voi olla helpompi mennä tyttärelle kuin pojalle. Vaikka onhan noita poikkeuksiakin.

Anteeksi.



Olen ainoa miniä, joten tyytyväinen tuntuu anoppi olevan, vaikken olekaan juuri kuvitellun kaltainen. Tullaan toimeen erittäin hyvin, kun tunnetaan jo niin hyvin.



Toinenkin miniä olisi varmasti tervetullut ja yksi kokelaskin oli ja anoppi kyllä tykkäsi ja juttelivat keskenään ja maalasivat mökkihuussin seiniä. Eli tasavertaisuutta kuvittelen.

itse olen enemmän tekemisissä omien vanhempieni kanssa, kuin appivanhempien. Omat vanhempani asuvat lähempänä. Veljeni perhe asuu vanhempieni kanssa samalla paikkakunnalla, joten he ovat tekemisissä meitä useammin.



Appivanhempani ovat enemmän tekemisissä tyttärensä kanssa, sillä he asuvat samalla paikkakunnalla.



Molempien vanhemmat osallistuvat aktiivisesti samalla paikkakunnalla asuvien lastenlasten hoitoon.

Meille tämä sopii oikein hyvin, koska anoppi on tietyllä tapaa hyvin kuluttava ihminen. Minä en ole se, joka tämän on sanonut ensimmäisenä, vaan mieheni. "Annoin pikkusormen ja se vei koko käden" pätee anoppiin.

toiseksi eniten. Mutta me nähdään heitä kuitenkin enemmän kuin minun vanhempia, koska mökkimme on heidän kotikaupungissaan.

Todellakin enemmän tyttären perheen kanssa. Anoppi ei pidä pojan tyttöystävästä ollenkaan.

Minä olen tytär :) En myöskään ole erityisen innostunut veljeni tyttöystävästä. Mutta jos veljeni pitää tästä ihmisestä, niin pakko hyväksyä.

Pääsyy tuohon on se, että tytär perheineen asuu muutaman minuutin matkan päässä anoppilasta. Meille menee autolla pari tuntia.



Näemme melko usein anoppia ja appiukkoa. Yleensä kuukausittain. Nyt kesällä on nähty parin viikon välein. Meistä on mukavaa viettää aikaa keskenämme, esim. appivanhempien mökillä on hauskaa olla koko porukalla. Anoppi ja appi ovat joka vuosi vahtineet lapsiamme ainakin viikonlopun vuodessa jotta olemme miehen kanssa päässeet lomailemaan.



Miehen sisko perheineen turvautuu anoppiin todella paljon. Minä en kehtaisi pyytää apua (lastenhoito, kodinhoito, raha) niin paljon. Miehen sisko on paljon miestä nuorempi, joten aluksi mekin suhtauduimme häneen juuri pikkusiskona, jota pitää auttaa ja neuvoa. Vähitellen alkaa kuitenkin ihmetyttää että miksi miehen sisko ei itsenäisty. Hänen miehensä toimii ihan normaalin perheenisän tavoin (ei tosin ole kovin taitava koti- tai remonttihommissa hänkään), mutta sisko on erityisen avuton(eikä varmasti mitään opikaan kun ei tarvitse edes yrittää). Mekin on heitä autettu paljon monin tavoin.



Omia vanhempiani näen hieman harvemmin kuin appivanhempia. Puhelimessa juttelen äidin kanssa usein. Isäni on varsin tiukka, joten lasten kanssa hänen kanssaan olo stressaavaa. Äitini tuleekin välillä meille kylään viikonlopuksi ilman isääni. Isäni ei kauhukakaroitamme (muka) kestä paria tuntia kauempaa.

yhden siskon kanssa on eniten tekemisissä, mutta asia on hyvin yksinkertainen: he asuvat 1,5 km päässä toisistaan. Toiseksi eniten on tekemisissä mieheni kanssa. Asumme noin 30 km päässä ja mieheni hoitaa anopille paljon hommia joita appiukko hoitaisi jos vielä eläisi (taulujen ripustus, iv-koneen puhdistus jne).



Mutta kauempana asuvia sisaruksia jos ajattelee, niin kaksi perheellistä siskoa ovat etusijalla lapsettomaan/perheettömään siskoon ja perheelliseen veljeen nähden. Veljen perheen tapauksessa vaikuttaa todella paljon se että taas veljen vaimon perhe on hyvin tiivis ja anoppi ei tunne oloaan kotoisaksi veljen perheen luona kun taloon laukkaa naapurissa asuvaa vaimon siskoa perheineen, sekä vaimon äitiä ja isää vuorotellen.



Itse tulen hyvin toimeen anopin kanssa vaikka en ihan kaikkea hänessä ymmärräkään enkä hyväksy (no ihan samoin suhtaudun omaan äitiini, tietysti side omaan äitiin on tiiviimpi).

joten vierailuja ei ole paljon. En usko, että olisi juuri enempää vaikka samassa maassa olisimmekin. He pitävät säännöllisesti yhteyttä poikaansa ja tyttäreensä, mutta enemmän jälkimmäiseen.



Kun käymme tapaamassa miehen lasten kanssa isovanhempia, toki liikumme yhdessä, mutta vähän pakkopullaa se on kaikille.