SYYSVAUVAT 2005!! (10.10.->)
Heippa!
En löytänyt meille pinoa, niin päätin aloittaa uuden.. (ensimmäistä kertaa aloitan pinoa..;P)
Mutta juu.. Mites kaikilla menee??
Meillä neiti nukkuu tyytyväisesti sitterissä, yö meni ihanasti kun sai taas nukkua, kun ei tuo tyttö oikeastaan hereillä pitele, kun syö ja jatkaa vaan samantien unia!:) Oikea pikku enkeli!:) Kylläkin nukkuu meidän välissä, kun ei suostu omassa sängyssään nukkumaan. Yritän sitä kovasti totuttaa nukkumaan omaan sänkyynsä, mutta aina lopulta olen niin väsynyt että nostan sen vain viereen.. Olisko vinkkejä miten sen saisi tottumaan omaan sänkyynsä..??
Tänään oli meillä isyydentunnustus.. Ei ollut onneksi niin kamalaa kun odotin ja helposti se meni. Tosin se mies siellä puhui mulle kuin olisin idiootti, joka välissä kysyi että ymmärränkö nyt ihan VARMASTI. Ja kun mieheni on Marokosta, juttelimme myös englanniksi ja virkailijalla oli niin huono sanavarasto että minunkin oli vaikea ymmärtää mitä hän englanniksi sanoo. (olen aika hyvä englannissa, sillä asuin Lontoossa vuoden ja koulussakin on se aina ollut vahvin aine ja korkeita arvosanoja siitä olen saanut) Jouduin sitten monesti selittämään asiat miehelle itse uudestaan, kun ei hän tajunnut virkailijan sönkkäyksestä paljoa. Ajattelimme ettemme arabian kielen tulkkia tarvitse kun aina olemme englannilla pärjänneet, mutta virkailijan huono kielitaito yllätti vaikka hän sanoi puhuvansa sujuvasti englantia.. No, ainakin ymmärsimme asiat ja saatiin sekin hoidettua..
huh, huh.. johan tuli vuodatusta..:D nyt pitää kyllä mennä.. Hauskaa päivää kaikille!:)
Iida-Ilona ja Amira 3vk ja 2 pvä
Kommentit (32)
Ollaan tässä reissailtu vähän ympäriinsä, niin en ole ehtinyt paljoa kirjoitteleen. Tulin vaan sanomaan, että mielellään niitä neuvoja annan keinoista, mitkä meillä auttaneet ja huomenna kirjoittelen niitä, kun nyt täytyy alkaa syötteleen neitiä.
Huomisiin!
Meillä alkoi viikko mukavasti, menimme moikkaamaan toista syysmammaa ja heidän lapsiaan, terkkujaaaaaa!:) Olipas siellä ihana nyytti ja ylpeä isosisko :) Kyllä taas jaksaa muutaman viikon kun sai juoruta ja naureskella :D
Täällä voidaan siis hyvin, nyt kyllä väsyttää kun tää klo 17-19 tuntuu olevan mulle väsyaika tms. Heh, ajatus ei kulje joten kirjotan varmaan mitä sattuu.
Poika nukkui viime yönä taas lähinnä 3h pätkiä ja mä kyllä nauttisin mielelläni pidemmistä unista, mutta kun täytyy ruokkia tuo lapsonen niin ei auta itku markkinoilla ;) Ehkä sit joskus taas saa nukkua (no ei kai, mies hoiti yösyötöt viikonloppuna ja heräsin esim. su vasta vähän ennen klo 12, oli ihanaa!).
Ei nyt kyllä jaksa miettiä yhtään eli parempi lopetella tämä kirjoittelu :D
Jaksuja jälleen kaikille :)
JMMK
...tännekin kertomaan että meidän syysprinssi tai -prisessa syntyy sitten tällä viikolla joko itsekseen tai sitten avitetuna. Toivotaan, että perjantaina ei ole ruuhkaa naikkarilla että päästäisiin sisään, jos tää meidän ' iilimato' ei yllätä vanhempiaan aiemmin.
Enää siis 4-5 yötä jouluun :DD eikun vauvan syntymään...
Ensi viikolla olen siis jo täällä puolella kirjoittelemassa.
j+beibi 41+3
Ihanaa, että beibekin pääsee hakemaan nyyttinsä. Onnea matkaan!!! :)
Meillä on arki lähtenyt ihan hyvin rullaamaan. Mies on lauantaihin asti isyyslomalla. Pitää sitä nyt siis 2vk ja säästää yhden viikon myöhemmäksi. Jos tuun vaikka kipeäksi tai hirveästi väsähdän niin on se viikon hätävara sit käyttämättä. Ihan hyvä niin.
Tyttö on nyt siis 12pv. vanhaa ja melko kiltti tapaus. Nukkuu aika pitkiä jaksoja. 3-4h yölläkin, mutta yleensä sit valvotaan 02-04 välinen aika. En tiedä mikä siinä sitten on. :) Syömiseen menee aikaa älyttömän kauan. Tissillä viihdytään pitkään ja siihen usein nukahdetaan hetkeksi ja taas jatketaan syömistä.
Meillä kans tyttö nukkuisi paremmin vanhempien kanssa samassa sängyssä (nukahtanut siihen muutaman kerran), mutta aina me nostetaan se omaan pinnasänkyyn, koska en yksinkertaisesti uskolla nukkua itse jos vauva on vieressä. Ollaan sen verran levottomia nukkujia, että vauva jäisi pian alle. Ainakin sellainen hullu pelko mulla on. Ja parempihan se on alusta asti opettaa omaan sänkyyn.
Perjantaina olisi ensimmäinen neuvolakäynti. Kiva tietää miten kasvu on lähtenyt liikkeelle ja muutenkin varmistaa, että kaikki on kunnossa.
Mitenkäs muilla sujuu???
Cappuccino ja tyttö 12pv
Meillä alkanut huonon alun jälkeen sujua aika mallikkaasti.
Masuvaivat saatu tytöltä lähes kokonaan pois. Kaikki vyöhyketerapiaa lukuunottamatta siihen kokeiltiinkin. Rytmi alkanut muodostua ja nukutaan jo suhteellisen pitkiä öitä. Parhaimmillaan se 7h menee, ennen kuin syödään. Ja päivät meillä valvotaan. Harvoin neiti alkaa 10-30min pidempiä unia nukkumaan. Vaunuissa saattaa sen tunteroisen lenkin ajan nukkua..
Hymyillään paljon ja pää pystyssä riekutaan äidin olalla. <3 Äkkiä se kasvaa ja kehittyy. Tytöllä ikää jo 1,5kk:tta vaikka tuntuu, että vasta ähisin laitoksella supistusten kourissa. =)
Nimekseen meillä tyttö saa 2 viikon kuluttua Sinna Elisa Ilona! Samahan tuo on paljastaa ellen jo ole paljastanut.
Nyt nukkumaan!
Äippä ja Sinna 1,5kk
Pitkästä aikaa ehdin kirjottaan, on niin kiireistä tää elämä tällä hetkellä - siitä pitää tuo pikkuinen tytön tyllerö huolen. Meillä on varsinainen sylivauva! Ei oikein viihdy sitterissä, ei lattialla, ei vaunuissa. Kovasti välillä vatsa vaivaa. Eilen aamulla ajattelin et enpäs juo kahvia, jos sillä olis vaikutusta. Ja kattia kanssa - itsellä oli koko päivä armoton päänsärky ja vauva paukutteli entistä enemmän. Ei nukunut taaskaan kun sellasia 15-30 min torkkuja ja sitten taas rinnalle! Oon aatellut jo et josko pitäs vähän lisämaitoa antaa, jos pärjäisi sitten pitemmän jakson hereillä tai unessa!? Yöt hän sentään nukkuu aina tohon kuuteen asti sitten alkaa ähinät, murinat, puhinat ja nieleskelyt. Hän on kova pulauteleen ja maito nousee yölläkin kurkkuun - kurja kuunnella noita ääniä. Siksipä kerrohan Taynaja ne konstit nyt vielä mitä oot tehnyt jotta pikkuisen vatsavaivat helpottaa...
Lainasin kaverilta eilen rintarepun..tänään testaillaan. Alkaa nimittäin hartiat ja selkä oleen ihan jumissa kantelusta.
Eipä tule nyt mitään muuta mieleen. Välilä tuntuu et on tosi hajamielinen, kun on niin väsynyt. Saa uloslähtiessäkin tosiaan ajatuksen kanssa tarkistaa et on hella pois päältä jne. Toissa päivänä keskustelin naapurin kanssa, aloin selittään jotakin asiaa ja sitten vaan yht äkkiä mulla ei ollut aavistustakaan mitä mä ólin kertomassa..
...no..mukavaa vauva-arkea muillekin!
t.2xmyy
Mukava on lukea aina muiden mammojen kuulumisia, kun kotona päivät nyhjää niin kiva huomata että niin te muutkin :-) Meillä tyttö on ollut oikea unelma beibi tän viikon, pientä iltakitinää vain ollut. Ilmavaivat sen kitinän aikaan saa ja oon antanut yötä vasten aina disflatyl-tippoja rauhottamaan vatsaa, on toiminu kyl ihan hyvin. Täytyy vaan neuvolasta kysyä et kuinka jatkuvasti saapi niitä käyttää, kun oon ekasta viikosta alkaen niitä käyttäny. Meillä yöunet alkaa aina 6-7h pätkällä ja sit tissiä ja vielä 2-3h unta päälle, et kyl tän mamman kelpaa ;-) Luulisin et pitkä yöuni jakso johtuu siitä, kun annetaan aina iltapulloa (Nannia n. 150ml) ennen nukkumaan menoa, niin on vatsa sit varmasti täynnä. Iltapullon antamisesta en oo ottanut huonoa omaa tuntoa, vaikkei ookaa rintamaitoa, kun kuitenkin muuten rinnalla koko ajan. Pullo tuli meillä vähän vahingossa käyttöön, kun olin antibiootti kuurilla rintatulehduksen takia ja iltalääkkeen jälkeen en viitsinyt antaa tissiä heti (vatsavaivoja) niin mies sit antoi pullosta ja todettiin et olikin hyvä nukutuskeino. Sänkyyn tyttö jää myös kiltisti nukkuun, viereen laitan aina harsorätin, joka turvallisesti tuoksuu äidiltä ja rintamaidolta ja sitä puristaen tyttö tyytyväistä tuhisee uneen. Siinäpä pikakuulumisia ja nyt valmistelemaan uutta päivää...
Oikein mukavaa vauva-arkea kaikille!!
***Jppp ja tyttö 3vk+5pv*'
Hei vaan kaikille!!
Ihanaa että beibekin (olikohan nimimerkki edes puoliksi oikein!?!:) pääsee pian tänne vauvapuolelle " omaan" joukkoonsa! ;) Tsemppiä hirmusti matkaan, kyllä se hyvin menee! :)
Meillä on tuo poika siis nyt pari viikkoa vanha. Aivan ihana pojanpallero! :) Alkuun valvottiin öisin aina parin-kolmen tunnin pätkä, jolloin olisi hänen mielestään kuulunut olla seurustelua... Onneksi sekin on jäänyt pois *koputtaa puuta tomerasti!* ja nukutaan yöt kivasti. Syödään kyllä aikas useesti, 3-5 kertaa yössä. Mutta ei se minua ainakaan vielä rasita... Poika nukkuu yleensä omassa sängyssään, eikä siitä edes purnaa, mutta öisin sattuu " unohtumaan" syötön yhteydessä viereeni :) Sitten moooonen tunnin päästä herään kun pieni tuhisija huitoo käsillään mun kainaloa ;)
Isommat sisarukset ovat ottaneet pienen ihanasti vastaan. Kovasti tykkäävät helliä ja hoitaa. Kuopuskaan ei ole enää läheskään niin mustis kuin alussa, vaikka ei silloinkaan pahasti ollut. Aina vaipanvaihdon yhteydessä on trio vieressä seuraamassa toimitusta ;)
Vauva viihtyy tosi hyvin rattaissa (sellaiset vanhat, miehen kotoa, vissiin sattarit, joissa on tosi hyvä köllötellä, vähän kuin sitteri) ja nukkuukin jopa joskus niissä. Sitteriin en uskalla jättää, kun kokemuksesta tiedän että kohta siinä olis joku isompi istumassa vauvan päällä... :(
Eilen oli taas neuvola, viime keskiviikkona terkka kävi vauvaa täällä kotona katsomassa. Oli hyvin tullut painoa, yli puoli kiloa viikossa! Eli ei tarvi epäillä etteikö oma maito hienosti riittäisi. No, maitoa tulee kyllä tosi paljon, melkein suuttumiseen asti joskus, sellaista läträämistä tuntuu välissä olevan :( Mutta ei tätä kauan kestä, kohta tääkin tasoittuu... :) Poika vetää imiessään aika paljon ilmaa sisäänsä ja haukkoo maidon ylituotannon takia :) Mutta onneksi saa aina röyhtäistyä kivasti, ja rupsutteleekin paljon. Kakkaaminenkaan ei oo vielä ainakaan tuottanut ongelmia... Meidän pojan napaan tuli napasieni, jota ollaan neuvolassa käyty laapistamassa. Hienosti on lähtenyt paranemaan. Onneksi. Meillä oli esikoisella sama juttu, ja silloin meni niin pahaksi, että piti jo harkita, josko navan ompelis " kiinni" lekurissa... Mutta ei jouduttu sitten siihen toimenpiteeseen onneksi.
Käytiin sit neuvolan jälkeen lasten kanssa ruokakaupassa. Hienosti meni, vaikka etukäteen pelkäsin miten kovasti nämä siellä alkavat riehumaan ja juoksemaan edestakaisin... :) No, onhan sitä ennenkin lasten kanssa ruokaostoksia tehty, nyt oli vaan yksi pikkuinen enemmän mukana ;)
Eilen mies kävi kahden vanhimman lapsen kanssa uimassa työpaikallaan, ja minä sillä aikaa kahden nuorimman kanssa iltalenkillä. Vauva vaunuihin nukkumaan ja isoveli istumaan sisaristuimeen ja menoksi! Tuolla rantapoluilla ja metsiköissä mentiin, oli isommalla pojalla huisin hauskaa. Oli vaan " äiti, vauva, ninä!" :) Ei muita mukana. Se oli hänelle tärkeä juttu päästä äidin ja vauvan mukaan lenkille! Sit illalla kylvetin molemmat pojat ja kävin itsekin suihkussa, piristi kummasti :)
Ulkoillaan lähes joka päivä lasten kanssa, se on kivaa. Itsekin saa raitista ilmaa ja piristystä päivään, kun on muutaman tunnin tuossa pihalla aamupäivästä.
Mutta nyt taas pojalla on äidin tarvetta. Pitänee lähteä tekemään aamupesut, juuri syötiin heräämisen jälkeen :)
Reipasta mieltä kaikille ja ihania, vauvantuoksuisia hetkiä! :)
Nasu
Ollaanhan kumminkin hereillä oltu kahdeksasta. Tai no nyt poju ottaa taas torkkuja tuossa rintarepussa.
Meilläkin ollaan suurin osa päivästä hereillä, paitsi rintarepussa torkut, liikekannalla turvakaukalossa sekä vaunuissa. Poju on alusta lähtien nukkunut omassa sängyssä, herää yöllä 2 kertaa syömään 10-20 minuutiksi (lopettaa itse syömisen) ja sänkyyn takasin. Joskus pitää pari kertaa laittaa tuttia, mutta sängystä ei olla nosteltu (alussa vissiin kerran mies otti ja nukutti hänet sylissään puolen yön aikoihin). Jos on hereillä, höpöttelee hetken itsekseen ja tosiaan jos kuulostaa kitisevämmältä, niin käydään lykkäämässä tutti suuhun. Hommasin myös sellasen mobilen, joka tietenkin pyörii ja sit siitä saa musiikkia ja heijastettua kattoon valokuvioita. Joten sitäkin on laitettu päälle välillä yöllä, jos kuuluu kitinää ja muuten auttaa! Olettaen tietenkin, että ei ole nälkä.
Horse Showssa oltiin sunnuntaina 12-18. Kertaakaan ei itku tullu, vaikka miehen sylissä hereilläkin oli suurimman osan ajasta. Katteli vaan kiinnostuneena ympärilleen. Välillä tietty syötiin. Hän taitaakin kaivata vaihtelua ;). Kuka sitä nyt aina kotona jaksaa kökkiä! Hyvä näin, Etelä-Afrikan matkaamme ajatellen... Edelleen, jos jollain on vinkkejä 3,5 kk:n kanssa matkustamiseen, niin KIITOS.
kovasti mahavaivainen on ja 3h huusi yöllä putkeen..
T:Neiti21 + prinsessa 2vkoa2 pvää &Nea 1v6kk+
Mukava lukea muiden kuulumisia. Tsemppiä teille, joilla vauva valvottaa tai muita masuvaivoja tms. Ja Beibi0905:lle onnea synnytykseen, johan se on aika saada syysnyytti!
Meillä on kastejuhla lauantaina ja kovasti kaikki juhla-asiat pyörii mielessä. Pappia käytiin tapaamassa ja valmisteltu on paljon.
Vauva on ihana, nukkuu yöllä noin 5 tunnin yhtäjaksoisen pätkän, muut unet on sellaisia 2 tunnin pituisia. Illalla vain torkahtelee ja syö kokoajan. Täysimetyksellä ollaan, välillä on tuntunut että rinnat on illalla maidosta ihan tyhjät, mutta tyytyväisenähän tuo on ollut kuitenkin. Tutti on kyllä käytössä, kun imuhalut on melkoiset.
Ihan aluksi oli meilläkin vähän masuvaivoja, mutta ei ole enää ollut muutamaan viikkoon. Tyttöhän on pian 6 viikkoa ja lattialla oloa aletaan harjoittelemaan. Ensihymyt on saanut jo äiti, iskä ja isosisko :) ihanaa! Kyllä hän nopeasti vahvistuu ja jäntevöityy. Kehityksen huomaa ihan päivittäin.
Arki kahden kanssa on lähtenyt sujumaan suht mukavasti. Tuo miehen vuorotyö rassaa, kun illat on aika raskaita olla lasten kanssa. Aamut menee helpommin. Sitten mies on lähdössä viikoksi reissuun ja jään yksin lasten kanssa ilman autoa. Kääk, etukäteen ahdistaa jo. No, ei onneksi missään korvessa asuta, mutta on kauppaan matkaa 2 km kuitenkin.
Vauvantuoksuista arkea kaikille, nautitaan näistä hetkistä!
Gerbera ja tytöt 6 vk ja 3 v
moi
vasurilla kirjottaminen on hankalaa, poika köllöttää oik käsivarrella.
siksi siis teksti karkasi.
hope-a,
vatsakipuiset vauvat haluavat tissutella tiuhaan, koska kokevat sen auttavan masuoireisiin. ja ainakin meidän poika ei suinkaan syö koko aikaa, vasan tankkaa läheisyyttä suurimmaksi osaksi.
meillä nyt allekirjoittanut maidottomalla dieetillä - on sitten aika hankalaa - 4.pvä menossa, ei ainakaan vielä helpotusta. suoliäänet on kamalat syödessä, syöminen koko ajan keskeytyy vatsanväänteiden takia, kakka on vihreää lima...
vyöhyketerapia kokeiltu 5x tuloksetta...
aika rankkaa on, mutta onneksi poika kasvaa hyvin.
.thunder ja poika 6 vkoa 4 pvää