Kasvatusalan ammattilainen vastailee kysymyksiisi, jos vain osaa ;)..

Mä joudun kohtaamaan työssäni paljon juuri tuota, että lapsi ja lapsuus asetetaan kyseenalaistamatta vallitsevan aikuisuuden ja yhteiskuntatodellisuuden alle.



Se on varhaiskasvatuksessa iso ongelma.



Työkentällä vaikutta tällä hetkellä vahvasti kahtiajakoisuus. On tällainen yhteiskunnan alisteisuus ja sitten tuo ylittämiseen tähtäävä tavoite.



Mä havaitsen kyllä, että mun viestini ovat ollett aika "vahvoja" ehkä nolossakin mielessä :)



Ne nousevat kuitenkin käytännön työn ongelmista.



Sori.



T. lähäri

1;5v:llä aina hankalaa ilman äitiä.Paremmalta tuntuu vasta kun hoitajasta tullut tuttu ja turvallinen ja edustaa yhteyttä äitiin. Tämänkaltaisen suhteen rakentaminen vie aikaa ja on jopa usein mahdotonta isossa lapsiryhmässä jossa useampia aikuisia jotka lasta hoitavat. Mitä äidit sekä hoitajat liian harvoin ymmartävät on tosiasia että lapsen lopettaessaan itkun kun äiti ei enää paikalla ei välttämättä (eikä useimiten!) merkitse sitä että lapsen paha olo olisi kadonnut vaan yksinkertaisesti sitä että lapsi on vielä niin pieni ettei pysty tunteitaan ilmaisemaan ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa.



Taapero-ikäisen kehittymättömyyden ja avuttomuuden ymmärtäminen ja miten nämä asiat käytännössä ilmenevät eivät aina ole helppoja tulkita, jos asia kiinnostaa suosittelen lämpimästi teosta: "Auta lasta kasvamaan":Erna Furman. Teoksessa käsitellään hyvin perusteellisesti ja käytännön läheisesti eri ikäisten lasten kehitysvaihekohtaisia tarpeita ja edellytyksiä.