Aloitin maanantaina sairaanhoitajan sijaisena ja totuus on että syömäänkään ei ehdi

..mutta oikeasti ruokatauot täytyy vain pitää. Itse olen ollut sh akuuttiosastolla kohta 10-vuotta ja tiedän kyllä kiireen ja paineen. Ja niille epäilijöille ja arvostelijoille voisi sanoa taas että puoletkaan teistä ei pysyisi mukana edes puo9lta päivää...ja vastuu on sairaanhoitailla kuitenkin aika suuri. Virheisiin ei juuri ole varaa... ja täydet sympatiat myös lääkäreille, kiirettä ja painetta heilläkin samalla lailla. Ja oikeasti, sairaala on SAIRAALA, ei hotelli jossa on huonepalvelu....vaikka selvähän se on aina on niitä jotka tahallaan juoksuttaa...

*nussuttaa pilkkua*

paitsi ehkä privaattipuolella. Kelloa soittavat huonokuntoiset potilaat, jotka eivät pääse syystä tai toisesta liikumaan ja hoitamaan asioitaan.

Oltiin just viikko sairaalassa synnyttämässä ja tuli kyllä käytettyä "huonepalvelua" vähän liiankin kanssa... Oon melko ihmisarka, joten oli paljon helpompi soittaa kelloa ja juoksuttaa hoitsu huoneeseen, vain kysyäkseni "missäs niitä sairaalapaitoja olikaan?" kuin että olisin lähtenyt käytävälle tallustamaan ja joltain ohikulkevalta, ei-kiireiseltä ihmiseltä sitä kysynyt... yhyy...

jotka eivat syysta tai toisesta paase liikkumaan sangyistaan, esim. leikkauksen jalkeen. Etta mielestani olisit saanut lahtea tallustelemaan kaytaville ja voittamaan ihmispelkosi.

Ja kun tavallisilla pulliaisilla ei maitokeittiöön ollut asiaa, niin tottakai siitä piti kelloa pirautella. Samoin kuin antibioottitipasta - ja hoitsut myös itse KÄSKIVÄT soittaa kelloa, jos tulee jotain. Joten jos jotain tuli, niin soitettiin. Viimeiset päivät kyllä pelkästään korvikkeiden ja antibioottien takia, olimmehan siihen mennessä oppineet jo vaipankin vaihtamaan ja lapsen kylvettämään.



Onneksi oli kuitenkin melko ruuhkatonta tuolla. Hoitajat kerkesi ihan hyvin höpöttelemään meidän kanssa vaikka puolikin tuntia putkeen.

Mitähän siinä pitikään lukea? Antibiootista? Eli milloin on tippapullo mennyt tyhjäksi ja letkun saa irrottaa.

Täydet sympatiat ap:lle ja kaikille muillekin vastaavissa paikoissa työskenteleleville hoitajille!



Olin itse 20 vuotta sitten vastavalmistuneena sairaanhoitajana yliopistosairaalassa,suoraan koulusta päässeenä,en ollut edes harjoittelussa siellä ollut ja kyllä oli kiirettä,ihan kamalaa.



Ei ollut ruokataukoja,jos kerkesi eväät levittämään pöydälle,piti jo samantien lähteä hakemaan potilasta leikkurista/heräämöstä ja milloin mistäkin!



Ja ylitöissä olin joka päivä,ei mitenkään kerennut tehdä kaikkia hommia oman vuoron aikana,eikä voinut niitä hommia iltavuorollekaan/yökölle jättää,kun niillä oli taas omat hommat edessä.

Teet parhaasi, se riittää. Kysyt, mistä et tiedä. Tärkeintä on, että tärkein hoidetaan ensin: antibiootit, tipat, lääkkeet, haavat, potilaat leikkuriin. Muita asioita ehtii miettiä sen jälkeen.

Näin se valitettavasti on.



Itse en jaksanut tuota rumbaa kuin seitsemän vuotta + äitiyslomat välissä. Nykyisin olen terkkari ja en kyllä enää vaihtaisi takaisin, vaikka kiirettä meilläkin välillä on. ;)



Ole armollinen itsellesi, vielä opit hommat ja tulet myös nopeammaksi.

meitä lähihoitajia kohtaan. Lähärit ehtii istua ruokailemassa, sairaanhoitajat ei.



Kyllä se kuule on joissain paikoissa toisinpäinkin. Meillä sairaanhoitaja pysyy kopissa, vaikka hänelle kuuluisi myös hoitopuolella olo.



Tulin kerrankin töihin klo 19.00. Oman soluni asukkaat olivat paskat ja kuset housuissa olleet monta tuntia kun sairaanhoitaja oli ollut siellä töissä. Oli istunut kopissaan ja kahvilla ja taas kopissaan. Lähihoitajat eivät olleet ehtineet sille iltavuorolle edes kahvia juoda, mutta sairaanhoitaja oli pitänyt huolen kahvitauoistaan ja ruokatauoistaan ja jättänyt vielä osaston työt tekemättä.

olisiko Tehyn lakkouhkassa jotenkin kannattanut huomioida tämä työvoimakysymys ja työn organisointi ilmeisesti melko mitättömäksi jääneen henkilökohtaisen rahallisen edun sijaan?

Mitä me potilaat voisimme tehdä, jotta tilannetta saataisiin parannettua? Esim. lisää työntekijöitä. Voiko jonnekin valittaa vai saatteko te sairaanhoitajat ja lääkärit vaan kaiken paskan niskaanne siitäkin?



Itse olin synnyttämässä viime tammikuussa ja sektioon jouduin. Kiirettä ei huomannut synnytyksessä, paikalla oli jo paljon ennen ponnistusvaihetta koko ajan kätilö ja kätilöopiskelija ja sittne ponnistusvaiheessa melkein alusta saakka myös lääkäri. Kun tuli sektiopäätös, huone olikin sitten täynnä porukkaa ja lopulta lastenlääkäristä alkaen vauvaa varten 4-5 henkilöä ja minua varten saman verran. Mutta minut jouduttiin kärräämään jonnekin evakkoon, kun tuli seuraava sektiopotilas.



Osastolla alkoikin sitten hullunmylly. Soittokello soi taukoamatta ja kuulin sen ihan omaan huoneeseenkin. Kivuissani vielä itsekin sitä ekan yön soittelin. :( Ei ollut mitään kipupumppua, joten parin tunnin välein piti soitella lääkettä. Sen jälkeen yritin olla soittamatta, ja haahuilin pitkin käytäviä hakemassa ensin itselleni puhtaita vaatteita ja sitten myöhemmin kun sain vauvani teholta, niin myös hänelle. Mutta kaikki oli loppu. Vauvoille ei löytynyt puhtaita paitoja, minun olisi pitänyt pitää tukisukkia mutta en löytänyt. Pakko oli sitten hoitajia vaivata, vaikka kuulin kyllä kellosta, että kiirettä piti. Olihan se vähän naurettavaa vinkua tukisukkia mutta ihana hoitaja sanoi, että ne ovat sektiopotilaalle tärkeitä eikä haittaa, kun asiaa pahoittelin.



Mielestäni hoitajien työtä on huomattavasti vaikeutettu, kun kaikki ylimääräinen (vauvan vaatteet, vaipat yms) on viety huoneista pois lukkojen taakse. Vuonna 2006 sain esikoisen ja silloin pystyin huolehtimaan asioista itse eikä tarvinnut ihan noin naurettavien asioiden takia soitella sitä kelloa tai tarttua kiireistä ihmistä hihasta.



Loppujen lopuksi kiire näkyi ihan unohtamisina. Vauvalta ei koskaan tultu ottamaan verikokeita ja sitten piti jonkun yöllä tulla. Itse en saanut viimeisenä päivänä lainkaan aamulääkkeitä ja ohikulkeva hoitaja arveli, että en niitä tarvitsekaan. Myöhemmin kävi ilmi, että kyllä ne minulle oli varattu ja sain ne sitten kotiin. Klexane-piikki ja resepti unohdettiin kokonaan, ihmettelin sitten lähtiessäni, että miten niitä piikkejä oikein saan...



Tottakai tajusin, että vain kiire sai asiat takkuilemaan, kuulinhan sen siitä typerästä soittokellosta. Jos olisin ollut joku sairaanhoitajista, olisin repinyt koko kellon irti seinästä! Mutta mitä potilas voi tehdä ilman että aiheuttaa hankaluuksia niille ihmisille, joita haluaisi auttaa? Mielestäni tilanne on sietämätön sellaisille potilaille, jotka eivät kykene omista asioistaan huolehtimaan. Silloin lääkkeiden unohtamisilla voi olla tosi pahat seuraukset. Eikö nyt joku rekrytoinnista vastaava voi tulla paikan päälle katsomaan, mikä se tilanne on?



Aina jaksaa ihmetyttää, miksi tärkeimmistä asioista säästetään.