Minkälaisia (kyläily)tapoja odottaisit 5-vuotiaalta? Olenko liian ankara?
Huomasin, että vanhempien odotukset lastensa tapoja kohtaan etenkin kylässä ovat tosi erilaiset. Onko liian ankaraa odottaa 5-veeltä esim seuraavaa:
-tervehdykseen vastataan mennen tullen
-tarjoiluun ei kosketa eikä kurkita ennen kuin kahvipöytään kutsutaan
-tarjoilusta ei sanota yök, mutta ei kiitos voi sanoa. Jos valinta on oikein virheellinen, voi jättää lautaselle tai antaa äidille
-pyydetään lupa talon tavaroihin koskemiseen
-viedään leikkiin annetut tavarat takaisin
-ei vaellella yksin toisen kodissa eikä ronata kaappeja
Tuntuu että mulla on paljon sääntöjä... Mutta minusta muu olisi huonoa käytöstä. Meillä nämä säännöt on melko hyvin hallussa, toisinaan muistutuksen kera.
Kommentit (73)
Ihan normaaleilta säännöiltä nuo mielestäni kuullostavat. Toki viisi vuotiaalle on hyvä talon säännöistä tosiaan muistutella.
Meillä tosin saa kyllä tulla keittiöön kurkistelemaan. Samoin saa tulla olohuoneeseen pojan huoneesta, keittiöönkin. Makuhuoneeseen ei tarvitse lasten mennä, ja toisinaan myös sanon, että nyt saatte pysytellä pojan huoneessa.
Tykkään jutustella lasten kavereiden kanssa, ja
siksi on mukavaa, että eivät ole linnottautuneet pojan huoneeseen. Sekin aika varmaan koittaa, ehkä jo piankin, lapsi on nyt 11.
Minä odotan samanlaista käytöstä 1v - 100v.
Ei mitään eroa.
Tervehtiminen. Moni aikuinen ei puhu lapsille mitään, joten vaikka esim. omani tervehtivät kaikkia ihmisiä iloisesti alle 5v, niin kun aikansa saivat kokea esim. naapureidentympeyttä, niin eivät enää itsekään tervehdi. tyypillisä suomalaisia. heistä on tullut ujoja. Eli en odota tai vaadi tervehtimistä ja jos joku ei tervehdit yritän entistä enemmän rohkaista ja antaa huomoita.
Tarjoiluun ei mielellään kosketa ennen kutsua mutta tottakai lapset ja aikusiet saman aikaan pöytään. jättää saa enkä suutu vaikka sanottaisiin yök. Ei kärsi itsetunto.
-pyydetään lupa koskea toisten tavaroihin, tästä olen aivan samaa mieltä. jos vieras esim 1-2v, oletan hänen vanhempien vahtivan,e ttä kotini ei kärsi tästä vierailusta eikä lapsi koske kuin hänelle annettuihin leluihin. ja toki tavarat takaisin.
-ja siis ei minkään ikäinen vaeltele kodissani tutkimassa paikkoja tai tietokoneita tai mitään.
Ei tulisi äkkiä mieleen että "kurkkiminen" tarkoittaa koskemista ja "vaeltelu" tarkoittaa sitä että vaatii pääsyä johonkin kiellettyyn
vanhemmilla on. Esimerkiksi tuo liikkuminen. Sillä tuskin tarkoitetaan ettei saa nousta sohvan nurkasta tai mennä vessaan. Tai ettei saa mennä katsomaan ikkunasta tai lastenhuoneeseen. Kaikki eivät asu asunnossa, joka on hallinnassa yhdellä silmäyksellä, joten on ihan ymmärrettävää, ettei lähdetä vaeltelemaan eri kerroksiin kuin missä vieraat otetaan vastaan. Meillä on vieraita kestitään alakerrassa, jossa on sisäänkäynti, keittiö, olohuone ja tv-huone, eikä yläkerran huoneisiin ole kenelläkään vieraalla asiaa, ellei kyse ole talon esittelystä. Kaikki ovat kyllä saaneet siellä käydä katsomassa, jos ovat halunneet.
Minäkin arvostan paljon luvan kysymistä. Se on minusta kaunista huomaavaisuutta, ja omavaltaisuudesta tulee kurja ja päällekävelty olo. Itse pyydän kylässä jopa vesilasiakin, vaikken oikeasti luulekaan, että se minulta evättäisiin.
Ei tulisi äkkiä mieleen että "kurkkiminen" tarkoittaa koskemista ja "vaeltelu" tarkoittaa sitä että vaatii pääsyä johonkin kiellettyyn
Meillä lapset helpostikin lähtevät vaeltelemaan. Pitkän käytävän päässä on kirjasto, jossa on paljon kirjoja. Yleensä lapset haluavat käydä siellä katsomassa.
Meidän makuuhuoneeseen ei ole koskaan kukaan lapsi mennyt, vaikka ei ole erikseen kielletty.
Miehen työhuoneen ovi on yleensä auki. Joskus siellä on joku käynyt, mutta ollaan sitten ohjattu pois, ja laitettu ovi kiinni. Ei ole koskaan sen kummemmin tarvinnut ohjeistaa.
Juu, kurkkiminen on katselemista ja vaeltelu on ihan vain kävelyä, esim. ihastelemassa talon tauluja.
vaeltelu tarkoittaa juuri päämäärätöntä haahuilua pitkin taloa. Jos kyse ei ole suurista juhlista, yleensä kaikki vieraat ovat suunnilleen samassa tilassa. Lapsille on kyllä virikkeitä samassa tilassa, eli tekemisen puutteessa ei tarvitse lähteä just vaikka yläkertaan.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että annatteko te lastenne ottaa vieraisilla kirjahyllystä vaikka maljakon käteen tutkittavaksi? Itse en todellakaan uskaltaisi.
ap
Istutaanko siellä keittiössä silmät kiinni, jos ei saa tarjoiluja kurkkia?
:D
Irtoaako se lupa yleensä mennä leikkeihin, vai pitääkö viisivuotiaan istua teillä parikin tuntia keittiössä?
kahvipöydän alta?
tajuaa tuoda sen kupin takaisin pöytään. Ihmeen moni aikuinen jättää kupin tai lasin jonnekin kukkapöydälle tms. Minusta sekin on huonoa käytöstä, kun kahvipöytä on tiettyyn paikkaan katettu.
Eniten minusta tuo toisten tavaroiden ottaminen ilman lupaa ja kaiken kanssa heiluminen on rasittanut.
On vanhempia jotka kuvittelevat lapsensa niin tyhmiksi, että he sanovat että esim. 1-2v ei voi toimia kylässä eri tavalla kuin kotona. eli jos kotona saa kaiken ottaa, niin piätisi saada kylässäkin. Minusta on röyhkeää mennä toisten tavaroita ottamaan ilman lupaa. kaikkeen kysytään lupa lapsen iästä riippumatta.
vanhempi varmasti tietää, osaako hänen lapsi käyttäytyä tässä suhteessa. joku osaa istua kauniisti 1-vuotiaana, jonkun pennut riehuvat ja ovat tietokonetta räpläämäsvä vaikka on kielletty, vielä 13v. jos on tottelematon lapsi, häntä vahditaan vanhempien toimesta vielä 13v, kun taas jonkun lapsi istuu sylissä ja menee siinä sivussa kun vanhemmat keskustelevat 1v.
No tottahan toki. Ja käsken tuoda omat pullat mukanaan. Sehän on sellaista perinteistä kyläilykulttuuria.
Tavaroiden palauttaminen tuli mieleeni eräästä tapauksesta, kun lapselle viihdykkeeksi annetut tavarat löytyivät pitkän ajan päästä puutarhasta. Eli sellaista pientä toisen omaisuuden kunnioittamista odotan ja itsekin huolehdin siitä, ettei lapseni kadota kyläpaikan tavaroita.
ap
Miksi te kutsutte vieraita jos se on noin vaikeaa ja vaivalloista? Helpompaahan olisi vain olla omissa oloissa.
Jos meillä joku jättää kahvikupin jonnekin niin ei kyllä häiritse pätkääkään. Tai jos joku tulee pikkutaaperon kanssa kyläilemään niin kyllä meillä lapsi saa katsella ja koskea, musta olisi aika outoa kyläily jos äiti saisi kokoajan vain kanniskella huutavaa kakaraa eikä ehtisi minun kanssani juttelemaan... Mutta tosiaan, älkää ihmeessä kutsuko enää vieraita.
ja lapsivieraat haluaisivat niin mielellään tutkia ne kaikki ja juosta ympyrää huoneesta toiseen, nykyaikaisissa kodeissa se on joskus vaikeampaa kuin näissä vanhoissa. Meillä ei ole erikseen mitään juoksureittejä, joten minusta on hyvin hankala ymmärtää vanhempia, jotka lapsen ravatessa sisätiloissa kuin heikkopäinen toteavat, että aikun kiva kun teillä saa juosta. Johon minä vastaan, että ei meillä saakaan kuin huonostikasvatetut noin tehdä, muilla vanhemmat osaavat itse kieltää.
Osa vieraista ei ymmärrä, että täällä ei ole lastenvahtipalvelua, joten koko talo ei ole käytössä. Kun muutama tunnearvoltaan korvaamaton tavara oli onnistuttu rikkomaan ja vanhemmat vain sanoivat, että voi voi, meillä kotona saa kaikkeen koskea, niin me opimme, että meillä kyläilyt hoidetaan yhdessä huoneessa. Siellä on aikuisille kahvia ja lapsille korillinen leluja. Jos haluaa olla meillä kylässä niin sitten on talonväen kanssa samassa huoneessa. Jos haluaa vaeltaa ympäriinsä niin varaa esittelyajan.
Mikä Sinut sai ymmärtämään, että viisivuotiaan pitää istua useita tunteja keittiössä? Ainoastaan se kuuluisa vaeltelu kaikkien aikuisten näkymättömissä on kielletty.
Istutaanko siellä keittiössä silmät kiinni, jos ei saa tarjoiluja kurkkia?
:D
Irtoaako se lupa yleensä mennä leikkeihin, vai pitääkö viisivuotiaan istua teillä parikin tuntia keittiössä?
Miksi te kutsutte vieraita jos se on noin vaikeaa ja vaivalloista? Helpompaahan olisi vain olla omissa oloissa. Jos meillä joku jättää kahvikupin jonnekin niin ei kyllä häiritse pätkääkään. Tai jos joku tulee pikkutaaperon kanssa kyläilemään niin kyllä meillä lapsi saa katsella ja koskea, musta olisi aika outoa kyläily jos äiti saisi kokoajan vain kanniskella huutavaa kakaraa eikä ehtisi minun kanssani juttelemaan... Mutta tosiaan, älkää ihmeessä kutsuko enää vieraita.
mutta kun vieraana olevan perheen isi "unohtaa" kahvikupin sohvapöydälle ja perheen lapsi sen rikkoo ja saa haavan sormeensa, niin minua katsotaan merkitsevästi ja ihmetellään, enkö ymmärrä, että lasten ulottuville ei saa jättää mitään särkyvää...
jokainen vastaaja laittaisi kotinsa neliöt ja sisustuksen hinnan vastaukseensa näkyviin? On vähän eri asia "ottaa rennosti" jossain vuokrakaksiossa jossa ei ole arvotavaroita näkösällä kuin talossa, jossa on useita kerroksia ja just vaikka 14 huonetta ja kipot ja kupit eivät ole mistään halpahallista, vaan muistoksi tai keräilyesineeksi hankittuja tai saatuja korvaamattomia esineitä.
Miksi te kutsutte vieraita jos se on noin vaikeaa ja vaivalloista? Helpompaahan olisi vain olla omissa oloissa.
Jos meillä joku jättää kahvikupin jonnekin niin ei kyllä häiritse pätkääkään. Tai jos joku tulee pikkutaaperon kanssa kyläilemään niin kyllä meillä lapsi saa katsella ja koskea, musta olisi aika outoa kyläily jos äiti saisi kokoajan vain kanniskella huutavaa kakaraa eikä ehtisi minun kanssani juttelemaan... Mutta tosiaan, älkää ihmeessä kutsuko enää vieraita.
Minusta on ehdottoman kivaa, kun tulee "vieraita" (eli tuttuja), eikä tulisi mieleenikään kytätä aikuisten tai lasten tekemisiä tai kieltää keittiöstä poistuminen tms. Mutta valitettavasti meidänkin kaveripiirissä on niitä koteja, joissa on valkoiset sohvat ja viivottimen kanssa tehty sisustus ja siivous, joissa ei todellakaan ole lasten kanssa kivaa. Noissa paikoissa me ei yleensä kyläillä juurikin siksi.
Lue oman kommenttisi alapuolella oleva viesti. talon koosta riippumatta taaperot /lapset yleensä hajottavat kaiekn jos heitä ei vahdita. tai nämä kakarat hajottavat, jotka kuvittelevat että voivat kulkea toisen kodissa kuin omassaan.Minusta kylässsä istutaan j a keskutellaan emännän kanssa ja samaa odotan kaikilta iästä riippumatta. tai kun on hetki istuttu, voi leikkiä leluilla, joita on pyydetty kauniisti.
Miksi te kutsutte vieraita jos se on noin vaikeaa ja vaivalloista? Helpompaahan olisi vain olla omissa oloissa. Jos meillä joku jättää kahvikupin jonnekin niin ei kyllä häiritse pätkääkään. Tai jos joku tulee pikkutaaperon kanssa kyläilemään niin kyllä meillä lapsi saa katsella ja koskea, musta olisi aika outoa kyläily jos äiti saisi kokoajan vain kanniskella huutavaa kakaraa eikä ehtisi minun kanssani juttelemaan... Mutta tosiaan, älkää ihmeessä kutsuko enää vieraita.
jokainen vastaaja laittaisi kotinsa neliöt ja sisustuksen hinnan vastaukseensa näkyviin? On vähän eri asia "ottaa rennosti" jossain vuokrakaksiossa jossa ei ole arvotavaroita näkösällä kuin talossa, jossa on useita kerroksia ja just vaikka 14 huonetta ja kipot ja kupit eivät ole mistään halpahallista, vaan muistoksi tai keräilyesineeksi hankittuja tai saatuja korvaamattomia esineitä.
Minulle ystävät ja heidän viihtyvyys (myös lapsiystävät!) on tärkeämpiä kuin jotkut typerät tavarat. Meillä on kaksikerroksinen sokkeloinen vanha omakotitalo, enkä todellakaan juokse lasten perässä kieltämässä ja komentamassa. Löytyy kallista design- ja korvaamatonta vintage-tavaraa, mutta se on vain TAVARAA!
Ensinnäkin meillä kyläilee yleensä tuttuja lapsia ja aikuisia, vieraita en meille halua. Ja itse kyläillään paikoissa, joissa tunnemme olomme tervetulleiksi, niin aikuiset kuin lapsetkin. Meille kyläilyt (puolin ja toisin) on kivoja kokemuksia koko porukalle ilman jatkuvaa kontrollointia ja kieltämistä. Ilmeisesti ystäväpiiriimme kuuluu samanhenkisiä ihmisiä, kun emme ole kokeneet tätä koskaan ongelmana. Lapset osaavat kyllä käyttäytyä, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Meillä on tapana kerrata hyvät kyläilytavat ennen kyläpaikkaan menemistä, eikä kylässä enää yleensä tarvitse pomottaa, varsinkaan kun niissä kyläpaikoissa ei ole ihan noin tiukkoja sääntöjä.. muistuttaisin myös, että lapset eivät ole aikuisia, enkä lähtisi vertaamaan aikuis- ja lapsi"vieraita" toisiinsa.