Lue keskustelun säännöt.
Olen 42v ja odotan neljättä lastani rv13 - miksi ympäristö paheksuu/suhtautuu kummallisesti?
15.07.2010 |
Tämä lapsi on vähintään yhtä toivottu ja suunniteltu kuin isommatkin. Asiasta puhuttiin kauan ja sitä pohdittiin pitkään, itse yritystä oli takana reilu puoli vuotta. Isommat lapset on 9, 7 ja 5 vuotiaat. Odotan itse innoissani aikaa, että saan olla kotona vauvan kanssa: isommat käy sitten koulua tai eskaria päivisin ja iltapäivät on meillä yhteistä, kauan kaivattua aikaa. Kotona aion olla ainakin sen 3 vuotta. Työni ei häiritse lomien suunnittelua tai arkisten harrastusten pyörittämistä.
Henkisesti olen varautunut siihen, että oma jaksamiseni esim yövalvomisten suhteen on varmaan erilaista kuin nuorempana. Ja että jatkossakin tulee varmaan asioita ja tilanteita, joissa huomaa olevansa "vanha" äiti. Mutta niin olkoon, tämä on ollut meidän unelma ja haave, joten ihmetyttää vähän kun ympäristössä ollaan niin "järkyttyneitä", ja osa jopa suoraan kauhistelee. Miksi?
Kommentit (42)
koska en tajua että joku jaksaa uhrata elämästään 20 vuotta lapsen hoitoon ja kasvatukseen tuossa iässä, varsinkin jos on jo lapsenlapsiakin!!Itse sain omat lapset päälle 20 vuotiaana ja saatan olla hyvinkin mummo 45 vuotiaana :-) ei kiitos omia kersoja siihen saumaan!
Säälin sinua jos mielestäsi lapset on uhraamista
Samaa mieltä. Tosin en sääli :), olen vaan eri mieltä. Minä olen nauttinut tässä viimeiset vajaa 21 vuotta lasteni seurasta ja nautin tästä kasvatuksesta vielä noin 12 vuotta (= kuopus on 18...). Joten "uhraan" elämästäni jotakuinkin 30 ja risat vuotta lasten kasvatukseen :-D.
Mutta kun musta tämä on kivaa. On ollut alusta asti ja tulee todennäköisesti olemaan vielä tulevaisuudessakin. Lapseni ovat mukavia, heidän kanssaan on kiva olla ja viihdyn heidän seurassaan.
Meillä on tällä hetkellä tuleva eskarilainen (pikkuvanha perheen kaikkien hellimä kuopus), pieni professorin alku ala-astelainen (joka lausahti 6-vuotiaana, että "minä olen onnekas poika, minulla on isoveli" ja sittemmin nyt 11-vuotiaana tuota muistellessaan kertoi, että "sanoin niin kun tajusin päiväkodissa, ettei kaikilla olekaan isoveljiä"), iki-ihana teiniprinsessa parhaassa murkkuiässää yläasteella (teiniprinsessa on isoveljen antama nimitys) sekä juuri kirjoittanut armeijaan menoa odotteleva miehen alku, joka on miestäkin pidempi ja jolla kasvaa parta (on söpössä iässä kavereineen). Kotoa on jo muuttanut fiksu, järkevä, ihana, aikaansaava esikoiseni, joka juuri pääsi yliopistoon opiskelemaan.
Ja tosiaankaan en vaihtaisi tästä matkasta päivääkään pois ja odotan innolla seuraaviakin vuosia näiden ihmisten kasvaessa samalla aikuiksiksi, kukin vuorollaan.
Ja jos saan lapsenlapsia ja pääsen seuraamaan heidänkin kasvuaan, olen ollut mielestäni niin etuoikeutettu, että huh :). (Tosin melko iso ruokapöytä pitää tulevaisuutta silmällä pitäen hankkia juhlapyhiksi...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurinta osaa tutuistasi ei todennäköisesti kiinnosta pätkääkään, minkäikäisenä kukin vauvansa tekee. Tai ylipäätään sinä.
Tuskin monilla on minkäänlaista mielipidettä koko asiasta.
Tää on näitä suomalaisten juttuja "mitähän ne muut musta nyt ajattelee". Siis ei välttämättä yhtään mitään.