Väitöskirja: Isiä manipuloidaan julmasti ulos lapsen elämästä

Ex-miehethän niitä ovat!

Tämän olen koittanut kertoa myös viime aikoina, mutta kova on vaimon kallo.

tapaamisten estamisen silla, ettei mies suostu tapaamaan tai silla, etta mies on niin vakivaltainen ja kaltoinkohteleva, ettei ole lasten etu tavata. Tai etta uusi aitipuoli estaa miesta.



Ja nainen osaa taman ihan fiksusti selittaa, varsinkin jos on kulissit kunnossa. Kylla jokainen nainen osaa ymmartaa, etta no onpa sinulla kamalaa, kun ei mies sita ja mies tata.



Joissakin tapauksissa se mies on ihan normaali ja tapaa tai tapaisi mahdollisimman paljon, mutta ei saa. Yhteydenotot viranomaisiin harvoin tuottavat tulosta, Espoossa ei oikeastaan lainkaan.

kotiäitihybrikseksi ja perheen toimitusjohtaja -syndroomaksi - ja saanut jokaisella kerralla kuonat niskaani. Hyvä, että joku muukin jaksaa muistuttaa asiasta.

Vaimoni on yrittänyt vieraannuttaa minua lapsistani, vaika elämmä perhe-elämää.

Vaimo keksii milloin mitäkin "muka äidillisiä" syitä, minkä takia en saa olla lapsilleni isä sellaisena kuin haluaisin isyyttäni omia rakkaita lapsiani kohtaan toteuttaa.

Metsään ei voi mennä lastenkanssa eväiden kanssa, koska tunnin päästä on ruoka-aika, eikä nälkäisiä lapsi avoi viedä metsään. Ei vaikka ottaisi eväät mukaan, kun pitää syödä lämmin ateria kello 16.00 ja PISTE.

Asiasta ei voi keskustella, koska lämmin ateria pitää syödä kello 16.00 PISTE.

Vastaavanlaisia asioita, joilla vain yksinkertaisesti torpataan mahdollisuus elää normaalia elämää on miljoona.

Vaimo määrää kaiken koskien lapsia ja koska pienten lasten perheessä , varsinkin tällaisen vaimon kanssa eläminen on lasten ehdoilla ja ympärillä pyörimistä, ei miehellä ole muuta virkaa, kuin toimiminen laskujen maksajana.

Minulle miehenä tämä on äärimmäisen tuskaliasta ja turhauttavaa, että vaimo "äidin etuoikeudella" vie perheeltä kaiken korostaessaan vain omaa etuoikeuttaan toteuttaa äitiyttään. Tavalla joka koostuu rajoitteista, määräyksistä, ja erilaisista iso isovanhemmilta saakka juontuvista tavoista, joiden merkiotystä nykyaikana ei voi ymmärtää. Tai ainakaan minä en voi ymmärtää.

Oman järjen käyttö osana nyky-yhteiskuntaa on kielletty, kun isovanhemmilta opitut normit määräävät tekemisen,ilman että niitä osataan perustella tai kyseenalaistaa.

Käytännössä tämä on ajanut minut mielisairauteen ja olen ollut muutamia vuosia mielialalääkityksellä, mutta rakkauteni omia lapsiani kohtaan on väkisilä koittanut pitää minut lähellä palsiani. Vaikeaa on näinkin, mutta kun hyviä vaihtoehtoja ei ole.

Vaimolla on vaikea tajuta, oikeastaan mahdotonta, että hän jatkuvalla sääntelyllä ja normistolla tuhoaa perhe-elämämme ja suhteeni lapsiini.

Tätä alussa esitettyä vieraannutmaist juuri alussa esitetyllä tavalla tapahtuu siis myös perhe-elämässä. Meidän tapauksessa nimenomaan vaimon puolelta, joka toteutta äitiyttään ja uskoo, että hän tietää mikä on lasten etu. Siitäkin huolimatta, että hän itse ei tunista ensimmäistäkään kasia, eikä ole koskaan käynyt metsässä. Hän uskoo, että tietää, koska lasten kuuluu käydä mnetsässää ja se ei tapahdu seuraavan 20 vuoden aikana.

Tämä siis esimerkkinä. Omat normit ja kokemus maailma määrää kaiken. Miehen kokemusmaailma ja ajatukset eivät ole minkään arvoisia topteutettaessa äitiyttä.

Vaimo toteuttaa äitiyttä ja perhe-elämä, sekä avioelämä on unohdettu jo useita vuosia sitten.

Ja kaiken tämän jälkeen vaimo ei voi ymmärtää, että henkisen romahdukseni takana voisi olla hänen käytöksensä, vaan syyttäää siitä naapuria ja ties ketä ja mitä. Ei vaikka olen koittanut kertoa jo ennen romahdustani, että kaipaan itsellen imahdollisuutta toteuttaa itseäni, enkä olla pelkästään hänen ehtojensa toteuttaja. Tämän olen koittanut kertoa myös viime aikoina, mutta kova on vaimon kallo.

Kärsin suunnattomasti tilanteesta, että en voi olla lasteni kanssa isä, vaan kaikkea tekemsitäni seurataan ja etsitään vikoja suurennuslasilla.

Pahoina hetkinä olen ottamassa eroa, koska voimani eivät riitä, mutta haluasin kuitenkin olla lapsilleni läsnäoleva isä. Toivon suunnattomasti, että lasten kasvaessa teini-ikään he huomaavat yrittämiseni ja voivat osallistua kanssani elämään.

kotiäitihybrikseksi ja perheen toimitusjohtaja -syndroomaksi - ja saanut jokaisella kerralla kuonat niskaani. Hyvä, että joku muukin jaksaa muistuttaa asiasta.

Vaimoni on yrittänyt vieraannuttaa minua lapsistani, vaika elämmä perhe-elämää.

Vaimo keksii milloin mitäkin "muka äidillisiä" syitä, minkä takia en saa olla lapsilleni isä sellaisena kuin haluaisin isyyttäni omia rakkaita lapsiani kohtaan toteuttaa.

Metsään ei voi mennä lastenkanssa eväiden kanssa, koska tunnin päästä on ruoka-aika, eikä nälkäisiä lapsi avoi viedä metsään. Ei vaikka ottaisi eväät mukaan, kun pitää syödä lämmin ateria kello 16.00 ja PISTE.

Asiasta ei voi keskustella, koska lämmin ateria pitää syödä kello 16.00 PISTE.

Vastaavanlaisia asioita, joilla vain yksinkertaisesti torpataan mahdollisuus elää normaalia elämää on miljoona.

Vaimo määrää kaiken koskien lapsia ja koska pienten lasten perheessä , varsinkin tällaisen vaimon kanssa eläminen on lasten ehdoilla ja ympärillä pyörimistä, ei miehellä ole muuta virkaa, kuin toimiminen laskujen maksajana.

Minulle miehenä tämä on äärimmäisen tuskaliasta ja turhauttavaa, että vaimo "äidin etuoikeudella" vie perheeltä kaiken korostaessaan vain omaa etuoikeuttaan toteuttaa äitiyttään. Tavalla joka koostuu rajoitteista, määräyksistä, ja erilaisista iso isovanhemmilta saakka juontuvista tavoista, joiden merkiotystä nykyaikana ei voi ymmärtää. Tai ainakaan minä en voi ymmärtää.

Oman järjen käyttö osana nyky-yhteiskuntaa on kielletty, kun isovanhemmilta opitut normit määräävät tekemisen,ilman että niitä osataan perustella tai kyseenalaistaa.

Käytännössä tämä on ajanut minut mielisairauteen ja olen ollut muutamia vuosia mielialalääkityksellä, mutta rakkauteni omia lapsiani kohtaan on väkisilä koittanut pitää minut lähellä palsiani. Vaikeaa on näinkin, mutta kun hyviä vaihtoehtoja ei ole.

Vaimolla on vaikea tajuta, oikeastaan mahdotonta, että hän jatkuvalla sääntelyllä ja normistolla tuhoaa perhe-elämämme ja suhteeni lapsiini.

Tätä alussa esitettyä vieraannutmaist juuri alussa esitetyllä tavalla tapahtuu siis myös perhe-elämässä. Meidän tapauksessa nimenomaan vaimon puolelta, joka toteutta äitiyttään ja uskoo, että hän tietää mikä on lasten etu. Siitäkin huolimatta, että hän itse ei tunista ensimmäistäkään kasia, eikä ole koskaan käynyt metsässä. Hän uskoo, että tietää, koska lasten kuuluu käydä mnetsässää ja se ei tapahdu seuraavan 20 vuoden aikana.

Tämä siis esimerkkinä. Omat normit ja kokemus maailma määrää kaiken. Miehen kokemusmaailma ja ajatukset eivät ole minkään arvoisia topteutettaessa äitiyttä.

Vaimo toteuttaa äitiyttä ja perhe-elämä, sekä avioelämä on unohdettu jo useita vuosia sitten.

Ja kaiken tämän jälkeen vaimo ei voi ymmärtää, että henkisen romahdukseni takana voisi olla hänen käytöksensä, vaan syyttäää siitä naapuria ja ties ketä ja mitä. Ei vaikka olen koittanut kertoa jo ennen romahdustani, että kaipaan itsellen imahdollisuutta toteuttaa itseäni, enkä olla pelkästään hänen ehtojensa toteuttaja. Tämän olen koittanut kertoa myös viime aikoina, mutta kova on vaimon kallo.

Kärsin suunnattomasti tilanteesta, että en voi olla lasteni kanssa isä, vaan kaikkea tekemsitäni seurataan ja etsitään vikoja suurennuslasilla.

Pahoina hetkinä olen ottamassa eroa, koska voimani eivät riitä, mutta haluasin kuitenkin olla lapsilleni läsnäoleva isä. Toivon suunnattomasti, että lasten kasvaessa teini-ikään he huomaavat yrittämiseni ja voivat osallistua kanssani elämään.

ei auta niita, joiden kohdalla se on arkipaivaa.

"Vieraannuttajat pelaavat lapsilla paikoin jopa niin kovaa, että vääriä insestisyytöksiä on Hannuniemen mukaan mennyt läpi Suomen oikeusistuimissakin.



– Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan erojen yhteydessä vähintään puolet hyväksikäyttöväitteistä on vääriä. Vieraannuttamistapauksissa tämä "valttiässä" vedetään hihasta silloin, kun lähivanhempi on riittävän kauan yrittänyt vieraannuttaa etävanhemmasta muilla keinoin, jotka eivät ole tehonneet, Hannuniemi kuvaa raakaa todellisuutta."



Tämä alkaa olla jo melko sairasta, jos näin pääsee/päästetään tapahtumaan.

Se ei missään nimessä ole yleistä, mutta kuuluu "taudinkuvaan" silloin, kun lapsen ja isän suhdetta ei muuten saada millään poikki. Nykyään aika moni isä on luonut jo alusta asti lapseensa niin vahvan kiintymyssuhteen, ettei lapsi meinaa millään uskoa, että isä onkin paha eikä häntä saa rakastaa.



Ja jos etävanhempi on taitava niin hän pystyy pitämään yhteyttä lapseen vaikeissakin olosuhteissa. Kouluikäinen ymmärtää jo paljon ja hänen kanssaan voi sopia esimerkiksi, että molemmat ajattelevat toisiaan joka ilta klo 20, jos lähivanhempi ei salli puhelinyhteyttä. Lapselle on luonnollista rakastaa molempia vanhempiaan ja normaalitlanteessa tuo rakkaus kestää aika paljon toisen vanhemman mustamaalaustakin.

Omasta erosta on reilu 7 vuotta ja on kokemusta vuoroviikkoasumisesta ja sit joka toinen viikonloppuasumisesta.



Vanhin lapsistani on lukiossa ja hän on ollut koko eron jälkeisen ajan vuoroviikoin. Hän on tasapainoisin lapsista. Viimeksi eilen sain hänestä kehuja kaupassa käydessäni millainen hän on minulle tuntemattomalta ihmiseltä. Kaksi nuorempaa ovat olleet käräjäoikeuden päätökseen asti vuoroviikoin (n 3v), sen jälkeen kaksi vuotta ilman tapaamista minun kanssa (lukekaa uudelleen ja miettikää mitä teille kävisi jos ette tapaisi omia lapsia, miettikää mitä tällainen tekee lapsen kehitykselle kun heille tärkeä ihminen 'poistetaan' heidän elämästään) ja nykyään joka toinen viikonloppu to-su (kesän ajan vuoroviikoin). Heistä sen verran että eivät ole enää samanlaisia/niin tasapainoisia lapsia kuin ennen kahden vuoden taukoa. Tein omasta mielestä kaikkeni saadakseni tavata lapsiani, mutta tämä Suomi on ihmeellinen maa. Tälle tapahtumalle on olemassa suomenkielinen sanakin, manipulointi. Mielestäni lasten äiti on hyvä vanhempi, mutta meistä kahdesta hän on väärä lähivanhemmaksi, koska hänen käytöksensä ja toiminta ei ole lasten edun mukainen.



Suomi ei ole tasa-arvoinen maa jos ajatellaan lasten huoltajuuskiistoja. Äiti on äiti. Oikeussalissa saa valehdella mikä rehelliselle ihmiselle tekee tiukkaa ymmärtää. Olen hovioikeudessa asti käynyt taistelemassa omista lapsistani. Mielestäni tämä on aivan väärä tapa ratkaista mikä on lapsille parasta. Jokin täytyy olla pielessä jos vanhemmat eivät voi sopia keskenään omien lapsiensa asioista.



Teille jotka mietitte millaista oikeudessa on. Jos olette käyneet teatterissa niin se on samanlaista. Teatteria. Totuudella ei ole mitään tekemistä päätösten kanssa vaan oikeusistunto on kallis näytäntö molemmille vanhemmille enkä tarkoita tässä yhteydessä rahaa.



Perheneuvolan tekemässä selvityksessä lasten mielipiteen selville saamisessa oli ongelmia kun mielipide välillä myötäili sanatarkkaan lasten äidin halua? Mutta oikeudessa perheneuvolan henkilökunta ei uskalla sanoa totuutta mistä kyseinen asia johtuu.



Lapsilta on esim. kysytty: 'Miltä vauvasta tuntuu jos olette vain joka toisen viikon täällä.'? Siis syyllistetty!!!



Monet ovat kuulleet isistä, jotka eivät halua tavata lapsiaanja eron jälkeen katkaisevat kaikki yhteydet omaan lapseensa. Mikä tässä on taustalla? Nyt on helpompi ymmärtää miksi jotkut tekevät noin. Heidän elämästään voidaan tehdä mahdotonta jos he haluaisivat tavata omia lapsiaan. Voimat loppuvat ja tehdään päätös.



Mietin omaa elämääni ja jaksamista. Noin 4-5 vuotta omasta elämästä riidellen omaista lapsistani. Voimat ovat aika ajoin olleet poissa. Mitä tuo on lapsen elämässä. Se voi olla jopa puolet hänen elämästään. Haluatteko omille lapsille tuollaisen lapsuuden?

Minä en. Tein eropäätöksen siksi etten halunnut jatkuvaa riitaa enkä sitä että lapset kuulee sitä. Pettynyt siihen ettei riita ole loppunut (tai loppui se eron jälkeen kahdeksi vuodeksi) vaan pahentunut.



Olisin halunnut olla eronkin jälkeen lapsille samanlainen isä kuin ennen eroa. Sitä en kuitenkaan ole saanut olla lasten äidin ja lasten äidin uuden miehen katkeruuden takia.

Olen todella ymmälläni. Näitä vastaavia tutkimuksia tehdään innolla ja julkistetaan suureen ääneen. Mutta kun normaalissa arjessa katselee ympärilleen ja lukee uutisia, saa ihan päinvastaisen kuvan. Tottakai on olemassa myös niitä miehiä, jotka joutuvat ex-puolison ja yhteiskunnan kyykyttämiksi! Mutta on naurettavaa ja hyvin epäilyttävää, jos tuosta pienestä joukosta tehdään tutkimus ja esitetään se koskemaan kaikkia miehiä ylipäätään!



Lasten pitäisi jäädä erossa asumaan sille vanhemmalle, joka heitä pääasiassa on hoitanut. Tämän voi helposti perustella ihan silläkin, että selvästi parisuhteen aikanakin vanhemmat ovat päättäneet, että lasten on parempi olla huoltajalla X hoidossa, joten miksi se ei pätisi myös erossa? Ja mutulla sanoisin että vähintään 90% perheistä tämä huoltaja on äiti.



Tosiasia kun on myös se, että tuhannet miehet hylkäävät perheensä ja lapsensa täysin. Ja se, että vain marginaalinen osuus isistä suostuu pitämään isyysvapaan edes osittain, puhumattakaan hoitovapaasta tai vanhempainvapaasta. Ja se, että yhteiskunta maksaa miehille määrättyjä elatusmaksuja vuosittain miljoonia euroja, kun miehet eivät kanna vastuuta omista lapsistaan. Ja se, että edelleen mies on valtaosan väkivaltaisen käytöksen taustalla. Jne. jne.



Muutos on miesten omissa käsissä, naisia syyllistämällä ja erilaisia tutkimuksia pykäämällä mikään ei muutu. Jos koet olevasi parempi huoltaja kuin vaimosi, älä tee uraa vaan jää hiekkalaatikolle istumaan! Jos on pakko erota, älä eroa tavalla joka katkeroittaa puolisosi, vaan pidä aina lasten etu omasi edellä! Kun eroat, älä keskity bilettämiseen tai uusiin kumppaneihin, vaan pysy sitkeästi mukana lasten elämässä samoin kuin ennen eroakin. Tässä on vain se ongelma, että kukaan nainen ei tule niitä tekemään miehen puolesta, vaan miehen pitäisi ihan itse tehdä kaikki...

vaikka tutkimuksesta uutisoidaan suppeasti siitä näkökulmasta mihin tutkimus oleellisesti liittyy (rajaus), se ei tarkoita sitä, että ilmiöön vastakkaisesti suhtautuva näkemys olisi poissuljettu tai sitä ei tutkittaisi. Tässä esitellään TÄMÄN tutkimuksen päätuloksia. Toinen tutkimus käsittelee vastakkaista näkökulmaa mahdollisesti. Vaikkakin itse väitöskirjaan tutustumatta voisin olettaa, että tekijä on käsitellyt aihepiiriin liittyvää tutkimusta myös muita näkökulmista tutkimuksen viitekehystä määrittäessään.

Miksi tällaiseen asiaan pitää kehittää vasta-argumentteja? Oletteko siis sitä mieltä, että

1) ongelmaa ei ole lainkaan olemassa, toisin kuin on tutkittu

2) ongelmasta ei tarvitse välittää, koska tekijä on nainen

Ei olla erottu, mutta se on hyvinkin tulossa. Mies on liiton aikana niin hyvin tuhoinnut itsetuntoani ja koko henkistä kanttiani, etten tahtoisi lasteni ihannoivan häntä. Tietenkin sallisin tapaamiset (minun valvonnassani) jollei niistä olisi lapsille haittaa, mutta uskjon että koko mies on haitaksi lasteni henkiselle kehitykselle.



Mies esim käytti itsemurhalla uhkailua keinona hallita minua, kunnes loputla en enää jaksnut välittää ja sanoin etten enää välitä vaikka tappaisi itsensä. Eipä enää tapatuttanutkaan miestä... Se jatkuva pelkääminen ja nöyrtyminen ja epäonnistumisen tunne oli sellainen helvetti etten tahdo lasteni joutuvan siihen.



Toinen että mies käyttäytyy aggressiivisesti minua ja lapsia kohtaan ja lapset pelkäävät kun me riitelemme, he saavat mieheltäni väärän riitakäytös-mallin. (Riitely ei ongelmallista vain kotona, vaan aggressiivinen myös muiden kanssa riidellessään). Jos lapset eivät arkitekemisissä isänsä kanssa, eivät myöskään näe tämän hyökkäävyyttä.



Kolmas seksi lasten nähden. Miehestä kun on normaalia harrastaa seksiä pienten lasten ollessa paikalla ja karjua heidät helvettiin jos tulevat häiritsemään isin panoa. Jos esikoinen "panee" jotain lelua hän irvistää aina naama vihaisena. Meillä seksi on siitä syystä loppunut, mutta mistä tiedän mitä mies tekisi eron jälkeen lasten nähden?



Eli minä saattaisin ihan tahallani yrittää saada lapset lakkamaan välittämästä isästään, koska tosissani uskon että tältä saa niin paskan miehen mallin että lapsista kasvaisi lähinnä seksuaalirikollisia...

voi kyllä etä kykenee manipuloimaan, jättämään saapumatta sovittuihin tapaamisiin, toistumiseen, lopulta useita peräkkäin mutta kärsimättä siitä itse lainkaan millään tavalla koska etäähän ei saa siitä vastuuseen. Syyttämällä äitiä valehtelusta silloin kun lapset ovat sairaina, silloin yhtäkkiä tapaaminen kelpaisikin, mustamaalaamalla, ottamalla kaiken irti tuollaisesta hetkestä. Haukkumalla äitiä lapsille, tyhjentämällä lasten pankkitilit, menemällä baariin tapaamisten aikana yöllä. Tässä vain joitakin esimerkkejä exäni käytöksestä.

Eihän hän tuolla ainakaan estä toista tapaamasta lasta eikä lisää omia tapaamisiaan? Ei siis kyse ole lainkaan manipuloinnista samassa merkityksessä kuin aloituksesta. Tuo on ennemminkin kiusantekoa ja kostoa. Ikävää toki, mutta ei samalla tavalla toisen vieraannuttamista lapsesta.

eli nyt kun etäisä sitten eron tullen viraantuu lapsestansa omaa laiskuuttaan ja mukavuudenhaluaan, voi senkin kipata ex-vaimon niskaan. 'Kyllähän minä tapaisin, mutta exä manipuloi tilannetta...'



Aaaaaargh!! Tällaisten väitöskirjojen jälkeen laiskat ja osallistumiskyvyttömät isät saavat selitettyä mustan valkoiseksi ja nöyryytettyä puolisoaan vielä tässäkin asiassa.

asiat näin mustavalkoisina. Ja tokihan maailma yhden av:lla uutisoidun väikkärin pohjalta muuttuu. Herää katkeruudestasi.

eli nyt kun etäisä sitten eron tullen viraantuu lapsestansa omaa laiskuuttaan ja mukavuudenhaluaan, voi senkin kipata ex-vaimon niskaan. 'Kyllähän minä tapaisin, mutta exä manipuloi tilannetta...'

Aaaaaargh!! Tällaisten väitöskirjojen jälkeen laiskat ja osallistumiskyvyttömät isät saavat selitettyä mustan valkoiseksi ja nöyryytettyä puolisoaan vielä tässäkin asiassa.

lähiäiti sellaisen kuvan että olen persoonallisuushäiriöinen juoppo, joka on ajanut lastensa isän hulluuteen. Ikäänkuin tuollainen olisi kovinkin yleistä. Minusta pitäisi esittää jotain lukuja ja ennemminkin tuollaisen väitöskirjan tekijän pitäisi olla psykiatri/psykologi eikä oikeustieteilijä.

on jotakin aihettakin.



Sen pitäisi hyvässä maailmassa laittaa pohdiskelemaan sitä omaa käytöstä EIKÄ saada sinut täällä AVlla kitisemään, että "miksi tällaisesta aina puhutaan, miehethän ne niitä sikoja on."



Lasten parhaaksi tässä yritetään kuitenkin elää.

ulkoistaneet itsensä ulos lasten elämästä! Ärsyttää kun naista aina syyllistetään vaikka useimmiten syy löytyy iskukista joka tekee mielummin töitä tai istuu kavereiden kanssa tai harrastaa kuin on oman lapsensa kanssa...näitä on kuulkaa nähty!

jotka eron jälkeen itkevät kun eivät saa pitää yhteyttä lapseen (ex-vaimo estää, hakee lähestymiskieltoa, estää puhelut ym.) on sama ukko, jota ei avioliittoaikana jaksaneet paljon lapset kiinnostaa, vaan tärkeämpää on ollut ihan se oma napa.Sitten kun äiti kyllästyy ja tajuaa että pärjää paremmin ilman moista luuseri-miestä, itketää kapakassa , sossussa ja ties missä kun hullu ex-akka tahallaan estää hyvän isän yritykset olla isänä lapsilleen.Unohdetaan vaan, että ne puhelut lapselle tulee aina kännipäissään, kaiki lupaukset yhteisistä reissuista lapsen kanssa esitetään samaten nousuhumalassa, ja puolet lupauksista omn unohtunut seuraavaan aamuun menessä isältä, ja lapsi odottaa yhteistä aikaa turhaan, kun isillä onkin putki päällä.Kyllähän nää osaa olla niin lutusia reppanoita, ja joku ne valheet aina uskoo...hoh hoijaa.

On uskomatonta, mitä kaikkea äiti voi ja saa tehdä eikä siihen puututa.



Me olemme antaneet useille viranomaistahoille tietoa tästä vieraannuttamisesta mutta mitään ei saada aikaiseksi.



Kun katsomme mieheni exän toimintaa ja lapsen reagointi ja lapsen käytöksen muutosta, niin se menee juuri niin kuin ap-syndroomasta, vieraannuttamisesta, on kirjoitettu.



Tuokin äiti sai lähihuoltajuuden oikeudessa sillä perusteella, että lapsi on aina asunut samassa taloudessa äidin kanssa. Kumpikin vanhempi todettiin päteväksi huoltajaksi.



Isä halusi lähihuoltajuuden ensisijaisesti ja toiseksi etähuoltajuuden tietyillä tapaamisilla. Jos äiti olisi ollut etä, olisi mieheni antanut hänelle samanlaiset tapaamisoikeudet kuin olisi itselleen halunnut.



Äidin vaatimus oli lähivanhemmuus ja isä saisi tavata lasta joka toinen viikko valvotusti 3 h. Jos äiti olisi etä, hän halusi saada lapsen luokseen 3 viikonloppuna kuukaudessa ja 2 arkena joka viikko.



Edes nämä epäreilut tapaamisehdotukset eivät avanneet tuomarin silmiä; isä oli valmis antamaan äidile saman kuin vaati itselleen mutta äiti ei ollut valmis samaan.



Voisin kirjoittaa tästä kaikesta vaikka kirjan.