Koko elämä päin helvettiä...

up...onko kellään vinkkiä. Tuntuu että elän veitsenterällä koko ajan.

kun lähdit viikonlopuksi pois ja pelotti mennä kotiin ym.



Suosittelen, että koetat nyt hankkia jotain muuta apua itsellesi kuin tämä vauva-palsta.

On se jo hyvä askel eteenpäin. Kannattaisi varmaan ottaa mies mukaan.



Joskus elämssä tulee tehtyä virheitä. Et ole vieläkään kovin vanha ja voit tehdä uusia valintoja elämässäsi. Tarkoitan eroa. Lasten kannalta on parempi elää yh-perheessä tai uusperheessä kuin henkisesti kylmässä ja tunnevammaisessa perheessä. Vaikeaahan se on, mutta haluatko elää koko loppuelämäsi samanlaisissa tunnelmissa?

olen samaa mieltä kuin aikaisempi vastaajakin. Hae apua ammattilaisilta. Tämä ei ole oikea foorumi. Toivon, että asiat ratkeavat.

Niin tämä ei varmaan oikea palsta mutta nyt on ihan solmussa itsensä kanssa. Juuri sen takia että mies yhtäkkiä tekee muutoksia kun pelkää menettävänsä minut, samalla saattaa riidassa syyllistää masennuksesta,esim.lääkityksestä ja että terapiassa olen tullut vaan hullummaksi ym ym. Toisaalta vi....tuttaa "kouluttaa" miestä jollekin toiselle,kun on ihan ok hyvä isä. Toisaalta pelottaa että jos eroan niin menetän työni ja kaiken ja tärkeimmät eli lapset. Tällä hetkellä niin paljon taloudelisesti panostanut tähän. Mutta rakkaus ja luottamus mennyt ja niitä on vaikea korjata. Miestä koittanut saada pariterapiaan ja monesti peruuttanut viime hetkellä. Nyt taas riidassa lupasi, mutta en tiedä. Jokin pelko takaraivossa. Olen sanonut parturista vuoden että kävisi ja sitten kun lupasi mennä terapiaan niin samalla sanoi että ennen sitä käy parturissa. Olin että häh?? Eikö hän halua minua miellyttää vaan ulkopuolisia? Samalla käyn sitten läpi päässäni epävarmuuttani ja kiusaamis kokemusta. Että on elämä yhtä p....tä. Pelko joutua kiusatuksi on suuri koska olen töissä myös sen kokenut!!

Minullakin on elämssä ollut kurjaa monin tavoin. Kenellä ei, mutta erittäinkin tuo kiusaaminen on tuttua. Sitä on ilmennyt kouluissa, töissä ja vaikka parisuhteessa ei suoranaista kiusaamista, niin puolisoni ei kuitenkaan ole koskaan ollut kovin hanakka tekemään kompromisseja tai ottamaan minua huomioon.



Meillä asia on niin, että yksi suhteen kipupiste on seksi. Ja aina asia korjaantuu hetkeksi kun alan tosissani näyttää, että kohta lähden.



Minä en ole nyt töissä. Kohta tosin alkaa pätkätyö. Ja jos olisin taloudellisista omillani, niin olisin viime talvena lähtenyt. Selvitin jo asuntotarjontaakin. Yksiökin olisi riittänyt. Mutta tonnin bruttotuloilla ei paljon muuteta, saati sitten maksella vielä lainoja.



Työelämän kiusaaminen johti pitkään sairaslomaan. Nyt olen päättänyt, että pysyn poissa työelämästä jos taas alkaa tulla pilkkaa ja alistamista. Olen yrittänyt selvittää, mistä nöyryyttäminen vuodesta ja paikasta toiseen johtuu, mutta eihän kiusaajat sellaista kerro. Heistä on mukavampaa vain alistaa siinäkin tilanteessa, ja syyllistää. No, heidänlaistensa m*lkkujen takia elän osittain yhteiskunnan varoilla. Ei ole heidän verokiukkunsa minulta pois.



Olen sairasloman aikana ja nyt kun se on päättymässä, voinut paremmin. Pieni toivon kipinä on herännyt. Ehkä vielä löydän työn jossa pystyn olemaan ilman että joku kiusaa, tai ehkä pystyisin elättämään itseni jonkinlaisella yrittämisellä. Ja sitä myöten saisin itsenäisyyttä. Itsenäisyydestä uskon olevan kahden laista hyötyä: joko puolisoni alkaa kunnioittaa minua, kun näkee että minulla konkreettinen mahdollisuus tehdä kuten päätän. Ja toisaalta, jos saan tulopuolen kuntoon, minä voin muuttaa omilleni miettimättä puolisoani enää vähääkään raha-asioissa.



Koko jaarituksen pääasia: hankkiudu eroon kuormittavista asioista. Jos se on työ, hankkiudu eroon siitä. Älä nyt irtisano itseäsi ellei muuta tuloa ole tiedossa, sillä se johtaa karenssiin. Mutta jätä se duuni niin pian kuin voit. Tee myös jotakin käytännöllistä miehesi suhteen. Pariterapiat ja sen sellaiset eivät toimi, ellei molemmat puolet sitoudu siihen. En usko että se auttaisi teitä tai edes sinua. Unohda koko juttu. Seuraavan kerran kun mittasi tulee täyteen, pakkaat lapset mukaasi ja lähdet vanhempiesi luoksi tai ylipäätään johonkin, ja pysyt myös poissa kunnes miehesi alkaa aidosti keskustella. Jos ei keskusteluhalua löydy, ehdotan eroa. Älä, nuori ihminen, tärvele kallista elämääsi tuollaiseen.