Antaisitko lapsesi osallistua laulukilpailuun ?
Kommentit (3)
ja perusteena se että saa siitä itselleen ikimuistoisen kokemuksen.
Vaatii aika paljon rohkeutta mennä yleisön eteen kilpailemaan.
Lisäksi lapsi saa käyttää hänelle suotua lahjakkuutta.
omat kaksi lapstani ovat pitäneet laulamisesta ihan pienestä pitäen, laulavat laulut opittuaan, karaokevideoista laulaneet ja oppineet lauluja.
Risteilimme usein lasten ollessa pieniä, mummi halusi eläkepäivinään matkustella ja nähdä risteilyllä ihmisiä, eikä yksin lähtenyt vaan minä ja lapset varsinkin kouluikäisinä olimme mukana.
Risteilyillä lapset ilmoitettiin niin lasten monipuolisiin tapahtumiin kuin karaokelauluihin. Alle koulikäisenä muistan lapsen laulavan iltasadun jälkeen läsnäoleville lapsille ja vanhemmille "Sininen uni"
Mummi oli kerrankin liikuttunut, kun lapsenlapsi karaokessa kuulutti mikrofoniin laulun nimen -Kultainen nuoruus, joka on omistettu maailman ihanimmalle mummille...
Kerran lähdimme sellaiselle lounas-risteilylle, jossa lipun hintaan kuului lounas. Lyhyt risteily jolloin ei käydä maissa, ei yön yli.
Lounasristeilyllä olikin laulukilpailu karaokessa, ilmoitimme tytöt kilpailuun, mutta vain laulamisen ilon vuoksi, sillä jattelin että aikuiset lauylaa voitoista ja lapset voivat laulaa jos haluavat muuten vaan.
Tyttö oli 6-vuotias. Hän osasi mm. Kirkan Daa-daa-daa... ja lauloi sen.
olimme laulukilpailussa kaikkien laulajien ajan, eräskin nainen ja tytärensä lauloivat kauniisti "Lapsi ja lintu" ja muitakin hyviä esiintyjiä oli.
Odotimme laulujen loputtua kuka aikuisista voittaa kilpailun, muutama oli jäänyt mieleen suosiksi...mutta tytön esittämä Kirkan laulu oli kaikkien tuomreiden mielestä paras. Tyttö on erittäin reipas laulaessaan ja osaa, mutta oletin jonkun aikuisen voittavan.
Saimme tytön voitolla mm. risteilyn Tukholmaan ym.
Annoin osallistua tuohon kilpailuun laulamaan, vaikkei niinkään voittamaan.
Miksi en olisi antanut?