ystäväni on eroamassa ja hänelle on helppoa

kun koskaan emme pääse kaksin minnekkään ja rakkautta ei minun puoleltani ainakaan enää ole yhdessä kituutellaan lapsen takia.

siihen miksi sen muutoksen tekeminen omassa elämässä ei vaan onnistu.

enkä kykene opiskelemaan, todennäköisesti jos eroaisin joutuisin eläkkeelle enkä halua niin pienellä rahalla tulla toimeen. Pettämistäkin mietin koska silloin saisin seikkailua?ap

en pysty opiskelemaan töitä ei ole. Hommaan sit rakastjan että saan edes jotain kivaa elämääni.

Voi olla, mutta älä kadehdi ystävääsi. En usko hänen olevan todella onnellinen koska avioero on noin tuore. Suoraan uuteen suhteeseen ryhtyminen on itse asiassa aika riskialtista, ja vielä joku samalta työpaikalta... Ei se miehen titteli mikään onnen tae ole.

mutta mä saan kitua tässä nykyisen mieheni kanssa loppuelämän vaikka en edes rakasta häntä.

Ei nimittäin ole todellakaan oikein häntä kohtaan, että tuolla tavoin hänestä puhut täällä. Jesta, mikä kiittämätätön siipeilijä!

Mahdollisuuksia elämä on täynnä. Joillekin muutos on vaikeampaa kuin toisille. Jos ongelmasi on tulotason lasku eron myötä niin parisuhde on se hinta jonka joudut maksamaan paremmasta elintasosta. Kuten sanoin niin elämä on valintoja täynnä.

Paljon olen minäkin perheeseen rahaa tuonut ja vain haukkumista palkaksi saan joka päivä.

pelkästään rahan takia, niin siipeilijähän sinä silloin olet.



Miksi et pysty opiskelemaan? Mitä tekisit, jos miehesi jättäisi sinut? Pakkohan sinun silloinkin olisi vain pärjätä ja laatia suunnitelma B elämän parantamiseksi.



Mua ärsyttää tuollaiset kateelliset seli-seli-valittajat. Jos kaverillasi menee EROSTA HUOLIMATTA nyt hyvin, eikö sinun tulisi olla iloinen hänen puolestaan? Ero on vaikea asia kaikille, ja jos kykenee sen jälkeen luomaan uuden elämän ja parisuhteen, sehän on hienoa!



Sinä kuulostat aika marttyyriltä, etkä kovin kaksiselta kaverilta tai vaimolta. Jos mies on niin ikävä, että haukkuu sinua (on haukkunut ilmeisesti jo pitkään ja elämäntilanteesta riippumatta), miksi ihmeessä jatkat liittoa (ai niin, rahan takia).

Jos materia on sinulle tärkeämpää kuin henkinen hyvinvointi ja mahdollisuus hyvään parisuhteeseen tai itsenäiseen tyydyttävään elämään, niin se on sitten sinun VALINTASI ei mikään sinulle pakosti langennut kohtalo.



Itse muuten lähdin epätyydyttävästä ja henkisesti ahdistavasta suhteesta lapsen kanssa, ilman koulutusta tai pennin pyörylää. Nyt voin mainiosti hienossa, kukoistavassa parisuhteessa (tunnen muuten muutamankin hienon miehen, joka on ihan iloissaan ottanut yh-äidin, että jos sinua eivät miehet huoli, älä syytä siitä lastasi vaan katso peiliin) ja olen opiskellut alan, josta nautin. Hyvin pärjäsin kyllä ennen uutta parisuhdetta ja ammattiakin lapseni kanssa. Minulle henkinen hyvinvointini perhearjessa kun oli tärkeämpää kuin ex-miehen tarjoama elintaso.

eli jos eroaisin niin joutuisin sairauksien takia eläkkeelle enkä tällä ulkonäöllä ja näillä sairauksilla saisi ikinä uutta miestä. Yksin joutuisin koko elämäni vuokrayksiössä elämään.

jos et kerran uutta miestä saa?

sairaus, joka estää KAIKEN opiskelun. Ja jos sellainen on, pärjäät kyllä varmasti tukien varassakin: se ei ole leveä leipä, mutta Suomen maassa itse asiassa ihan yhtä leveä, kuin monella työssä käyvälläkin.



Ja jos olet joskus tämänkin miehen tuolla ulkonäöllä saanut, etköhän voi löytää toisenkin...Usein muuten fiksuille ja mukaville miehille se ulkonäkö ei ole kynnyskysymys, eivätkä ne kaikki mukavat ja fiksut miehet itsekään ole mitään adoniksia.



Ulkonäöllekin voi sitä paitsi tehdä paljon: harrastaa mahdollisuuksien mukaan liikuntaa, käydä kampaajalla, huolitella itsensä, pukeutua hyviä puoliaan korostaen jne. Ennen kaikkea sinulla nyt kuitenkin tuntuu olevan asenneongelma. Jos ajattelet, ettet voi tuolla ulkonäöllä, sairauksilla ja lapsen takia miestä koskaan saada, et varmasti saakaan.



Itse kuitenkin tunnen ja tiedän lukuisia ylipainoisia/sairaita/yksinhuoltajia/ei niin kauniita ihmisiä, jotka ovat hyvissä parisuhteissa. Yleensä itsetunnolla, itsensä vaalimisella ja huoltamisella ja vikansakin ylpeästi kantamisella pääsee jo aika pitkälle.



Olisi todella mielenkiintoista tietää, mitkä ovat ne sairaudet, jotka estävät sinulta täysin opiskelu-, työ- ja sosiaalisen elämän, kun monet vaikeavammaisetkin opiskelee ja on parisuhteissa.

Ystäväsi on kouluttautunut (tehnyt siis työtä sen eteen), etsinyt työtä. Hän on eronnut, hänellä ei ole lapsia, hänellä on uusi suhde.

Niin, hänen elämänsä on erilaista kuin sinun. Mutta mistä tiedät, vaikka hän kadehtisi sinua, kun sinulla on lapsi (mistä tiedät, onko hän toivonut omia lapsia?), sinulla on aviomies, josta et ole (vielä) eronnut..



Mutta siis, jokainen tekee elämässään omat valinnat. Ei voi vaan odottaa, että jostain tipahtais mahtava työpaikka, hyvä koulutus, upeita miehiä ja seikkailuja! Ja nyt sä voit valita, jatkatko tuota loputonta marinaa! Vai mietitkö, miten voisit kouluttautua, miten voisit esim. liikkua enemmän jne, jos kerran kauniimmaksi haluat (reipas ja itseensä luottava nainen on kauniimpi kuin märisijäsiskonsa), voit hakea töitä, yrittää parantaa parisuhdettasi tai erota.

Ai niin, et sä voi tehdä mitään, kun olet vaan avuton olosuhteiden uhri, jolla ei ole mitään vaikutusta omaan elämäänsä...

:D

Vaihdoin juuri miehen työpaikaltani löytyneeseen aarteeseen ja olen nyt onnellisempi kuin koskaan. :D



Joka tapauksessa kehoittaisin sinua lopettamaan valittamisen ja ottamaan itse vastuu omasta elämästäsi ja onnellisuudestasi.