Jos vanhempasi eivät hyväksyisi miestäsi,millä mielellä olisit?

Oikeassapa olivat.

Eipä vanhemmillani ole mitään sanomista minun miesvalintaani. Nykyaikana kun nainenkin saa ihan itse valita puolisonsa :D



Muita asioita saa kyllä arvostella, mutta jos uskaltaisi arvostella miestäni, kuulisi kyllä kunniansa. Muuten saa olla mitä mieltä tykkää. Minun miestäni haukkuu ja arvostelee vain ja ainoastaan yksinoikeudella minä!

Eivät hyväksyneet millään, että erosin edellisestä. Miten minä duunari voin jättää niin johtaja-johtajan ja kaikki edut (rahalliset).



Uusi mies on duunari kanssa, kivasta pärjätään ja näen miestä kotonakin! Vanhempani vertailivat koko ajan exään, vaikka exän ja mun erosta oli yli 3 v ennen kuin nykyisen tapasin.



Aikani jaksoin kuunnella ja yrittää, ja että huomaisivat kuinka kultainen mies mulla nykyään on. Mutta ei väkisin.

ja jos niin olisi, heillä olisi todennäköisesti syynsäkin siihen, kuten että se mies olisi heidän mielestään hulttio. Ja vanhempani tuntien, he olisivat oikeassa.



(He hyväksyvät mieheni ihan täysin, mutta eivät exää, joka totisesti kohteli minua tosi huonosti)

Jatkan silti elämääni eteenpäin välillä iloitenkin siitä, että mitä joskus saimme kokea.



Taistelimme kauan rakkautemme puolesta, mutta lopulta voiton vei mm isäni ilkeys, kunnianhimo ja julmasti paljastunut pahantahtoisuus ja sen vaikutus minuunkin.



Parasta exässäni oli hyvä sydän ja mukavat appivanhemmat ja sisarukset. Näitä juuri hain, kun ne minulta puuttuivat! Huonointa masentuminen nähdessään miten minun lapsuudenperheeni (lue isäni) arvosti aivan eri asioita kuin hänen lapsuudenperheensä. Siis yhteisöllisyyden puuttuminen ja kaiken arvottaminen ihan muiden seikkojen perusteella.



Minä väsyin lopulta vastuunkantajanrooliini eikä exänikään ollut entisensä enää erotessamme. Hän oli tottunut, että saa tukea ihmisiltä ympäriltään ja ei ollut niin vahva pärjäämään yksin kuin minä, mutta pakon edessä...



Isäni sai kyllä palautetta toiminnastaan ja olemme puheväleissä. Hän on nyt muuttunut mies myös. Kiitos ex! Ollaan rohkeita!

seurustelun aloittaminen oli heidän mielestään huono idea, kun menimme kihloihin, äiti itki. Naimisiinmeno oli kohteliaan neutraalia....tän kuun lopussa on 15. hääpäivä eikä oikein enää kiinnosta mitä mieltä ne on.



Mutta jos erottaisiin niin äiti olisi kyllä ihan keulilla sanomassa "mitäs minä sanoin"

mutta pian huomasivat että hyvä ja se paras mies se on mulle :)



Nyt oltu yhdessä 13vuotta ja on tuo mies kuulemma oikea unelma vävy

ja jos niin olisi, heillä olisi todennäköisesti syynsäkin siihen, kuten että se mies olisi heidän mielestään hulttio. Ja vanhempani tuntien, he olisivat oikeassa.

koskaan hyväksy ketään. Ei ole missään väleissä yhdenkään sukulaisensa kanssa, ei edes veljensä kanssa, joka asuu samassa kaupungissa. Aika vaikea on tuollaiselle ihmiselle esitellä vävyä, joka on mieluisa. Kun ei ole eläissään onnistunut solmimaan ainuttakaan ihmissuhdetta joka kestää, ei ole koskaan tavannut ihmisiä, jota sietää kauemmin kuin muutaman vuoden. Ei edes siedä omia sukulaisiaan, eikä sisaruksiaan...

Ei munkaan mies ole mua jättänyt, vaikkei hänen vanhempansa hyväksy mua. En itsekään jättäisi noin hyvää miestä jos hän ei jostain syystä vanhemmilleni kelpaisi.



Yritetään tulla miehen vanhempien kanssa juttuun, mutta totuus on se, että kommenteillaan appivanhemmat vain varmistavat sitä, että kohta eivät meitä enää näe, mukaan lukien lapsenlapsiaan. Itse haluan vielä koittaa jaksaa yrittää ja selittää, että vaikka itse tuntisi mitä, niin lasten aikana ei voi päästää mitä vaan suustaan. Mutta kun ei mene perille, niin kohta on vaihtoehdot vähissä, mutta itsepä ovat hautansa kaivaneet.



Samoin kävisi mun vanhemmilleni, jos samanlailla käyttäytyisivät.

Jos ei keskustelemalla tilanne muuttuisi, niin antaisin asian olla ja yrittäisin jättää vanhempien mielipiteen omaan arvoonsa ja elää omaa elämääni siten kuin haluan. Puoliso on jokaisen oma valinta!



Onko sinulla Ap sellainen tilanne, etteivät vanhempasi hyväksy puolisoasi? Tiedätkö tähän syytä? Jos on, niin toivottavasti mielipide muuttuu ajan saatossa kun vanhempasi huomaavat teidän rakastavan toisianne. Ehkäpä kyse on usein suojelunhalusta tms..

äiti sellainen, että sen kanssa ei voi olla eri mieltä. Jos yritän sanoa, että hän on sanomisillaan pahoittanut mieleni, niin äitini saa raivarin ja alkaa haukkua minua, kuinka en kunnioita häntä ja kuinka kehtaan olla eri mieltä, ja nykynuorilla ei ole mitään tapoja, kun uskaltavat sanoa vastaan.

huutaa mulle joka ikisestä mahdollisesta asiasta.

Mies sitten lopulta sanoi sille suorat sanat ja huuto loppui, mutta niin meni sitten välitkin.

Nyt isä ei hyväksy mun miestä ja näemme kyllä vanhempiani todella paljon vähemmän kuin aiemmin.

Sääli sinänsä kun äidin kanssa olen aina ollut läheinen, mutta toisaalta 30 vuotta sitä karjumista kuunneltuani voi sanoa, että olen vain helpottunut.



Eli mulle on aivan se ja sama mitä mun miehestä ajattelevat. Sitä niittää mitä kylvää, he tässä menettävät enemmän kuin minä.

Se mikä säälittää on ettei lapset näe toisia isovanhempiaan niin paljon. Onneksi kuitenkin miehen vanhemmat ovat paljon elämässämme mukana ja niinhän se on, että mihin ei voi vaikuttaa, se pitää vaan pystyä hyväksymään.

Tässä tapauksessa siis isäni jääräpäisyys ja ikävä hallitsemiseen ja kontrolointiin taipuvainen luonne.