Lue keskustelun säännöt.
En tajuu. En vaan voi käsittää. Pienestä ikäerosta...
03.07.2010 |
Eli kaverillani on tämä tilanne:
- Esikoisen odotusaika oli tuskallinen. Äiti sairasti raskausdiabetesta ja koko ajan oli jotain kremppaa, sairaalaseurantaa ym. Vauva syntyi sektiolla 1kk ennen laskettua aikaa. Tämän jälkeen äiti sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen, imetykset ja kaikki jäi kun ei vaan jaksanut. Isä hoiti paljon vauvaa, samoin isovanhemmat.
- Esikoisen ollessa noin puolivuotias äiti tuli taas raskaaksi. Kaikki olivat kovasti iloisia ja onnittelivat, ihanaa kun uskalsivat heti yrittää ja tulee lapsille kivan pieni ikäero jne. Tuossa vaiheessa oli äidin synnytyksenjälkeinen masennus jo ohi, mutta muuten oli hirveän rankkaa, vauva valvotti koko ajan, vauvalla allergioita ja huono iho, puklaili liikaa ym. Ramppasivat vauvan kanssa klinikoilla. Äiti kovasti valitteli väsymystä koko ajan. Kaikki auttelivat äitiä kovasti pitkin raskausaikaa, pitäähän sitä saada levätä, ja hoitelivat esikoista.
- Uusi vauva syntyi ja isompi on ihana kamala. Mustasukkainen ja hirveä riiviö pikkuista vauvaa kohtaan. Moukaroi tätä leluillaan ym, terrorisoi koko perhettä, sotkee ja nauraa päälle ym. Kaikki vaan tukee ja sanoo että kohta se helpottaa, alku vaan on rankkaa. Isompaa hoidetaan taas paljon muualla kuin kotona ja äitiä paapotaan.
No tuon vielä sinänsä ymmärtää, äidillä on ihanat verkostot, jotka tulevat ym. Se mitä EN YMMÄRRÄ, on että hirveästi kehutaan tuon äidin valintaa tehdä toinen lapsi heti perään. On niin ihanaa kun lapset on syntyneet pienellä ikäerolla. Siinä pääsee niin paljon helpommalla ja lapset on niin suuri rikkaus toisilleen ym. Minuakin painostetaan tekemään heti perään toinen lapsi (esikoiseni/ainokaiseni) on saman ikäinen kuin tuon äidin esikoinen eli nyt noin 1,5v. Vähän jo osa on säälimielellä kun ei meille vieläkään ole toista tulossa. Juu, ei ole, kun on ehkäisy visusti käytössä.
Siis en ymmärrä tuota heti putkeen lasten tekemisen ihannointia lainkaan. Siinä on ihan oikeasti paljonkin varjopuoleja ja riskejäkin esim. jaksamisen kannalta, en ymmärrä sitä että sitä niin ihannoidaan ja kaikkea sitä ikävää puolta katsotaan täysin läpi sormien, on niin hienoa kun lapset syntyy lähekkäin....
-kilvan kehuu ja ylistää
Kommentit (54)
Moni pienellä ikäerolla varustettu sisaruspari tuskin sietää toisiaan, kun taas esim. me 5 vuoden ikäerolla touhusille paljonkin yhdessä. Mustasukkaisuus väheni huomattavasti, kun "isolle" viisivuotiaalle annettiin hienoja isonsiskon tehtäviä. Ei tarvinnut vauvana kilpailla vauvan roolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1v9kk, 8v ja 1v11kk. kaikki on ollu hyvin nukkuvia, eikä mitään mustasukkaisuuskohtauksia ole ollut. vauva-aika sujunut ihan hyvin jokaisen kohdalla. yksi syy varmaan joillakin on äitiyspäivärahan ajoitus. tunnustan, että itse laskin ajoituksen niin, etten pudonnut välillä minimille siis noiden "parien" kohdalla.
No joo, minä tein omani (mielestäni) pienellä ikäerolla, lapset 2001, 2003 - pojat ja tytöt 2004 ja 2007. Kuvittelin että kiva, lapsista on toisilleen seuraa, mutta hmm.. no enemmän kyllä harmia sanoisin näin jälkiviisaana ;)
2003 poika ja 2007 tyttö "parhaita kavereita" keskenään. 2004 tyttö taas terrorisoi kaikkea ja kaikkia.
Hyvähän se on että tällä ap:n tuttavalla on laaja ja kovasti auttava tukiverkosto, ilman sitä hän olisi pulassa.
Itselläni ei juurikaan tukiverkostoa ole, enkä enää asu lasten isän kanssa joten aika "yksin" lasteni kanssa olen, vaikka uusi mies onkin joka auttaa kyllä paljon.
Mutta en minäkään kyllä käsitä tuota pienen ikäeron ihannointia. Eiköhän se ole ihan yksilöllistä - toisolle sopii, toisille ei.
Riippuu paljon lastenkin luonteesta (jota ei voi ennustaa valitettavasti).
Onhan toki asiassa sekä hyvät että huonot puolet.
niin ei se kaikille ole vahinko. Me ainakin toivotaan esikoiselle sisarusta hyvin pian, jos nyt tärppäisi, ikäeroa olisi n. 1v5kk. Olen valmis siihen rumbaan..ja sitä paitsi, kuka väittää että se kaikille olisi vaikeaa. Esikoinen on ollut tähän asti tosi "helppo" lapsi, siksi varmaan toinenkin on heti tervetullut. Jos taas vauva-aika olisi ollut tosi raskasta, niin voisi olla päinvastoin. Tiedän kyllä, että toinen voi olla haastavampi tapaus. Enkä muutenkaan ole kotitöistä ressaavaa tyyppiä, kaiken ei tarvii olla täydellistä eikä kaikkea tarvii tehä samana päivänä.
Huvittava näkökohta tuo, että lapsilla on seuraa toisistaan.
Moni pienellä ikäerolla varustettu sisaruspari tuskin sietää toisiaan, kun taas esim. me 5 vuoden ikäerolla touhusille paljonkin yhdessä. Mustasukkaisuus väheni huomattavasti, kun "isolle" viisivuotiaalle annettiin hienoja isonsiskon tehtäviä. Ei tarvinnut vauvana kilpailla vauvan roolista.
pienellä ikäerolla syntynyttä sisarusparia, jotka ei leikki-iässä tulisi toimeen keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotka eivät tule toimeen keskenään ollenkaan. Mukaanlukien omani. Minäkään en voi käsittää miksi pientä ikäeroa ihannoidaan nykyään kauheasti. Usein esikoinen joutuu tahtomattaan kasvamaan isoksi todella nopeaan, sisaruskateutta on paljon, riitaa yms.
moni ei tykkää olla kotona lasten kanssa (vaikkei tätä myöntäisikään) ja tahtoo pian taas normaaliin työelämään kiinni. Tekevät lapset sitten nopeasti jotta pääsevät taas elämässä eteenpäin. Töissä on inhottava käydä raskaana, aamuherätykset ja pahoinvoinnit ja mahdolliset sairaslomat, ei tarvitse olla toista kertaa töissä raskaana kun tekee toisen heti perään vielä kotona ollessaan. Nykyään moni suomalaisnainen saa esikoisen yli 3-kymppisenä ja ei tahdo olla hirveän vanha äiti kun kuopus syntyy, osa pelkää varmaan hedelmällisyyden laskevankin ja oman jaksamisensa hiipuvan vanhemmiten. Töihin paluu voi tuntua vaikealta ajatukselta kun on lapsikin hoidettavana ja tuota voi vähän lykätä jos sen toisen tekee perään. Jatkaa samaa tutuksi tullutta arkea tutuksi käyneiden mammakavereiden kanssa. Lisäksi vielä on tosiaan tuo, että pientä ikäeroa suositellaan ja tuputetaan ja pisteet ehkä nousee jos niin toimii. Nykyään saa myös hyvän äitiysrahan, vähintään esikoisen äitiysloman suuruisen, jos toinen syntyy siihen perään ilman että välillä käy töissä.
En siis usko että monikaan varsinaisesti nauttii ja kokee omakseen sitä että on sekä pieni, villi, taapero-tohelo siinä pyörimässä että vielä lisäksi pikkuinen vauva, mutta käytännön syistä menee varmaan usein näin.
paitsi olen alle 30. Lisäksi operaatio omakotitalo odottaa (ei ole kyllä vielä tonttiakaan, haaveissa vain) ja silloin ei kyllä mitään äitiyslomia pysty pitää pitkään aikaan. Tosi kurjaa, että tätä elämää pitää näin "suunnitella", mutta pakko. Eikä se silti läheskään aina suju suunnitelmien mukaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis toki se joillekin sopii ja toimii loistavasti, mutta niin toimii joillain muilla loistavasti isompi ikäero!
En käsitä sitä yleistä painostusta mikä on tehdä lapset pienellä ikäerolla ja sitä voivottelua jos ei niin tee. Kuitenkin isommassakin (esim. 3-5v) ikäerossa on todellakin hyvät puolensa myös.
vaikka omat lapset onkin ihan tarkoituksellisesti tehty pienellä ikäerolla, 1v3kk. Meidän omaan ilanteeseemme se vaan sopi näin eikä olla kaduttu. Kaikkea pientä vastoinkäymistä on tuöllut matkalla vastaan eikä ylimääräistä lastenhoitoapua ole juuri ollut, mutta silti jaksoin ihan hyvin tuon vauva-taaperoajan pyörittää ja muistan vielä nauttineenikin siitä.
Kuitenkaan en ole siis pieniä ikäeroa ihannoimassa tai kenellekään suosittelemassa, luulisi jokaisen näitä miettivän ymmärtävän mikä homma siinä on odotettavissa. Kuitenkin totean että joskus se vaan on ihan hyvä ratkaisu.
Lapset on nyt 4v ja 5v ja kolmas syntyy loppuvuodesta. Tällä kertaa en kyllä halua tehdä toista heti perään, eli jos vielä tuntuu ettei lapsiluku ole täysi niin ainakin se 2v saa tulla ikäeroa seuraavaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen jälkeen toivoin toista pienellä ikäerolla. En oikein edes tiedä miksi, ehkä juuri että leikit toimisivat yhteen tms. Kai tuo propaganda oli vaan uponnut.
No, sitten olikin ongelmia tulla raskaaksi ja ikäeroa tuli yli 3 vuotta. Nyt olen tyytyväinen: vauva-aika meni helpommin kun ei ollut kahta vaipiteltavaa ja isompi halusi jo olla "apulainen". Ikäeroa on sen verran, että kummankin kanssa voidaan keskittyä erilaisiin asioihin, esim. koulun alkutaipaleen harjittelu on nyt ohi esikoisen kanssa, ja nyt sitten aloitetaan ihan omana juttunaan pienemmän kanssa.
Ei myöskään olla niin herkästi vertailemassa suorituksia, kun ikäero estää sen.
Kummasti kuitenkin leikkivät yhdessä. Mutta miksi ei, leikinhän minäkäkin pikkusiskoni kanssa ja oltiin "kavereita", vaikka ikäeroa oli viisi vuotta.
tehneet valittaa arjen kauheutta?!?
En minä ainakaan! Paras päätös ikinä oli tehdä kaksi ensimmäistä alle 2 vuoden ikäerolla. Ovat kuin paita ja peppu, leikkivät koko ajan keskenään.
Nyt kun kolmas syntyi isommalla ikäerolla (2½ vuotta), on tällä parivaljakolla seuraa toisistaan.
Jokainen tyylillään, jookos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri asia, jos jotkut vanhemmat kokevat pienet ikäerot hyviksi oman kokemuksensa pohjalta. Mutta kun ihastelijoita/ painostajia tuntuu löytyvän myös niistä, joilla ei ole omaa kokemusta asiasta.
Tuo ap:n kuvailema äiti on ollut huonossa hapessa koko esikoisensa elämän ajan, ilmankos se riehuu!
Meillä lasten ikäerot on 3 ja 2 vuotta ja ihan hyvin niillä on toisistaan seuraa.
En ymmärrä miksi nykyään ihannoidaan pientä ikäeroa.
mutta ap:n tapaukseen palatakseni. Niin tottakai ap:n kaverin ratkaisua kehutaan ja mainostetaan sen hyviä puolia. Jos kaveri on noinkin paljon kärsinyt ja sairastanut jo ekan jälkeen, niin eiköhän porukka yritä tukea parhaansa mukaan. Jos kaikki alkaisivat hänelle sanoa, että teitpäs tyhmästi, eihän toi nyt ole järkevä ratkaisu ja saat kärsiä seuraukset itekses, niin auttaiskohan se tilannetta jotenkin? No, ap:n tulis parempi mieli, kun sais tukea omalle ajattelulleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta mielestäni alkuaika oli helppoa. Esikoinen oli kiltti eikä ollenkaan mustasukkainen. Nyt kun lapset ovat 2 ja pian 4 niin elämä on paljon rankempaa. Esikoinen on nyt mustasukkainen. Pienempikin uhmaa omalla tavallaan. Lisäksi pienemmällä on ilmeisesti jotain ongelmaa puheen kehityksessä, koska ei puhu vielä mitään. Nyt on hermot päivittäin koetuksella.
Pientä ikäeroa en kadu. Sillä meillä vaikuttaa tempperamentit vahvasti. Esikoisen kanssa ollaan vahvatahtoisia ja meillä on usein vaikeaa. Kuopus taas turhautuu usein siihen, ettei häntä ymmärretä.
Täytyypä sanoa, että ihan itse olemme miehen kanssa lapsemme hoitaneet. Esikoinen on ollut yhden yön hoidossa (jo ennen kuopuksen syntymää). Yhdessä ovat olleet mummon hoidossa ehkä 4 krt 3 tuntia. Usein kyllä toivon pientä hengähdystaukoa, vaikka vuorokautta ihan yksin hiljaisuudessa.
lapsiani. Toinen sisaruksistani sai lapset 3,5 v ikäerolla ja toinen 2 v ikäerolla ja ero vanhempien jaksamisella oli hurja. Tämän nähtyäni päädyin itse myös valitsemaan ns. pidemmän ikäeron lapsilleni (3 v). Jos en olisi omin silmin nähnyt olisin saattanut mennä muiden esimerkin mukana ja hankkia toisen heti perään. En siis ymmärrä tätä lyhyen ikäeron ihannointia ollenkaan.
Pelottavinta minusta on aina kun vanhempi sanoo, että haluaisivat toisen heti perään esikoinen kun on NIIN kiltti ja helppo vauva. Kyllä, vauvat ovat mielestäni lähes aina helppoja. Homma muuttuukin huomattavasti hankalammaksi siinä vuoden iän jälkeen ja jos pullat on jo uunissa siinä vaiheessa niin on liian myöhäistä enää perua. Mutta miten tällaista pienen vauvan vanhempaa voisi kohteliaasti ohjeistaa niin ettei hän loukkaantuisi? "Vauvat on helppoja, odota kuitenkin vielä?" Ei ihmiset halua, että heidän asioihin sekaannutaan.
Minäkin haluan keskittyä yhteen vauvaan vain kerrallaan ja töissä voi käydä lasten välissäkin.
En TOD haluaisi vielä raskauden ja vauiva-ajan vaivoja, kun nyt lapsi 2,5v
6-7v on ehkä siedettävä ikäero...
Oon nimittäin viime aikoina miettinyt, oonko jotenkin huono äiti kun haluan lapset vähän isommalla ikäerolla. Esikoinen on 2,5-vuotias ja vasta nyt harkitaan toisen yrittämistä. En vaan jaksaisi kahta pientä. Kai olen myös vähän kontrollifriikki ja tuntuu, etten edes selviäisi kahden ihan pienen kanssa.
Ja noista ikäeroista. Itselläni on 4 sisarusta, eikä sillä oikeastaan ole mitään merkitystä, paljonko ikäeroa on. Olen valtavan hyvissä väleissä siskoni kanssa, vaikka meillä on useita vuosia ikäeroa. Sitävastoin toisen siskon kanssa en ole koskaan ollut niin läheinen, vaikka meillä on vähemmän ikäeroa. Enemmän se on kiinni luonteesta eikä iästä! Eihän me puolisoitakaan valita iän perusteella vaan ihan muitten asioiden. Sama juttu sisarusten kanssa - enemmän se luonne vaikuttaa siihen miten hyvin tullaan toimeen keskenään, ikä on ihan toissijainen asia.
ja tämä sopii meille loistavasti. Vauva-aika ihanaa kaikkine valvomisineenkin, kun on niin pitkä aika edellisestä.
Esikoinen rakastaa pientä veljeään ihan hirmuisesti. Haluaa olla vauvan kanssa paljon, mitään mustasukkaisuutta ei ole ollut ja esikoisesta on kyllä ollut paljon apuakin.
Joillekin pieni ikäero sopii ja mikäs siinä, tärkeintä, että jokainen perhe tekee niinkuin heille on parhaaksi.Kunhan tosiaan rahkeet riittävät.
Valitettavan usein meidänkin tuttavissa törmännyt tilanteeseen, jossa äiti on aika väsyksissä vauvan kanssa (mies ei osallistu kotona mihinkään) sitten tehdään toinen heti putkeen. Raskausaika tosi rankkaa vauvan ja kotitöiden kanssa ja sitten helvetti onkin irti kun kuopus syntyy.
Mies ei osallistu edelleenkään, nainen ihan poikki, kauheita riitoja ja jopa pahimmillaan ero. Niin ja esikoinen sitten 1.5 vuotiaana päiväkotiin virikehoitoon, kun äiti ei jaksa kotona kahta pientä.
Ja miksi että piti saada "leikkikaverit" lapsista.
Eli ymmärrän pienen ikäeron, jos oikeasti siihen on vanhemmilla voimia, eikä siksi kun "niin kuuluu tehdä, että saa lapsi seuraa"
Ja tuosta seurasta, yhdellä tutulla perheellä on tytöt vuoden ikäerolla ja ovat kyllä kuin paita ja pylly. Tosin ovat aina tapelleetkin todella paljon, ihan jopa fyysisesti ja nyt kun ovat koululaisia molemmilla omat kaverit.
Sitten taas tunnen nyt jo aikuiset veljekset, joilla myös vuosi ikäeroa ja eivät ole tulleet oikein juttuun ikinä. Heidän äitikin sanoi että ihan järkky mustasukkasuus ollut puolin ja toisin ja ovat lähinnä tapelleet aina. Nyt aikuisena tulevat toimeen. Eli ei se pieni ikäero välttämättä tarkoita mitään harmoniassa leikkivää kahta lasta vaan voi pahimmillaan tuoda kotiin jatkuvat taistot.
meillä esikoinen 3 v ja nyt vasta harkitsen kakkosta. Tiedän että en olisi jaksanut kahta pientäsamaan aikaan. Ja mikä tärkeintä: halusin että mulla on AIKAA ja VOIMIA keskittyä lapseeni eikä vain olla kiukkuinen ja väsynyt ja jaksaisin tehdä suunnilleen ne pakolliset...
Todella katkeran kuvan minäkin sain. Heräsi kuva jossa saat pönkitettyä omaa itsetuntoasi ajattelemalla että muilla on kaikki niin huonosti. Haluat olla täydellinen äiti ja hallita omaa arkea. Pönkität omaa onnistumistasi mollaamalla muita, jopa omaa (läheistä?) ystävääsi.
Ehkä tosiaan olet katkera siitä että itse et ole saanut apua?