Olen sitonut lapsiani monta kertaa,
syöttötuoliin (Tripp Trapp) sen omilla valjailla, sekä koko syöttötuolin vielä lisäksi pöytään kiinni (juu, tarpeeksi vilkas ja motorisesti kehittynyt 1-vuotias saa Trpp-Trapinkin kaadettua). Olen molemmat lapseni tiettynä ikäkautena sitonut myös kaupassa ostoskärryjen istumeen kaulahuivilla joka kauppareissulla. Ipana oli sekunnissa seisomassa istuimessa aina, ja ilman mitään itsesuojeluvaistoa. Sitominen oli se tämän äidin kyseenalainen "kikkakolmonen", jolla on ollut tarkoitus turvata lasta.
En tiedä mitä tietyssä päiväkodissa on ajettu lapsien sitomisella takaa, tai mitä vanhemmat ja media ajavat takaa nostaessaan jutun julkisuuteen, mutta jos on pelkästä sitomisesta kyse, niin ei ihan kamalata rääkkäykseltä kuullosta. Pakkosyöttöön en keksi mitään puolustusta, vaikka lapsella olisi terveydellisiä ongelmia.
Kommentit (79)
kun luin ton uutisen, että sidonhan minäkin lapseni valjailla syöttötuoliin. Jossain yhden ikävuoden tienoilla on kaikkilla ollut sellaine vaihe että kesken syönnin täytyy yrittää seistä siinä tuolissa.
Vai teippasko ne käsiäkin tai pään paikoilleen?
alkoi 6kk ikäisenä, kun oppi nousemaan tukea vasten seisomaan.. Pitäskö sen ikäisen oppia jo syitä ja seurauksia??? :O
Meninpäs taas kirjoittamaan ennen kuin luin ketjun. Eipäs ole tullut mieleenkään että syöttötuolin valjailla olisi jotain tekemistä kasvatuksen kanssa. Esikoiselle tosiaan noi valjaat ostettiin kun tuli alas syöttötuolista kun kävin jääkaapilla. Ja kyllä kaikki 3 lasta on oppinut istumaan myöhemmin ilman valjaita. Minusta 1v:tä on aika turha yrittää vielä kovasti kasvattaa. SEn vertä pöllöpäitä ne vielä on:)
syöttötuoliin oman vanhemman toimesta kuin teipata pakkausteipillä päiväkodissa tuoliin syynä syömään pakottaminen...
Minulla on kolme lasta, ketään ei ole tarvinnut sitoa tuoliin ruokailun ajaksi.
Olen myös työskennellyt päiväkodissa 15v, pienten ryhmästä erityisryhmään eri kaupungeissa. Missään ei ole tarvinnut sitoa yhtäkään lasta tuoliin kiinni. Tuo helsingissä sattunut tapaus on täysin tuomittavaa ja törkeää vallankäyttöä avutonta lasta kohtaan ja teippaamisella uhkailu silkkaa sadistista vittuilua ja pelottelua. Nou-nou.
niihin syöttötuoleihin on oikein erikseen saatavissa valjaita, jos ne kerran ovat lapsille haitallisia? En nyt sitä tarkoita, että jätetään lapsi yksin pöydän ääreen istumaan ja tukehtumaan ruokaansa, mutta miten kaksoset tai kolmoset syötetään, jos kaikki kiipeilevät yhtä aikaa pois tuoleistaan?
Tuoliin teipaaminen on kuitenkin eri asia kuin valjaat, en ymmärrä miten jollekin on tullut mieleenkään teipata lapsi tuoliin?!
Minäkin tunnustan sitoneeni lapsen vöillä kiinni turvakaukaloon ja kaksiinkin eri rattaisiin, kauheita traumoja varmasti jäänyt lapsiraukalle, kun olen vielä repussakin kantanut ja siinä vasta tiukassa paketissa joutuu olemaan. Ei me silti aioita tästä eteenpäinkään neljän seinän sisällä pysyä, vaikka joidenkin mielestä lapsen vapautta ja liikkumista ei millään tavalla saisikaan rajoittaa, edes turvallisuuden vuoksi.
pk:ssa kasvatukselliset keinot ovat myös käytössä matalien tuolien ja pöytien lisäksi. Niitä ovat mm. ihan yksinkertaisesti se, että enemmän aikuista tarvitsevan vieressä istuu yksi aikuinen...
Nuo teipatut lapset olivat yli 2-vuotiaita, jotka siis istuvat matalilla tuoleilla, ei tripp trappeissa, joita yleisimmin päiväkodeissa syöttiksinä on.
Eli kysymyksessä ei ole ollut turvallisuus, vain kykenemättömyys tehdä asiallisesti ja ammattitaitoisesti työtä. Minusta hirvittävää ja häpeällistä.

voiko lapsen "sitoa" esim syöttötuoliin oman turvallisuutensa takia
minusta jo pientä lasta pitää opettaa siihen, että syöminen on vapaaehtoista. Ruoka on pöydässä ja jos lapsi siitä lähtee, niin ruoka menee pois. Meilläkin on vilkkaat lapset, mutta nälkäisinä eivät pompi ympäriinsä vaan syövät paikallaan. On ruuan halventamista sitoa syömään.
Meinaatko, että jos se lapsi on sidottu siihen syöttötuoliin, niin siinä on samalla jokin pakkosyöttöautomaatti, joka lappaa ruokaa lapsen suuhun? Olette te mammat taas oikeita ihmisperseitä, vailla mitään tolkullista logiikkaa. Ihanko oikeasti te KUVITTELETTE, että siinä on lapsen kannalta yhtään mitään eroa, onko valjaissa syöttötuolissa, tai pyöränistuimessa, auton turvavöissä, rattaissa jne. Ja meillä kyllä noita kaikkia on käytetty päivittäin silloin kun se on ollut ajankohtaista.
Turvavöissä lapsi on siksi, että jokin lapsesta riippumaton toiminta on hänelle uhka. Syöttötuolissa uhka on lapsi itse. Parempi opettaa lapsi istumaan syömässä ilman vöitä ja siten ymmärtämään, että hänestä itsestään on kiinni se, katkeaako 5 hammasta vai ei.
JA kun se lapsi tippuu siitä ja katkaiseen 5 hammasta, sittenkö sille sanotaan, että no niin, minähän sanoin!
Selitätkö sä 1-vuotiaalle senkin, että autotielle ei kannata juosta, ja jos se juoksee ja jää auton alle, niin voi voi, tärkeintä oli, ettei lapsen vapautta rajoitettu.
Ihan oikeasti te jotkut mammat olette PIMEITÄ...
Ei minulla ole ikinä ollut ongelmaa sen suhteen! Ja käy vielä pöntöllä eikä potalla! Nuorempi (melkein 1v) on vilkas tapaus, mutta ikinä ei ole tarttenut 3v vessassa käynnin takia lopettaa syöttämistä.
Minä pyyhin vielä eikoisemmekin 6.5 pepun sen jälkeen, kun on itse ensin pyyhkinyt. Peppu alkaa kutiamaan ja kirvelemään, kun omatoimisen pyyhkimisen jäljiltä jää kakkaa pyllyyn.
Joo ja aio mennä mukaa kouluun pyyhkimään. Ei kyllä tod.näk. sielä koskaan kakkaakaan. Ainakaan päiväkodissa ei kahtena hoitovuotenaan ole koskaan kakannut.
minä kasvatan lastan tähän elämään, en sidotuksi. Jos lapsi ei pysy syöttötuolissa niin sitä ei käytetä, ei lapsi siihen menehdy, että syö matalammalla.
Aika pienessä piirissä pyöritte...
Parempi opettaa lapsi istumaan syömässä ilman vöitä ja siten ymmärtämään, että hänestä itsestään on kiinni se, katkeaako 5 hammasta vai ei.
Meillä ei ainakaan 1-vuotiaat ole olleet niin älykkäitä, että olisivat noin pitkälle pystyneen ajattelemaan :)
pk:ssa kasvatukselliset keinot ovat myös käytössä matalien tuolien ja pöytien lisäksi. Niitä ovat mm. ihan yksinkertaisesti se, että enemmän aikuista tarvitsevan vieressä istuu yksi aikuinen... Nuo teipatut lapset olivat yli 2-vuotiaita, jotka siis istuvat matalilla tuoleilla, ei tripp trappeissa, joita yleisimmin päiväkodeissa syöttiksinä on. Eli kysymyksessä ei ole ollut turvallisuus, vain kykenemättömyys tehdä asiallisesti ja ammattitaitoisesti työtä. Minusta hirvittävää ja häpeällistä.
voiko lapsen "sitoa" esim syöttötuoliin oman turvallisuutensa takia
luepa alkuperäisen viestin viimeinen kappale. Ap nimenomaan kertoo kotikäytännöistään ja vähättelee pk kohua.
pk:ssa kasvatukselliset keinot ovat myös käytössä matalien tuolien ja pöytien lisäksi. Niitä ovat mm. ihan yksinkertaisesti se, että enemmän aikuista tarvitsevan vieressä istuu yksi aikuinen... Nuo teipatut lapset olivat yli 2-vuotiaita, jotka siis istuvat matalilla tuoleilla, ei tripp trappeissa, joita yleisimmin päiväkodeissa syöttiksinä on. Eli kysymyksessä ei ole ollut turvallisuus, vain kykenemättömyys tehdä asiallisesti ja ammattitaitoisesti työtä. Minusta hirvittävää ja häpeällistä.
voiko lapsen "sitoa" esim syöttötuoliin oman turvallisuutensa takia
luepa alkuperäisen viestin viimeinen kappale. Ap nimenomaan kertoo kotikäytännöistään ja vähättelee pk kohua.
minusta jo pientä lasta pitää opettaa siihen, että syöminen on vapaaehtoista. Ruoka on pöydässä ja jos lapsi siitä lähtee, niin ruoka menee pois. Meilläkin on vilkkaat lapset, mutta nälkäisinä eivät pompi ympäriinsä vaan syövät paikallaan. On ruuan halventamista sitoa syömään.
Meinaatko, että jos se lapsi on sidottu siihen syöttötuoliin, niin siinä on samalla jokin pakkosyöttöautomaatti, joka lappaa ruokaa lapsen suuhun? Olette te mammat taas oikeita ihmisperseitä, vailla mitään tolkullista logiikkaa. Ihanko oikeasti te KUVITTELETTE, että siinä on lapsen kannalta yhtään mitään eroa, onko valjaissa syöttötuolissa, tai pyöränistuimessa, auton turvavöissä, rattaissa jne. Ja meillä kyllä noita kaikkia on käytetty päivittäin silloin kun se on ollut ajankohtaista.
Turvavöissä lapsi on siksi, että jokin lapsesta riippumaton toiminta on hänelle uhka. Syöttötuolissa uhka on lapsi itse. Parempi opettaa lapsi istumaan syömässä ilman vöitä ja siten ymmärtämään, että hänestä itsestään on kiinni se, katkeaako 5 hammasta vai ei.
Voi älyhoi.. Ei kai se lapsi siinä riekkuisi jos pystyisi ymmärtämään seuraukset.
että pk:ssa sidotaan teipillä yli kaksivuotias tuoliin kiinni ja ap ei näe siinä mitään väärää ja sen sijaan lässyttää oman muksunsa sitomisesta turvallisuuden vuoksi? On vähän eri asia kyseessä.
mutta näkisin jo äidinkin kannalta tilanteen PALJON helpommaksi jos lapsi on vilkas, kettejä, nopea että lapsi on valjaissa. Äidin ei tarvitse kuin hakea lusikka ja muks lapsi on maassa.
Näen siis asian näin. Jos lapsi tarvii valjaat äiti niitä käyttäköön. Paljon parempi äiti on sellainen joka turvaa lapsensa kuin sellainen joka altistaa sen tapaturmille.
Ja lisään vielä, että lapsille ei tule valjaista mitään kammoa jos niitä käytetään oikein. Eli ei pakolla pidetä tuolissa tuntitolkulla vaan sen syömisen ajan.
minusta jo pientä lasta pitää opettaa siihen, että syöminen on vapaaehtoista. Ruoka on pöydässä ja jos lapsi siitä lähtee, niin ruoka menee pois. Meilläkin on vilkkaat lapset, mutta nälkäisinä eivät pompi ympäriinsä vaan syövät paikallaan. On ruuan halventamista sitoa syömään.
Meillähän tuosta ois vain riemastuttu. Jee ,ei tarvi taaskaan syödä. Jee, saan jatkaa leikkejäni ja juoksemista.
Meillä ei todellakaan ruoka tuossa valjaiden käyttöisässä kiinnostanut (eipä juuri nyt 7-vuotiaanakaan).
Lapsi ei yksinkertaisesti malttanut istua niin kauan paikoillaan, että oisin jotain ruokaa saanut ujutetuksi lapsen suuhun.
Eipä nuo valjaat niin kovin kahlitsevat ole. Hyvinhän niissä pystyy lapsi kääntymään ja ihan nätisti istumaan.
Ne estävät tuolista karkaamisen ja esim. kaupan kärryistä putoamisen.
Meillä ei edes valjaiden avulla ruokapöydän lähelle ruuan ääreen saaminen riittänyt herättämään kiinnostusta ruokaan. Avuksi otettiin video-/dvd elokuvat. Lapsen katsoessa suu auki filmiä oli helppo ujutta ruokaa suuhun.
Silti ei ollut pakkosyöttöä. Jos ei noilla konstein ruoka mennyt alas sai poistua pöydästä.
Ruokaa ei tarjoiltu ennen seuraavaa ateriaa. Seuraavakaan ateria ei kiinoistanut yhtään sen enempää kuin edellinenkään.
En pidä valjaiden käyttöä sitomisena. Ne estävät lapsea karkaamasta ja eksymästä ja putoamasta korkeilta paikoilta (pysymään hengissä).
Ei meidän lapsella ainakaan mitään traumoja noista valjaista jäänyt. 3-vuotiaana alkoi jo olla järkeä sen verran päässä että niistä saattoi luopua.
puurot ja vellit sekaisin ketjun myötä. Normaali meininki, jatkakaa samaan tapaan:)
Ikinä ei ole tarvinnut ketään kiinni sitoa. Kun lapsi on syöttötuolissa, jos on, on vanhempi vieressä,eikö? Yhtä hyvin kekara voi olla sylissä. Rattaissa ei ole tarvinnut kiinnittää aloilleen. Selässä repussa/liinassa tms. lapsi on ollut hyvinkin tyytyväinen. Auton kyyti eroaa näistä melko tavalla, ymmärrätte varmaankin?! Eli kaikilla turvavyöt ja ikään sopiva turvaistuin, jos sen tarvetta on.
Kaikki kolme kakaraani ovat erityislapsia. Silti ollaan pärjätty hyvin ilman pakkokeinoja, alistamista ja pakottamista.
Kyllä siinä on selkeä ero!