Vanhenemisen pelko ja seksi

samaa tahtia se mieskin vanhemee, eli rupsahtaa myös.



Ajatuksesi ovat valitettavasti tätä nykymedian luomaa harhakuvaa oikeasta ikääntymisestä. On Demi Mooret, Madonnat ym. mimmit + photoshopatut kuvat näyttämässä mallia miltä 50-vuotiaan tulisi näyttää.



Itse koitan vanheta arvokkaasti, toivottavasti en irvokkaasti.

Moi ei todellakaan tarvitse pelätä vanhenemista. Meillä ainakin vanhemmiten alkoi varsinkin sukupuoliasiat menemään oikeeseen suuntaan. Nuorempana sitä tuli katsottua toisia naisia sillä

silmällä,mutta emme ole kumpikaan käyneet vieraissa

enkä usko että vaimonikaan. Todellakin elämä vasta alkaa kun vanhenee jää kaikki turhat luulot pois,

sukupuoliasiatkin herää henkiin vanhenmiten ja mielikuvituskin vilkastuu. Ehkä ei tarvitse naida

niin usein kun nuorena mutta seksistä nauttiikin jo

sitäkin enemmän,joten ole huoleti. Mies 45v

Miehethän vilkuilevat hautaan asti parikymppisiä, hehkeitä naisia, jotka ovat paljon kiinnostavampia kuin oma rupsahtanut. Tosiasia kuitenkin on, että kun nuoriin ei ole mitään mahdollisuuksia, niin tyydytään siihen omaan, tosin seksikerrat harvenee ja mielummin lähtee vaikka kalaan kuin paneskelee sitä vanhaa kurppaa.

Itse olen kova kuntoilemaan, vaimoa ei kiinnosta kuntoilu. Arvaa kumpi on 10 vuotta ikäistään vanhemman oloinen?

samaa tahtia se mieskin vanhemee, eli rupsahtaa myös.

heippa. ei pidä tosiaankaan yleistää meitä miehiä

voihan naisia katsella,eihän niiden kanssa tarvitse

sänkyyn mennä.Pitäiskö laittaa kommentti? naiset kun käytte esimerkiksi tansseissa katsotteko missähän pöydässä se rumin kaljamaha istuu niinkö?

muahahaha :D :D edellinen kommentti sai kahvit näppiksen näytölle että kiitos! :D

Heippa taas!



Tosi ihania vastauksia! Ehkä se rakkaus ja haluaminen on kuin onkin pintaa syvemmällä :) Pelkään sitä silti, ehkä siksi että olen kehuttu kauniiksi ja jotenkin uskon että ihmiset pitätävät minusta koska olen kaunis, paskapuhetta, mutta joku tälläinen mielleyhtymä ehkä. En ole pinnallinen ihminen, mutta pidän siitä miltä näytän nyt, vartalostani ja sen muodoista juuri tälläisinä, en haluaisin muuttua!



N30

Olet kaunis ja muodokas vielä 20 vuoden päästäkin, jos vain jaksat harrastaa säännöllisesti jotain liikuntaa. Kyllä minäkin 40:nä miehenä katselen parikymppisiä naisia mielelläni, mutta myös 50:siä, jotka on pitäneet kunnostaan/ulkomuodoistaan kiinni. Tiedätkö muuten, että 40:n nainen vasta alkaa olla oikein seksipeto sängyssä. Itse en kyllä vaihtaisi vaimoani mihinkään parikymppiseen mistään hinnasta.

Minä tosin täytin hiljattain vasta 25, mutta olen ollut naimisissa viimeiset 5 vuotta ja synnyttänyt sekä imettänyt sinä aikana kaksi lasta. Sen lisäksi olen synnyttänyt vielä yhden lapsen 10 vuotta sitten, joten mulla on se rapistuminen alkanut jo aikoja sitten. Aiemmin en ole siihen juuri kiinnittänyt huomiota, mutta viimeisen vuoden aikana olen eri tavalla huomannut kaikki raskausarpeni, maata kohti hiljalleen suuntaavat rintani, yövalvomisten ja suoranaisen itsensä laiminlyömisen merkit. Itseni laiminlyömisellä tarkoitan sitä, että viimeisen neljän vuoden aikana lämpimänä ja yhdellä kertaa syömäni ateriat voi laskea yhden käden sormilla, eikä ruokavalioni suinkaan ole niin monipuolinen ja hyvä kuin sen pitäisi olla, sekä sitä, että väsymyksen sun muiden syiden vuoksi en ole jaksanut harrastaa säännöllistä liikuntaa. No, arkista hyötyliikuntaa olen kyllä saanut sen verran, että peruskuntoni on hyvä enkä ole mikään aliravittu lihakseton säkki, mutta kun vertaan kroppaani siihen urheilijan kroppaan, joka se oli vielä 5 vuotta sitten, olen totisesti rupsahtanut. Minä vain en käsitä, mihin ihmeen väliin tässä työ-perhe-lapset-koti -kuviossa oikein tungetaan ne säännölliset urheiluharrastukset, kun nukkuakin pitäisi, jotta aivot toimivat.



Tällä hetkellä mieheni kyllä ylistää minua kauniiksi, seksikkääksi ja hyväksi sängyssä, mutta silti olen aina silloin tällöin huolissani ja peloissani tulevaisuudesta. Varsinkin, kun meidän liitollammehan on muitakin riskitekijöitä rikkoontua varsin mitättömistä ja pinnallisista syistä, kuin pelkästään minun rapistuva ulkokuoreni. Olemme menneet naimisiin ja perustaneet perheen nuorina, ja vaikka kumpikaan meistä ei nyt ihan täysin kokematon muista kumppaneista ole, niin silti on riskinä, että jompikumpi, todennäköisesti mieheni, alkaa haikailla muiden perään. Meillä on äärettömän vähän kahdenkeskistä aikaa, koska lastenhoitoon ei ole meillä juurikaan tukiverkkoja. Tässäkin on se riski, että mies tympääntyy, kun sitä parisuhdeaikaa ei ole, ja etsii jostakin toisen naisen sitä tarvetta täyttämään - silloin kun ei tarvitse murehtia lastenhoidosta, kun vaimo hoitaa ne ja itse humputtelee muiden kanssa. Meillä on kommunikaatio-ongelmia - mies ei ymmärrä minua enkä minä ymmärrä häntä, emmekä osaa selittää asioita toisillemme selvästi, minä selitän liikaa ja mies liian vähän. Tämä ei tietenkään päde kaikissa asioissa, mutta joissakin asioissa, esimerkiksi seksin suhteen. Siinäpä yksi ongelma lisää - vaikka olemme löytäneet suurin piirtein molempia tyydyttävän seksielämän, on myös käynyt ilmi, että mieltymyksemme eivät ihan käy yksiin kuitenkaan. No, toki molemmat ovat yrittäneet joustaa suuntaan jos toiseenkin, mutta tässä on sitten se kommunikaatio-ongelma. Kun minä yritän kertoa, mitä haluaisin ja kaipaisin, mies kuulemma ei muista, menee sekaisin tai turhautuu koko touhuun, koska selitän liian monimutkaisesti. Minä taas en tiedä, miten asiaa saisi yhtään sen rautalankamallisemmin selitettyä, yritän siis kertoa toiveeni mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti, mutta miehelleni se on liian monimutkaista. No, sitten toisinpäin taas minä en saa mitään tolkkua siitä, mitä se mies oikeastaan kaipaisi, koska hänen selitysmallinsa on niin rautalankamallia, ettei se oikeastaan kerro minulle yhtään mitään.



Kaiken kaikkiaan ei siis hyvältä näytä, ja olen pikkuhiljaa ajautunut jonkinlaiseen luovutusmielialaan. En yksinkertaisesti pysty kuvittelemaan, että jollakin ihmeen kaupalla saisimme asiat ratkaistua ja hoidettua niin, että viettäisimme edes 10-vuotishääpäiväämme. Samaan aikaan olen päätynyt myös siihen lopputulemaan, että mun parasta ennen -päiväykseni umpeutuu jo hyvän aikaa ennen mun 30-vuotispäivääni, joten mulle on todellakin tiedossa hyvin yksinäinen ja katkera aikuisuus, keski-ikä ja vanhuus. Tällainen rupsahtanut akkahan ei kelpaa enää yhdellekään miehelle, kun taas nuo parikymppiset sinkkutytöthän ne tuntuu suorastaan tappelevan noista 30-49v miehistä, jopa siinä määrin, ettei haittaa, vaikka miehellä odottaisikin kotona vaimo ja 12 lasta. Niin, vanheneehan se mieskin tietysti, mutta meillehän on jo vuosikausia opetettu, että mies vain komistuu vanhetessaan sinne noin 60v nurkille, mutta nainen alkaa rupsahtaa välittömästi sen jälkeen, kun häntä ei voi enää kutsua parikymppiseksi, ja vain parikymppinen nainen voi olla kaunis.

Olen mies ja suhteellisen komea sekä käyn paljon salilla. 10 vuotta nuoremmat on aika heikoilla.

M32

mutta meillehän on jo vuosikausia opetettu, että mies vain komistuu vanhetessaan sinne noin 60v nurkille, mutta nainen alkaa rupsahtaa välittömästi sen jälkeen, kun häntä ei voi enää kutsua parikymppiseksi, ja vain parikymppinen nainen voi olla kaunis.

...ketjun aloittaja nauraa huolilleen - jos on vähänkään älykäs. Jos ei ole, niin sitten pumppaa silikonia ja botoxia kroppaansa saadakseen itsetuntoa, mutta touhu vaan on tuhoontuomittua jo siksi, että silloin hän etsii onnea ihan väärästä paikasta.





Niin. Onnellisuudesta ja sen hakemisestahan tässä kaikessa on kysymys, huom.





Jos nainen on riittävän älykäs, hän saattaa jopa ymmärtää miestä. Ja jopa olla piittaamatta miehensä poikamaisista kotkotukista. Mutta tähän toki vaaditaankin jo älyä - katsokaa vaikkpa Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander ja saatatte honata mistä on kysymys.





Mutta toki itsestään kannattaa huolta pitää. Itsetunto on yllättävänkin paljon kiinni ihan jo fyysisestä kunnosta. Ei siis vain siitä, mitä se tekee ulkonäölle vaan siis siitä, että on pirteä ja jaksava.





Itse olen poikamainen mies. Sellainen jota kukaan alle 30-vuotias nainen ei sietäisi. Eikä kukaan yli nelikymppinen nainen, jolla on huono itsetunto.







Elämässä on NIIIIIN paljon tärkeämpiä asioita kuin seksi. Vaikka en siitä luopuisikaan. Pari-kolmekymppisenä se vain korostuu niin vietävästi. Etenkin jos on vielä lapseton, parisuhteeton ja muutenkin kaikki vielä kesken.





Enkä siis väitä etteikö miehissä yhtälailla olisi tyhmiä, kokemattomia ja itsetunnottomia, joille seksi on mittari, jolla mitataan omaa olemassaoloa.







Siksipä suosittelenkin kaikille ennenkaikkea sitä, että varovat mitä haluavat. Sillä usein saa juuri sitä mitä haluaa. Ja se se vasta vaarallista onkin.

Heippa taas



En voisi koskaan lopettaa liikkumista, se on minulle todellakin itsetunnon pikari ja hyvinvoinnin ja mielenterveyden siinä samalla. Jotenkin tämä keskustelu rauhoittaa mieltä, en viitsi tälläisistä puhua ystävien tai varsinkaan miehen kesken.



Miehet, me naiset olemme todella herkkiä ahdistumaan näistä hirveistä vaatimuksista. Onneksi on sellaisia miehiä kuin esimerkiksi 9 jonka kanssa nainen voi rentoutua, avautua, luottaa ja näin ollen seksikin on varmasti loistavaa. Siitähän se tulee, jos nainen on lukossa niin seksikin on jäykkää ja ilotonta. Naisella pitää olla varmuus suhteesta ja rakkaudesta ja hyväksynnästä.



Sinulle, jolla on ongelmia parisuhteessa, minkä ikäisiä lapset ovat? Et varmaan halua kuulla tätä mutta elämä on valintoja, sinun ei tarvitse olla noin ahtaalla äitiydessäsi, otat vapaata, käyt kampaajalla. Lapsenvahteja löytyy vaikkei olisikaan tukiverkkoa, esim MLL. Ota siitä vastuu! Ei siksi että pitääkö miehesi sinusta vai ei mutta sinä et tunnu pitävän itse itsestäsi ja se on tosi surullista. Lopeta se itsestäsi rumasti puhuminen tähän paikkaan, selviät niin monista asioista ja varmasti aika lailla yksin ja stressaat paljosta. Jos lapset voi hetkeksi jättää jollekin, niin otat omaa aikaa ja mahdollisimman pian. Se hehku jonka saat hyvästä itsetunnosta heijastuu myös parisuhteeseen ja vilkastuttaa sitä, usko pois.





Hyvä keskustelu! Kerrankin! Lisää!

Ja tutkimusten mukaan mies näkee itsensä aina vähän komeampana, salkeampana ja nuorekkaampana kuin on ja nainen taas lihvampana ja rupsahtaneempana kuin on (miten tätä nyt sitten onkaan mitattu). Huomaahan sen täälläkin, naiset miettii kelpaako miehelleen ja joka ikinen perheenisä on "ikäisiään 10 vuotta nuoremman näköinen, aktiivisesti salilla käyvä" mies. Kumma kun en noita lihaskimppuja omissa tuttavaperheissä juuri näe, vaan niitä ihan tavallisen näköisiä vaan.

Niin, mulla on lapset 1- ja 5-vuotiaat, ja olen kotona työskentelevä kotiäiti. Sehän tässä onkin aika haasteellista: mies tekee epäsäännöllisen mittaisia työpäiviä 5-6 päivää viikossa, eli saattaa käydä töissä tänään kolme tuntia ja huomenna 16 tuntia. Sen ajan minä hoidan lapset, kodin ja lemmikkieläimet. Tästä en toki valita, ovathan ne minun(kin). Lasten päiväuniaikaan, ja silloin kun mies on kotona ja hän hoitaa yllä mainitut, minä sulkeudun makuuhuoneeseen tekemään töitä.



Tiedän toki, että itsepä olen tämän kuvion valinnut - minä en halunnut lopettaa työntekoani kokonaan, vaikka jäin kotiäidiksi, koska työni on mulle osa identiteettiä. Tällä hetkellä en tee töitä siksi, että siitä maksetaan palkkaa, vaan siksi, että sen kautta olen muutakin kuin pelkkä äiti. En myöskään halunnut työntää lapsiani päiväkotiin suoraan sairaalasta töihin päästäkseni, koska olen aina halunnut olla äiti. Ja tokihan mä otan myös vapaata silloin tällöin, tapaan ystäviä ja kavereita, käyn siellä kampaajallakin jne., se kyllä onnistuu. Mutta esimerkiksi säännöllinen urheiluharrastus ei onnistu, kiitos miehen työaikojen, tukiverkostojen puutteen (niin, niitä lapsenvahteja ei meillä ihan joka toisella oksalla istu), ja toki myös mun oman epävarmuuteni vuoksi. Olen miettinyt MLL:n hoitajia, mutten pysty edes kuvittelemaan, että jättäisin lapseni säännöllisesti jonkun tuikituntemattoman ihmisen hoiviin 2-3 tunniksi, varsinkin, kun hoitaja olisi joka kerta eri ja aina vieras, kun silloin tällöin lapset karjuvat kurkku suorana jopa isälleen, jonka tuntevat. En pysty kuvittelemaan itseäni iloisena polkemassa spinning-pyörää huonon musiikin tahdissa, kun tiedän lasten karjuvan kotona, en vaikka miten tiedänkin, ettei heillä hätää oikeasti ole. Tiedän kuitenkin, että lapset ovat näin pieniä vain vähän aikaa, ja heidän kasvettuaan mulla on aikaa polkea sitä spinning-pyörää vaikka yötä päivää. Mun työnikin kun on sellaista, että senkin voi tehdä spinning-pyörän selästä käsin.



Sinänsä minua ei siis ahdista itseäni se, ettei ole aikaa tai mahdollisuuksia harrastuksille tai kovin suuriin itseensä panostamisoperaatioihinkaan. Minua itseäni ei harmita eikä ahdista se, ettei parisuhdeaikaa ole kovinkaan kummoisesti, paitsi se vähä mitä jää iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen, eikä minua ahdista juuri sekään, että seksielämä on mitä on - ylipäänsä sellaiset asiat, jotka ovat tällä hetkellä hankalia, vaikeita tai mahdottomia toteuttaa nimenomaan siksi, että lapset ovat pieniä, eivät minua itseäni häiritse eivätkä ahdista. Minä tiedän, että lapset kasvavat isommaksi aiemmin kuin edes huomaan, ja tiedän, että sitten aikaa on, ja minulla on kyllä kärsivällisyyttä odottaa ja kykyä siirtää omat toiveeni ja haluni odottamaan parempaa hetkeä niiden toteuttamiselle.



Oikeastaan ahdistukseni liittyy kaiketi nimenomaan mainitsemaani kommunikaatio-ongelmaan mieheni kanssa. Minä en oikeastaan tiedä, mitä mieltä mieheni on siitä, että nämä tietyt asiat joutuvat odottamaan lasten kasvamista. Minä en tiedä, onko hän samaa mieltä kuin minä, onko hänellä riittävästi kärsivällisyyttä tai ylipäänsä tahtoa olla kärsivällinen. Tämän palstan, ja valitettavasti monen tutun pariskunnan kautta olen päätellyt, että noin yleisesti ottaen miehet eivät ole yhtä pitkäpinnaisia ja kärsivällisiä kuin naiset. Miehet tuntuvat haluavan kaiken - seksikkään tyttöystävän/vaimon, lapset ja niille ilmaisen hoitajan, ruuanlaittajan, kodinhoitajan, kaverit, peli-illat, työssäkäynnin, täydellisen seksielämän -ja tämä kaikki pitäisi saada heti, jos ei muuten niin hakemalla sitten vaikka eri osoitteista kaikki. Tavallaan kyllä ymmärrän miehiä, onhan se nyt aika selvä valinta, jos on helpompi lähteä parikymppisen hyvännäköisen naisen kanssa terassille ja sitten vaikka hotelliin jatkoille, kuin harrastaa seksiä raskausarpien raidoittaman ja muutenkin vähän "viallisen" vaimonsa kanssa ja toivoa, ettei lapset vain herää ja satu pölähtämään huoneeseen kesken kaiken.



Tosiasia on kuitenkin se, ettei minusta saa enää millään parikymppistä ja hyvännäköistä. Raskausarvet on ja pysyy mulla, ne eivät tule haalistumaan eivätkä katoamaan tämän enempää, eikä niitä pysty edes korjaamaan kirurgisilla operaatioilla. Joitakin ulkonäkööni liittyviä puutteita tietysti voi korjata, jos niihin on varaa (mitä mulla ei ole), mutta ei se poista sitä tosiasiaa, etten minä tästä enää nuoremmaksi muutu. Päinvastoin, vanhenen, kulahdan, valahdan ja rupsahdan entistä enemmän. Niin käy todennäköisesti myös avioliitolleni, mutta oikeasti mun on tosi vaikea uskoa, että kukaan mies kiinnostuisi tällaisesta tuikitavallisesta suomalaisnaisesta, jossa ei silloin parikymppisenä ja hyvännäköisenäkään ollut mitään muuta erityistä kuin treenattu kroppa ja pitkät hiukset, ja jossa ei kolmikymppisenä ole enää edes sitä vähää erityistä. Minä olen nainen, joita mahtuu tusinaan ainakin viisitoista, ulkonäöltäni siis, enkä voi valehtelematta väittää, että voisin sitä jotenkin paikata erityisen ihastuttavalla luonteellani. Tuollahan on kadut täynnä niitä parikymppisiä, nuoria, kauniita ja hehkeitä, jotka osaavat Kama Sutran ulkoa ja ovat villejä ja vapaita. Toistaiseksi mieheni joko panee sihteeriään ja valehtelee minulle, tai ei jostain syystä ole tajunnut sitä tosiasiaa, että hänen vaimonsa on alkanut rupsahtaa, mutta mitä tapahtuu sitten, kun hän avaa silmänsä ja näkee kaikki nuo parikymppiset?

Sinä et ole yhtä kuin ulkonäkösi, vaikka vanhenet, olet se sama ihana nainen, johon mies on aikoinaan rakastunut. Miehet ei näe naisissa yksityiskohtia! Kuten ei naisetkaan monesti miehissä. Kerran sanoin omista raskausarvistani niin mies sanoi että missä muka.. näytin ja hän näytti aidosti yllättyneeltä, oho niimpä onkin, jänniä, ihan kuin marmoria. Ja minulla on niitä paljon, mm rinnat ovat 1cm arvilla eikä ehjää ihoa ole, rinnat roikkuvat arpisina ja tyhjinä. Että jos itse olet luonut itsestäsi sen kuvan mikä olet ja mikä sinun pitäisi olla, se EI ole sama kuva mikä miehelläsi on sinusta ja olet sitä mitä sinun pitäisikin olla.



Asiaa nro 1 sinun täytyy puhua miehellesi tästä pelosta ja mahdollisimman pian. Lapsesi ovat kovin pieniä mutta se yhteinen aika vielä koittaa, eikä parisuhteet pääty sen vuoksi että elämässä on "kausia". Jos mies on mennäkseen pienien normaalielämään kuuluvien vaikuksien vuoksi niin menköön! Hän näkee ympärillään 20v jo nyt eikä ole toimintaan ryhtynyt!



Nyt nainen pää pystyyn, olet paljon enemmän kuin ihon pinta tai riippuva nahka, olet NAINEN jolla on oikeus olla luonnollinen, ihana seksuaalinen kukoistava nainen luonnonmerkkeineen! Jos mies ei hyväksy ja et riitä miehelle, niin se on hänen ongelmansa, menettää sinut. Olet arvokas, vaikka oletkin muuttunut raskauksien myötä. Jokainen on yksilö ja tämä nykymedian ja kulttuurin luoma naiskuva on niin SAIRAS!!!



Naiset päät pystyyn ja sängyssä kyytiä miehille, jos eivät pysy mukana niin menköön panemaan 20v :) :)

Lähes jokainen kaverini on jopa minua parempikuntoinen. Ehkä tuttavissasi on enempi sohvaperunatyyppejä.

-5

joka ikinen perheenisä on "ikäisiään 10 vuotta nuoremman näköinen, aktiivisesti salilla käyvä" mies. Kumma kun en noita lihaskimppuja omissa tuttavaperheissä juuri näe, vaan niitä ihan tavallisen näköisiä vaan.

Oikeastaan ahdistukseni liittyy kaiketi nimenomaan mainitsemaani kommunikaatio-ongelmaan mieheni kanssa. Minä en oikeastaan tiedä, mitä mieltä mieheni on siitä, että nämä tietyt asiat joutuvat odottamaan lasten kasvamista. Minä en tiedä, onko hän samaa mieltä kuin minä, onko hänellä riittävästi kärsivällisyyttä tai ylipäänsä tahtoa olla kärsivällinen. Tämän palstan, ja valitettavasti monen tutun pariskunnan kautta olen päätellyt, että noin yleisesti ottaen miehet eivät ole yhtä pitkäpinnaisia ja kärsivällisiä kuin naiset. Miehet tuntuvat haluavan kaiken - seksikkään tyttöystävän/vaimon, lapset ja niille ilmaisen hoitajan, ruuanlaittajan, kodinhoitajan, kaverit, peli-illat, työssäkäynnin, täydellisen seksielämän -ja tämä kaikki pitäisi saada heti, jos ei muuten niin hakemalla sitten vaikka eri osoitteista kaikki. Tavallaan kyllä ymmärrän miehiä, onhan se nyt aika selvä valinta, jos on helpompi lähteä parikymppisen hyvännäköisen naisen kanssa terassille ja sitten vaikka hotelliin jatkoille, kuin harrastaa seksiä raskausarpien raidoittaman ja muutenkin vähän "viallisen" vaimonsa kanssa ja toivoa, ettei lapset vain herää ja satu pölähtämään huoneeseen kesken kaiken.

Ihan tismalleen samoja ajatuksia pohdin minäkin, 30-vuotias kahden lapsen äiti.

Minusta on ollut ihana huomata naisena olevani kiinnostunut naisista. Se on avannut itselleni aivan uuden alueen omaan naiseuteeni, vanhenemiseeni ja seksuaalisuuteeni. rakastan miestäni enkä halua erota, mutta jos joskus ero tulisi tai hän aloittaisi pettämisen, vaihtaisin heti naiseen. En enää ottaisi miestä.



Naiset ovat ihania ja vanhenevat naiset ovat ihania. itseäni kiihottaa jostain syystä eniten itsenäinen 35-40-vuotias akateeminen nainen. Arvostakaa naiset itseänne! Jos miehet eivät sitä osaa tai ymmärrä tehdä, niin se on heidän tappionsa.

itseäni kiihottaa jostain syystä eniten itsenäinen 35-40-vuotias akateeminen nainen.

kyrpiä saa kaupasta ilman sitä veemäistä luonnetta ja itsekeskeistä jatkopalaa siihen kyrvän varteen joka arvostelee ulkonäköä, latistaa itsetuntoa ja tekee seksistä suorituskeskeistä ja orgasmitonta hikistä ähellystä.



Ei kiitos miehille myös täällä! Mies sukupolvi on katoamassa muutenkin kun katsoo näitä 1980 lähtien syntyneitä...