harmittaa ja kiukuttaa " nauti nyt vielä kun voit"

Ei pelkästään se loppu. Ainoa hyvä asia siinä on se lopputulos. Ennemmin synnyttäisin kymmenen kertaa peräkkäin, kun olisin sen 9kk raskaana kaikkine vaivoineen, alusta loppuun. Ja muka huoletonta? Aivan järkyttävä huoli oli vauvasta usein, vaikkei periaatteessa mitään syytä. Ja tosi stressaavaa miettiä, että miten mä taas huomenna selviän töissä kipujeni ja vaivojeni kanssa. Ja vapaapäivät meni vaan toipumiseen. Viime kesä oli aika hirvee, vaikka johtikin elämäni onnellisimpaan tapahtumaan.



Ja nyt tää kesä on ollut niin ihana! Tai no en tosta kuumuudesta tykkää, 20-25 astetta olis parempi. Mutta muuten. Vapaus mennä ja touhuta mitä tykkää vauvan kanssa! Ja iltaisin voin lähteä yksinäni n. kello kahdeksan jälkeen eikä vauva edes tiedä, että olen ollut poissa (siis isänsä on totta kai sit kotona). Tulee nyt 10kk ja nukkuu siis yleensä yönsä läpi.



Alku meilläkin oli vaikeaa, meni tosi kauan, että vauva edes tajusi nukkua yöllä, edes repaleisesti. Ja koliikit sun muut. Eihän siinä itse paljon nukkunut ja kaikkein hankalinta oli imetys vaikeuksineen ja rintakumeineen. 4kk iässä se onneks helpotti. Mutta eipähän alun jälkeen ollut itsellä kipuja (jokunen viikko meni kipujen kanssa, kun sitten sain vielä kohtutulehduksenkin) ja sai ainakin unta, toisin kuin raskausaikana. Toki jatkuva heräily ja vaikkapa 2-4h pikkutunteina hereillä oleminen on rankkaa, mutta siinä on se oma ihana pikkuinen vieressä ja häntä saa hoitaa!



Ja tosiaan ekojen kuukausien jälkeen vauva-aika on ollut niin ihanaa ja vapaata, kun ei tarvii huolehtia töistä eikä koulusta! Vapaa-aikaa tosi paljon! Ja se lapsen hoitaminen tulee kyllä mun mielestä ihan luonnostaan ja on ihanaa, en sitä ota samanlaisena pakkona kuin vaikka opiskeluaikaisia hanttihommia. Toki huoletonta aikaa ei sinällään ole, mutta jos lapsi on terve ja pitää lapsen turvallisuudesta huolta, niin on se tavallaan kuitenkin! Saa päivät ihan Nautin olostani vauvan kanssa, mitä sitten, jos se joskus yöllä herättää. Tai joutuu valvomaan.



Kyllä pikkuvauva-aika koliikkeineen kaikkineen on niin miljoona kertaa parempaa kuin raskaana oleminen. Ei siitä vaan voinut nauttia, vaikka kuinka olis yrittänyt. Ainoo plussa oli, että se maha oli kivannäköinen ja kerrankin sai näkyä. Muuten se olikin yhtä helvettiä.

Lapsi luku tulee jäämään kahteen vaikka haluaisinkin kolmannen, mutta en vaan en mistään hinnasta suostu enään olemaan raskaana ja synnyttämään. saati kokemaan sitä ekaa kuukautta synnytysten jälkeen kun on niin kipeä kun olla ja voi. Mulla ollut molemmissa synnytyksissä yli 3 litran verenhukka, tullut kohtutulehdukset+ rintatulehdukset. Että ei ikinä enään vaikka kuinka kaipaan sitä kolmatta lasta.

Ehkä sä ymmärrät tuon lauseen merkityksen sitten kun sulla se lapsi on tässä maailmassa. Osa asioista helpottuu (esim. mainitsemasi oma fyysinen olo) ja osa taas menee hankalammiksi. 100% vetoa että jossain vaiheessa kaipaat sitä omaa aikaa ja itseäsi ennen lapsia. Edes hitusen ja vaikket sitä(kään) ääneen sanoisi. Tosiaankin. Älä ota niin vakavasti.

En ole KOSKAAN kaivannut aikaa ilman lapsiani. Olen elänyt elämää tarpeeksi ennen heitäkin ja minusta ovat parasta elämässä. Älä AP välitä ja usko. Ei lasten kanssa mitenkään kamalaa ole, erilaista monessa mielessä, mutta riippuu omasta asenteesta. Kyllä raskaana olo varsinkin loppuaikana on todella työlästä(vaikka itsellä meni tosi helposti). Tsemppiä loppuun asti.

Kyllä sitä saa nukkua ja mieskin voi auttaa. Minulla kaksi lasta vuoden ikäerolla ja kolmas tulossa. Hyvin nukutaan ja nautitaan elämästä.

Munkin mielestä raskausaika oli nk. perseestä. Kaikennäköstä uutta "kivaa" vaivaa ja vanhat paheni, mitään kunnon lääkkeitä ei voinut ottaa, missään ei jaksanu käydä eikä mitään tehdä.



Vauva sen sijaan on ollut todella helppo, joten joskus näinkin päin.



Suorastaan vihasin raskaana oloa niin paljon, etten taida enempiä lapsia hankkiakaan, ainakaan biologisia. Tähän toki myös syynä se, etten jaksa uskoa, että toinen lapsi olisi yhtä helppo ja kun sen maailman helpoimmankin kanssa on joskus kuitenkin vaikeaa.



Sen verran olen kuitenkin pyrkinyt objektiivisesti tilannetta tarkastelemaan, että minulla ne raskausvaivat ketutti siksi niin rankasti, etten mitenkään ennen ensimmäisen lapsen syntymää voinut käsittää kuinka tärkeä ja rakas se lapsi sitten on. Minulla ei sen kummempaa suhdetta nk. mahavauvaan ollut. Aika paljonhan sitä ihminen pystyy kestämään hyvästä syystä. Nyt jos tarvisi tuon olemassaolevan lapsen hyvinvoinnin eteen samat tuskat kärsiä niin ei taitaisi harmittaa juuri lainkaan.



Toki niitä vaivojakin oli ehkä enemmän kuin odottajien enemmistöllä ja olivat aika rajoittavia monin eri tavoin, mutta tiedostan myös että löytyy minullekin kohtalotovereita jotka vaivoista huolimatta osaavat nauttia raskaana olosta. Tai eivät ainakaa itke surkeuttaan koko aikaa.



On myös niin, että olen hyvin itsenäinen ja yksilökeskeinen ihminen ja minulle sopii siksikin paljon paremmin se, että meitä on nyt kaksi itsenäistä, omaa yksikköään kuin se, että minä olen toiselle hautomona.



Pointtina siis se, että ei tarvi nauttia kun kerran on selkeästi kurjaa ja ihan objektiivisilla mittareilla voidaan päätellä että AP:n uneton ja kivulias olotila on kurjaa. Eikä myöskään tarvi pelätä tulevaisuutta vauvan kanssa, olkoon se sitten kuinka vaikeaa tahansa, niin ainakin silloin on se hyvä syy siinä ihan käsin kosketeltavissa.

kun ei väsymyksestä ole vielä hajuakaan.

sori vaan, en sano ilkeyttäni vaan niin se useimmiten on että vauva se vasta valvottaakin..

Enkä todella allekirjoita tätä. Meille ei neljättä tule, koska raskausaika on oikeasti ihan hirveetä mulle.

Varsinkin esikoista odottaessa mä valvoin yöt ja valvoin päivät, kun siunaantui kaikki hemmetin raskausajan vaivat, jotka ikinä vaan voi nukkumista, liikkumista tai elämistä mitenkään rajoittaa. Nauti siinä nyt sitten "nukkumisesta" ja "vapaudesta", kun kykenee istuallaan torkkumaan vartin pätkissä ehkä just ja just ja liikkumaan etanan vauhdilla hikiseen lähikauppaan ja takaisin. Nautin, nautin... Viimiset 2kk oli yhtä helvettiä. Ihme, että ylipäätään halusin lisää lapsia! (ja kolmas oliskin sit vähän yllärivauva)

Esikoisen syntymän jälkeen mä olin ihan hiton kipee alapäästäni, häntäluusta ja herraties mistä ekat 3kk, mutta nukuin ne ajat mitkä vauvakin nukkui ja nukuin meinaan HYVIN! Jo sairaalassa mä suorastaan hekumoin omassa olossani, kun pystyin olemaan vaakatasossa ja vaan makaamaan kuin mätä lahna. Vaikka synnytyksen jälkeen hormonihöyryissäni valvoin melkein 3vrk putkeen (vauva otettiin vauvalaankin, että mä nukkuisin, mutten nukkunut...) en silti ollut niin väsynyt kertaakaan kuin raskauden viimeisinä viikkoina.

nyt vauva on kuukuaden ja väsymys kova, ei paha koska olen jo vuosia ollut kroonisesti väsynyt. ja alapää hellänä ja heikkona veren vuodosta synnytyksessä olen nauttinut tästä ekasta kuukaudesta.

no kysymys kuuluu: pitääkö nyt jonkun sanoa että nauti vielä kun voit, hetken päästä huomaat että ei se niin kivaa ole.

on muuten nukkuminen mukavampaa, sama rytmi vauvan kanssa kun odottaessa, mutta mukavampi olotila itsellä.

t: ap

ja pääset näpäyttämään kaikkia, jotka on sinulle jotain sanoneet.

Kyllä nyt varmaan pimppa kastuu orkusta kun pääset näpsäyttemään kaikille ja sanomaan, että ihan oikeasta syystä vedit herneet pilluusi ja loukkaannuit.

nyt vauva on kuukuaden ja väsymys kova, ei paha koska olen jo vuosia ollut kroonisesti väsynyt. ja alapää hellänä ja heikkona veren vuodosta synnytyksessä olen nauttinut tästä ekasta kuukaudesta.

no kysymys kuuluu: pitääkö nyt jonkun sanoa että nauti vielä kun voit, hetken päästä huomaat että ei se niin kivaa ole.

on muuten nukkuminen mukavampaa, sama rytmi vauvan kanssa kun odottaessa, mutta mukavampi olotila itsellä.

t: ap

Ymmärrän täysin harmituksen! Mulla oli ensimmäinen raskaus vaikea, ennenaikaisen synnytyksen riski suuri ja sen vuoksi valtava huoli lapsesta. Siihen lisäksi tuli ap:n kuvaamat oireet:vähän unta, kauheat liitoskivut ja tuskainen närästys. Sitten kaverini sanoo, että muista nauttia! Suutuin aivan järjettömästi. Hänellä oli raskaudet sujuneet hyvin ja minä makasin kolme kuukautta kotona (sopivasti vielä kesäaikaan), ettei lapsi synny ennenaikaisena. Kun sitten joka paikasta sai vielä univelkaisena lukea maailman toista omituista kommenttia "loppuraskausajan valvominen valmistaa äitiä valvomiseen", niin johan siinä hormoneissa meinasi järki mennä :) Minun mielestäni valvomiseen parasta lääkettä on nukkuminen, ei valvominen...



Noh, lapsi syntyi ihan hyvillä viikoilla. Alkuaika oli hankalaa, ei niinkään siksi, että lapsi olisi ollut vaikea, vaan siksi, että kaikki uusi asiaan liittyvä oli aikamoista opettelua. Mutta muutaman viikon jälkeen olin niin onnellinen juuri siitä, että saa hengästyä ilman että kukaan syntyy ennenaikaisena ja kuolee. Jossain kohtaa sai alkaa syömään, mitä huvitti! Sai siis rasittaa itseään eikä kukaan muu kärsinyt! Luksusta.



Kun sitten meni muutama kuukausi aikaa, ymmärsin vähän, mitä kaverini oli tarkoittanut tuolla nauttimisella. Raskauteni oli monella tavalla kamala, mutta jälkikäteen olen ollut tyytyväinen, että minun kohdalleni osui "kokemus raskaudesta", vaikka olisin helposti voinut vaihtaa kaikki odotusajan vaivat pois.

ja pääset näpäyttämään kaikkia, jotka on sinulle jotain sanoneet.

Kyllä nyt varmaan pimppa kastuu orkusta kun pääset näpsäyttemään kaikille ja sanomaan, että ihan oikeasta syystä vedit herneet pilluusi ja loukkaannuit.

nyt vauva on kuukuaden ja väsymys kova, ei paha koska olen jo vuosia ollut kroonisesti väsynyt. ja alapää hellänä ja heikkona veren vuodosta synnytyksessä olen nauttinut tästä ekasta kuukaudesta.

no kysymys kuuluu: pitääkö nyt jonkun sanoa että nauti vielä kun voit, hetken päästä huomaat että ei se niin kivaa ole.

on muuten nukkuminen mukavampaa, sama rytmi vauvan kanssa kun odottaessa, mutta mukavampi olotila itsellä.

t: ap

olet varmaan sellainen mamma joka latelee neuvojaan kaikille?

Kun nyt innostuin niin aiheesta niin sanon vielä sen verran, että ne joilla ei raskausaika ole ollut vaikeaa, ei ehkä jaksa ymmärtää, että semmosen jolla se on vaikeaa on mahdoton nähdä just siinä ajassa mitään nautittavaa.



Itse ainakin oon useammankin kerran kaipaillut aikoja ennen vauvaa, muttei se johdu vauvaelämän satunnaisesta haastavuudesta/vaikeudesta (en siis "syytä" vauvaa siitä että elämä on joskus hankalampaa kuin ennen, pikemminkin esimerkiksi yhteiskunnan vallitsevia rakenteita jotka rajoittaa taloudellista riippumattomuuttani ja monesti ihan miestäni siksi että hänellä on työ joka rajoittaa vapauttani), eikä se aika mitä kaipaan todellakaan ole se raskausaika. Pikemminkin joku random aika ennen raskautta.

että pystyy täysillä keskittymään kipuihin ja väsymykseen raskausaikana, kun sitten raskauden päätyttyä ei enää OLE kipuja ja väsymystä!

En mä ainakaan rakastanut sitä että paljon kipuja ja väsymystä ja paljon aikaa keskittyä siihen. Kivuton ja levännyt vauva-aika oli paljon kivempaa.

sisältyy totuuden hiven. Ap pystyy nyt täysillä keskittymään kaikkiin kipuihin ja väsymykseen ja miettimään koko päivän vain sitä omaa olotilaansa ja vaihtamaan asentoa sen mukaan mikä olisi paras jne.

...ja synnyttäneellä on prolaktiini-nimistä hormonia veressään enemmän kuin raskaana olevalla, ja se suojaa väsymykseltä, joten varmaan siksikin loppuraskauden unenpuute tuntuu pahemmalta kuin imetysajan. Mua välillä naurattaa, välillä ottaa päähän noi "kun vielä voit"-kommentit. Ne alko sillä että kun tuli plussa "iloitse vielä kun voit, kosta alkaa pahoinvointi". Eipä tullu pahoinvointia. Töitä oli tarkoitus tehdä "kun vielä pystyt", enpä kuitenkaan tarvinnut yhtäkään päivää saikkua. Koiria saa ulkoiluttaa "kun vielä pystyt", mutta viimeksi puoli tuntia sitten pystyin. Näitä on monia, ja on pakko myöntää että oma raskauteni on edennyt loistavasti ja helpostikin, mutta otan kyllä osan kunniasta itselleni, kaikkeni olen tehnyt voidakseni hyvin. Mikä ihme siinä kuitenkin on, että toisen hyvin mennyt raskaus on monille myrkkyä? Monesti olen kuullut kommentteja jotka vihjaavat ettei "helppo" raskaus ole "oikea" raskaus...

Olet varmaan niitä, jotka saa itkupotkuraivarin jokaiselle, joka ihailee vauvamahaasi. Tai neuvoo jotain tms.

Niin tai et saa jakamatonta huomiota ja sääliä....



Yleensä tuollaiset sanonnat on vain yhdentekevää small talkia. Vain suomalainen nainen vetää sellaisesta herneet nenään.



Ne on samanlaisia, mitä tulet kuulemaan kun vauvasi on pieni. Pienet lapset, pienet murheet jne..



En minäkään suurperheen äitinä oikein tiedä, mitä sanosiin marisevalle esikoisen odottajalle. Ei ole aikaa oikein paneutua säälittelemään ja voivottelemaan. Ja jos on vielä tuollainen herkkänokkainen niin hankalampaa se onkin.



Jos sinulle sanoisi, että ymmärrän ja muistan tilanteen, vetäisit herneet nenään ja huutaisit, että miksi teit lisää lapsia kun se sinusta oli niin kauheaa.



Jos ei kommentoisi, huutaisit, että sinua ei kukaan huomioi jne...



Kun saat niitä lapsia useamman, huomaat, että on todella hankala jutella sinunkaltaisten kermaperseiden kanssa, jotka kaivaa vain omaa napaa ja miettii jokaisen yhdentekevän lausahduksen merkitystä.



Tuolle tielle kun lähdet, saat olla vittuuntunut koko loppuelämäsi.

kun ei väsymyksestä ole vielä hajuakaan.

sori vaan, en sano ilkeyttäni vaan niin se useimmiten on että vauva se vasta valvottaakin..

ei tee muuta kuin säälittää.

Kun mulla on kuumetta ja väsyttää, voi voi.

Elämäsi muuttuu lapsensaannin myötä. Nauti niistä viimeisistä hetkistä kun olet vastuussa vain itsestäsi.

Jonain päivänä on edessä sekin, että itse olet kuumeessa, selkä kipeä ja väsynyt, mutta odotat sairaalassa, selviääkö lapsesi. Odotat, missä hän on kun ei tullut ajoissa kotiin. Valvot kun lapsi on oksennustaudissa ja siivoat oksennuksia, vaikka sinua väsyttää ja saatat oksentaa itsekin ja olla kuumeessa.

Nyt pystyt keskittymään vain itseesi, mutta lapsen kanssa hoidat aina lapsen ensin, vaikka olisit itse kuinka kipeä.

Mutta saahan sitä joka asiasta tosiaan loukkaantua. Elämä menee vain vaikeaksi jos sille tielle lähtee.