Ruumiillinen kuritus 70- ja -80 -luvuilla?

Minua kasvatettiin niin tukistuksilla kuin yhtäkkiä pamahtavilla läimäytyksillä kasvoille. Aina ei tullut etukäteen kieltoa tai ilmoitusta että/mitä tein väärin, hermo vain meni salamannopeasti. Ei eroa teinkö jotain vahingossa tai en tiennyt sen olevan ei-toivottua. Kaikista katkerimmin muistelenkin niitä läimäyksiä, joita sain, vaikka mitään kieltoa tai varoitusta ei ollut tullut etukäteen enkä tiennyt jonkun asian olevan väärin. 

Vm 74 , risua, remmiä, solkipäätä, julkista nolaamista, vähättelyä, suun pesua saippualla, mustalaisilla pelottelua ym, tosiaan tuloksena kiltin tytön syndrooma, joka myöskin , kuten edellä , menee lukkoon konfliktitilanteissa.

Vielä tänäpäivänäkään vanhempani eivät tunnusta tehneensä väärin. Myös muisti on kummasti huonontunut..

vm -86. Lapsuudessa tukistettiin ja uhkailtiin remmillä. Voi olla että joskus se remmi läimähtikin. Äitiä pelkäsin aina lapsena ja kaveritkin pelkäsi. Äitini on syntynyt -51 ja isä -35. Isästä on lempeät muistot, mutta äidistä ei. kyllä kaihertaa vieläkin.

Vuosimallia 92 ja sain selkääni niin monesti ettei voi sormilla laskea. Ja mitään traumoja ei tuosta ole tullut. Joku luunappi ei satuta ketään jos sitä ei tee moukarilla.

Huh, itse olen syntynyt vuonna 1980 ja vanhempani -51 ja 52. Olen ns. duunariperheestä (äiti tehdastyöläinen ja isä alempi toimihenkilö) enkä ole koskaan kokenut ruumiillista kuritusta, mutta eivät myöskään vanhempani ole vaikka heidän ikäluokassaan se oli yleisempää, muttei mikään automaatio silloinkaan. 

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:14"]

Vm 74 , risua, remmiä, solkipäätä, julkista nolaamista, vähättelyä, suun pesua saippualla, mustalaisilla pelottelua ym, tosiaan tuloksena kiltin tytön syndrooma, joka myöskin , kuten edellä , menee lukkoon konfliktitilanteissa.

Vielä tänäpäivänäkään vanhempani eivät tunnusta tehneensä väärin. Myös muisti on kummasti huonontunut..

[/quote]

Ei vanhempia pidä tällaisesta tilille vetää. Heille se on ollut yleisesti hyväksytty tapa kasvattaa lasta. Tottakai se on heille tänä päivänä ikävä juttu, jota eivät tahdo muistella. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Olisi aika ikävää, jos 20 vuoden kuluttua tuomittaisiin ankarasti kaikki lapselleen ääntä korottaneet. Eipä olisi mukavaa, ei.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:50"]

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:14"]

Vm 74 , risua, remmiä, solkipäätä, julkista nolaamista, vähättelyä, suun pesua saippualla, mustalaisilla pelottelua ym, tosiaan tuloksena kiltin tytön syndrooma, joka myöskin , kuten edellä , menee lukkoon konfliktitilanteissa.

Vielä tänäpäivänäkään vanhempani eivät tunnusta tehneensä väärin. Myös muisti on kummasti huonontunut..

[/quote]

Ei vanhempia pidä tällaisesta tilille vetää. Heille se on ollut yleisesti hyväksytty tapa kasvattaa lasta. Tottakai se on heille tänä päivänä ikävä juttu, jota eivät tahdo muistella. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Olisi aika ikävää, jos 20 vuoden kuluttua tuomittaisiin ankarasti kaikki lapselleen ääntä korottaneet. Eipä olisi mukavaa, ei.

[/quote]

Oli kiellettyä tai ei, niin kyllä se nyt vähän ihmisestä kertoo, jos on ruoskinut omaa pientä lastaan ja monesti vielä aika "villein" perustein. Miestäni on hänen isänsä lyönyt ja ruoskinut, ja olen kuullut näitä syitä (esim. lapsi oli lainannut naapurin pojan polkuautoa pihalla ja isä näki sen). Henkistä väkivaltaa, vähättelyä ja nolaamista appiukko harjoittaa edelleen kaikkiin perheenjäseniin (myös minuun ja lapsiin). Kyllä jumaliste se hänen fyysinen kuritustoimintansa oli jotain ihan muuta kuin "kuvitelmaa että se on ihan okei tapa kasvattaa lasta". Varsinkin kun olen saanut omia lapsia, olen alkanut ihan uudella tasolla halveksua appiukkoa mieheni kohtelusta lapsena.

Lyödylle lapselle näyttää olevan tyypillistä myös se, että loppuelämänsä jotenkin hakee silti hyväksyntää tältä mielipuolivanhemmalta (vaikka ei sitä tule saamaan). Mies edelleen tekee valintoja mitä oudoimmissa asioissa isänsä mieliksi (automerkki, tietyn bensa-aseman käyttö, ruokaostokset K-ryhmästä eikä S-ryhmästä kun äijä tulee kylään, tapa luoda meidän lumet ja meidän lumikasan sijainti). Ja nämä valinnat siis vastoin meidän yhteistä lopputulemaa siitä, mikä olisi parasta. Ja jos minä asetun pienessäkin asiassa "poikkiteloin" appiukon kanssa  tai oikeastaan vaan nätisiti ilmaisen varovaisen mielipiteeni (pyydän vaikka kärräämään mullat tiettyyn paikkaan, johon kukkapenkki on tulossa, vaikka appiukko on kärräämässä niitä 2 metriä eri suuntaan ja lasten hiekkalaatikon kohdalle), appiukko helposti heittää hanskat tiskiin ja loukkaantuu ja mieheni jälkikäteen raivaoaa minulle, kun kiukuttelin tahalleni, kun hän olis voinut niitä isänsä jälkiä sitten itsekseen illalla korjata eli tehdä työn ikäänkuin uudelleen. 

kaksikymppisiä kun synnyin. Duunariperhe, ja isä vähän tuurijuoppouteen taipuvainen. Hän ei hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa, ei luunappeja eikä tukistuksiakaan. Ei äitikään siis niihin syyllistynyt, mutta isä nimenomaan teki minullekin jo silloin selväksi että ei hyväksy sitä. Syynä se että itse sai lapsena kokea ruumiillista kuritusta ja oli katkera siitä ja piti sitä vääryytenä.

Äitini hyväksyy itse asiassa vieläkin mm. tukkapöllyn antamisen. Selitti kerran ihan tosissaan, että hänen työkaverillaan on samanikäinen lapsi kuin minulla (3 vuotta), ja kuinka tälle lapselle oli annettu tukkapöllyä, kun oli kaatanut ruokaa pöydälle tahallaan. No, sanoin suoraan äidilleni, ettei lapsille todellakaan tulisi tehdä noin ja että paheksun sekä häntä että hänen työkaveriaan. Äiti hymähteli.

Meilläkin mutta annoin takaisin. Pahinta oli kuitenkin eritesanoista pytylle ja lääkitys. Mulla lähti hoitoaikojen loppupuolella kostovaihe ja aloin lyömään vimmatusti jokaikista joka kävi vähääkään hermoille. Merkittävä syy kostonhimoisuudelleni oli muokautettu opiskelutyylini, jota minun oli vaikea hyväksyä, mutta arvostan kuitenkin henkilöitä joilla on myös ollut sellainen. Kuitenkin olen aikuisessa iässäkin uhkaillut vanhuksia että jos kurittamista vielä tapahtuu muusta kuin ilkivallasta pakkohoidan heidät tai annat takaisin. Ilkivaltaisiin murkkuihin ja sitä vanhempiin käytän yhä voimia

Mä jotenkin aina mielessäni erotan toisistaan kuritusväkivallan ja mielivaltaisen väkivallan. Kuritusväkivaltaa on se, kun lapsen _etukäteen_ tietämien sääntöjen rikkomisesta seuraa ruumiillinen rangaistus, ja lapsi tietää myös rangaistuksen luonteen etukäteen. Näin lapsi pystyy omalla toiminnallaan välttämään rangaistuksen ja tilanteet ovat ennakoitavissa. Muu on sitten enemmän tai vähemmän mielivaltaista väkivaltaa. Mulla on sellainen mutu- tuntuma, että väkivalta on psyykkisesti sitä vahingollisempaa mitä mielivaltaisempaa se on. Lisäksi se vaikuttaa paljon, millaista henkistä väkivaltaa noihin väkivaltatilanteisiin liittyy.

Oma isä oli valitettavasti just tällainen mielivaltainen tyyppi, yhtenä päivänä sai raivokohtauksen jostain ihan mitättömästä syystä ja toisena taas ei puuttunut mihinkään (ja silloin oli joskus vaikea ylipäänsä kiinnittää hänen huomiotaan, oli jossain omissa maailmoissaan niin, ettei tuntunut muistavan meitä lapsia olevan olemassakaan). Eli koskaan ei oikein tiennyt, mitäköhän mistäkin teosta seuraa, saanko kehuja vai rangaistuksen vai olenko tänään taas näkymätön.

Vanhemmat syntyneet 1948, itse 1982.

Äidiltä sain tukkapöllyjä, luunappeja, korvapuusteja ja piiskaa.

Muistan jo silloin lapsena ihmetelleeni että miksi?

Toki sen ymmärsin että olin jotain koiruuksia tehnyt ja siitä seurasi rangaistus.

Mutta ei se piiskan pelko saanut minua olemaan tekemättä pöljyyksiä. Enempi tuli motivaatiota tehdä niitä silleen ettei jää kiinni.

Äitini itse sai kuulema lapsena piiskaa joka päivä, ihan varmuuden vuoksi, kuulema.

Tämä lienee vaikuttanut hänen kasvatusmetodeihinsa.

Itse en aio omia lapsiani fyysisesti kurittaa.

Mies35hkii kirjoitti:

Vanhemmat syntyneet 1948, itse 1982.

Äidiltä sain tukkapöllyjä, luunappeja, korvapuusteja ja piiskaa.

Muistan jo silloin lapsena ihmetelleeni että miksi?

Toki sen ymmärsin että olin jotain koiruuksia tehnyt ja siitä seurasi rangaistus.

Mutta ei se piiskan pelko saanut minua olemaan tekemättä pöljyyksiä. Enempi tuli motivaatiota tehdä niitä silleen ettei jää kiinni.

Äitini itse sai kuulema lapsena piiskaa joka päivä, ihan varmuuden vuoksi, kuulema.

Tämä lienee vaikuttanut hänen kasvatusmetodeihinsa.

Itse en aio omia lapsiani fyysisesti kurittaa.

Takaisin kaikki mikä on tapahtunut muusta kuin röyhkeyksistä esim. hajottamisesta mutta kiroilusta tulisi luojan rangaista(jos edes on olemassa). Rikoslaissakin pitäisi olla fyysisiä rangaistuksia mutta vain väkivallasta. Itse aion kääntää veistä haavassa.

Tuttua 70-luvulta. Iäkkäät vanhemmat. Syyt aivan absurdeja ja mielivaltaisia. Ei ihme että on masennusta unettomuutta ym ollut koko elämän ajan.

Olen syntynyt 70-luvun puolivälissä. Minä sain tukkapöllyä isältä. Eli kiskoi rangaistukseksi tukasta niin, että se sattui, mutta kipu loppui tukistuksen loputtua eli ei kiskottu kovin lujaa. En oikein muista mistä syistä sain tukkapöllyä. Kaiketi, kun isän hermo meni. Oli aika ailahtelevainen, mutta opin missä hänen rajansa meni. Isompana ärsytin tahallani ja juoksin karkuun, kun oli tukistamisen raja ylittynyt. Odotin, että leppyi ja sitten vaara oli ohi. En ole edelleenkään läheinen isäni kanssa. Tukistaminen oli aina kiukuspäissä tehty eikä viileän harkittu rangaistus.

Kaverini sen sijaan sai remmiä tai vitsaa kylmän harkittuna täsmärangaistuksena. Olin joskus paikalla. Rangaistus seurasi, jos oli rikottu perheen sääntöjä.

Itse vm. 73. Sain tukkapöllyä, remmiä ja metsästä piti hakea peilin yläpuolelle vitsa odottamaan varmuuden vuoksi jos tein tuhmuuksia. Äidille olen asiasta sanonut ja myönsi.... sanoin että kamala kasvatustapa tuo on ollut ja sanoi että kasvatti niinkuin häntäkin kasvatettiin ( syntynyt 48 ). Omia lapsiani en tule koskaan lyömään, se on varma. Sen verran syvät traumat se jätti.  Kerran raivostuin lapselleni silmittömästi yhdestä asiasta ja huudon lisäksi vähän läppäsin. Se tuntui niin kamalalta että itkin ja pyysin anteeksi varmaan 2 tuntia. ( Eikä lapseen edes sattunut ) Mietin miten vanhempani ovat voineet hakata minua ihan kunnolla pienemmistäkin syistä useamman kerran vuodessa, enkä ollut edes tuhma lapsi, vaan peruskiltti tyttö joka nyt joskus teki tuhmuuksia. 

Vanhempani eivät koskaan kurittaneet meitä ruumiillisesti. En tiedä, olivatko erityisen edistyksellisiä vanhempia vai mitä, kaverini saivat piiskaa aika useinkin. Näin siis 70 - 80-luvuilla.

70 luvulla opettaja retuutti hiuksista ja jakoi luunappeja Näin peruskoulun alkuaikoina Imatralla

Vm -71 isä s -40 äiti -52.

Ihä jakeli luunappeja ja tukkapöllyjä kun kiellot eivät toistosta huolimatta tehonneet.

Oltiin veljen kanssa aika villejä poikia...

Äiti pari kertaa hermostui ja piekso risulla.

Eipä noista pahoja muistoja jäänyt.

Ikävämpiä olivat tilanteet, joissa esim huonosti vieraiden seurassa/kylässä käyttäydyttyämme äiti tukahdettua raivoa äänessään ajoi meidät pois tilanteesta tai jälkeenpäin sätti meitä.

Olen yrittänyt välttää samaa omien lasten kanssa, kerton heti tilanteessa, mikä meni väärin.

Vierailija kirjoitti:

70 luvulla opettaja retuutti hiuksista ja jakoi luunappeja Näin peruskoulun alkuaikoina Imatralla

Kävi meidänkin opettaja vuonna -79 yhden pojan tukkaan ja haalasi nurkkaan.

No, julli teki kyllä kaikkensa ansaitakseen sen, varmaan halusi testata, mitä muori tekee kun tarpeeksi härnää.

Saipa selville.

Outo juttu, kympin oppilas ja ilkeä kuin piru.