Ruumiillinen kuritus 70- ja -80 -luvuilla?

Äiti meidät lähinnä kasvatti ja isä loi uraa ja oli aina pois. Äidillä oli vaikeaa meidän kanssamme ja vaikka lempeä luonne onkin, antoi silloin tällöin lähinnä tukkapöllyä.



Äidin rangaistuksia ei pelätty, koska ne olivat aina miedot ja lähinnä harmittivat ja nöyryyttivät. Isä sitävastoin tukisti niin, että hiuksia lähti ja hänelle ei pelossa uskaltanut sanoa mitään vastaan siihen asti kun erosivat. Isäsuhde parani, koska isä rupesi hoitamaan suhdetta lempeästi. Pelkäsi varmaan, että emme suostuisi näkemään häntä, jos pitäisi pelätä, ja oikeassa varmasti olisi ollut.

Ihan samoja juttuja tuolla leikkipuistossa on, äidit saa itkupotkuraivareita, jos lapsi haluaa ottaa sukat pois tai kävelee liian hitaasti. Läpsitään, ravistellaan, uhataan jättää, nimitellään huoranpenikaksi jne.

Ihan samoja juttuja tuolla leikkipuistossa on, äidit saa itkupotkuraivareita, jos lapsi haluaa ottaa sukat pois tai kävelee liian hitaasti. Läpsitään, ravistellaan, uhataan jättää, nimitellään huoranpenikaksi jne.

onneksi en ole itse leikkipuistoissa törmännyt tuollaiseen, vaikka lähes päivittäin taaperon kanssa käydäänkin leikkipuistossa. Mä kyllä kysyisin noin käyttäytyvältä äidiltä, että onko tuo sun mielestä ihan asiallista toimintaa aikuiselta ihmiseltä.

Mun vanhemmat on syntyneet -46 ja -48, eivätkä hyväksyneet ruumiillista kuritusta. Sehän kiellettiin laissakin jo -80-luvulla. Olivat akateemisesti koulutettuja eli lieneekö sitä kautta tullut uusia virtauksia?



Mun kaveri sai remmistä kotona. Se oli ihan sairasta. Me muut oltiin järkyttyneitä, kun kerran nähtiin se. Ei kenenkään muun kotona ollut sellaista... Syytä en nykyäänkään tiedä, koska kaveri oli superkiltti. Äitinsä oli vaan sellainen junttimainen yh, hermot kireällä jatkuvasti, liian nuorena lapset saanut.

Myös minä olen jutellut terapeuttini kanssa monista aiheista, en tosin ruumiillisesta kurituksesta/uhkailusta, koska minua ei koskaan edes tukistettu. En edes muista, että olisi huudettu. Lapsuuteni oli onnellinen.



Silti jokin meni vikaan ja sairastuin masenukseen 16-vuotiaana. Se söi elämästäni 7 vuotta.



Mieheni on saanut piiskaa pienenä, eikä koe asiaa mitenkään ongelmalliseksi. Erittäin terve ja tasapainoinen ihminen.



Että kyllä niitä ongelmia syntyy ilman "koivuniemen herraakin".

Vanha ketju, mutta kommentoinpa tähän kuitenkin. Vm 1965 olevana olin sekä omassa perheessä että naapurien kautta tuttu koivuniemen herran kanssa. Keittiössä pidettiin vitsaa näytteilä, mutta selkäsaunat äitini (isä ei koskaan) antoi saunaneteisessä. Ruumiillinen kuritus kiellettiin 1984. Muistan nähneeni luultavasti 1970-luvun alulta olevan muistaakseni kansalaistaidon kirjan, jossa vielä oli havainnollinen kuva kurittamisesta. 

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 10:40"]

Vanha ketju, mutta kommentoinpa tähän kuitenkin. Vm 1965 olevana olin sekä omassa perheessä että naapurien kautta tuttu koivuniemen herran kanssa. Keittiössä pidettiin vitsaa näytteilä, mutta selkäsaunat äitini (isä ei koskaan) antoi saunaneteisessä. Ruumiillinen kuritus kiellettiin 1984. Muistan nähneeni luultavasti 1970-luvun alulta olevan muistaakseni kansalaistaidon kirjan, jossa vielä oli havainnollinen kuva kurittamisesta. 

[/quote]

olen 85 ja sain lapsena isältä tukkapöllöä, nahkavyöstä persauksille ja luunappeja.

kamalia muistoja. Jos saan joskus omia lapsia niin en ikinä pahoinpitele heitä.

Läimittiin naamalle, jos oli tehnyt vakavasti typeryyksiä. Esimerkiksi puolustanut itseään puukkotappelussa toisen pihan poikia vastaan.

Yleisin oli tukkapölly ja luunapit. Luunappeihin tottui nopeasti. Tukkapöllyihin keksin hyvän keinon. Hiuksia voi tarjota siitä kohtaa mistä sattuu vähiten eli päälaelta.

Naamalle läimintäänkin on loistavia keinoja. On käännettävä naama juuri iskun hetkellä pois päin niin osuma vähenee. Väistämistä on vältettävä, koska isä iski aina toisen kerran, jos väisti.

Myöhemmin tappeluissa tästä oli hyötyä. Kun toinen lyö niin on hyvä pitää silmät auki ja voi väistää iskut paremmin.

Omia lapsia en ole koskaan rangaissut fyysisesti. Isäni ei ollut kovin puhelias mies, joten ehkä hänen keskustelutaidoissa oli puutteita. Olen painottanut aina laajaa sanavarastoa lapsilleni että yhteys löytyy ilman luolamiesten keinoja.

Uskon että hyvä kielitaito ehkäisee väkivaltaa.

Mä olen vuosimallia -79. Äiti tukisteli päivittäin jos esim. kitkusin ruokapöydässä etten tykkää ruoasta. Isä taas hoiteli isommat mokat kuten valehtelun tai koulusta liian myöhään kotiin tulemisen remmillä. Mentiin suljettuun huoneeseen jossa multa riisuttiin housut ja sitten lyötiin nahkavyöllä. Muistan vieläkin miten pitkä vyö kietoutui kehon ympärille joka lyönnillä. Minua rankaistiin myös hylkäämiskokemuksilla eli esim. Lappireissulla saatettiin ulos autosta "koiran kusitolpaksi" ja jätettiin sinne lumiseen autiuteen toviksi kstselemaan kun vanhemmat ajoi pois. Tartteeko kysyäkään miksi muutin omilleni 16-vuotiaana? Sen tiedän, että isä kasvatettiin vitsalla ja armottomuudella eikä saanut elää lapsuuttaan kun aloitti jo 14v raskaat tukinuittotyöt. Äidillä taasen ei ole mitään hyväksyttyä syytä omalle tukistelulleen ja väkivallan hiljaiselle hyväksymiselle koska kasvoi rikkaammalla tilalla erittäin lempeiden vanhempien kasvattamana.

Mitä mulle kuuluu nyt? Olen 34v nainen joka menee lukkoon konfliktitilanteissa, tuntee ettei ole ansainnut asioita joita kokisi haluavan ja pelkää läheisten hylkäävän. Sairastan myös toistuvaa masennusta. Että miettikääpä tarkoin rangaistus ja hallintamenetelmiä lastenne kanssa.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2010 klo 14:05"]

Mun vanhemmat on syntyneet -46 ja -48, eivätkä hyväksyneet ruumiillista kuritusta. Sehän kiellettiin laissakin jo -80-luvulla. Olivat akateemisesti koulutettuja eli lieneekö sitä kautta tullut uusia virtauksia?

Mun kaveri sai remmistä kotona. Se oli ihan sairasta. Me muut oltiin järkyttyneitä, kun kerran nähtiin se. Ei kenenkään muun kotona ollut sellaista... Syytä en nykyäänkään tiedä, koska kaveri oli superkiltti. Äitinsä oli vaan sellainen junttimainen yh, hermot kireällä jatkuvasti, liian nuorena lapset saanut.

[/quote]No huh mitä mutupaskaa taas. Minun akateemisesti koulutetut, hyvin ansaitsevat ja hyvissä töissä olevat, aikaansa seuraavat ja edelleen pitkää liittoaan jatkavat vanhempani pieksivät lapsiaan vöillä vielä 90-luvulla.

Mä olen vuosimallia -79. Äiti tukisteli päivittäin jos esim. kitkusin ruokapöydässä etten tykkää ruoasta. Isä taas hoiteli isommat mokat kuten valehtelun tai koulusta liian myöhään kotiin tulemisen remmillä. Mentiin suljettuun huoneeseen jossa multa riisuttiin housut ja sitten lyötiin nahkavyöllä. Muistan vieläkin miten pitkä vyö kietoutui kehon ympärille joka lyönnillä. Minua rankaistiin myös hylkäämiskokemuksilla eli esim. Lappireissulla saatettiin ulos autosta "koiran kusitolpaksi" ja jätettiin sinne lumiseen autiuteen toviksi kstselemaan kun vanhemmat ajoi pois. Tartteeko kysyäkään miksi muutin omilleni 16-vuotiaana? Sen tiedän, että isä kasvatettiin vitsalla ja armottomuudella eikä saanut elää lapsuuttaan kun aloitti jo 14v raskaat tukinuittotyöt. Äidillä taasen ei ole mitään hyväksyttyä syytä omalle tukistelulleen ja väkivallan hiljaiselle hyväksymiselle koska kasvoi rikkaammalla tilalla erittäin lempeiden vanhempien kasvattamana. 

Mitä mulle kuuluu nyt? Olen 34v nainen joka menee lukkoon konfliktitilanteissa, tuntee ettei ole ansainnut asioita joita kokisi haluavan ja pelkää läheisten hylkäävän. Sairastan myös toistuvaa masennusta. Että miettikääpä tarkoin rangaistus ja hallintamenetelmiä lastenne kanssa.

[quote author="Vierailija" time="30.06.2010 klo 11:59"]

kyllä on tukisteltu ja annettu piiskaa pienenä. Enimmäkseen tukistettu ja siinä kyllä sitten meinasikin hiukset lähteä päästä kun niin lujaa retuutettiin. Teini-ikäisenä sitten tuli litsaria ja joskus remmistä pitkin selkää. Kiltti teini kyllä olin, joskus harvoin olin omilla teilläni. Koulun hoidin hyvin. Pelko perseessä mua on kasvatettu ja välit äitiin joka pelolla mua kasvatti ei ole vieläkään hyvät, eikä tule koskaan olemaan. Vähintään yhtä pahalla kuin noita muhun kohdistettuja raivonpurkauksia muistan halventavan ilkkumisen ja nolaamisen jota hän harrasti usein.

[/quote]

Pahalta kuulostaa kyllä :( Olen saman ikäinen, enkä muista kuin saaneeni muutaman kerran kevyesti tukkapöllyä. Ja mulle riitti rivien välissä nolaaminenkin satuttamaan pahasti. Olen (synnynnäisesti?) herkkä, vaikka sosiaalisesti vahva. En olis sun lapsuudesta selvinnyt. Toivottavasti sinä selvisit.

toinen vm. -74

80-luvulla olen syntynyt, ja kyllä meillä kuritettiin, tosin aika vähän silloin 80-luvulla, 90-luvun ja 2000-luvun vaihteessa sen sijaan tosi paljon, ja oikeastaan sanoisin sitä väkivallaksi enkä kurittamiseksi koska ne ei olleet mitään luunappeja vaan sellaista josta jäi fyysisiä vammoja. Henkisiäkin jäi, koska en vieläkään siedä lähelläni tiettyjä esineitä (joilla minua on hakattu).

Ulkoisesti oltiin sellainen perhe joista kukaan ei uskoisi että mitään synkkiä salaisuuksia on.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 10:58"]

Läimittiin naamalle, jos oli tehnyt vakavasti typeryyksiä. Esimerkiksi puolustanut itseään puukkotappelussa toisen pihan poikia vastaan.

Yleisin oli tukkapölly ja luunapit. Luunappeihin tottui nopeasti. Tukkapöllyihin keksin hyvän keinon. Hiuksia voi tarjota siitä kohtaa mistä sattuu vähiten eli päälaelta.

Naamalle läimintäänkin on loistavia keinoja. On käännettävä naama juuri iskun hetkellä pois päin niin osuma vähenee. Väistämistä on vältettävä, koska isä iski aina toisen kerran, jos väisti.

Myöhemmin tappeluissa tästä oli hyötyä. Kun toinen lyö niin on hyvä pitää silmät auki ja voi väistää iskut paremmin.

Omia lapsia en ole koskaan rangaissut fyysisesti. Isäni ei ollut kovin puhelias mies, joten ehkä hänen keskustelutaidoissa oli puutteita. Olen painottanut aina laajaa sanavarastoa lapsilleni että yhteys löytyy ilman luolamiesten keinoja.

Uskon että hyvä kielitaito ehkäisee väkivaltaa.

[/quote]

Komppi. Lapset kyllä ymmärtää, kun osaa neuvotella asioista järkevästi. Ongelmia syntyy, kun moni ei tajua miten vähäinen sanavarasto lapsilla voikaan olla.

Olen 60-70-luvun taitteen tyttölapsi. Kotiseudullani lasten ruumiillinen kurittaminen oli aika yleistä. En tiedä, että mitään ylilyöntejä olisi tapahtunut - toisaalta eihän sellaisista asioista olisi varmaan puhuttukaan. Olin kiltti ja helppo lapsi eikä minua edes olisi tarvinnut kurittaa. Niin oudolta kuin kuulostaakin, asia alkoi tulla meillä edes puheeksi vasta lähestyessäni teini-ikää. Olin ainoa lapsi ja ehkä vanhemmat ehkä pelkäsivät murrosiän lieveilmiöitä.

Muistan, kun eräänä iltana kävimme ”perheneuvottelun”, jossa sovittiin, että huoneeni kaapin päällä on siitä lähtien vitsa muistuttamassa, mitä seuraa jos en ole kiltisti. En pitänyt asiaa juuri minään. Toisten kavereiden kotona oli ollut saman tyyppinen järjestely, ja harvoin olin kuullut heidänkään vitsaa maistaneen. Olin lähes varma, että asia ei meillä tule koskaan ajankohtaiseksi.

Mutta yhden kerran sitä vitsaa minäkin kotona sain, ja se tapahtui niinkin myöhään kuin yläasteella diskoillan jälkeen. Tapaus oli klassinen ensikänni, mikä tarkoitti paria kulausta viiniä. Juttu nolotti itseänikin – olinhan kunnollinen urheilua harrastava hikipinko enkä mikään ylenkatsomani ”kovis” - ja olin yhteistyöhaluinen rangaistukseni suhteen. Vanhempieni suhtautumista kuvaa hyvin, että he joutuivat suostuttelemaan toinen toistaan panemaan toimen rangaistukseni. Tehtävä jäi äidille. Rangaistus ei ollut ankara, enkä ollut sitä pelännytkään. Paljaalle iholle minua ei lyöty, vaan muistan että sain pitää sukkikset jalassa. Eivätkä ne olleet edes lyöntejä, vaan kevyitä napautuksia pepulle ja reisille. Minusta kiusallisinta oli, että äiti joutui selvästi tekemään jotakin, mistä hän ei ollenkaan pitänyt. Pyysin sitä häneltä anteeksi, ja lopputulos oli, että äiti alkoi itkeä, halasi ja sanoi että ei voi enää koskaan lyödä lastaan. Isä oli vahvasti samaa mieltä tyttären armahtamisesta. Tapaus oli minusta melkein surkuhupaisa, mutta sikäli tehokas että toista kertaa en tullut kotiin alkoholilta haiskahtaen.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 11:50"]

Olen 60-70-luvun taitteen tyttölapsi. Kotiseudullani lasten ruumiillinen kurittaminen oli aika yleistä. En tiedä, että mitään ylilyöntejä olisi tapahtunut - toisaalta eihän sellaisista asioista olisi varmaan puhuttukaan. Olin kiltti ja helppo lapsi eikä minua edes olisi tarvinnut kurittaa. Niin oudolta kuin kuulostaakin, asia alkoi tulla meillä edes puheeksi vasta lähestyessäni teini-ikää. Olin ainoa lapsi ja ehkä vanhemmat ehkä pelkäsivät murrosiän lieveilmiöitä.

Muistan, kun eräänä iltana kävimme ”perheneuvottelun”, jossa sovittiin, että huoneeni kaapin päällä on siitä lähtien vitsa muistuttamassa, mitä seuraa jos en ole kiltisti. En pitänyt asiaa juuri minään. Toisten kavereiden kotona oli ollut saman tyyppinen järjestely, ja harvoin olin kuullut heidänkään vitsaa maistaneen. Olin lähes varma, että asia ei meillä tule koskaan ajankohtaiseksi.

Mutta yhden kerran sitä vitsaa minäkin kotona sain, ja se tapahtui niinkin myöhään kuin yläasteella diskoillan jälkeen. Tapaus oli klassinen ensikänni, mikä tarkoitti paria kulausta viiniä. Juttu nolotti itseänikin – olinhan kunnollinen urheilua harrastava hikipinko enkä mikään ylenkatsomani ”kovis” - ja olin yhteistyöhaluinen rangaistukseni suhteen. Vanhempieni suhtautumista kuvaa hyvin, että he joutuivat suostuttelemaan toinen toistaan panemaan toimen rangaistukseni. Tehtävä jäi äidille. Rangaistus ei ollut ankara, enkä ollut sitä pelännytkään. Paljaalle iholle minua ei lyöty, vaan muistan että sain pitää sukkikset jalassa. Eivätkä ne olleet edes lyöntejä, vaan kevyitä napautuksia pepulle ja reisille. Minusta kiusallisinta oli, että äiti joutui selvästi tekemään jotakin, mistä hän ei ollenkaan pitänyt. Pyysin sitä häneltä anteeksi, ja lopputulos oli, että äiti alkoi itkeä, halasi ja sanoi että ei voi enää koskaan lyödä lastaan. Isä oli vahvasti samaa mieltä tyttären armahtamisesta. Tapaus oli minusta melkein surkuhupaisa, mutta sikäli tehokas että toista kertaa en tullut kotiin alkoholilta haiskahtaen.

[/quote]

Kaikesta huolimatta jotenkin ihana tarina :)

Meidän isä aina kuristi niin että tuntui silmät pullistuvat ulos kallosta.

Sitten kyseli että teetkö sen vielä uudestaan. Hän usein itki ja parkui tuvassa yksin tuon rangaistuksen jälkeen.

Kuulin askeleetkin tuvassa.

Miksi lapseni on niin syntinen. Herra armahda ja valista häntä, herra anna minulle armoa kurittaa lapsestani paha.

Hän ei itse nauttinut kurittamisesta, mutta ymmärsi Jumalan hyväksyvän sen hyvänä tekona.

No minun perheessäni tukistettiin vielä 2000-luvun alussakin...

Meillähän vielä tällä vuosituhannella saattoi äiti käydä päälle itsekeksimistään syistä. Milloin tukkapöllyä, milloin sanomalehdellä. Potkaisi kerran veljeni (10v) säären oman jalkaterän luut katki. Väkivalta loppui siihen, kun äiti tuli hiilihangon kanssa huoneeseeni ja löi minua, otin hiilihangon häneltä väkisin ja annoin ankarasti takaisin. Vihaan väkivaltaa, enkä koskaan halua satuttaa ketään fyysisesti enkä henkisesti. Tuolloin 16 vuotiaan oli vaan pakko.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:11"]

Meidän isä aina kuristi niin että tuntui silmät pullistuvat ulos kallosta.

Sitten kyseli että teetkö sen vielä uudestaan. Hän usein itki ja parkui tuvassa yksin tuon rangaistuksen jälkeen.

Kuulin askeleetkin tuvassa.

Miksi lapseni on niin syntinen. Herra armahda ja valista häntä, herra anna minulle armoa kurittaa lapsestani paha.

Hän ei itse nauttinut kurittamisesta, mutta ymmärsi Jumalan hyväksyvän sen hyvänä tekona.

[/quote]

Koskettava tarina. Kurittaminen ei ole vanhemmille helppoa, mutta hyvän takia se on vain tehtävä.