Paska äiti-fiilis ja pitkä juttu

Ei se varmasti ole koulun vika, että lapsesi on käyttäytynyt huonosti. Huonoa seuraa löytyy joka paikasta. Ei minunkaan mielestäni kuulosta järkevältä muuttaa noin pienen asian vuoksi. Jos poikanne on keskimääräistä villimpi, hän on sitä muuallakin. Nyt vain rajat selväksi pojalle!

ja kotiintuloajat aikaistuneet, mutta kun kotona hän on ihan suht koht ok muuten, niin hankala siihen koulukäyttäytymiseen on muuten puuttua, kuin puhumalla, puhumalla ja taas puhumalla. Pelit ja viikkoraha hävisi pariksi viikoksi kun jälkkää tuli. Hankalaa sanoa lapselle, että et sitten ole sen ja sen kaveri, poikani tuntien pistäisi vastaan ja kovasti.



Koulun maine ei ole oikeastaan millään tavalla mielipidejuttu, eikä siitä mielestäni tule loukkaantua, ettei koulun sosiaalinen ympäristö mielestäni sovi kärpäspaperin tavoin huonoja vaikutteita imevälle lapsellemme. Paikkakunnallamme on ihan tunnettu juttu että koulu on huonomaineinen kuten kaupunginosakin, jossa koulu sijaitsee. Ok-talomme vain sijaitsee tässä lähellä, enkä alkuun ulkopaikkakuntalaisena tiennyt kaupunginosien maineista ja menosta tuon taivaallista.



Toki lapsen käytös ja kasvatus lähtee ensisijaisesti kotoa, en sitä vastaan olekaan pullikoinut, vaan tuntui kurjalta kuulla että teen kaiken väärin ja olen täysin epäonnistunut tehtävässäni. Varmastikin kasvattajana ja äitinä pyrin ja toivon tekeväni parhaani niin että lapsistani tulee yhteiskuntakelpoisia yksilöitä ja että voisivat elämässään päästä niin pitkälle kuin vain toivovat. Siltikin isoina pelinappuloina tässä asiassa ovat mielestäni lapseni luonne ja koulun sosiaalinen ympäristö.

Koululuokan ilmapiirillä ja yhteisön jakamilla arvoilla on suuri merkitys nuoren elämään, ja joissain kouluissa nuoret arvostavat opiskelua enemmän kuin toisissa. Kouluissa tai pikemminkin koulujen oppilasaineksessa on eroja.

Voivat olla huonoja oppimisympäristöjä, etenkin jos ei itse ole se ihan kaikkein motivoitunei ja vahvimman itsekurin omaava. Ihan kaikki ei aina ole itsestä 100 % kiinni - samassa ihmisessä on usein potentiaalia menestyjäksi ja pikurikolliseksi ympäristön vaikutteiden yms. nojalla sitten kehitys lähtee johonkin suntaan ja kääntäminen voi olla vaikeaa.



AP sinä olet äiti ja teet parhaasi ja sitä myöten päätöksesi sanoo kuka mitä vaan. Kukaan muu ei sun lasta tunne niin hyvin kuin sinä itse.

Meillä on kaksi poikaa ja kaksia tyttöä. Meidän lapsilla se menee niin, että tytöt on rauhassa omassa kivassa porukassaan eivätkä sotkeennu mihinkään epämääräiseen jengiin koulussa (ainakaan tähän mennessä) ja pojat saattavat sotkeentuakin aina välillä. Meidän pojilla se meno on vaan sellaista rajumpaa ja he ikään kuin liikkuvat enemmän siinä hyvän ja huonon seuran rajalla ja herkemmin lähtevät mukaan kaikenlaiseen mistä olisi hyvä pysyä erossa. Olen luokanopettaja itsekin ja tällä hetkellä juuri tuollaisessa "laitakaupungin" koulussa ja pakko sanoa, että aika monta arvaamatonta viilettäjää on samaan luokkaan sattunut. Omien lasteni onni on tavallaan siinä, että heidän luokassaan ei ole kovin monta veneenkeikuttajaa ja ope ehtii sen yhden ainoan pistämään ruotuun.

Olen työssä lähiökoulussa. Hyvä, että pohdit asiaa jo poikasi ollessa "pieni". Luonteissa on kyllä eroja valtavasti. Vaihtoa kannattaa kokeilla, mutta jos se ei onnistu, voi pojalle yrittää saada kavereita myös harrastusten kautta.



Lastenkasvatus on vaikeaa, eikä kukaan välty virheiltä. Riittää, että parhaansa yrittää ja pyytää apua tarvittaessa. Älä pode turhasta syyllisyyttä.



Lukutoukkatytön vertaaminen raisuun poikaan on aivan turhaa.

Olen itse vaihtanut yläastetta (ei ongelmia vaan naapuripaikkakunnalle muuton takia) ja olin alkuun iahn ihmeissäni miten ei ollut rankkaa kiusaamista, tiukkoja nurkkakuntia, keskenään riiteleviä opettajia, etc. Uudessa koulussa jos sai tietää jotain kiusattavan niin reksi ja kuraattori olivat jo selvittelemässä asiaa, edellisessä koulussa kaikesta vaiettiin viimeiseen asti ja jopa pienet ruhjeet hyssyteltiin kompuroinnista johtuviksi vaikka opettajat tiesivät hyvin tilanteen. Poikien keskuudessa oli selkeää fyysistä väkivaltaa kiusattuja kohtaan, tyttöjä kohtaan fyysinen väkivalta sentään lievempää, enemmän tönimistä ja henkistä väkivaltaa sekä jonkin verran seksuaalista häirintää.



Jos pojalla menee nyt (anhemman näkökannasta) huonosti, niin ei kai vaihdolla paljoa menetäkään. Toisaalta on hyvä että pojalla on sentään kavereita.

Toki kotikasvatuksella ja muutenkin kodin säännöillä ja rajoilla on merkittävä vaikutus moniin lapsiin mutta kyllä todella suuri osuus on myös lapsen luonteella ja kaveripiirillä. Itse opettajana kyllä näen, mitä yläkoulussa tapahtuu kolmen vuoden aikana. Todella enkelimäisen kilteistä tytöistäkin on tullut melkoisia menijöitä niiden rajujen poikien mukana (kun vastakkainen sukupuoli alkaa kiinnostaa...)



Ap, tee poikasi suhteen juuri niin kuin itsestäsi tuntuu parhaalta. Tärkeintä on, että puutut asioihin ja annat pojallesi tunteen, että hänestä välitetään. Siellä yläkoulussa voi se ystävättäresi kiltti tyttö muuttua täysin tai sitten ei. Sitä odotellessa jätä koko ystävä huomiotta. On törkeää arvostella sinun kasvatustaitojasi ja verrata niitä itseensä. Ilmiselvästi hän ei todellakaan tiedä lapsista niin paljon kuin yrittää antaa vaikutelmaa, ja olisi varmasti pulassa, jos tyttärelleen tulisi vaikea murrosikä. Hänellä on tarve nähdä tytär omana saavutuksenaan eikä omana persoonana. Tällaiset äidit ovat niitä hirviöäitejä.

Lapsi kyllä löytää ne porukat mitkä haluaa ja jos on luonteeltaa heikko, niin vahvemmat vievät. Koulun vaihto ei heikoon luonteeseen tai huonoon itsetuntoon auta.

on samanikäinen poika jolla on samankaltainen luonne. Ihannoi kovasti luokan hurjia poikia, mutta ei kuulu niiden kaveripiiriin. Mä kuulin tässä ehkä 5v sitten radiossa yhden lastenpsykologin haastattelun joka jäi hyvin mieleen, sitä olen noudattanut (ja aikalailla mielestäni onnistunut, tiedä häntä mikä on mun kasvatuksen ansiota, mikä lapsen valintaa ja mikä sattumaa) Psykologi sanoi että vanhemmat eivät voi valita lapsen kavereita, mutta lapsen arvoihin voi vaikuttaa. Ja usein lapsi valitsee omien arvojensa mukaisia kavereita. Jos lapsi saa valvoa puolille öin ja katsoa illan hurjat sarjat hän hakeutuu niiden seuraan jotka tekevät samoin. (tämä oli suora esimerkki radiosta, ei ihan sovellettavissa 9v ikäiseen, mutta ymmärrät ehkä mitä tarkoitan)



Mä olen ollut todella napakkana poikani kanssa, välillä on ollut tosi kurjaakin olla niin tiukka, vaikka mieli tekisi joustaa, mutta kaveripiiri on hyvää. Meillä ei katsota hurjia sarjoja telkkarista, ei pelata viikolla pleikkaa, eikä pelata kuin kesyjä pelejä, istutaan ruokapöydässä siististi ja saadaan kotiarestia jos asiat ei toimi kuten olen ilmoittanut että niiden tulee toimia. Jos myöhästellään kotiintuloajoista, jos läksyt ei ole tehty, jos kiukutellaan raivoisasti.



Lisäksi olen opetellut keskustelemaan pojan kanssa ja olen kiinnostunut hänen kiinnostuksen kohteistaan (joita on melkein ainoastaan bioniclet) Mutta näillä eväillä pojalla ei ole sellaista hinkua sinne pahisten jengiin, eikä myöskään herätä kiinnostusta niiden joukossa.



Noin, se oli aika ot, ihan mun omia kokemuksia. Mutta siihen mitä kirjoitit niin ystäväsi on minusta oikeassa siinä ettei pelkkä koulun vaihto ole apu ongelmaan. Mutta väärässä siinä että antoi sinun ymmärtää olevan huono kasvatattaja. te vaan toimitte eri tavalla, kukin yrittää parhaansa. Mua suututtaa aina jos joku pätee että _näin_ pitää tehdä, tämä on ainoa oikea. Mä kerroin tuossa itsekin että kuinka mä olen toiminut, mutta se ei ole ainoa oikea totuus, on tuossa suhteessa toiminut meillä. Toivottavasti säkin keksit jonkun hyvän konstin teille!

mutta et ole huono äiti. Jos oma lapseni olisi eksynyt "väärään seuraan", totta kai yrittäisin puuttua tilanteeseen ja jos kerran olette muuttamassa toisen koulun alueelle, mikäs sen parempi sauma siihen.



Ehkä kaverisi otti tuon asenteen sen takia, että koki sun arvostelevan hänen lapsensa koulua ja syyttävän vain sitä? Eikä siis huomannut muita asiaan vaikuttavia seikkoja (pojan luonne yms.) vaan koki sen vain arvosteluksi itseään kohtaan (tyyliin, miten voit päästää lapsesi siihen kurjaan kouluun?).

itse vietin lapsena paljon aikaa kotona ja mummolassa.

Koti oli kerrostalossa jossa me lapset leikittiin pihalla. siella kylla vilahteli puukko aina silloin talloin, ma tapan sut vitun huora kuuli aina joskus ja pornolehtia luimme 6Vna.

Mummo asui ihanalla omakotialueella ja kaverit siella oli ihan toisenlaiset.

ja kirjoituksenne tsemppasivat kummasti!



Ihan totta on se, ettei koulun vaihdos yksin riitä vaan paljon on kiinni myös pojasta ja kasvatuksesta. Tämän minäkin ymmärsin ystäväni ryöpytyksestä ja olen samaa mieltä, kurjalta tuntui vain kuulla se ystävän suusta niin varmana, että ei se koulun vaihdos auta, vika on kasvatuksessa ja pojassa. Edelleen ajattelen niin, että yrittänyttä ei laiteta, ei se ota jos ei anna. Kuitenkin poikani tuntien tiedän, että jos ympäristö vaihtuisi, niin varmasti sillä olisi positiivinen vaikutus poikaani.



Itse asiassa unohdin sanoa, että pojan paras kaveri muutti vuoden alussa toiselle paikkakunnalle ja poika jäi tavallaan ilman kaveria. On nyt sitten löytänyt ei niin mairittelevan kaveriporukan, edelleen se paras kaveri kuitenkin puuttuu. Kuitenkin rajat on tiukat, wii:tä saa pelata 2h viikossa, kotona pitää olla kello 19 ja lasten huoneissa ei ole telkkareita, joten ei meilläkään väkivaltaa katsota. Ysiltä mennään huoneisiin.



Aamulla tuli mieleeni, että ehkä ystäväni myös koki sen "surullisena", ettei enää nähdä koulun ja lasten merkeissä sitten niin usein, ja siitä ehkä loukkaantuneena sanoi kuten sanoi, en tiedä.



Joka tapauksessa kiitos tsempeistä! Yhdellä kirjoittajalla oli tosi hyvä teksti siitä, että hakeutuu sellaiseen seuraaan kuin mitä itse tekee. Pidän tuon mielessä!



P.S Harrastuksista ei ole ainakaan vielä sellaista oikein hyvää kamua löytynyt, tulee hyvin toimeen jalkapallojoukkueen poikien kanssa, mutteivät näe harrastuksen ulkopuolella.