Taas riita, en jaksa
Tällä kertaa sentään vauvan mentyä nukkumaan, pelkään mitä vahinkoa riitelymme (kovaääninen ja jatkuva) saa aikaan vauvassa. Aina tulee riita, aina aina aina. Elän helvetissä, perhehelvetissä.
Kommentit (11)
ja nyt esim. ruuat pitkin olkkaria kun paiskasin täyden ruokalautasen lattialle. Vauva on pieni, ei puolta vuottakaan. Aina meillä on riidelty mutta nyt touhu on räjähtänyt käsiin. Ei yhtä ainutta päivää ilman riitaa.
Mistä asioista riitelette? Onko oikeaa syytä, vai molemmilla pinnat kireinä? Minkä ikäinen vauvanne on? Onko ennen vauvaa ollut samanlaista riitelyä`?
oliko lapsi toivottu? oletteko molemmat ihan vapaaehtoisesti siinä suhteessa?
ja vie hirveästi voimia. Tiedän itse, kun olin vastaavassa tilanteessa. Meillä oli kaikkea muutakin ikävää suhteessa ja lopulta pääsin irti; nyt on ihanaa, kun olen yksin lasten kanssa eikä kukaan haasta riitaa eikä mullakaan ole siihen tarvetta.
Toivottavasti teidän ei sentään tarvitse erota, mutta kannattaa harkita vakavasti jonkinlaisen avun hakemista, perheterapiaa tms.?
Voimia sinulle!
Ihaninta maailmassa. Toisemme vaan tapetaan tässä sivussa. Ihan minimaalisista asioista paisuu jättimäiset riidat. Milloin mistäkin, en aina edes tiedä mistä riita tulee, ja yhtäkkiä molemmat solvaa toisiaan kuin viimeistä päivää ja olen täyden raivon vallassa.
oliko lapsi toivottu? oletteko molemmat ihan vapaaehtoisesti siinä suhteessa?
Ei me joka päivä tapella, mutta kausittain. Nyt on viikko tapeltu joka päivä. Mies on paksupäinen ja kuuro, ei kuuntele, ei tajua, ei tunne mitään. Ei mitään empatiakykyä, ei minkäänlaista. Vähättelee, latelee törkeyksiä ja argh.
Mutta teidän tilanteenne kuulostaa kyllä siltä, että ota asia esille neuvolassa, pyytäkää perheneuvola-aikaa, menkää pariterapiaan ja oletko tullut ajatelleeksi synnytyksen jälkeisen masennuksen vaihtoehtoa?
aikuiset ihmiset: opetelkaa sopimaan asioista ja sanomaan asiallisesti mikä harmittaa. Ei kaikesta tarvitse nostaa kahakkaa.
neuvolan kautta. Nla-psykologin laulavat kaikki asiat takaisin neuvolaan päin lastensuojelun nimissä, ei kiitos.
Ei me joka päivä tapella, mutta kausittain. Nyt on viikko tapeltu joka päivä. Mies on paksupäinen ja kuuro, ei kuuntele, ei tajua, ei tunne mitään. Ei mitään empatiakykyä, ei minkäänlaista. Vähättelee, latelee törkeyksiä ja argh. Mutta teidän tilanteenne kuulostaa kyllä siltä, että ota asia esille neuvolassa, pyytäkää perheneuvola-aikaa, menkää pariterapiaan ja oletko tullut ajatelleeksi synnytyksen jälkeisen masennuksen vaihtoehtoa?
täällä. Ei oikeastaan muuten tapella mut kännissä. Mies ei osaa koskaan ottaa sivistyneesti ja JÄLLEEN kävi niin ettei osannu. Vietiin lapset hoitoon ja nyt olis ollu meijän juhannus ni ei! Mentiin vielä miehen sukulaisten mökille saaristoon ja silmät sai hävetä päästä. Olisin lähteny lätkimään aikasemmin mut ei saaresta niin vaan lähdetä. Toi vitun äijä pilaa joka helvetin kerta tolla vitun juomisella meijän yhteisen illan. Ottaa niin ettei mitään järkee vaik olen 4 vuotta sille koittanu sanoo et voi ottaa silleen "sivistyneesti" ettei ole tukka parin tunnin päästä sekasin ja ei pääse minnekkään. Mä olen niiiiiiiin pettyny taas kerran : (((
ap

teiltä puuttuu taito kuunnella toista varmaan molemmilta. Millä erätauolla te olette saaneet lapsen aikaiseksi?
Mitä hyviä puoli miehessäsi on? Missä hän on hyvä? Miksi valitsit juuri hänet lapsesi isäksi?
Mistä asioista riitelette? Onko oikeaa syytä, vai molemmilla pinnat kireinä? Minkä ikäinen vauvanne on? Onko ennen vauvaa ollut samanlaista riitelyä`?