Kannattaa järjestää häät paikassa, jonne ei julkista liikennettä.
Niin meidän perhe ei ainakaan tule paikalle. Säästöä molemmille osapuolille.
Kommentit (27)
Meillä on iso marketti kävelyetäisyydellä, töihin pääsee nopeammin julkisilla, puutarhamyymälöihin, ikeoihin ja rautakauppoihin voidaan lainata vanhempien autoa, lentokentälle ja ydinkeskustaan en muutenkaan menisi autolla vaan taksilla ja yhtä lukuunottamatta kaikki kaverit asuvat julkisten saatavilla. Mökkiä ei ole eikä sukulaisia muualla Suomessa, joten minne ihmeeseen me autolla ajeltaisiin?
Ja ajatteles, ei olla edes pienituloisia, joten rahaa jää oikein kivasti käyttöön kun ei ole autoa viemässä tuloista isoa osaa. On se kumma, että kaikki eivät elä yhden ja saman muotin mukaan:)
Ja alkuperäiseen aiheeseen: Typerin hääpaikka on ollut sulhasen vanhempien mökkikunnassa 600 km hääparin asuinpaikasta. Sulhasen vanhemmat maksoivat häät, joten he myös päättivät paikan. Tuli kalliiksi päästä paikalle ja hommata majoitus.
Meillä on iso marketti kävelyetäisyydellä, töihin pääsee nopeammin julkisilla, puutarhamyymälöihin, ikeoihin ja rautakauppoihin voidaan lainata vanhempien autoa, lentokentälle ja ydinkeskustaan en muutenkaan menisi autolla vaan taksilla ja yhtä lukuunottamatta kaikki kaverit asuvat julkisten saatavilla. Mökkiä ei ole eikä sukulaisia muualla Suomessa, joten minne ihmeeseen me autolla ajeltaisiin? Ja ajatteles, ei olla edes pienituloisia, joten rahaa jää oikein kivasti käyttöön kun ei ole autoa viemässä tuloista isoa osaa. On se kumma, että kaikki eivät elä yhden ja saman muotin mukaan:) Ja alkuperäiseen aiheeseen: Typerin hääpaikka on ollut sulhasen vanhempien mökkikunnassa 600 km hääparin asuinpaikasta. Sulhasen vanhemmat maksoivat häät, joten he myös päättivät paikan. Tuli kalliiksi päästä paikalle ja hommata majoitus.
Meillä sukua ja tuttuja ympäri Suomea, vain pieni osa häävieraista oli Helsingistä, missä asumme. Tuntui täysin luontevalta juhlia Jyväskylässä, vaikka se joillekin kutsutuille tuntui hyvin vastenmieliseltä paikalta.
että voin ostaa päivittäin tuoretta ruokaa. Ei tarvi 5-6 pussia kerrallaan hamstrata.
tarvitse autoa, emmekä asu edes ihan keskustassa. Emmekä asu edes Helsingissä, vaan Jyväskylässä. Miksi pitäisi hakea automarketista 5-6 kassia ruokaa kerralla kun ei niin paljoa tarvita?
Kävelyetäisyydellä on 4 ruokakauppaa, Prismat yms. ovat pyöräilymatkan päässä. Samoin keskustaan pyöräilee minuuteissa. En kasvata kukkia tai muitakaan kasveja, joten eipä ole tarvetta minkään sortin kasvikauppaan päästä. Pyörällä pääsee niihin museoihinkin, eikä mene edes kauaa. Lentokentälle menoa on niin harvoin, ei edes joka vuosi, että sitä varten ei autoa kannata hankkia. Taksillakin pääsee.
Ja ei käydä naapurikaupungeissa ostoksilla, kun kaiken tarpeellisen saa täältä. Netin kautta voi sitten tilata isompiakin ostoksia kätevästi omalla kotiovelle kuljetettuna vaikkapa sieltä Ikeasta jos tarvetta on.
Pyörällä pääsee täältä ihanasti myös maaseutua katselemaan, usein menee kesäviikonloput siinä että poljetaan jonnekin kauemmas retkelle. Huomattavasti mukavampaa kuin istuksia autossa niin ettei maisemiakaan ehdi juuri ihailla. Junalla ja bussilla pääsee sitten vielä kauemmas jos tarvetta on.
Siis kaupungissa asuvat ihmiset eivät
- käy automarketeissa ruokaostoksilla hakemassa 5-6 kassia sapuskaa kerralla
- eivät käy ostamassa parvekkeelle kukkia puutarhoilta, vaan tyytyvät torien pieneen tarjotaan
- eivät halua kahvilaan, museoihin tms, mitkä eivät ole ihan julkisten varrella
- eivät koskaan mene lentokentälle aamuneljältä
- eivät käy naapurikaupungeissa / Ikeassa / Kärkkäisellä tms ostoksilla (mistä ei tosiaan missään bussissa voi niitä ostoksia tuoda)Meillä elämä olisi kyllä tosi köyhää ilman autoa. En voisi kuvitella, että meidän elinpiiriksi riittäisi pelkkä suurkaupunki. Ja kyllä, asutaan kaupungissa, mutta on niin ihanaa autoilla maalle tai jonnekin rauhallisempaan paikkan tai kauemmas, minne ei bussilla pääse. Me käydään kyllä ihan joka viikko omalla autolla vaikka missä paikoissa.
Meillä tuttavissa kyllä myös kaikilla niillä kaupungissa (Helsingissä) asuvilla on auto. Muutamia autottomia on, ja ne on joko
- pienituloisia
- vihreitä
- yksinäisiä naisia, jotka inhoavat autojaKyllä jopa kaupungeissa on mielestäni tosi harvinaista että normaalisti raha-asiansa hoitaneilla ihmisillä ei olisi autoa!
Julkiset ovat hyvät, mutta esim. näistä syistä autoa voi tarvita:
*Poikkeavat työmatkat/-ajat. Jos joutuu töiden puolesta tekemään työmatkoja autolla (ja sitä ei ole mahdollista työpaikalta lainata) tai jos joutuu esim. arkena keskellä yötä menemään töihin/kotiin oma auto on a)riippuen työpaikan/kodin sijainnista vältttämätön b)mukavampi tapa matkustaa (yöllä ei ole aina turvallista liikkua yksin ja saattaisi joutua odottamaan pitkään seuraava vuoroa jos yhdestä myöhästyy jne.)
*Perheellä on jokin harrastus missä "isoja välineitä", esim. kuka laittaa pienen kiekkoilijan yksin matkustamaan julkisilla hallille, tai jos perhe/osa perheestä harrastaa golfia, niin kukaan tuskin jaksaa bageja ja muuta tavaraa raahata kentälle julkisissa.
*Perheellä on mökki/sukulaisia jossain kauempana, ja em. paikoissa käydään suhteellisen usein --> voi olla jopa mahdotonta mennä julkisilla jos esim. mökki "korvessa", auton vuokrauksessa aina oma vaivansa ja taksi tulee kalliiksi, varsinkin jos taksilla pitää kauppareissukin tehdä mökkiloman aikana.
*Jos perhe harrastaa esim. laskettueua, käy huvipuistoissa tai kiertää esim. nääyttelyitä/kesäteattereita kesällä, (mitä suurin osa suomalaisista perheistä tekee) niin aika iso vaiva on julkisilla sompailla ympäri Suomen.
TOKI autoa voi lainata tuttavailta, moni jolla ei ole autoa onkin auto käytännössä aina käytettävissä, vaikka isovanhempien (kakkos)auto tai muu=eivät mielestäni edes ole autottomia vaikka niin sanovat.
-Siis kaupungissa asuvat ihmiset eivät - käy automarketeissa ruokaostoksilla hakemassa 5-6 kassia sapuskaa kerralla
Myös kaupungissa asuvat saattavat asua tällaisen automarketin lähistöllä. Esim. meiltä Sello on 200 metrin päässä, jaksan kyllä tuoda sieltä 5 pussillista ruokaa ihan ilman autoa. Tosin en tuo, koska voin käydä siellä vaikka joka päivä.
- eivät käy ostamassa parvekkeelle kukkia puutarhoilta, vaan tyytyvät torien pieneen tarjotaan
Toistaiseksi olen saanut parveekkeeni piukkaan kukkia, yrttejä ym. torien tarjonnalla. Ja puutarhoillekin pääsee tarvittaessa julkisilla.
- eivät halua kahvilaan, museoihin tms, mitkä eivät ole ihan julkisten varrella
10 pääkaupunkiseutuvuoden aikana ei ole tullut vastaan kahvilaa tai museota, johon ei pääsisi julkisilla.
- eivät koskaan mene lentokentälle aamuneljältä
Taksit on keksitty!
- eivät käy naapurikaupungeissa / Ikeassa / Kärkkäisellä tms ostoksilla (mistä ei tosiaan missään bussissa voi niitä ostoksia tuoda)
Helsinkiin ja Vantaalle pääsee loistavasti julkisilla. Ikeasta saa tavarat kotiinkuljetuksena, Kärkkäiselle Pohjanmaalle ei ole täältä mitään asiaa.
-Meillä elämä olisi kyllä tosi köyhää ilman autoa. En voisi kuvitella, että meidän elinpiiriksi riittäisi pelkkä suurkaupunki.
Ja se, että ei ole kaupungissa autoa, tarkoittaa, että elinpiiri on suppea?
Silloin, kun asuin maalla, mua ahdisti juuri se, että mihinkään ei päässyt ilman sitä autoa. Toisin on nyt.
-Ja kyllä, asutaan kaupungissa, mutta on niin ihanaa autoilla maalle tai jonnekin rauhallisempaan paikkan tai kauemmas, minne ei bussilla pääse.
Jos tällainen tarve tulee, otan vuokra-auton. Sillä rahalla, mikä menisi itselleni aivan turhaan autoon, voisin vuokrata auton aika monta kertaa vuodessa. Ja ajaa taksilla aika monta kilometriä sinne lentokentälle aamuneljältä.
Mutta se ei varmaan haittaa ketään. Meidän suvun häissä on lähes poikkeuksetta ollut kaikki omilla autoillaan ja siten aina toinen pariskunnasta selvin päin. Nuoriso nauttii boolista kyllä, mutta vanhemmille riittää pelkkä ruokajuomaviini.
Me ei aiota järjestää bussikyytiä kirkolta juhlapaikalle, koska ei ole siihen varaa. Kysyttiin pari tarjousta ja tulisi maksamaan useamman saturaisen. Lisäksi sitten pitäisi samojen vieraiden päästä juhlapaikalta takaisin kaupunkiin ja se tulisi maksamaan vielä enemmän - koska olisi lauantai-ilta (pyhälisät).
Sovittiin että järjestetään ennemmin kimppakyydit niille parille - kolmelle pariskunnalle, jotka saattavat kyytiä tarvita.