Tää yksinäisyys on oikeasti tuskaa. Ei se helpota eikä lopu koskaan.

Menin töihin (sitä ennen aloitin opiskelut avoin amk ja sitten amk) Enää en ehdi muuta kuin käydä kotona nukkumassa. Ei ideaali tämäkään. Mutta todiste siitä että asiat voivat muuttua jos näkee vähän vaivaa sen eteen, joskun enemmänkin.

Täällä kohtalotoveri. Työ pääsääntöisesti etätyötä ja viimeisimmän viiden vuoden aikana olen jostain syystä menettänyt tai etääntynyt suurin piirtein kaikista kavereista ja ystävistäni ja läheisistäni. Minulla on joskus ollut paljonkin menoja ja sosiaalista elämää, mutta nykyään ei ole juuri mitään. Yksinäisyys on pahinta mitä tiedän, hiljaista kitumista joka päivä, melkein toivoisi olevansa kuollut. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä kohtalotoveri. Työ pääsääntöisesti etätyötä ja viimeisimmän viiden vuoden aikana olen jostain syystä menettänyt tai etääntynyt suurin piirtein kaikista kavereista ja ystävistäni ja läheisistäni. Minulla on joskus ollut paljonkin menoja ja sosiaalista elämää, mutta nykyään ei ole juuri mitään. Yksinäisyys on pahinta mitä tiedän, hiljaista kitumista joka päivä, melkein toivoisi olevansa kuollut. 

Vaihda työtä jossa ei olla etänä, liiku ihmisten ilmoilla, käy tapahtumissa ennenkuin syrjäydyt oikeasti niin ettet kotoa poistu.

Vaikka on työelämässä niin ei vaa synny yhteyttä kenenkää kanssa. Samoin AMKssa, harrastuksissa.

Mä tarvitsen yhteyttä, vakituista ja turvallista tukiverkosto tai yhteisö. 

Ihmisiin on helpoin tutustua yhteisen tekemisen parissa. Sali, muu liikuntaharrastus, joku kurssi, jne. Mieti asiaa siltä kannalta, että mitä haluaisit tämän henkilön kanssa tehdä

Surumielisyys voi olla monelle vaikeaa, joten omaa asennettakin voi miettiä etukäteen ja pohtia puheenaiheita

Vierailija kirjoitti:

Vaikka on työelämässä niin ei vaa synny yhteyttä kenenkää kanssa. Samoin AMKssa, harrastuksissa.

Mä tarvitsen yhteyttä, vakituista ja turvallista tukiverkosto tai yhteisö. 

Ymmärrän. Ootko sellaisessa duunissa mistä oikeasti tykkäät eli onko siellä edes samanhenkisiä ihmisiä? Naisena ehkä helppo sanoa, mutta pahimpaan yksinäisyyteen kaamosaikana hain apua nettideittailusta. Sieltä voi etsiä myös ihan juttuseuraa :)

Surullinen tilanne. Mitä jos aloittaisit jonkin harrastuksen? Tyttöjen talolla on toimintaa 28-vuotiaaksi asti. 

älä viitsi aikuinen mies kitistä

Minäkin olen ollut elämässäni tosi yksinäinen. Panostin opiskeluun ja liikuntaan, myöhemmin ihan satalasissa työelämään. Mutta kesälomat olivat vaikeita. Vietin monta juhannusta yksin mökillä koiran kanssa, usein odotin kovasti kesäloman loppumista työn alkamista. 

Kannattaa rämpiä sieltä ulos vaikka se vaikeaa onkin, minäkin onnistuin vielä yli kolmekymppisenä.

Tiedäthän ap että siitä on tie ulos...

Mä törsäsin isot rahat jotta pääsin yksin Aasian reissulle pariksi kuukaudeksi. Kun ei yöelämä nappaa, niin voitte vain kuvitella mitä yksinäinen tekee yksin Aasiassa. Kävelee paikasta toiseen jotta päivä kuluisi, että saan itseltäni luvan mennä takaisin löhöilemään majoituspaikkaan kun on jo pari kaupunkia nähty. Ei enää kiitos yksin reissuun.

Harrastuksissa monesti ihmisiä jotka haluu vain kehittyä itse mutta ei tutustua ihmisiin. 

Mulla helpotti itsestään iän kanssa. Eli mä vaan sopeuduin yksinoloon, niin ettei se enää aiheuta tuskaa. Nykyään viisikymppisenä jo nautin siitä, enkä enää edes huolisi mitään ihmisiä elämääni. Olen aika ääri erakko, 100% etätyö, ei yhtään ihmissuhdetta (vanhemmat oli ennen ainoat, kuolleet jo), asunkin syrjässä omasta valinnastani. Minusta on mukavaa olla yksin luonnon keskellä.