Alkaisitko seurustella miehen kanssa kenellä Down lapsi?

"sopiva". Ei hänen lapsensa olisi mikään ongelma, oli sitten Down tai ns. "normaali".

no en varmaan sen takia, mutta ei se nyt mitään estäiskään.



Mistä tämmöinen kysymys kumpuaa? Todella outo.

Jos rakastuu mieheen, niin sitten rakastuu, oli lapsia tai ei tai terveitä tai vähemmän...

Jos olisi ns. helppo down, niin tottakai. Mutta jos olisi täysin autettava ja hoidettava, niin tuskin. Toisaalta tietysti, jos rakastaisin miestä täysillä, niin ehkä...



Mulla on kuitenkin omiakin lapsia, joille täytyy löytyä voimia eli täyspäiväiseksi miehen lapsen hoitajaksi en alkaisi. Mutta jos lapsi olisi meillä esim. viikonlopun silloin tällöin, niin se ei olisi mulle mikään este.

down lapsen/nuoren/aikuisen kanssa elämisestä. Mä sanoisin muutaman vuoden kokemuksella että en.

ei olisi ongelma.

Onneksi minulla on suuri sydän ja kokemustakin näin hoitsuna heistä.

Nykyään menevät asumaan tuettuihin asuntoloihin kuitenkin jossakin vaiheessa, eivätkä tosiaankaan jää ikuisesti isänsä tai äitinsä hoiteisiin.

kyllä täällä on taas älykästä porukkaa. Piti mennä taas tämäkin ketju avaamaan että sai illan pilalle.



t. downin yh-äiti, jolla on kyllä vientiä riittänyt. Yksikään äijä ei ole vammaista lasta kavahtanut. Ehkä olen sitten osannut valita älykkäämpiä miehiä kuin keskiverto av-mammat on.

olisiko mies vkl-isä vai kokopäiväisä, ja kuinka paljon lapsi olisi mukana arjessamme ja varsinkin miten lapsen hoitoa miehellä oli tarkoitus sysätä minulle.



Jos mies hakisi lapselleen kokopäivä-äitiä, niin ottaisin jalat alleni aika nopeasti.



Mutta jos mies osaisi ja jaksaisi itse hoitaa downiaan, niin kunnioitukseni ja arvostukseni miestä kohtaa vain kasvaisi. Saattaisin jopa rakastaa häntä enemmän tämän ominaisuuden takia.

oikealla pronominilla, oikeilla viittaussuhteilla ja pilkulla, niin tuskinpa mun resurssit siihen tosiaan riittäisi.

en minäkään ottaisi sellaista äijää ja se siitä.

kyllä täällä on taas älykästä porukkaa. Piti mennä taas tämäkin ketju avaamaan että sai illan pilalle. t. downin yh-äiti, jolla on kyllä vientiä riittänyt. Yksikään äijä ei ole vammaista lasta kavahtanut. Ehkä olen sitten osannut valita älykkäämpiä miehiä kuin keskiverto av-mammat on.

Eli olet kaunis nainen ja vientiä riittää kunnes juurikin: SE ARKI ASTUISI KUVIOHIN?

Eli haet ihan vääristä paikoista vääränlaista seuraa? Jos olisit sisäistänyt oman tilanteesi ja lapsesi vamman, niin et puhuisi noin, sorry vaan.

T: joku, joka tietää

kyllä täällä on taas älykästä porukkaa. Piti mennä taas tämäkin ketju avaamaan että sai illan pilalle.

Jos näistä rehellisistä mielipiteistä pilaat iltasi, niin ihmettelen vaan miten sinut mahdat olla osastasi down-lapsen äitinä. Minä olen ottanut -ensijärkytyksen jälkeen - lapseni sellasena kun hän on, jos ei muille kelpaa niin ymmärrän, mutta niin se on ja me perheenä pidämme yhtä. Olen hänestä ylpeä, kehitystä on hieno seurata ja hän on minulle kaikkein rakkain.

Ei ole varmaan yllätys kenellekään että ihmiset normaalisti toivovat terveitä lapsia ja siinä ei ole mitään pahaa. Niin se ei vaan aina mene. Vammaisen lapsen kanssa on vaikeampaa kuin normaalin lapsen kanssa. Ehkä se on ihmisiltä älykkyyttä pysyä poissa tilanteista, joita ei jaksa kantaa. Minä en ainakaan jaksaisi tähän rinnalleni yhtään aikuista ihmistä, joka vinkuisi kuinka raskasta on olla minun ja minun lapseni kanssa. Onneksi sellaisia ei lähipiirissäni olekaan.

Jos tuntuu että mies hakee lapselleen toista hoitajaa kun alkaa itse väsyä niin en alkaisi. Jos mies hakee minusta puolisoa itselleen niin totta kai.



Olen lyhytpinnainen ja masennun ja lannistun helposti, siksi en uskaltautuisi sitoutua lapen vakituiseksi hoitajaksi. Minusta yksinkertaisesti ei olisi siihen ja lopulta kaikki olisivat onnettomia. Mutta jos lapsella lievä down, isä hoitaa hänet pääsääntöisesti itse tai isä hankkinut lapselle muun hoitajan niin sitten tuskin tulisi ongelmia.

kaikki muuten itsenäisty asuntoloihin. Tuttavani äidillä on down, jota hoidetaan kotona vielä noin nelikymppisenäkin. Ei esimerkiksi puhu ja ei ymmärrä juuri mitään.

kaikki muuten itsenäisty asuntoloihin. Tuttavani äidillä on down, jota hoidetaan kotona vielä noin nelikymppisenäkin. Ei esimerkiksi puhu ja ei ymmärrä juuri mitään.

Aika harvinaista että ds-ihmisellä on lapsia.

Mikä helkati tässä on, että ei tajuta sitä että NYKYPÄIVÄNÄ yhteiskunnan tuoma tuki on toisenlaista, varhaiskuntoutus aloitetaan vauvasta ja jokainen ds-ihminen joka HALUAA ja kenen perhe HALUAA; muuttaa omilleen, on se sitten tukiasuntoon, ryhmäkotiin tai minne kukakin. Ei ds tarkoita, että luuhaa muiden nurkissa loputtomasti...

EI kaikki taviksetkaan itsenäisty, on noita peräkammarin poikia yhä edelleen; onkohan tuolloin myös kyse perheen asenteesta.

itselläkin on aikuinen down-sisko eli jotain tuon vamman kanssa elämisestä tiedän. Mun vanhemmat on muuten eronneet ja kumpikin on löytänyt sittemmin uuden puolison, eli ei kaikki tollasissa tilanteissa lähde karkuun.



Enemmän kun vammalla mulle tossa on merkitystä sen miehen ja ex-puolison väleillä. Mihinkään tulehtuneeseen tilanteeseen en ikinä halua uudeksi puolisoksi heittäytyä vaikka lapset olisi kuinka terveitä. Mut jos noiden ex-puolisoiden välit on ok ja lapsen huoltajuuden jakaminen sujuu niin miksei.



Meistä sisaruksista se down on muuten ollut se joka on kaikkein mutkattomimmin ottanut vanhempien uudet puolisot vastaan, siinä asiassa voi sitten päästä helpommalla kuin terveiden lapsipuolien kohdalla.

Sittenhän meillä ois kaks down-lasta ;)

Jos lapsen hoito söisi todella paljon aikaa ja voimia, niin luultavasti en.

adhd, autismi, cd-vamma tms? Ja, kyllä ottaisin, jos rakastaisin häntä, sillä rakkaus on aina ehdotonta, silloin kun se on aitoa ja puhdasta.



Ne, jotka eivät alkaisi seurustella, sanoisin, että voi, voi.... elämä voi aina myös teidän kohdallenne muuttua yllättäen..

Näpäinvirheitä tulee, kun kirjoittelee kaksoset sylissä...



Siis tuota listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä maailmaan mahtuu lapsia, jotka ovat terveitä, mutta ovat esim. huumekoukussa, pikkurikollisia tai mummon hakkaajia. Seurustelisitko sellaisen lasten isän kanssa mielummin, kuin viattoman down-lapsen isän? Entäpä mielenterveysongelmainen lapsi, onko hänkin jotenkin "siedettävämpi" kuin down-lapsi?



Kaikki on suhteellista.. Nykyään down-lapset kuntoutetaan vauvaiästä lähtien, he tulevat pääasiallisesti pärjäämään elämässään todella hyvin esim. tuetussa asumismuodossa. Ei niitä nykyaikana juuri kotona tarvi 18 v. jälkeen hoidella, ellei sitten ihan tosissaan halua pitää kiinni lapsestaan pitkälle aikuisikään saakka. Eivätkä he edes halua yleensä asua kotonaa, vaan kaipaavat itsenäiseen elämään siinä missä muutkin nuoret!