Läskilihavat äidit (ov)?
Miksi ette noudata terveellisiä elämäntapoja? Mitä sellaista pitäisi tapahtua, että alkaisitte niitä noudattamaan?
Ettekö ajattele edes lastenne tulevaisuutta?
Kommentit (65)
Koko viime talven käytin runsaasti aikaa kuntoiluun, vähintään 4 kertaa viikossa, kivuttomina viikkoina enemmänkin, mutta siitä ei ollut laihtumiselle juurikaan mitään hyötyä. Hyvän mielen vain sain. ;o)
Itse olen tänä keväänä tiputtanut jo 5kg liikkumalla ja syömällä järkevästi mutta hyvin.
Oltiin vielä koko kevät miehen kanssa tipattomalla.
Kaikki ihmiset ei vaan toimi samalla tavalla. Mun kroppani säästää kaiken, mitä laitan suuhuni.
Mä laihdun vasta, kun syön niin vähän, että sillä en pysty nykyistä liikkuvaa työtäni tekemään.
Olis ihanaa olla läpipasko.
Tehdä terveellinen voileipä vai ottaa pulla pussista?
Tehdä terveellinen voileipä vai ottaa pulla pussista?
etkä muuta, niin et varmaan lihokaan. Jos otat sen monta kertaa niin samassa ajassa olist tehnyt terveellisen leivän, vai mitä?
Oltiin vielä koko kevät miehen kanssa tipattomalla.
Kaikki ihmiset ei vaan toimi samalla tavalla. Mun kroppani säästää kaiken, mitä laitan suuhuni.
Mä laihdun vasta, kun syön niin vähän, että sillä en pysty nykyistä liikkuvaa työtäni tekemään.
Olis ihanaa olla läpipasko.
Täytyy vaan tietää mitä syö; hyvälaatuista ruokaa saa syödä aika paljonkin pelkäämättä että lihoo. Jos taas suö kaikkea rasvaista moskaa ja hillittömästi hiilareita niin lihoo.
En ikinä tekisi sitä lapsilleni. Okei, en itsekään ole järkyttävän läski (bmi 29)mutta ylipainoinen kuitenkin ja silti pidän huolta että lapseni syövät ja liikkuvat terveellisesti ja he ovatkin ripakinttuja kaikki tyynni. Jotenkin sitä vaan päästää itsensä repsahtamaan ja vaikka tarkoitus onkin ottaa itseään niskasta kiinni niin se venyy ja venyy...
läskit taitaa olla edellämainituista porukoista edelleen suurin menoerä, mutta kyllä mua kismittää esim. alkoholistien aiheuttamat menot yhtä paljon.
Että ylipainoisella äidillä on aina ylipainoinen lapsi??? Just.
Jos nuo meidän lapset laihtuisi, joutuisin viemään heidät sairaalaan!
Meillä liikutan ja syödään terveellisesti, mutta valitettavasti mulla on lääkitys, joka vaikeuttaa todella paljon painonhallintaa.
Tehdä terveellinen voileipä vai ottaa pulla pussista?
No jos otat yhden pullan pussista päivän aikana etkä muuta, niin et varmaan lihokaan. Jos otat sen monta kertaa niin samassa ajassa olist tehnyt terveellisen leivän, vai mitä?
että niin monella lihavalla syöminen ja järki ei kulje yhdessä. Esim. äidilläni: hän syö noin yleensäottaen terveellisesti, mutta saattaa illalla ennen nukkumaanmenoa "huomaamattaan" pullaa, jäätelöä, keksejä. Vasta nyt hän on alkanut huomata käytöksensä, vaikka mäkin olen hänelle sanonut siitä monta kertaa. Lisäksi äitini lääkitys vaikuttaa hänen syömätapoihinsa - tieden itsekin, miten lääkkeet saattavat vaikuttaa syömiseen. Käytin vuosia sitten Remeronia, ja kaikki Remeronia käyttäneet tietävät, miten sen kanssa käy...
kalikan kun heittää niin aina läski älähtää läskit taitaa olla edellämainituista porukoista edelleen suurin menoerä, mutta kyllä mua kismittää esim. alkoholistien aiheuttamat menot yhtä paljon.
ja älähdin silti. Lakkaa hokemasta tuota kulunutta fraasia ja ala ajatella itse. Mietipä, miten paljon kaltaisesi sossupummi tuhlaa yhteiskunnan rahoja.

jotka syövät liikaa tai väärin. Mielestäni silloin ei kannata sanoa, ettei ole aikaa tms vaan ei ole kiinnostusta muuttaa asiaa miksikään, kun oikein syöminen ei oikeasti vie aikaa sen enempää.
Tehdä terveellinen voileipä vai ottaa pulla pussista?
No jos otat yhden pullan pussista päivän aikana etkä muuta, niin et varmaan lihokaan. Jos otat sen monta kertaa niin samassa ajassa olist tehnyt terveellisen leivän, vai mitä?
että niin monella lihavalla syöminen ja järki ei kulje yhdessä. Esim. äidilläni: hän syö noin yleensäottaen terveellisesti, mutta saattaa illalla ennen nukkumaanmenoa "huomaamattaan" pullaa, jäätelöä, keksejä. Vasta nyt hän on alkanut huomata käytöksensä, vaikka mäkin olen hänelle sanonut siitä monta kertaa. Lisäksi äitini lääkitys vaikuttaa hänen syömätapoihinsa - tieden itsekin, miten lääkkeet saattavat vaikuttaa syömiseen. Käytin vuosia sitten Remeronia, ja kaikki Remeronia käyttäneet tietävät, miten sen kanssa käy...Mutta lääkitys onkin eri asia, minä puhun näistä jotka syövät liikaa tai väärin. Mielestäni silloin ei kannata sanoa, ettei ole aikaa tms vaan ei ole kiinnostusta muuttaa asiaa miksikään, kun oikein syöminen ei oikeasti vie aikaa sen enempää.
yhtenä faktorina, puhuin kyllä muustakin. Viime kädessä myös lääkityksen aiheuttama lihavuus johtuu siitä, että syödään liikaa ja väärin: esim. tuo kyseinen Remeron aiheutti minulla sen, että kylläisyydentunne poistui, koko ajan oli nälkä ja makeanhimo oli aivan älytön. Olen aivan varma, että myös monella lihavalla keho ja mieli yhdessä "huijaavat" syömään, koska siitä saa jotakin, esim. hyvänolontunteen kun ahdistaa. Kun puhuin äitini kanssa vähän aikaa sitten hänen iltasyömisistään, hän sanoi, että häenellä on ollut iltaisin olo, että on PAKKO syödä, ettei varmasti tule nälkä yöllä - tavallaan jonkinlainen pakokauhu.
On se kummaa, että täytyy jankuttaa sitä omaa juttuaan. Jos sä olet onnistunut niin hyvä. ymmärrä myös se, ettei kaikilla toimi sama konsti. Kun me ihmiset ollaan kaikki ihan erilaisia.
Täytyy vaan tietää mitä syö; hyvälaatuista ruokaa saa syödä aika paljonkin pelkäämättä että lihoo.
Ei sellaista ruokaa olekaan mitä saiasi syödä paljon pelkäämättä lihomista. Varsinkin jos ikää alkaa olla jotain 40 ja siitä ylöspäin. Liikun PALJON ja siitä huolimatta saan ihan jokaista suupalaa vahtia, ja terveellisesti syön. Jos syön kaksi ruisleivänpalaa tulee jo huono omatunto, kun yksi olisi oikea määärä.

siihen kun laittaa kananrintafileen mukaan, niin tulee proteiiniakin. Ei tarvitse salaatinkastikkeita eikä kalorimäärä ola iso
lapseni ovat urheilullisia/urheilevia nuoria ihmisiä. Lisättäköön että viimeiseen 15v eivät kiloni ole lisääntyneet, välillä ovat kyllä vähentyneet, mutta uskon jonkun viisaan sanoja että paino pyrkii nousemaan siihen maksimipainoon jonka joskus on saavuttanut.
Minulle on joka päiväistä kamppailua että painoni pysyy edes tässä 92kg:ssa.
Tosi paikan tullen varmasti nämä läskit lähtee, mutta pääsetkö sinä ap tyhmyydestäsi?
Voisko joku fikusmpi selittää MITÄ ap koko alotuksellaan ajaa takaa?
Pelkästään sitä miksi joku on lihava? Miksi siihen pitää vetää toi äiti asia? Ap:tä häiritsee vaan äidit jotka on lihavia?
Ki.T.
"Miksi ette noudata terveellisiä elämäntapoja? Mitä sellaista pitäisi tapahtua, että alkaisitte niitä noudattamaan?"
Rahaa pitäisi olla enemmän. Ruokapankin kassissa ei ole kasviksia eikä hedelmiä. Talvisin etenkin nuo on kovin kalliita. Lisäksi pitäisi olla aikaa ruoanlaittoon. Tulisi varmasti tehtyä itse enemmän terveellistä ruokaa, jos olisi aikaa siihen. Psyykelääkityksestä pitäisi päästä eroon. Paino nousi 30 kg 3 vuodessa lääkityksen aloittamisesta.
"Ettekö ajattele edes lastenne tulevaisuutta?"
Mites tämä minun kiloihini liittyy? Eiköhän ne ihan muut asiat määritä lapsen tulevaisuutta kuin äidin kilot, esim. lapsen koulumenestys. Lapset eivät ole ylipainoisia. Toisen (5v) painokäyrä ollut aina nolla, toisen (3v) painokäyrä lähenee nollaa (ollut aina miinuksella).
kalikan kun heittää niin aina läski älähtää läskit taitaa olla edellämainituista porukoista edelleen suurin menoerä, mutta kyllä mua kismittää esim. alkoholistien aiheuttamat menot yhtä paljon.
ja älähdin silti. Lakkaa hokemasta tuota kulunutta fraasia ja ala ajatella itse. Mietipä, miten paljon kaltaisesi sossupummi tuhlaa yhteiskunnan rahoja.
Hahahah. Enemmän mä olen veroja maksanu tähän mennessä kun mitä sinä olet koskaan. Opintotuet joskus otin mutta ne on maksettu takaisin vuosia sitten. Kyllä mua sylettää narkkarit ja alkkarit ketkä vaan vetää huumeita ja viinaa ja huutavat että "ei edes haluta lopettaa kun tää on niin kivaa". Sama juttu läskien kanssa.
kalorimäärästä ja sen enempää ei mene aikaa sen ruoan vähentämiseen kuin syömiseen. Simppeliä mutta jostain syystä moni tekee painonhallinnasta ja laihduttamisesta mielessään monimutkaisen asian ja luopuu sitten edes yrittämästä. Milestäni ajanpuute on tekosyy, kun sitä aikaa ei tarvita annoskokojen pienentämiseen tai kalorivajeen aikaansaamiseen.