Lue keskustelun säännöt.
Tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Olen pettynyt "äitikaveriin"!
20.06.2010 |
"Ystävä" lapsineen kävi lapsineen meillä äitiysloman ja hoitovapaan useamman kerran viikossa leikkimässä ja söivät aina lounastakin. Kuvittelin löytäneeni samalla aaltopituudella olevan ystävän ja olin todella iloinen. Katin kotit!
Kaikki loppui, kun tämä hieno uraohjus palasi töihin. Eipä enää kelpaa tavallisen duunariperheen seura. Eipä enää soittele vaikka niin lupasi pitää yhteyttä. Ihan samalla lailla tässä minäkin nyt taiteilen työn ja perhee välillä, ettet tiedän mitä se on. Kyllä köyhän sapuskat ja seura paremman puutteessa kelpasi, mutta eipä kelpaa enää! Oon niin pettynyt ja vihainen! Miten kostaa?
Kommentit (25)
Oletko itse ollut yhteydessä? Minäkään en oikein meinaa ehtiä tapaamaan ystäviäni kun kotona on aina jotainkun tulen töistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla ainakin on sosiaalinen elämä loppunut täysin töihin paluun jälkeen, en vaan EHDI enkä JAKSA. Jos siitä joku loukkaantuu niin ei varmaan ole oikea ystävä - ystävä ymmärtää että ihmisen jaksaminen on rajallista eikä ole vaatimassa koko ajan jotain. Kokeilepa ap 12 tunnin työpäivän jälkeen vielä rahuta jonnekin lasten kanssa illalla... tai jos töistä pääseekin 8 tunnin jälkeen niin hyvin on vielä muutama tunti tehtävä sen jälkeen kun saa lapset nukkumaan. Minusta ei nyt vaan riitä useammalle ihmiselle, lapsista jaksan juuri ja juuri pitää huolta.
Kyllä monella, myös mun 'äitipiirissä', jäi yhteydenpito, kun työelämään palattiin. Jos aiemmin oli kaksi tuntia joka aamupäivä aikaa olla hiekkalatikolla jutustelemassa ja sitten vielä jatkettiin kahvilla ja lounaalla jonkun luona, niin eihän tuollainen läheisyys voi mitenkään jatkua, kun toinen on töissä!
Sitä on vaan valittava, ja yleensä valinta osuu perheeseen. Kyllä minä satunnaisen säännöllisesti näen äitiystäviäkin, mutta pikaisemmin, iltalenkillä lähinnä. Arki-illat menee niin sukkelaan kotitöissä ja viikonloput on joko täynnä ohjelmaa tai sit tahtoo relata oman perheen kesken. Ei mitään henkilökohtaista, hei :-)
Tai no, joskus on myös henkilökotaistakin... Oli niissä kavereissa muutama, joiden aknssa vaan huomasi, ettei ollut lopulta muuta yhteistä kuin lapset ja elämäntilanne.Mutta aika aikaansa kutakin ja joidenkin ihmisten on ollut tarkoituskin vain käydä elämässämme.
Se sitten miettii miten aina haiseekin niin lahnalta.
Minä olen itse myyntityössä ja kun koko päivä pitää edustaa ja myydä, niin kun pääsen kotiin niin en oikeasti jaksa enää kavereiden kanssa hirveästi jutella. Haluan nauttia oman perheen seurasta rauhassa kotona. Viikonloppuisin sitten yritetään kavereita nähädä, mutta koska myös isovanhempien luona halutaan käydä eikä ole kivaa koko aikaa olla menossa, niin vähiin jää näkemiset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä muuttuu paljon, kun menee töihin. Ei ole minullakaan aikaa nähdä vanhoja äitikavereita. Sen lisäksi lapset sairastavat paljon enemmän, kun ovat tarhassa, joten mietin todella jaksanko illalla nähdä puolikuntoisia kavereiden lapsia (kaikkien päivähoidossa olevien lapset sairastavat), jos pienen ilon seurauksena on taas uusi räkis/ripuli etc. Ja tuo on kyllä totta, että johtavassa asemassa olevilla on kaiken lisäksi usein pitemmät työpäivät, jotka valitettavasti osin voivat jatkua kotonakin. Hyvä, kun jaksan kavereille soittaa...
Jospa kyse onkin sinusta itsestäsi, eikä muusta?
Jos ei pitänyt sua yhtä hyvänä ystävänä kuin sinä häntä?
Jos puhut edes mistään kostosta, niin se kertoo sinusta ikävä kyllä aika paljon!
Jos olisit järkevä, miettisit vähän rakentavampia vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lupauksesta haluaisin. Kyllä olen soitellut ja joka kerta lupaa pitää yhteyttä. Yksipuolista on. Onko sähköposti liikaa pyydetty?
Olet pettynyt kun kuvittelit että olitte oikeita ystäviä, ja toiselle olittekin vain elämänvaihekavereita. Kerro että olisit toivonut että jos näin kerran oli, hän ei olisi viitsinyt muka kohteliaasti väittää että pidettäisiin yhteyttä.
Loppuun toivotat hyvää jatkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä treffasin vaikka kuinka paljon äitiyslomalla olevia ystäviäni, kun aikaa oli. Mutta kyläilyt ovat loppuneet kuin "seinään" puolin ja toisin, kun ollaan kaikki viisi (!!! kyllä, mulla oli noin monta ystävää aikalailla samaan aikaan vauvojen kanssa kotona), palasivat töihin.
Soitellaan joskus ja todetaan, että aikamoista aikatauluttamista on elämä ja mikään ei ole sen parempaa kuin palata töistä lapsen luo. Silloin ei kaipaa enää minnekään.
En usko että se uraohjuskaverisi kategorisoi sinua miksikään köyhäksi duunariksi, mutta saattaa ajatella että olet kostonhimoinen, itsekäs ja siksi melko pelottavaa seuraa (nämä ominaisuudet tulevat esiin kun sinuun tutustuu ennemmin tai myöhemmin). Tällaiset ominaisuudet ovat kyllä melko luotaantyötäviä. En ihmettele ettei ystävääsi kiinnosta seurasi. Aloituksesi perusteella ajatuksenjuoksusi ei ole terveen ihmisen ajattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ehkä tosiaan oli ystäväsi kotiäitiyden ajan. Nyt on elämä palannut uomiinsa ja hän jatkaa siitä mihin jäi enne äitiyslomaa ja kotihoidon aikaa. Luulen, että sinun "näpäytyksesi" ei häntä paljon kiinnosta.
vain silloin kun HEILLE sopii, ja vain silloin kun heidän elämäntilanne samanlainen.
Tottakai siitä tulee loukkaantunut olo, että ystävä toimii noin laskelmoivasti. Ja sitten kotiäitien kuulumiset ei enää kiinnosta kun on itse mennyt parempana ihmisenä töihin.
Ymmärrän ap:ta täysin, samanlaisia kokemuksia on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhottavaa. jospa on vaan todella kiireinen. ja jos ne ateriat jäivät hampaankoloon, niiin se on kyllä harmi, jos ette vastavuoroisesti tarjoilleet.
mutta hänellä voi olla oikeasit kiirettä. kaikilla työ ei pääty siihen että avaa kotioven ja kävelee sisään. vaan tekee työtä 24/7.
joskus niin kadehdin siivoojia ja kaupan kassoja siitä että he voivat paremmin olla läsnä perheelleen.
suunnitella kostoa tms. naurettavaa. Annat ap olla, se on kypsää käytöstä. Ystävyys perustuu aina vapaaehtoisuuteen.
Pienten lasten työssäkäyvänä äitinä on todella vaikeaa löytää aika kaikille ystäville (etenkin alussa, jolloin se "rumba" on uutta), meistä suurin osa osannee tämän ymmärtää.
Itsekkäit ihmisiä on paljon, käyttävät hyväkseen ystävyyttä vain silloin kun HEILLE sopii, ja vain silloin kun heidän elämäntilanne samanlainen. Tottakai siitä tulee loukkaantunut olo, että ystävä toimii noin laskelmoivasti. Ja sitten kotiäitien kuulumiset ei enää kiinnosta kun on itse mennyt parempana ihmisenä töihin. Ymmärrän ap:ta täysin, samanlaisia kokemuksia on!
tuttavuudet ovat useimmille nimenomaan tuttavuuksia tietyssä, yhteisessä elämänvaiheessa, harvan kanssa sitä ystävystyy oikein todella ystäväksi. Kun elämän palaa "normaaliksi" eli työt alkaa, lapset menee hoitoon jne., elämä siirtyy taas uuteen vaiheeseen. Päivät menee työssä, illat on "pyhitetty" omalle perheelle ja etenkin lapsille, parisuhteellekin pitäisi löytää aikaa, samoin sukulaisille ja niille oikeille, pitkäaikasemmille ystäville, tähän kuluu sitten viikonloppuja.
Kyllä se on vaan realiteetti, että se pelkkä äitiysloma tai kivat aamuhetket tai kahvittelut toisten kotiäitien kanssa ei nyt kuitenkaan pitkällä aikavälillä useimmille merkkaa mitään muuta kuin tiettyä ajanhetkeä elämässä, jonka jälkeen siirrytään eteenpäin. Toki tuttaviksi jäädään ja moikataan kun kohdataan mutta ei ole kovin kypsää kuvitella jotain elämää suurempaa ystävyyttä ja etenkään suuttua, jos toiset laittavat ihmissuhteensa sen hetkisissä olosuhteissa uuteen tärkeysjärjestykseen. Elämä on.
perusoletuksena on, että toinen olisi tarkoituksella jättänyt yhteydenpidon. Toisilla se srki vain vie mennessään ja varsinaisen työpäivän päälle on vielä koti, harrastukset, töistä kotiin kannetut työt.
Kyllä jos minun käsketään valita aika perheeni kanssa tai ystävien kanssa, niin kyllä perhe voittaa. Aina. Arki-iltoina on muutenkin niin vähän aikaa, että kyllä siinä oman jaksamisensa joutuu priorisoimaan.
vain silloin kun HEILLE sopii, ja vain silloin kun heidän elämäntilanne samanlainen.
Tottakai siitä tulee loukkaantunut olo, että ystävä toimii noin laskelmoivasti. Ja sitten kotiäitien kuulumiset ei enää kiinnosta kun on itse mennyt parempana ihmisenä töihin.
Ymmärrän ap:ta täysin, samanlaisia kokemuksia on!
Ap:tä harmittaa varmasti, mutta sillat poltat, jos kostamaan lähdet. Kyllä oikea ystävyys kestää hetken katkoksenkin.
Itse kun palasin töihin, imetin vielä öisin. Täyden työpäivän päälle jouduin vielä tekemään pätevöitymisopintoja ja niihin liittyen olin kaksi lauantaita kuussa toisessa kaupungissa. En todellakaan olisi jaksanut siinä vaiheessa nähdäketään arkena, viikonloputkin olivat kortilla, kun sukujuhlia oli monet. Hyvä kun pysyin järjissäni sen väsymyksen kanssa.
Ja mitä tulee siihen, että soitellaan ja luvataan pitää yhteyttä; ajantaju katoaa ruuhkavuosina helposti. Kaverin kanssa ollaan tätä yhdessä naurettu. Kovasti sovittiin, että nähdään ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Saattoi kuitenkin mennä kuukausi jos toinenkin, ennen kuin tavattiin, koska kummalakin oli niinhulinaa jo kotielämässäkin.
Nyt kakkosten jälkeen palattin töihin (meillä oli ihanasti sama aikataulu), sovittiin syksyllä jo treffit helmikuulle, koska jo yhden kokemuksen jälkeen tiesimme, että todennäköisesti emme ennen sitä ehdi näkemään kuitenkaan..
Älä siis suotta ärsyynny asiasta, jossa kukaan ei ole tarkoituksella halunnut sinulle pahaa.
Elämä muuttuu paljon, kun menee töihin. Ei ole minullakaan aikaa nähdä vanhoja äitikavereita. Sen lisäksi lapset sairastavat paljon enemmän, kun ovat tarhassa, joten mietin todella jaksanko illalla nähdä puolikuntoisia kavereiden lapsia (kaikkien päivähoidossa olevien lapset sairastavat), jos pienen ilon seurauksena on taas uusi räkis/ripuli etc. Ja tuo on kyllä totta, että johtavassa asemassa olevilla on kaiken lisäksi usein pitemmät työpäivät, jotka valitettavasti osin voivat jatkua kotonakin. Hyvä, kun jaksan kavereille soittaa...
Se sitten miettii miten aina haiseekin niin lahnalta.
Tää oli hyvä!
ap kuulostat lapselliselta!
jospa sillä ystävällä on oikeasti kiirettä? sitä on varmaan Duunarin vaikea ymmärtää että esim johtavassa asemassa olevilla on esim vastuuta työstä... :)