Kaikki jotka olleet kumppaninsa kanssa yksissä yli 8v:
Olisiko teiltä onnistunut tuollaiset häät kuin Ruotsissa oli siis olisitteko olleet yhtä rakastuneita? Meillä ainakin arki vienyt elämän aika tylsäksi. Ja ei kyllä kummallakaan enää tule mieleen viettää häitä. Ne olisivat sopineet ehkä noin 1-2 vuoden seurustelun päätteeksi, mutta ei kyllä enää.
Kommentit (32)
Nyt yhteisiä vuosia takana 12, ja edelleen mies saa perhosia mun vatsanpohjaan. :)
Oltiin oltu yhdessä seitsemisen vuotta, kun meidät vihittiin. Kunikaallisia ei olla, tasavallassa kun asutaan, mutta kunnon kirkkohäät musiikkiesityksineen päivineen oli. Lapsia meillä ei tuolloin vielä ollut.
Totta kai elämä on välillä seesteisempää ja joskus rankempaakin. Nyt meillä on kaksi lasta, molemmat ovat olleet koliikkilapsia, joten väsymys ja äreys on molemmat tulleet tutuiksi. Vaikeuksista on kuitenkin selvitty huumorilla ja hellyydellä.
Kosketus, kunnioitus ja tahto pysyä yhdessä pitävät suhteen hyvänä.
Oltaisiin oltu yhtä rakastuneita :)
Mentiin kyllä naimisiin jo 5 v seurustelun jälkeen. Nyt on oltu yhdessä 15 vuotta, eikä arki ole edelleenkään yhtään tylsää!
Varsinkin jos meillä ei olisi ollut lapsia, kun olisi saanut keskittyä vain toisiinsa. Toki lastenkin kanssa, mutta kyllähän se arki tulee eri tavalla suhteeseen kun siihen syntyy lapsi...
Menimme naimisiin kun olimme olleet yhdessä 4 vuotta ja olimme umpirakastuneita silloin ja pari vuotta myöhemminkin kun syntyi ensimmäinen lapsi. Rakkaus muuttaa muotoaan ajan kuluessa tietysti.
Moni ystäväni on mennyt naimisiin kun ovat oleet yhdessä yli kymmenenkin vuotta.
ainakin tunnelma oli aivan mahtava ja kyllä sen vielä videoltakin näkee, että olimme kuin vasta rakastuneet :) Meillä oli kaksi lastakin häissä mukana, mutta niitä hoiti muut ihmiset, meidän ei tarvinnut keskittyä kuin toisiimme koko ilta. Hääyökin oli aivan mahtava! Ihana päivä ja ilta....
Ja jos me häät nyt saataisiin aikaan (tarkoitus olisi) niin uskoisin tuntevani suurta rakkautta miestäni kohtaan. Siis tunnen aina mutta arkena se välillä "unohtuu". Mutta jos meidän sukulaiset ja ystävät olisivat meidän kanssa juhlimassa meidän rakkautta, varmasti tunteetkin voimistuisivat.
Silti olimme edelleen rakastuneita ja tunnelma oli häissä kohdillaan. Monet jälkeenpäin erikseen sanoivar, että häissämme oli ihanaa taikaa ja rakkautta aistittavissa.
Lapsia meillä ei tuolloin vielä ollut :)
Tuttavani meni juuri naimisiin 11 vuoden yhdessäolon jälkeen ja olivat ihanan rakastuneen oloisia edelleen :)
Meillä taas EHKÄ vähän eri asia. He vielä lapsettomia, ovat matkustelleet yhdessä ym. Meillä taas jo iso liuta lapsia, kahdestaan ei ole paljon ehditty olemaan. Arki menee lähinnä tämän perheen pyörityksessä. Olemme kyllä sentään jo naimisissa, mutta eipä nuo tunteet hurjana leisku enää.
noista puitteista. Ja siis euroja, ei kruunuja.
Me on oltu tänä vuonna yhdessä 20 vuotta ja naimisissa 15. Häät vietettiin tuolloin ja kyllä jotkut juhlat voisi nytkin järjestää, mutta ehkä kuitenkin ihan meidän omalla budjetilla...
ja asuttukin yhdessä iät ja ajat. Onhan se hääparin romanttisuuden asteestakin kiinni miten paljon sitä ympätään häihin. Meillä oli kivat juhlat, mutta ei sitä rakkautta ja tykkäämistä koko aikaa toitotettu. Tottakai sitä rakastaa kun naimisiin menee (ainakin minusta) ei siitä tarvitse mielestäni tehdä niin valtavaa numeroa.
vuosien henkisen sisäänajon. Siksi tämä on kestänyt näin kauan - Victorialle olisi varmasti kelvannut jo vuosia sitten.
Isukkikin kommentoi, että onhan tätä odotettu.
Kruununprinsessan puoliseksi ryhtyminen ei ole välttämättä läpihuutojuttu.
jälkeen ja oltiin hääpäivänä aidosti rakastuneita ja todella onnellisia. Olemme sitä vielä tänäänkin kahden lapsen jälkeen. Meidän ekasta tapaamisesta tuli just kuluneeksi 19-v.
Luulisin, että Victoria ja Daniel olivat erityisen onnellisia ettei heidän enää tarvitse "salata" rakkauttaan ja yhdessäoloaan.
meillä yhteistä taivata takana 10 v ja olemme kyllä edeleen todella rakastuneita. Mutta tietysti elämä on kovin paljon erilaisempaa kuin tuolla Ruotsin uudella parilla, koska meillä on kaksi lasta ja molemmilla vastuulliset työt. Eli kyllä se arki välillä aika raskasta on.