Ahdistaa lasten kiduttamisilla mässäilyt /pedojutut, oli sitten nykyaikaa tai mennyttä
Ennen en näillä niin mieltäni vaivannut, mutta oman lapsen syntymän jälkeen on herkistynyt kaikille kamalille pedofiili-jutuille. Etenkin tuossa kadonneen Madeleinen ketjussa ihan hirveä kuvaus jostain eteläamerikkalaisesta bordellista, missä lasta rääkätty vuosia ja lopulta tapettu. En voi kestää tällaisia tarinoita, ne piinaavat minua päiviä. Miksi tuollaista tapahtuu, miten ihminen voi olla niin julma, mitä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka voi tehdä tuollaisia asioita??? Ja miten yleistä (?) se vielä on!!! Oksennan..
Sama juttu entisaikojen lasten kuritus -kertomusten suhteen. Yritän vaan ajatella, että ehkä juttuja on liioiteltu hurjasti, kuten ilmeisesti keskiajan julmuuttakin. Nyt kun on oma ihana lapsi, jonka silkinpehmeä iho vain huokuu suloista viattomuutta, kaikki lasten rääkkääminen ja hakkaaminen tuntuu niin kamalalta. Miten kukaan voisi haluta vahingoittaa tuollaista ihanuutta lyömällä tai muulla karmeudella???
Itkettää... liekö hormonihuuruja vai mitä mutta tuntuu tosi pahalta kuulla mitään ko. juttuja ja jo kuulemani piinaavat päässäni pitkään. MIten te muut kestätte tämän maailman pahuuden???
Kommentit (23)
ja ei voi muuta sanoa kuin, että sellaisesta jutusta järkyttyy kyllä ihan kuka vaan, ei tarvita hormooniheittelyitä eikä omaa lasta. Uteliaisuudesta sitä lukee ja katsoo aina välillä vähän kaikkea ja sitten saattaa kyllä jälkikäteen kaduttaa, koska ei tuollaisia juttuja enää saa päästään pois.
Eniten ahdistaa ihmismielen pahuus - ei sitä paranneta seurauksiin puuttumalla ja julmuuksien uhreja jälkijättöisesti auttamalla. Tuntuu että koko universumi on tuhoon tuomittu, kun ihminen on kykenevä niin hirveään pahuuteen.-AP
Sitä on tosiaan vaikea ymmärtää miksi pahuutta on. Itse en usko mihinkään korkeimpiin voimiin. En siis usko, että nämä pahat teot tulevat minkään ulkopuolisen pahan toimesta. Silti minä pystyn näkemään myös pahantekijöissä useinmiten jotain hyvää. Toki nämä ääritapaukset ovat kerta kaikkiaan ihan käsittämättömiä. Mutta eipä se syiden kaivaminen poista sitä tosiasiaa, että tälläkin hetkellä joku viaton kärsii, enkä voi auttaa. Et sinäkään. Se tekee todella avuttomaksi.
Mietin sitä tapahtumaa siellä vankilassa. Se oli siinä mielessä erittäin huono asia, että tämä tapahtuma osoitti, että ne korkeimmat tukipilarit ovatkin ne kaikkein mädimmät. Korruptio lannistaa. Jos ei virkavaltaan voi luottaa niin mihin sitten. Miten brasilian valtio voi näyttää kasvonsa, kun sen virkavalta omien silmien alla antaa tällaista tapahtua. Mutta tosiaan näinhän se usein on, että nimen omaan siellä missä valtaa on siellä sitä käytetään väärin.
Jotkin ilmiöt voi ymmärtää, kun tajuaa ihmisen heikkouden. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Se on nähty saksassa viime vuosisadalla ja koko euroopassa. Edelleen se on nähtävissä maissa, joissa soditaan, tapetaan ja lähetetään lapsia tappamaan. Se nähdään joissain poliittisissa puolueissa, sekä kokonaisissa valtioissa, aseteollisuudessa. Ihmiset menevät joukon mukana ja voi olla, että jos tämän joukon johtaja poistuu kuvioista, niin joukko hajoaa ja alkaa itsekin ihmettelemään, mitä oikein tapahtui. Joissakin tilanteissa ihmiset tuntuvat helpostikin sanovan oman mielipiteensä, mutta kun oikeasti pitäisi valita hyvän ja pahan väliltä, niin valitaan väärin. Ihmiselle oma napa on tärkein ja kas kummaa. Se ei johdu siitä, että olemme ihmisiä, vaan siitä, että olemme eläimiä. Mutta tottakai on tilanteita, joissa ihminen saattoi valita oman kohtalonsa, kukaan ei uhannut hengellä, mutta silti valitsi sen väärän tien. Jokainen lastaan tukistanut ja läpsäissyt tuntekoon nyt piikin lihassaan. Nimittäin niin hyvä, kuin paha, lähtee pienistä teoista. Siksi siihen omaan elämään kannattaisi kiinnittää eniten huomiota.
Oikeastaan jos ihmisen toimia ylipäätään miettii, niin kyllä monet, joilla on valtaa käyttävät sitä väärin. Jos on vapautta, niin sitäkin käytetään väärin. Laiskuus, itsekkyys ja ahneus sanelevat monet asiat ja tapahtumat. Ihmiset ovat usein myös ihan liian hedonistisia. Sitten jotkut piiskaavat itseään kaikkien muiden tekemistä vitsauksista. Mutta tosiaan, koska me olemme niin hyvissä oloissa kasvaneet, niin ollaan siitä kiitollisia. Ei ole tarvinnut valita tietä, ei ainakaan hengen uhalla.
Minuakin kalvaa se eteläamerikkalaisen naisen kohtalo vankilassa, muistan tuon jutun hyvin, se tapahtui Brasiliassa ja nainen oli hyvin nuori, tietysti... Se on yksi noista kammottavista jutuista, joka palaa jatkuvasti mieleeni. En tiedä miksi tuollaiset tarinat jäävät minulla "päälle" enkä pysty ohittamaan niitä niinkuin moni muu. Ahdistun niistä valtavasti, eläydyn tilanteeseen, pala nousee kurkkuun, itkettää. Olen muutenkin kyllä arkielämässäni empaattinen ja murehtijaluonne muutenkin ja hyvin herkkä; esim. mitään kauhuleffoja ei tulisi mieleenkään katsella.
Meidän perheeltä menee kyllä kuukausittain rahaa Unicefille ja Amnestylle (+eläinsuojelujärjestölle vaikkei siitä nyt puhutakaan). Lisäksi äidilläni on Afrikassa kummityttö, jonka koulutuksen tukemiseen mekin osallistumme, mutta enpä nyt ajatellut että maailman pahuudet meidän vaatimattomiin avustuksiimme loppuvat, joten enpä tullut nyt tuotakaan "sulkaa hattuun" kertoneeksi aloitusviestissä. Pikemminkin tuntuu toivottomalta, miten vähän voi vaikuttaa, vaikka toki kai nuokin avustukset ovat tyhjää parempi vaihtoehto.
Eniten ahdistaa ihmismielen pahuus - ei sitä paranneta seurauksiin puuttumalla ja julmuuksien uhreja jälkijättöisesti auttamalla. Tuntuu että koko universumi on tuhoon tuomittu, kun ihminen on kykenevä niin hirveään pahuuteen.
-AP