Naurakaa vaan itsenne tärviölle, mutta viitsisikö joku avulias sen ohella auttaa
Eli siis olen tässä miettinyt mitä tekisin "isona". Olen nyt kotiäiti ja merkonomiksi valmistunut 10 vuotta sitten. (kyllä, tein tänne aiemmin avauksen myös)
No, nyt olen sitten miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa, että jos minusta tulisikin joskus LÄÄKÄRI. Joo-o :)
Ihan suoraan en lähde lääkikseen pyrkimään, sen verran tajuan tilanteen utopistisuutta itsekin, MUTTA törmäsin sitten googlettamalla sellaiseen kuin Alkio-opisto, jossa on valittavana yhtenä opintolinjana vuoden kestävät "lääketieteeseen suuntaavat opinnot".
Se, mikä minulle on epäselvää on se että onko tuo paikka siis vain nuorille, vai voisiko tällainen 3-kymppinenkin mennä? Entä kun tuossa ko. opintolinjalla opiskellaan esim. kemiaa, mullahan ei ole siis kemiasta (tai fysiikasta) mitään muuta tietoa kuin se, mitä on joskus ikuisuus sitten opiskeltu yläasteella...
Kuitenkaan lukio ei siis varmastikaan ole pakollinen että tuonne voisi päästä, koska etusivulla todetaan mm. näin:
"Alkio-opisto on väylä yliopistoon, monellakin tavalla. Vuoden aikana voit suorittaa yliopisto-opintoja saman määrän kuin varsinaisena opiskelijana yliopistossa. Näin saat hyvän pohjan sekä pääsykokeisiin että tuleville opinnoille. Voit myös opiskella opistossa 2-3 vuotta ja pyrkiä sen jälkeen yliopistoon avoimen yliopiston väylän kautta. Avoimen yliopiston opinnot tuottavat yliopistokelpoisuuden ellet ole käynyt lukiota."
Jos joku ystävällinen sielu viitsisi katsoa nämä sivut (tai niitä muita?) ja katsoa, jäikö multa jotain huomaamatta/tajuamatta.. olisin erittäin kiitollinen!
http://www.alkio.fi/linjat/ltso/opintolinjat-ltso.html
(ja sellainen kysymys, että tuohan on maksullista opiskelua, niin mahtaako sinne päästä ns. helpommin...? eli siis että maksamalla pääsee tyhmempikin.. ainakin rahoistaan eroon ja saa vuodeksi tekemistä :) )
Kommentit (27)
löydät kyllä oikean tien, rohkeutta vain!
Mä kävin peruskoulun jälkeen opistotason tutkinnon ja tein ko. alalla kymmenkunta vuotta hommia. Sitten tuli totaalikyllästyminen ja olo, että minusta olis johonkin vaativampaankin.
Kävin ilta/etälukiossa kemiaa, biologiaa, kieliä, äidinkieltä ja reaaliaineita, mutta pääsin yliopistoon ei-ylioppilaiden kiintiössä jo ennen kuin kirjoitin ylioppilaaksi. Yliopisto-opinnot meni nopeasti (FM alle kolmeen vuoteen, vaikka hyväksilukuja ei juuri tullut), vaikka mulla oli jo kaksi lasta tuossa vaiheessa.
Nyt olen tehnyt kolme vuotta tutkijan hommia ja väitöskirjaa. Ikinä en olisi kymmenen vuotta sitten sitä uskonut, jos joku olisi tullut mulle sellaista väittämään! Olen huomannut olevani hyvä tässä työssä ja minua arvostetaan, eikä vähiten sen aikaisemmissa töissä ansaitun lämänkokemuksen ja alan käytännöntuntemuksen ansiosta.
Tsemppiä ap! Kun vaan päättää haluta jotain, niin usein sen saa kovalla työllä ja äättäväisyydellä!
täytyy nyt tosiaan opiskella ensin tässä kesällä nuo lukion kemian ja fysiikan kurssit netissä, mitäänhän en häviä kun ei maksakaan :)
Jos niistä tunnun selviävän, haen sitten Alkio-opistoon. Ja jos sieltä tunnun selviäväni, sitten haen sinne lääkikseen.
Tuli vielä mieleen, että lue hyvä ihminen paljon englantia ja mielellään myös se ruotsi! Et pärjää opinnoissa yliopistossa hyvin, ellet osaa kieliä. Vaikka kielet eivät olisikaan avainasemassa hakuvaiheessa, ne on parasta olla prepattuna ennen yliopisto-opintoja.
paras siis opisekella niitäkin tuolla internetixissä :)
ap
Mun siskoni on sähköasentaja ja haluaa inssiksi. Hän ei ole käynyt lukiota, joten on nyt tehnyt netissä lukion kursseja kielistä, kemiasta, matikasta ja fysiikasta, koska ei uskalla kylmiltään hakea amk:uun. Hän on töissä, eikä hänellä ole lapsia. Ja on kuulemma ihan täystyöllistetty iltaisin. En sano tätä pelotellakseni, vaan siksi, että siskoni sanoi, että onkin oikeastaan hyvä, että tulee näin tsekattua oma motivaatio: jos tämän jaksaa kahlata läpi, niin sitten koulussakin varmaan jaksaa, jos siis läpäisee pääsykokeet. Tsemppiä vaan sulle, ap!
Itsekin olen vähän alanvaihtoa miettimässä. Olen FM, mutta nyt on ruvennut tuntumaan, että haluaisin kuitenkin tehdä jotain "oikeaa". Haluaisin viherrakentajaksi, puutarhuriksi, koristemaalariksi tai vaikka käsityönopettajaksi. Mutta jotenkin tuntuu, että aina mua kiinnostaa vaan semmoiset alat, jotka työllistää tosi huonosti. Eli ei taida vaihtamalla parantua ainakaan mun kohdallani :)
täytyy nyt tosiaan opiskella ensin tässä kesällä nuo lukion kemian ja fysiikan kurssit netissä, mitäänhän en häviä kun ei maksakaan :)
Jos niistä tunnun selviävän, haen sitten Alkio-opistoon. Ja jos sieltä tunnun selviäväni, sitten haen sinne lääkikseen.
Jos kaikki menee putkeen, olen sitten vähän alle 4-kymppisenä lääkäri! Ja jos ei, niin no, tulipahan kokeiltua. Varmasti kuitenkin parempi vaihtoehto kuin makoilla työttömänä kotona ehkä useitakin vuosia... (työtilanne asuinpaikkakunnallani ei ole hääppöinen)
ap