psykoterapiasta

up

Helsingin Psykoterapiaprojekti on tutkinut [joidenkin] eri terapiamuotojen vaikuttavuutta sekä lyhyt- että pitkäkestoisissa terapioissa ja vaikuttavuus oli siellä 50% pinnassa. Itse en pidä tätä kovin kummoisena, eikä oma 3-vuotinen terapiani ollut erityisesti avuksi. Toisaalta tunnen muutaman ihmisen, jotka hyötyivät omastaan merkittävästi.

Ensin alkuun oma terapeuttini oli hyvä, mutta muuttui sitten kateelliseksi panettelijaksi (mm. nimitteli minua ja hoiti itseään minun kustannuksellani). Kuten arvata saattaa tuo hoito oli todella tuhoisaa minulle, ja nyt maksan siitä kovaa hintaa työkyvyttömyyseläkkeelläni.

Alku meni hyvin, ja loppu epäonnistui täydellisesti. Jotkut terapeutit ovat hyviä ja jotkut huonoja.

Sittemmin olen saanut apua muuta kautta. Nyt jos lähtisin terapiaan uudestaan, lähtisin etsimään terapeuttia joka on kiinnostunut kehollisesta terapiasta ja sellaisesta. Ehkä joillakin toimii se että asiakas puhuu itsekseen, mulla ei toiminut. Ja haluaisin koko ajan tietää mihin milläkin pyritään, että terapia olisi jollakin tavalla läpinäkyvää. Ei niin että menet terapeutille ja rupeat jaarittamaan ja terapeutti kommentoi harvakseltaan jotain ympäripyöreää. Yhtään ei tiedä että onko puhumisella jokin tarkoitus ja mikä se on ja edistynkö vaiko enkö jne.

Mistä tietää onko terapeutti hyvä, kun olen käynyt nyt 3 ja kaikki ihan ok jollain tapaa. erilaisia kyllä. Toinen on ammttiroolinsa takana enempi kuin toinen. Kaikilla on ollut kela pätevyys. Tosin yhdellä vaan pariterapiaan. On tullut kamala pelko siitä että romahdan täysin ja menen ihan huonoksi enkä pysty osallistumaan lasten elämään tai töissä käymään. Ja miksi olisi hyvä että olisi kehoterapeutti?

Mistä tietää onko terapeutti hyvä, kun olen käynyt nyt 3 ja kaikki ihan ok jollain tapaa. erilaisia kyllä. Toinen on ammttiroolinsa takana enempi kuin toinen. Kaikilla on ollut kela pätevyys. Tosin yhdellä vaan pariterapiaan. On tullut kamala pelko siitä että romahdan täysin ja menen ihan huonoksi enkä pysty osallistumaan lasten elämään tai töissä käymään. Ja miksi olisi hyvä että olisi kehoterapeutti?

Ja mitä isommat ongelmat, sitä taitavampi terapeutti pitäisi olla. Ns. normaali, suht. tasapainoinen ihminen voi sairastua masennukseen elämäntilanteen tai pitkään jatkuneen oikeasti stressaavan elämän takia. Silloin ei varmaan maailman pätevintä terapeuttia tarvita, kun terapoitavalla on esim. yhteys omaan tunne-elämään kunnossa ja hän tunnistaa tunteensa ja pystyy siten puhumaan niistä.

Sitten taas jos ongelmat menee syvälle, mikä näkyy esim. siinä että sellainenkin elämä stressaa joka ei tasapainoisempaa stressaisi, homma mutkistuu. Terapoitava voi esim. asioistaan puhuessaan koko ajan pysytellä älyllisellä tasolla ja pyöriä ongelmiensa ja tunteidensa pinnalla, koskaan pääsemättä mihinkään. Silloin ei mikään määrä menneiden muistelua ja järkeilyä riitä.

Ja kehoterapeutti siksi, että kävin itse esim. vuoden terapiassa eikä sinä aikana päästy juuri mihinkään. En esim. tiennyt kuinka paljon minussa on tukahdutettua vihaa. Olin siinä käsityksessä, että olen vain sellainen (muita parempi) ihminen joka ei kerta kaikkiaan tunne vihaa, koska olen liian fiksu siihen. Sitten myöhemmin kokeilin itsekseni sellaista harjoitusta jossa ensin rentouduin ja sitten kuulostelin miltä kehossa tuntuu. Tuntuuko jokin paikka erilaiselta kuin muu kroppa? Kyllä tuntui, kurkkua kuristi ihan hemmetisti, enkä ollut ollut siitä tietoinen! Sitten piti miettiä että voisiko siihen liittyä jokin tunne, ja boooom, viha vyöryi yli. Toi oli ihan käänteentekevä hetki elämässä.

just se, etten osannut puhua itsekseni. Olisin kaivannut sitä, että terapeutti olis auttanut mua eteenpäin, mutta ilmeisesti se ei kuulunut hänen suuntaukseensa. Lisäksi me oltiin jotenkin aivan eri aaltopituuksilla.



Ai niin, mun eka terapeutti teini-iässä oli oikeasti hullu, ja vaikka toisaalta tykkäsinkin hänestä, niin toisaalta se oli vähän ahdistavaa.



Äitini ja tätini ovat kyllä saaneet apua terapiasta, ja kai minäkin jonkinlaista.

Mutta miksi mulla on alussa jo näin hirveä paniikki koko ajan? Pelkään tekeväni emämunauksen terapeutin valinnassa. Sitten kun tuntuu että jatkuvasti pyörin vanhoissa asioissa, että rupeaa enempi vaivaamaan mieltä. Ongelmahan on minulla huono itsetunto ja siitä johtuvat hankaluudet.

Kyllä terapeuttia voi vaihtaa, jos yhteistyö ei suju. Ennen vaihtamista kannattaa kyllä puhua avoimesti terapeutin kanssa asiasta, se voi auttaa yhteistyön ja terapian eteenpäin menemisessä, eikä vaihto ehkä enää olekaan tarpeen. Se, miten aktiivista ja kommentoivaa terapeuttia haet on myös asia mikä kannattaa ottaa huomioon terapeutin teoriasuuntauksen valinnassa. Aktiivisempaa terapeutin otetta kaipaaville suosittelisin kognitiivista tai kognitiivis-analyyttista terapeuttia. Dynaamisessa psykoterapiassa terapeutti ei kommentoi kovin aktiivisesti vaan antaa potilaan itsensä tuottaa.

t.psykoterapeutiksi opiskeleva psykologi

Edelleenkin kaipaisin kokemuksia terapiasta. Mistä sen tietää että terapeutti on hyvä tai että yhteistyö sujuu?

Mikä voi mennä pieleen terapeuttia valitessa?

- aina ei eka sovi

up

sinun pitää terapeutin valinnassa luottaa siihen miltä sinusta tuntuu kertoa terapeutille asioistasi. Jos kykenet luottamaan siihen, että hän voi auttaa, valinta on oikea.

ensimmäinen teki minuun sellaisen vaikutelman,, etten halunnut hänen kuulevan juttujani, hän oli jotenkin kalsea ja liian hieno... toinen tuntui heti silyä kuin olisin tuntenut hänet kauan aikaa

psykodynaaminen, kognitiivinen, ratkaisukeskeinen, terapiamuodot kannattaa käydä läpi ja miettiä mikä saattaisi sopia parhaiten omaan ongelmanratkaisun välineeksi.



Itse en hyötyisi psykodynaamisesta, koska minulla on vaikeita tunnelukkoja ja en todellakaan turise turhia. Kognitiivisessa terapiassa terapeutti osallistuu enemmän, kysyy, kertoo omia kantojaan, haastaa aivoja kääntämään kurssia.

Itselläni ahdistusta, paniikkihäiriötä ja pelkoja. En oikein tiedä mikä minua lopulta vaivaa ja miksi olen vain tälläinen. Toisaalta kaikki päin persettä ja toisaalta toisella ehkä ei olisi tilanteessani. En vain osaa olla onnellinen ja lapsesta asti jotenkin ollut olo että en ole tarpeeksi hyvä.