Mitä teidän mielestänne ovat ne päiväkodissa opitut "sosiaaliset taidot"

hiuksistani, koska se tykkää niistä. Ja että minun on pakko syödä loppuun vaniljakiisseli, vaikka oli pahaa ja tiesin vatsani tulevan siitä kipeäksi (totaalinen laktoosi-intolerantikko, jota ei vielä oltu diagnosoitu). Että rinnakkaisryhmän lapset olivat leluissa ja leikkivuoroissa etusijalla, koska heidän ryhmää veti "veteraanihoitaja".



Opin myös karkaamaan, lyömään, huijaamaan ja tekemään pikkupahuuksia.

Nämä ovat ne tärkeimmät sosiaaliset taidot, joita tarhassa opetetaan.



Ei pidä mennä kertomaan hoitajalle, että Ville löi. Silloin sanotaan, että pidä puolesi ja lyö takaisin.

on pidettyjä lapsia" -teoriaa!

Meidän sosiaaliset ja erittäin empaattiset lapsemme ovat olleet suosituimpia lapsia (jos nyt näin tyhmästi haluaa vertailla) ryhmissään, ja ovat sitä edelleen myös koulussa. Molemmilla on paljon kavereita myös vastakkaisesta sukupuolesta, minkä olen tulkinnut johtuvan juuri empatiakyvystä. Kutsuja esim. synttäreille ja kyläilemään tulee jatkuvasti. Kyllä mukavat tyypit ovat päiväkodissakin suosituimipia, kiusaajista ei kukaan tykkää! Miksi tykkäisi (lapset eivät ole tyhmiä)?

Kotiäiti pystyy paremmin opastamaan ja opetamaanesim puistotilanteessa että "toisen kädestä ei oteta lapiota"ja ehtii huomioida lastaan,ja eiköhän puistossakin tai kavereiden luona opita olemaan muiden seurassa!

päiväkodissa opitaan minusta rajulla tavalla "pahis voittaa"-tyyliin. Ja pomottajat on pidettyjä lapsia, rauhalliset luusereita.

Kieroutunut alku elämään minusta!

lapsi, esikoinen ja ainokainen, oli 1v7kk kun meni päiväkotiin. Siellä on oppinut ainakin "ei saa ottaa toisen kädestä" ja muutenkin tosi paljon toisten huomioimista ja jopa lohduttamista. Esim kerran kun hain kotiin niin samalla yksi toinen lapsi itki, poikani meni viereen silittämään "ei ole mikään hätänä, kaikki on hyvin". Yleensäkin on oppinut olemaan hellä varsinkin pienempiään kohtaan (on nyt itse 2,5v).



Yleisestikin lapsi oppii siellä sitä ryhmässä olemista, minkä eteen kuitenkin koulussa joutuu. Itse en lapsena ollut missään hoidossa, kouluun meno oli sitten ihan kamala paikka. Ei lasta kannata pumpulissa kasvattaa, hyvä oppia jo pienenä miten muiden kanssa toimitaan ja millaista (miten julmaa) se on.



Nämä on varsin normaaleja asioita mitä voi oppia muuallakin, varsinkin jos on sisaruksia. Mutta ainoana lapsena ei niin helposti. Ei kai sen päiväkodin nyt niin ihme-paikka tarvitsekaan olla. Vanhempien palkkatöissä käymistä vartenhan se on, ei sitä ole pakko valita. Kunhan lapsi pysyy hengissä ja kasvaa ennemmin hyvään kuin huonompaan suuntaan..

Ei takuulla yhdessäkään. Laittakaa niitä nimiä tänne, ja jos tuollaista todellakin tapahtuu, niin toivottavasti valitatte kunnan päivähoitotoimeen.

Vai kirjoittelevatko tänne vain kotiäidit, joilla ei tosiassa ole edes kokemusta päiväkodeista, tai joiden kokemus rajoittuu yhteen ilmeisen huonoon päiväkotiin?

Nämä ovat ne tärkeimmät sosiaaliset taidot, joita tarhassa opetetaan.

Ei pidä mennä kertomaan hoitajalle, että Ville löi. Silloin sanotaan, että pidä puolesi ja lyö takaisin.

esim puistotilanteessa että "toisen kädestä ei oteta lapiota"ja ehtii huomioida lastaan,

Kyllä minun 2-vuotiaana päiväkodissa aloittanut lapseni kävi jo ennen sitä puistossa ja oppi näitä sääntöjä, oppii siellä päiväkodissakin (ja hyvä, jos ei aina heti huomata, niin oppii myös itse selvittelemään tilanteita) ja oppii puistossa edelleen. Eli ehtii ne pk-lapset viettää aikaa myös vanhempiensa kanssa!

Esikoiseni oli kotihoidossa 4-vuotiaaksi, ja kun hän meni päiväkotiin, alussa ryhmässä toimiminen oli hänelle vaikeaa. Vaikka lapsi on perusluonteeltaan avoin ja sosiaalinen, hänen oli vaikea mennä isomman porukan mukana (arasteli) tai hakeutua ns. valmiisiin leikkeihin mukaan. Aluksi hoitajat joutuivat osoittamaan lapselle, että "tuossa, mene tuohon ryhmään", koska lapsi ei omin päin niihin mennyt, vaan jäi mieluummin leikkien liepeille katselemaan. Pysyvien kaverisuhteiden luominen oli myös haasteellista. Näihin aikoihin hoitajat joutuivat puuttumaan muutaman kerran, kun lastani yritettiin kiusata (pk:ssa nollatoleranssi).



Muutaman kuukauden jälkeen lapsi toimi jo aivan eri tavalla, ja sitä mukaa kun hän itse haki kaverisuhteita, kiusaamistapauksetkin loppuivat. Äitinä olen iloinen, että lapsi oppi nämä taidot ennen kouluun menoa. Neljävuotiaiden kiusaamisiin on niin paljon helpompi puuttua kuin kouluikäisten.



Eli ei meidän kohdalla kyse ollut mistään nokittelun ja etuilemisen oppimisesta, vaan ihan puhtaasti siitä, että lapsi oppii toimimaan toisten lasten kanssa erilaisissa tilanteissa, ilman äitiä. Emmekä me mitenkään epäsosiaalisia perheenä olleet kotonaoloaikana, mutta silloin sosiaalinen elämä oli meistä vanhemmista riippuvaista: kylässäkäymistä tiettyjen perheiden luona, perhekerhoilua vanhemman kanssa jne.

Päiväkodissa oleva lapseni osaa viikonpäivät, päivän rytmin, vuoden kiertokulun. Lisäksi ymmärtää aika hyvin, minkä kokoinen lapsi on minkäkin ikäinen ja osaa hienosti kysyä muita leikkiin.



Minä opin nämä asiat vasta koulussa.

kasvateta sosiaalisuuteen?

Itse sanoisin, että kotihoito on parempi, jos ei pysytä siellä seinien sisällä, vaan opetellaan monipuolisia sosiaalisia taitoja, joista tärkeimpiä on varmaankin toisten huomioon ottaminen ja erilaisten ihmisten hyväksyminen, seurallisuuskin, mutta varsinkin suvaitsevaisuus.

Jos voisi aloittaa alusta, laittaisin lapseni kristilliseen päiväkotiin ja kristilliseen kouluun. Niissä arvot ovat oikeat, eikä ketää kiusata.

ja varmaan olin äitini mielestä oikein sosiaalinen ja pidetty lapsi. Todellisuudessa olin hyväksikäytetty raukka. Kaverinkaipuuni oli valtava ja yritin olla aina kaikille mieliksi, menin jonoon viimeiseksi, annoin vaikka rakkaimman tavarani toiselle, jos se sitä pyysi. En osannut ryhmätaitoja ollenkaan. Aikuisenakin olen nyhverö, joka ei osaa sanoa ei. Ryhmässä seuraan muita sivusta ja nyökyttelen vaan...

Tämä EI pidä paikkaansa, ihan kaikkialla kiusataan, missä ihmisiä on! Parin ystäväperheemme lapset ovat käyneet krist. päiväkodin ja käyvät nyt koulua, ja kyllä sielläkin kiusaamista jne. esiintyy.

Aikuisten työpaikkakiusaamisessa muuten jostain kumman syystä kirkon ja seurakunnan töissä kiusaamista esiintyy erityisen paljon. Tähän on kirkon piirissä nyt kiinnitetty huomiotakin.

Kannattaisi ottaa ne silmälaput pois silmiltä..

kasvateta sosiaalisuuteen?

Itse sanoisin, että kotihoito on parempi, jos ei pysytä siellä seinien sisällä, vaan opetellaan monipuolisia sosiaalisia taitoja, joista tärkeimpiä on varmaankin toisten huomioon ottaminen ja erilaisten ihmisten hyväksyminen, seurallisuuskin, mutta varsinkin suvaitsevaisuus.

Jos voisi aloittaa alusta, laittaisin lapseni kristilliseen päiväkotiin ja kristilliseen kouluun. Niissä arvot ovat oikeat, eikä ketää kiusata.

päiväkodissa. Monia juttuja on oppinut ja isossa ryhmässä toimimista. Puolensakin osaa mm. jonossa pitää paremmin, kun syksyllä katsoi suu auki, kun joku ohitteli. Tähän asti oli ihanalla pph:lla, jonka luona oppi kauniita tapoja ja toisten huomioonottamista. Oppi myös huomioimaan toisten tunteita ja sitä, ettei saa ketään sulkea porukasta ulos. Karvas kokemus oli aluksi päiväkodissa se, kun ei oikein ymmärtänyt näitä "tyttöjen pelejä", joissa omitaan kaveri päiväksi ja kuiskutellaan toisten läsnäollessa. Sanoi vaan, että "eihän seurassa saa kuiskia". Samoin kun kysyttiin, "tykkäätkö musta vai Maijasta enemmän?" (Maija paikalla)Vastasi aina, että "tykkään yhtä paljon". Sitten se peli ei ollutkaan reilua vaan toiset arvotti päivittäin kavereita listalla... Onneksi vuosi meni ihan hyvin ja on vieläkin yhtä empaattinen kuin aloittaessaan. Pettymyksiä tuli kuitenkin siihen, kuinka kovaa touhua siellä on ollutkaan ajoittain.

Hänellä oli syksystä paras kaveri (vaikka Liisa), joka kuitenkin on tuuliviiri ja joskus on sitten joku muu parempi kuin meidän tyttö. Valikoi ja säätää kahta tyttöä siinä, ja nämä kaksi sitten odottavat jännityksellä, kumpi on kulloinkin suosiossa. Viimeksi toukokuussa oli sanonut tytöllemme, että tämä toinen on kivampi kuin meidän tyttö. Tyttö oli kovasti suruissaan. Onneksi leikki sitten erään uuden tytön kanssa ja kertoi mulle salaisuuden: "Pinja on nyt mun paras kaveri, mutta ei saa kertoa Liisalle, ettei Liisalle tule pahamieli." Jotenkin teki mieli äyskäistä, että "kerro vaan Liisalle, ei se Liisa suakaan ole koko talvena säälinyt".



Saako empaattinen ja ajattelevainen lapsi koskaan mitään etua itselleen vai joutuuko koko ikänsä olemaan kynnysmatto?



t:34

sanoi että sen kaikki täytyy ottaa mukaan leikkiin ja uusia ystäviä voi saada kaikkialta. ja laskemaan :)

Lastemme koulussa ja eskarissa jaetaan vuosittain hymy-patsaita. Hymy-patsaan saaja valitaan luokassa äänestämällä. Kiinnitti huomiota tänä vuonna, että eskarilaisista kaikki saajat (yhteensä 6 lasta, 3 eri luokkaa) l oli kotona hoidettuja lapsia eskariin saakka. Toki olivat kerhossa käyneet. Myös oma kotona hoidettu tyttöni sai patsaan. En itse ole kotiäiti, vaan lapset ovat olleet kotona hoidossa.

kun luin tuota ja tajusin, että näinhän se oli meidänkin koulussa tänä vuonna. Viime vuodesta tiedän vaan omani joka tuon pystin sai ja kotona hoidettu on.

perhanan hymypatsaan...



Hitto mitä vääntöä vuodesta toiseen...

juuri näin.. yleensä tällä palstalla todetaan, että pahimmat kiusaajat saa ne hymypatsaat.. eli jos näin fiksulla linjalla jatketaan, voidaan todeta että kaikki kiusaajat on olleet kotihoidos :D

Onko tarkoitus vain haukkua, miten tarhalapset oppivat kammottavia taitoja, etuilevat, ovat aggressiivisia ja ilkeitä? Ja kotihoidossa taas pieniä enkeleitä? Mikä idea tässä on?



Täytyyhän nyt kaikille olla selvää, että aika suuri osa on lapsesta kiinni, siis luonteesta ja kotikasvatuksesta. Minua ärsyttää vanhemmat, jotka huokailevat, että lapsi on oppinut tarhassa/koulussa/kerhossa jotain ikävää ja että on kumma, kun tarha/koulu/kerho ei tee asialle mitään. VANHEMPIEN ITSE ON KASVATETTAVA OMAT LAPSENSA!!! Ei kukaan opi mitään ihmeellisiä tapoja, jos vanhemmat ovat ilmaisseet omat arvonsa ja pitävät niistä sinnikkäästi kiinni. Tarha ja kerho ovat paikkoja, joissa lapsia hoidetaan, kun vanhemmat ovat töissä/poissa. Siellä on erilaista puuhaa esim. askartelua, musiikkihetkiä jne. ja varmaan liuta tavoitteita, jotta pidetään hoitajat puuhakkaina. Siellä lapset myös näkevät samanikäisiä lapsia. Mitään outoja arvoja, asenteita, tapoja tai luonteenmuutoksia ei tarha voi opettaa, jos lapsella on vankka ja selkeä kotoa opittu arvomaailma, josta vanhemmat pitävät omalla esimerkillään kiinni johdonmukaisesti. Jos lapsi on oppinut tarhakaverilta kiroilua eikä tarhatäti ole tähän puuttunut, kohautteletteko te vaan olkapäitänne, että voi, voi, siinäpä se meidän kasvatus nyt meni pilalle. Haloo! Jos lapsi on kiltti ja empaattinen kotihoidossa, on hän varmaan sitä myös tarhassa, koska on oppinut kotoa sellaisen pohjan - tai on ihan oikeasti luonteeltaan sellainen.

Oma lapseni on nyt toisella luokalla koulussa ja hän sai tänä keväänä Hymy-patsaan. Tämä lapsi on aloittanut päiväkodin 1-vuotissyntymäpäivänään. Edellisenä vuonna sama lapsi sai Reilun kaverin stipendin. Molempine saajat valitaan luokassa äänestämällä. Tunnen kaikki eka- ja tokaluokkalaiset lapset, jotka ovat viime vuonna tai tänä vuonna saaneet Hymy-patsaan tai Reilun kaverin stipendin. Jokainen näistä lapsista on tuttu jo päiväkotiajoilta ja kaikkien päiväkotiura on alkanut viimeistään 2-vuotiaana. En silti menisi yleistämään, ja väittämään, että he ovat kavereiden suosiossa tai sosiaalisempia siksi, että ovat olleet päiväkodissa.

Pieni lapsi tarvitsee rakkautta ja turvallisuutta!

Kyllä sitä elämässä ehtii oppia tarpeeksi sääntöjä ja jonottamista!!!



On teillä äidit kummallinen asenne siitä mikä pienelle on tärkeää( ja pienenä tarkoitan nyt esim alle 3-4 vuotiasta!)



lapselle on tärkein ÄITI, ei kaverit. Kavereitakin ehtii saada koko loppuelämän.



Uraäidit,ajatelkaa sitä että kuinka monta tuntia viikossa lapsi on teidän kanssanne?

Käytännössä siis se tarhatäti kasvattaa lapsenne!