Ote työpäivästäni pkssa

Sinuna en yleistäisi lapsia ja syyllistäisi äitejä enempää kuin on tarpeen. Käyn töissä vain ja ainoastaan siksi, koska emme muuten sais kattoa pään päälle. Mitään luksuselämää emme vietä. Ja onneksi kaikki kolme muksuani ovat tottuneet päiväkotiin loistavasti. Pienin kärsii eroikävästä varsinkin maanantaisin, mutta joka päivä kun haen hoidosta tulee iloisena ja touhukkaana vastaan. En pidä viittä päivää viikossa hoidossa, koska sen tiedän, että lapseni ei jaksaisi, mutta kolme neljä päivää viikossa onnistuu hyvin.

Itse vein esikoiseni - silloin vajaa 2v - hoitoon kun toinen lapseni oli noin 5kk. En olisi millään yh-äitinä jaksanut olla molempien kanssa 24/7 kotona. Esikoinen protestoi melkein puoli vuotta ettei tahdo hoitoon kunnes tottui. Sitten vaihdettiin päiväkotia isompaan ja uudempaan muuton myötä. Nuorempi aloitti päiväkodin samassa paikassa kaksivuotiaana. Lohdutti ajatus siitä että ovat nyt saman katon alla, vaikkakin eri ryhmissä. Lapset odottavat päiväkotiin lähtöä joka aamu ja menevät sinne ilman mitään hankaluuksia. Pakko minun oli töihin palata, ei näillä tuilla elä/elätä millään! Lisäksi mielestäni päiväkoti tarjoaa lapsille PALJON enemmän virikkeitä ja sosiaalisia suhteita kuin yh-äiti jonka pitää laittaa ruuat/tiskata/pyykätä/viihdyttää joka päivä ilman MITÄÄN TAUKOJA. Pidin päiväkotiin lähtemisen ehtona sitä että lapseni osaa puhua ja kertoa asioista. Ei olisi tullut mieleenikään laittaa vieraitten ihmisten hoteisiin lasta joka ei osaa ilmaista itseään mitenkään. Nyt on kululun 3 kk nuoremman päiväkodin aloituksesta ja kaikki olemme hyvin onnellisia!

Sinuna en yleistäisi lapsia ja syyllistäisi äitejä enempää kuin on tarpeen. Käyn töissä vain ja ainoastaan siksi, koska emme muuten sais kattoa pään päälle. Mitään luksuselämää emme vietä. Ja onneksi kaikki kolme muksuani ovat tottuneet päiväkotiin loistavasti. Pienin kärsii eroikävästä varsinkin maanantaisin, mutta joka päivä kun haen hoidosta tulee iloisena ja touhukkaana vastaan. En pidä viittä päivää viikossa hoidossa, koska sen tiedän, että lapseni ei jaksaisi, mutta kolme neljä päivää viikossa onnistuu hyvin.

Ei ne lapsen tarpeet miksikään muutu vaikka vanhemmilla olisi minkälainen taloudellinen tilanne eikä kukaan voi hyvin kun pyritään kieltämään tosiasiat alle kolmevuotiaan kehitys vaihekohtaisista tarpeista. Taaperoikäinen ON vielä täysin avuton ja jatkuvan läheisen aikuisen avun tarpeessa.Ei ole olemassakaan taaperoita jotka jotenkin kummasti ovat hypänneet leikki-ikään ja nauttivat ryhmässä olosta.Tämä on pikemmin äitien toiveajattelua.

Tosiasioiden hyväksyminen ja tiedostaminen tuo väistämättä mukanaan syyllisyydentunteita mutta silloin kuitenkin ehkä parhaiten pyritään löytämään päivähoitomuoto joka parhaiten juuri taapero-ikäiselle sopii, eli tarjoamaan mahdollisimman jatkuva ja läheinen hoitosuhde, jossa taapero pystyy kokemaan itsensä olevan turvassa ja saavansa jatkuvan tarvitsevansa avun kun on erossa vanhemmista.Päiväkodin ryhmähoito ei ole alunperinkään rakennettu vastaamaan juuri taapero-ikäisten lasten hoitoon, valitettavasti.

tuohon tutkimukseen johon viitataan aloitusviestissä, yritin googlettaa mutten löytänyt?

Vaikka päiväkodin tädeillä olisi kuinka syli avoinna, ei sinne mahdu 4:ää ikävöivää lasta kerralla. Jo päiväkodin pihalla näkee, että hoitajasuhde on vähäisempi (lapsia per hoitaja enemmän kuin 4) ja monet lapset joutuvat itkemään pitkiäkin aikoja yksinään.

Eivät kaikki lapset ole takiaisia. Meidän poika aloitti päivähoidossa 1v3kk iässä ja oli siellä ekasta päivästä alkaen kuin kotonaan (tutustusmiskäynnillä itki kun piti lähteä kotiin ja uudet kaverit jäivät ruokailemaan), kuluneen vuoden aikana on ehkä viitenä aamuna ollut hiukan itkua kun lähden töihin ja silloinkin ollut yleensä hiukan kipeä tai flunssa juuri tulossa. Päivisin ei ikävöi, hakuajan lähestyessä saattaa kysellä koska äiti tulee. Poika selvästi nauttii seurasta ja organisoidusta arkastelusta, leikeistä, lauluhetkistä, on kuulemma aina ensimmäisenä paikalla jos jotain aletaan yhdessä touhuamaan. Olen saanut käydä töissä hyvillä mielin ilman huonoa omatuntoa.

Lastenhoitajana pienillä...ihan mahdottomuus saada syli ja aika riittään 14 lapsen ryhmässä n.1-2v....ja vanhemmmat pitävät pitkää päiväää"kun se niin viihtyy täällä" = tosi surullista!

Omani meni hoitoon 2,5 v ikäisenä. Hänet laitettiin 3-4 vuotiaiden ryhmään, koska olisi muutaman kuukauden päästä joka tapauksessa siirtynyt sinne. Lto kuvitteli ilmeisesti, että se, että 2 v lapsi laitetaan 3-4 v ryhmään, tekee hänet taidoiltaankin 3-4 v. Vaan kun näin ei ole, se on jäänyt varmaan yliopistokoulutuksessa väliin. Kerran, kun tulin hakemaan lasta, oltiin juuri herätty päiväunilta. Lapseni osasi ihan ok pukea, siis mitä voi 2 v odottaa, mutta sukkia ei osannut laittaa jalkaan. Lapsi itki hädissään lattialla yrittäen laittaa sukkaa jalkaan, ja lto seisoi kädet puuskassa vieressä, ja hirviö-ilme naamallaan ärjyi lapselle, että pue nyt laita nyt se sukka. Toinen on niin pieni, ettei osaa, niin ei osaa. Kun lto näki minut, alkoi oikein maireasti hymyillä, että ai hei vaan, tulitkin jo hieman etuajassa. Lopetimme sen hoidon, emme tarvitse tuollaista palvelua, vaihdoimme päiväkotia samantien. Lapsi oli aina tosi itkuinen päivän jälkeen, ja valitteli, että oli ollut ikävä äitiä. Uudessa päiväkodissa tätä ei tapahutnut koskaan. Että terveisiä vaan Sannalle Tampereelle, vai missä jo lienet nykyään, koska ko päiväkodista lähdit myös sinä meidän lähtömme jälkeen :) Ja hyvä niin!!!

hänhän ei kerro missä päiväkodissa tämä tapahtui, eikä edes paikkakuntaa, joten vaitiolovelvollisuus on ihan turvattu.

Eivät kaikki lapset ole takiaisia. Meidän poika aloitti päivähoidossa 1v3kk iässä ja oli siellä ekasta päivästä alkaen kuin kotonaan (tutustusmiskäynnillä itki kun piti lähteä kotiin ja uudet kaverit jäivät ruokailemaan), kuluneen vuoden aikana on ehkä viitenä aamuna ollut hiukan itkua kun lähden töihin ja silloinkin ollut yleensä hiukan kipeä tai flunssa juuri tulossa. Päivisin ei ikävöi, hakuajan lähestyessä saattaa kysellä koska äiti tulee. Poika selvästi nauttii seurasta ja organisoidusta arkastelusta, leikeistä, lauluhetkistä, on kuulemma aina ensimmäisenä paikalla jos jotain aletaan yhdessä touhuamaan. Olen saanut käydä töissä hyvillä mielin ilman huonoa omatuntoa.

Ei ole laisinkaan "huonoa" olla "takiaislapsi" taaperoiässä.Takertumalla aikuiseen taapero pystyy varsin selkeästi viestittämään miten paljon aikuisen apua vielä tarvitsee. Takertuminen kertoo myös hyvästä äiti-taaperosuhteesta, taapero tietää että apua saa äidiltä kun sitä tarvitsee.Taapero tai vielä pienempi lapsi joka ei vielä pysty tarvitsevuuttaan ilmaisemaan jää päiväkodissa usein ilman tarvitsemaansa apua koska lapsia paljon ja heidän joukossaan niitä jotka pystyvät jo avuntarpeensa selkeästi tuomaan esille. Aikuiset,sekä hoitajat että vanhemmat tulkitsevat liian usein väärin hiljaisen "tyytyväisen"taaperon tarpeet.Se ettei taapero pysty ilmaisemaan tarpeitaan ei merkitse sitä etteikö niitä yhtälailla lapsella olisi. Tilanne siis usein vielä hankalampi taaperon näkökulmasta, jää yksin ilman apua koska kukaan ei riittävän lähellä että ymmärtäisi.

onneksi saan olla pienen 10kk ikäisen tyttöni kanssa vielä pitkään kotona.

Vaikka päiväkodin tädeillä olisi kuinka syli avoinna, ei sinne mahdu 4:ää ikävöivää lasta kerralla. Jo päiväkodin pihalla näkee, että hoitajasuhde on vähäisempi (lapsia per hoitaja enemmän kuin 4) ja monet lapset joutuvat itkemään pitkiäkin aikoja yksinään.

Ei siitä sylistä muutenkaan paljon apua ole jos aikuinen ei ole riittävän läheinen ja sensitiivinen juuri kyseisen lapsen tarpeille. Syli ilman merkitsevää läheistä suhdetta ei ole minkään arvoinen.

Emme me äiditkään hakisi lohtua vieraan miehen sylistä kun oma mies matkoilla.

..tenavat päiväkotiin ja palata kotiin loisimaan.

Pikemmin surullista ja kummallista. Miten ihmeessä tähän tultu?

kirjoituksesta. Mä koen aika paljon ulkopuolisia paineita (en mieheltä) mennä töihin, mut mulla vaan ei ole sydäntä jättää lasta ulkopuolisen hoitoon vielä. Kukaan muu ei koskaan ole tarvinnut mua kuten lapsi tarvitsee. Mä olen ihan varma, että kahdeksankymppisenäkin vielä muistelen näitä hetkiä yhdessä lapsen kanssa. On mun tehtävä puolustaa lapsen oikeuksia kun hän ei itse sitä vielä voi tehdä.

professorin kirjoituksesta. En osanut silloin linkittää, mutta kirjoitin melkein kaiken jonka professori sanoi....ja nostin myös yhden jossa oli tuo linkki.



Kannattaa lukea.

Itse vein lapseni päiväkotiin yhtä päivää vaille 3-vuotiaana, jotta sain päivähoito-oikeuden. Näin ne poliitikot ymmärtävät lapsipsykologiaa. Eli lapselle oli silloin taattu paikka päiväkodissa, jos lapsi oli alle 3-vuotais.

Miten nii ei 3-vuotta täyttäneellä olisi taattua paikkaa?

On äitejä, joiden on kerta kaikkiaan mentävä töihin eikä heidän oloaan helpota yhtään tällaiset syyllistämiset. Minusta pitäisi päinvastoin yrittää tukea niitä äitejä, joiden sydän särkyy lasta jättäessä, mutta joiden elämäntilanne ei anna muuta mahdollisuutta kuin lapsen hoitoon laittaminen.



Olen myös ollut päiväkodissa ihan pienten ryhmässä töissä ja sen verran voin sanoa, että meillä ei yksikään taapero itkeskellyt päivät pääksytysten siellä ryhmässä.

Ja sitä tosi asiaa vastaan on järjetön taistella, että pienen lapsen paras paikka pitäisi olla oman äidin/idän luona kotona. ("pitäisi" siksi, että ikävä kyllä näin ei aina ole). Mutta niin kuin meidän kaikkien fiksujen pitäisi ymmärtää, kaikilla ei ole mahdollisuuta olla kotona. Mua ärsyttää eniten se, että näistä pitää tapella.

Vanhin aloittaa eskarin ja keskimmäinen on 4v. 'tähän asti meillä on ollut aina hoitaja kotiin palkattuna. Nyt mietimme samaa vaihtoehtoa mutta emme löytäneet hoitajaa. Sen sijaan löysimme hyvän perhepäivähoitajan. joka aloittaa työnsä meidän lasten kanssa. Hänellä on kotona 5v, joten tämä on sitten kaverina meidän 4v:lle, sekä sen lisäksi hoitajalla on 2,5v poika kotona. Teen ensi vuoden 30h viikossa. Luottavaisin mielin vien lapseni tänne hoitoon näillä reunaehdoilla jotka tässä paikassa ovat.



Onneksi ei tartte laittaa päiväkotiin isoon ryhmään pärjäämään tuota alle vuoden vanhaa kuopustamme.

että edes joku on sitä mieltä, ettei lapsia ole pakko heti äitiysloman loputtua työntää päivähoitoon. Itse haluaisin olla esikoisen kanssa kotona, kunnes täyttää 3 vuotta. Joka puolelta kuitenkin kysellään koska lapsi on menossa päivähoitoon -ja lapsi ei ole edes vielä vuottakaan! Ahdistaa, kun muut tuntuvat tietävän niin paljon paremmin mikä sopii meidän perheellemme. Mieheni haluaisi myös, että lasta hoidetaan kotona, taloudellisia ongelmia ei ole, joten ei ole mitään kiirettä palata töihin. MIksi pitää selitellä omia valintojaan, vai harmittaako niitä kyselijöitä että ovat laittaneet (joutuneet laittamaan) lapsensa jo lähes vauvoina hoitoon?