Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin antaa 1,5 vuoden ikäisen poikani adoptoitavaksi...
06.06.2010 |
Minulla on todettu vaikea masennus,joka johtuu aviomieheni äkillisestä kuolemasta.Mieheni kuoli sammuttuaan saunaan..Tästä on vuosi mennyt.Minusta tuntuu,etten pysty huolehtimaan pojastani.Minulla ei ole kuin yksi ystävä,jota ei näytä kiinnostavan huoleni.Miehen vanhemmat ovat kuolleet ja omani asuvat kaukana pohjoisessa.Teenkö liian hätiköityjä päätöksiä?Rakastan poikaani,mutten kestä sitä että näen hänessä kuolleen mieheni...
Kommentit (24)
Et todellakaan anna lastasi mihinkään, tulet muuten oikeasti katumaan sitä rankasti jälkeenpäin. Kyllä te selviätte, loppujen lopuksi elämä kantaa vaikka nyt tuntuukin siltä, että muuta ullospääsyä tilanteeseen ei ole.
Halaus sinulle ja pojallesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki apua ja aloita lääkitys. Alkaa näyttää valoisammalta ja jaksat taas olla äiti. Ihan tosi.
Jos annat lapsesi adoptoitavaksi a) tulet katumaan sitä koko loppuelämäsi b) miltähän lapsestasi tuntuu kun äiti yhtäkkiä häipyy elämästä?
on todellakin pitka prosessi, etenkin kun mukana on pieni poika. Ala viela luovuta. Joskus ehka tulee sekin aika, kun pieni rakas poikasi muistuttaa sinua hyvassa mielessa isastaan ja niista hyvista hetkista, joita teilla oli. Ihan varmasti tarvitset apua, yksin lapsen kanssa sureminen ei ole sinulle hyvaksi. Ota yhteytta lastensuojeluun ja perheneuvolaan. Heilla on sinulle tarjolla monta hyvaa ideaa surun suremiseen ja auttavat varmasti mielellaan sinua. Ala luovu pojastasi viela. Kahden sureminen on varmastikin tuplasuremista, enka usko etta se sinua auttaa. Voi, kun voisin auttaa sinua enemman. Suruun auttaa vain aika. Eihan minun sanat juurikaan helpota, mutta ota ihmeessa itsellesi apua. Koita jaksaa.
Ota yhteys ensikotiin. He auttavat varmasi. Minulle samanlainen kokemus ja he auttoivat silloin. Älä epäröi -> soita niille ja selitä tilanteesi! Nyt varmaan tuntuu tosi raskaalta mutta kanattaa miettiä pidemmälle. Etkö halua nähdä mitä pojastasi tulee aikuisena? Ja muistella hänen kanssaan isäänsä??!!
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla sisaruksia tai edesmenneellä miehelläsi? Voisivatko he auttaa? Entä lapsen kummit?
Apua voi tulla ihan yllättävältäkin taholta kun vain rohkaisee mielensä ja pyytää sitä.
Tai kuten joku ehdotti, jospa muuttaisit lähemmäs vanhempiasi? Eihän se sitä tarkoittaisi, että asuisit siellä lopun ikäsi, vain pahimman yli vaikka.
Voimia hurjasti!
että edesmennyt miehesi, lapsesi isä, haluaisi sinut kasvattamaan lapsesi eikä haluaisi että luovut hänestä. Toki tuntemuksesi ovat ymmärrettäviä, mutta saattaisit katua lapsesta luopumista vuosien päästä.
Yritä hankkia apua itsellesi, terapiaa ja tukea. Ja aikaa surra ja toipua. Uskon, että ajan ja avun kanssa elämäsi tulee muuttumaan ja voitte elää lapsesi kanssa onnellisia vuosia. Se vaatii että käyt läpi tämän vaikean aikasi, mutta usko itse siihen, että olosi helpottaa. Voimia teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä riistä sitä häneltä!
Hae heti apua lapsesi ja itsesi vuoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja raiskatuiksi. Nuorimmat alle 10-vuotiaina.
Apua tarvitset, se on varmaa. Aloita sitten vaikka neuvolan terkkarista. Jos et jaksa itse hoitaa lastasi, niin olisiko sijaiskoti hetken aikaa parempi vaihtoehto kuin adoptio? Eihän lapsen tarvitse sinne ikuisiksi ajoiksi jäädä.
Minäkin ehdottaisin muuttamista lähemmäs vanhempia, saisit ainakin lapsenhoitoapua ja voisit hoitaa itseäsi kuntoon. Lapsi tarvitsee sinua ja sinä surisit lapsesi menettämistä vähintään yhtä paljon kuin miehesi menetystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut ensikodissa aikoinaan kun kaksosteni isä kuoli yllättäen enkä jaksanut arkea yksin eikä tukiverkkoja ollut. Olin kaiken lisäksi tuolloin alaikäinen (17v) mennessäni ensikotiin ja minua tai kaksosiani ei huostaanotettu vaan sain apua. Huostaanotolle täytyy olla hiukan paremmat perusteet kun toisen vanhemman kuolema.
Jos menet ensikotiin, lapsesi huostaanotetaan ja hän joutuu lastenkotiin.
psykologille. Muutto lähemmäs sukulaisia. Älä luovuta! Suru vie aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut ensikodissa aikoinaan kun kaksosteni isä kuoli yllättäen enkä jaksanut arkea yksin eikä tukiverkkoja ollut. Olin kaiken lisäksi tuolloin alaikäinen (17v) mennessäni ensikotiin ja minua tai kaksosiani ei huostaanotettu vaan sain apua. Huostaanotolle täytyy olla hiukan paremmat perusteet kun toisen vanhemman kuolema.
Jos menet ensikotiin, lapsesi huostaanotetaan ja hän joutuu lastenkotiin.
Mutta ne keneltä lapsia huostaanotetaan eivät usein itse todella ymmärrä syitä miksi lapsi huostaanotetaan. Ovat sitä mieltä vaan sossut toimii mielivaltaisesti, eivätkä nää mitä ongelmakimppuja ovat
Ei ole missään luukkua johon voi lapsen pudottaa ja sanoa heipat.
Kyllä se on aina pitkä ja vaivalloinen prosessi vaikka päätös olisi tehty ennen lapsen syntymään. Tällaisessa tapauksessa aivan varmasti adoptio ei ole yksinkertainen. Kyllähän viranomaisetkin haluavat täyden takuun siitä ettei äiti halua lastaan takaisin eikä ole siihen yhteydessä jollei adoptiovanhemmat sitä halua.
Mene vaikka kesäksi poikasi kanssa pohjoiseen vanhempiesi luo. Anna lapsesi tutustua isovanhempiinsa, oleile itse ihmisten lähellä, jotka rakastavat sinua. se tekee hyvää sinulle, alat tervehtyä.
Älä luovu lapsestasi, hän on arvokkainta mitä sinulla on. Jos jätät hänet murskaat hänen sydämensä ja omasi myös. Miehesikään ei haluaisi sitä...
Onhan niitä sijaisperheitä, missä lapsesi voi vaikka käydä asumassa viikonloppuisin. Soita apua heti! Ihme, ettei sinulle ole tarjottu tällaista apua jo.
anna vaan adoptioon- elämäsi viisain päätös ap:) voimia!
Olisiko mahdollista muuttaa lähemmäs vanhempiasi?