Oliko omille vanhemmillesi työ kaikkein tärkein asia elämässä?

Mun vanhemmilleni oli, ja on yhä edelleen. Kuitenkin he valittavat koko ajan työttömistä ja muista yhteiskunnan "joutilaista" kun he, raatajat, pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Mä en jaksais enää kuunnella tuollaista valitusta. Pistää myös vihaksi esimerkiksi äitini tapa moittia siskoaan toimettomaksi, vaikka tätini on äitinsä omaishoitaja, ja nousee yölläkin vaihtamaan tälle vaippoja ja huolehtimaan. Lisäksi olen itse kotona hoitamassa 1,5-vuotiasta lastani, ja koen äitini vihjailut tosi ikävinä; mä mieluummin elän hetkellisesti vähän vaatimattomammin ja pidän huolta lapsestani ja nautin elämästä, kuin uhraan lapseni varhaislapsuuden siksi että kaikkein tärkeintä on käydä töissä. Omat vanhempani eivät juuri edes muista meidän omien lastensa lapsuudesta mitään, meistä piti huolta mummo ja pph:lla oltiin joskus yötäkin. Mä en halua samaa omalle lapselleni.



Onkohan mun vanhemmat jotenkin poikkeuksia, vai onko muutkin suuriin ikäluokkiin kuuluvat sitä mieltä, että työ on elämässä kaikkein tärkeintä?