Miehelläni ja minulla on 20v. ikäeroa

Mikä tekee sinusta pätevän määrittelmään mikä on NORMAALIA? En ihan hyväksy niin suurta ikäeroa missä toinen puoliso voisi olla jo toisen lapsikin. Se ei ole enää suotavaa eikä normaalia.

Oletko varma että olet ise normaali, vai oletko vain sovinnainen ja porvarillinen?

Siis faktahan on se, että jos toinen voisi olla toisen biologinen vanhempi, niin jossain on kyllä jotain mätää. Joko miehellä on kiinnostus lapsiin, tai naisella omassa lapsuudessa jotain puutteita. Esimerkiksi jos miehesi ja isäsi ovat samanikäisiä, niin et voisi ikinä kuvitella olevasi isäsi kanssa, koska HÄN on niin vanha (jos sukulaisuussuhdetta ei huomioida)

Mikä tekee sinusta pätevän määrittelmään mikä on NORMAALIA? En ihan hyväksy niin suurta ikäeroa missä toinen puoliso voisi olla jo toisen lapsikin. Se ei ole enää suotavaa eikä normaalia.

Oletko varma että olet ise normaali, vai oletko vain sovinnainen ja porvarillinen?

Siis faktahan on se, että jos toinen voisi olla toisen biologinen vanhempi, niin jossain on kyllä jotain mätää. Joko miehellä on kiinnostus lapsiin, tai naisella omassa lapsuudessa jotain puutteita. Esimerkiksi jos miehesi ja isäsi ovat samanikäisiä, niin et voisi ikinä kuvitella olevasi isäsi kanssa, koska HÄN on niin vanha (jos sukulaisuussuhdetta ei huomioida)

Mieheni kolkuttelee kuuttakymppiä ja minä olen nelikymppinen, rupsahtanut akka. Miten ihmeessä se korreloi miehen lapsista kiinnostumisen? Ja me ollaan tavattu ihan aikuisina, viisi vuotta sitten.

Miehesi,kun on 83 vuotias ja sinä 60v kyllä siinä vaiheessa eron huomaa.

En nyt lähtenyt lukemaan jo saamiasi vastauksia tässä vaiheessa. Palaan niihin sitten jos on tarve. ;)



Meillä on ikäeroa miehen kanssa 27v eli vielä aika paljon enemmän kuin teillä. Vanhempani suhtautuivat aluksi hyväksyen mutta selvästi varauksella. Olihan äitini miestäni muutaman vuoden nuorempi. Isä sitten selkeästi vanhempi koska vanhemmillanikin on lähes 20v ikäero.



Ystäväpiirimme (kummankin puolella) on sen sijaan ottanut uuden kumppanin erittäin hyvin vastaan alusta asti. Miehen ystäväpiirissä on ollut jonkinverran (erittäin hyvälaatuista) naljailua "nuoresta vaimosta" mutta koen että minut ja mielipiteeni on aina otettu täydestä tuossa ystäväpiirissä. Johtunee osittain myös siitä että koulutukseni/työkokemukseni on samoilta aloilta kuin tässä miehen kaveriporukassa muillakin joten arvostanevat ammatillista pätevyyttäni. Minun kaveripiirini on ottanut myös aivan erinomaisesti mieheni vastaan aikoinaan. En aikaisemminkaan ollut mikään yöelämässä pyörivä henkilö joten emme sitä ole nytkään mieheni kanssa (varsinkaan kun alaikäisiä lapsia on kolme). Sen sijaan kaiken maailman muissa pippaloissa olemme kyllä yhdessä aina mukana. Omat vanhempanikin suhtautuvat nyt täysin varauksetta yhdessäoloomme koska olemme olleet yhdessä jo 20 vuotta ja noita lapsia on tosiaan kolme. :) Miehen kolme aikuista lasta (lähes ikäisiäni) edellisestä avioliitosta ovat myös suhtautuneet alusta asti meihin (minuun) hyvin. Ovat olleet sitten varmaan vähintään tarpeeksi hyvin kasvatettuja että eivät ole näyttäneet päällepäin jos jotain mölyjä onkin ollut mielessä (toisaalta en todellakaan ollut syy heidän vanhempiensa eroon joka tapahtui paljon ennen kuin mieheni tapasin). Mieheni vanhempia en ole valitettavasti koskaan tavannut koska he kuolivat onnettomuudessa jo mieheni varhaisaikuisuudessa.

Miehesi,kun on 83 vuotias ja sinä 60v kyllä siinä vaiheessa eron huomaa.

Mielummin elän onnellisesti yhdessä vanhemman puolison kanssa 20v nyt kuin onnettomasti samanikäisen puolison kanssa 40 vuotta.

Miehesi,kun on 83 vuotias ja sinä 60v kyllä siinä vaiheessa eron huomaa.

Mielummin elän onnellisesti yhdessä vanhemman puolison kanssa 20v nyt kuin onnettomasti samanikäisen puolison kanssa 40 vuotta.

Minä elän tätä päivää varten - en jotain sitku-tulevaisuutta. Haluan olla onnellinen nyt, en miettiä minkälaista elämä on kuusikymppisenä koska olen todistettavasta elossa juuri tällä hetkellä mutta ajasta 10v kuluttua en tiedä.

Mikä tekee sinusta pätevän määrittelmään mikä on NORMAALIA? En ihan hyväksy niin suurta ikäeroa missä toinen puoliso voisi olla jo toisen lapsikin. Se ei ole enää suotavaa eikä normaalia.

Oletko varma että olet ise normaali, vai oletko vain sovinnainen ja porvarillinen?

Siis faktahan on se, että jos toinen voisi olla toisen biologinen vanhempi, niin jossain on kyllä jotain mätää. Joko miehellä on kiinnostus lapsiin, tai naisella omassa lapsuudessa jotain puutteita. Esimerkiksi jos miehesi ja isäsi ovat samanikäisiä, niin et voisi ikinä kuvitella olevasi isäsi kanssa, koska HÄN on niin vanha (jos sukulaisuussuhdetta ei huomioida)

Mieheni kolkuttelee kuuttakymppiä ja minä olen nelikymppinen, rupsahtanut akka. Miten ihmeessä se korreloi miehen lapsista kiinnostumisen? Ja me ollaan tavattu ihan aikuisina, viisi vuotta sitten.

Hän on kuitenkin kiinnostunut itseään huomattavasti nuoremmasta henkilöstä. Ollaan aikuisia tai ei. Normaali variaatio liikkuu 0-15v. Mutta jos voi olla toisen biologinen vanhempi oikeasti, niin silloin on jotain pielessä.

Sinäkö?

Hän on kuitenkin kiinnostunut itseään huomattavasti nuoremmasta henkilöstä. Ollaan aikuisia tai ei. Normaali variaatio liikkuu 0-15v. Mutta jos voi olla toisen biologinen vanhempi oikeasti, niin silloin on jotain pielessä.

vaikka äitihän sillä kuoli kun se oli lapsi.

Kukahan tälläisen "normaalin" variaation määrittelee?

Sinäkö?



0-15 vuotias HARVOIN on kenenkään isä tai äiti.

nuoremmista taikka vanhemmista?

Yleensä terveestija kypsemmin ajateltuna tulee olla kiinnostunut luonteen sopivuudesta ja kokonaisuuksista ihmisessä, ei siitä miten se ikä passaa..

vaiheessa nuo kotipsygolit vauhtiin kaikkineen isä ym. komplekseineen. Mitä taas ikään yleisesti ottaen tulee meistä ei kukaan voi tietää, milloin eräpäivämme täällä maanpinnalla tulee täyteen.

outoa ajatella että minäpä otan samanikäisen niin se ainakin elää yhtä kauan kuin minä.



Miksi toinen pitää ottaa täyttämään omia toiveita, eikö aito rakkaus (joka ei katso ikää tms) merkitse parinvallinnassa mitään?

outoa ajatella että minäpä otan samanikäisen niin se ainakin elää yhtä kauan kuin minä. Miksi toinen pitää ottaa täyttämään omia toiveita, eikö aito rakkaus (joka ei katso ikää tms) merkitse parinvallinnassa mitään?

Minun exäni soitti minulle monta "oksennanpäällesikaikenpaskan" puhelua kun menin naimisiin itseäni 20v vanhemman miehen kanssa. Olimme eronneet jo aikaa sitten minun aloitteestani (mutta en tämän miehen vuoksi tosiaankaan, suhteessa oli muita ongelmia) vaan exäni oli yhä sinkku siinä vaiheessa kun minä menin naimisiin. Hän haikaili minua yhä takaisin.

Puhelun yksi osa meni näin: "tyttö, tyttö mitä sä idiootti olet mennyt tekemään, mä kun etsin itelleni uuden vaimon niin se on samanikäinen mun kanssani koska mä aion köpötellä sen kanssa sitten vielä kun ollaan 80 vuotiaita niin siellä ja siellä - sä sen sijaan käyt vaan kastelemassa miehes hautapaikan kukkia ja oot toiminu sitä ennen äkskyt vuotta omaishoitajana vaihtamassa siltä vaippoja".

Exäni sai aivoverenvuodon 45v ikäisenä ja ei siitä koskaan toipunut kunnolla. Oli täysin vaimonsa (samanikäinen) omaishoidettavana useamman vuoden ja kuoli 49v iässä.

Se siitä 80v ikäisenä köpöttelystä siellä sun täällä.

Kirjoitit edelleen väärin.



Mink äikäinen itse olet ap? Oletko täysi ikäinen?



Minulla oli suhde vabhaan mieheen 16v ja olimme pari vuotta yhdessä. Aloin näyttää ja kuulostaa naiselta ja hän vaihtoi taas 16 kesäseen.

Kirjoitit edelleen väärin. Mink äikäinen itse olet ap? Oletko täysi ikäinen? Minulla oli suhde vabhaan mieheen 16v ja olimme pari vuotta yhdessä. Aloin näyttää ja kuulostaa naiselta ja hän vaihtoi taas 16 kesäseen.

Minä en ole tuo henkilö jolta asioita kysyt mutta minulla on mieheni kanssa ikäeroa 22 vuotta. Rupesimme seurustelemaan kun oli 26 vuotta (mieheni siis silloin 48 vuotta) ja olemme yhä yhdessä. Olen nyt itse 48v ja takuulla ihan aikuisen näköinen. Sääli kyllä. Mielelläni olisin vielä se hehkeä kaksikymppinen. ;) Se ei ole kuitenkaan miestäni haitannut.

Jos esim. 30v ja 55v ikäiset ihmiset rupeavat seurustelemaan niin siitä vaan. Tietyt elämän realiteetit tulee ymmärtää (toinen tulee luultavasti kuolemaan paljon ennen toista, onko enää toisella kiinnostusta/mahdollisuutta lapsen hankkimiseen jne) mutta jos ne tajuaa niin mikäpä siinä.



Sen sijaan suhde jossa 15v ikäinen nuori seurustelee 40v ikäisen aikuisen kanssa on selkeästi jollain tavalla sairas. Nämä kaksi henkilöä eivät millään voi olla tasa-arvoisia suhteessaan koska toinen heistä on vielä lapsi (vaikkei varmaan suostukaan sitä hyväksymään).

varmaan jo laskea aloituksen mukaan. Ja tosiaan se lapsikin löytyy. Oma äitini kuoli 49v. eli ei ikä kerro millon kuolee. Juu ja edelliselle oletettavasti toinen kuolee ennen toista, mutta kumpi sitä ei voi tietää kukaan.

ite oon alle 30v. Meillä 3 lasta ja ihan kivasti menee. Ikäeroa ei kyllä huomaa arjessa juuri mitenkään,mut varmaan muille ikäero pistää silmään..sukulaiset otti aika nihkeesti vastaan. Nyt yhteisten vuosien jälkeen hyväksynyt pikku hiljaa meidän suhteen. Tosin mieheni välillä epäilee,että tuun jättämään sen joskus ikäeron takia..ite en ajattele tolleen.

Juu ja edelliselle oletettavasti toinen kuolee ennen toista, mutta kumpi sitä ei voi tietää kukaan.

Minulla on mieheni kanssa 19v ikäeroa joten olen asiaa "joutunut" miettimään. Kyse ei siis ollut ilkeämielisestä heitosta vaan faktasta. Kyllä mielestäni fakta on kuitenkin se että on luultavampaa että minä tulen jäämään nuorena leskeksi kuin että tulen itse kuolemaan ennen miestäni. Tämän faktan kieltäminen olisi mielestäni hölmöä ja ajattelematonta. Koska olen sitoutunut parisuhteeseeni 100%:sesti olen myös miettinyt kaikki skenariot tarkkaan läpi ja todennut että hyväksyn ne.

Vaikka olemmekin isoissa ikäeroissa olevissa suhteissa ei mielestäni kuitenkaan kannata kokonaan unohtaa niitä faktoja joiden kanssa elämme. Ei vaikka niin olisikin "mukavampaa".