Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia löysäämään pipoa ja nauttimaan elämästä?
14.06.2010 |
Mua ei kiinnosta tehdä ruokaa eikä siivota pöytää ruokailun jälkeen. En jaksa koko ajan siivota lasten leluja tai pestä pyykkiä. Sitten kuitenkin, jos koti on sekainen, mulla menee hermot. Kiukuttaa, kun kaikki on ympäri härmää.
En jaksa leikkiä lasten kanssa. En jaksa muuta kuin jumittaa tv:n ääressä. Sitten ärsyttää, kun kiukuttelen viattomille lapsille ja komennan heitä omiin leikkeihinsä sen sijaan, että viettäisin itse aikaa heidän kanssaan.
Mikä mua vaivaa? Miksi mä kaipaan jotenkin hirveän paljon omaa aikaa? Aikaa vain itselleni? Olenhan ihan itse halunnut lapset. Heitäkin on vain kaksi, joten ei pitäisi olla ylitse pääsemättömän vaikeaa. Välillä vaan on.
Aurinkoisina päivinä olen kyllä iloisempi ja jotenkin jaksavampi. En kaikesta huolimatta kuitenkaan tunne, että olisin masentunut.
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaan kiva juttu ja odotan sitä innolla. Lisäksi se on hyvä juttu myös lapsille, koska näin heidän ei tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa, koska omat aikatauluni ovat joustavia.
ap
Ei sun tartte leikkiä mielikuvitusleikkejä, mutta mitä asioita kaipasit lapsuudessa vanhemmiltasi?
Voisitko ottaa lapsia mukaan leipomaan? Teette vaikka lauantaisin yhdessä jotain leipomista?
Tai askartelette?
Tai käytte jossain kivassa paikassa, onnistuisiko vaikka niin että sinä menet esikoisen kanssa ja mies kuopuksen, sitten vaihdatte seuraavalla viikolla? -Näin se kokemus tekemisestäkin muuttuu ja voi uppoutua vaan yhden lapsen juttuihin?
Miten paljon koko perheenä käytte jossain, siis ihan vaan kävelemässä yms. Me asutaan isossa kaupungissa, jossa on paljon nähtävyyksiä. Löytyisikö jotain tällästä teillä? Ilmasta, kivaa puuhaa..
Vaikutuksen teet lapsiisi kun ostatte makkarat ja lähdette kalaan. Sitten grillaatte jossain makkarat ja juotte kaakaoota. Ihan simppeliä, ei krumeluuksia.
Sitten sitä kotia kannattaa miettiä paikkana jossa on ihmisiä, jotka kuuntelee, tukee ja kannustaa. Kuin että se olisi kiiltokuvaa jostain sisustuslehdestä (koska se kuva on virheellinen: kohta juodaan kahvit ja murunaa joka paikassa, verhot sekasin, matto vinossa, maljakot on rekvisiittaa, samoin astiat kahvipöydässä ja kaikki lähtee lehdenkuvaajien mukana)!
Tärkeämpää kuin maitotahrat pöydässä on että lapsesi tykkää olla kanssasi!
Kun lapset kasvaa, ne tulee sun luoksesi.
Silloin sulla ei ole rasvasia jälkiä pöydällä!! Minusta tätä tarkoitetaan että nauti pikkulapsi vaiheesta: kohta ne on kavereillaan ja sitten ne muuttaa opiskeleen toiseen pitäjään, saa lapsia ja siinä olet, kotona ja kaipaat jalkojen läpsytystä.
Ei kannata oppia tätä kantapään kautta; kun menet töihin, opiskelemaan sulla on enää murto-osa päivästä aikaa lapsiesi kanssa. Hoitaja on etuoikeutettu nauttia lapsistasi, kaipaat lapsiasi ja aika vaan menee nopeaan ja lapset on isoja.
22 taisin olla, tänään heittelin frisbiitä oman naperoni kanssa. Se oli hänelle päivän kohokohta, sämpylöitäkin tehtiin ja lapset auttoi kattaamaan pöytää.
Viime aikoina kuopukseni (2v) on hekumoinut kahdella asialla. 1) Heittelin ulkona hänen kanssaan palloa, kun odotettiin isää töistä 2) istuttiin nurmikolla ja syötiin suklaata. Näistä lapseni on jaksanut puhua viikon. Pienet on ilot.
Mutta sitten taas tulee joku hemmetin "mörkö" enkä jaksa yhtään kiinnostua mistään. Stressaan, jos joku tulee meille kylään ja haluan kaiken olevan puhdasta ja siistiä. Näin on ystävienkin kotona. Aina heillä on siistiä, kun sinne menee. Enhän voi olla huonompi??
Jos taas tänään teen lupauksen, että huomenna nautin elämän pienistä asioista... Ja yritän vielä pitää lupaukseni... jotenkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hävettää myöntää sekin, että olen innoissani siitä, että pääsen tekemään jotain muuta kuin olemaan kotona. Rakastan lapsiani ja silti en jaksa olla heidän kanssaan. Millainen äiti oikein olen?!
ap
Asun Euroopassa ja meillä kaikenlaiset äidit on ok. On ihan ok olla sellainen äiti, joka ei jaksa leikkiä lastensa kanssa 24/7 ja joka ottaa myös omaa aikaa ja tekee vaikkapa ihanaa työtä josta tykkää, sen sijaan että uhraisi oman elämänsä täysin lapsille. Varmasti sataa kakkaa niskaan kun näin sanon, mutta tosi on. On aika vapauttavaa olla tämmöinen äiti ilman sormella osoittelua. Meillä tätä ei kutsuta masentuneeksi ollenkaan vaan ymmärretään, että äiditkin on luonteeltaan erilaisia. Se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Joku on enemmän kanaemo ja joku toinen taas itsenäisempi. Molempi parempi. Itse jaksan paljon paremmin olla lasten kanssa, kun saan toteuttaa itseäni töissä.
Tsemppiä ap!
Nyt olen sanonut, että kaksi riittää, koska minusta tuntuu, että jo heissä on riittävästi haastetta loppu elämäkseni. Mies haluaa edelleen kolme lasta eikä ymmärrä kantaani. Minusta vain tuntuu, että kolmas lapsi veisi loputkin mielenterveyteni... mutta ehkä joskus myöhemmin... tai sitten ei...
Tiedän, että lapset nauttivat yksinkertaisista asioista. En osaa leikkiä mielikuvitusleikkejä, mutta ehkä voisimme yrittää keksiä yhdessä jotain muuta.
Haluaisin olla enemmän läsnä lapsillemme. Haluaisin nauttia vielä näistä viimeisistä kotiäitiysviikoista. Tuntuu vaan, etten tiedä miten.
Haluaisin unohtaa sen, että kodin pitää olla tip top. En halua ajatella, että minun pitää tehdä vaikutus kehenkään. Haluaisin vain tehdä vaikutuksen lapsiini. Olla heidän kanssaan ja nauttia siitä.
ap