Uskovaiset, jotka ette hyväksy homojen kirkkovihkimistä:
Miksi homoja ei saa vihkiä kirkossa, koska Jumalannehan on heidätkin luonut sellaiseksi kuin he ovat?
Vai onko erehtymätön ja kaikkitietävä Jumala tehnyt virheen homoja luodessaan?
Turha vedota siihenkään, että homous olisi kenenkään oma valinta tyyliin "päätänpä alkaa homoksi".
Vai olisiko raamattu sittenkin ihmisten kirjoittama kirja, joka on kirjoitettu yli 2000 vuotta sitten, jolloin yhteiskunta oli hieman erilainen (mm. noitavainot sallittiin)...
Jos tuomitsee homouden vedoten raamattuun, pitää myös itse elää 100% raamatun oppien mukaisesti.
Muuten on tekopyhä.
Kommentit (69)
Jumala kuitenkin loi ihmisen "mieheksi ja naiseksi" tämä kertoo että aviopari = yksi mies, yksi nainen.
ketään tai mitään ei saa tuomita. On se vaan niin kamalaa kuulla jonkun sanovan että joku asia on syntiä, että heti ollaan sanomassa ettei saa tuomita ja mikä sinä olet sanomaan ja katso omaa napaasi, mitä syntiä sinä teet...
Niinpä, mä ainakin teen vaikka mitä syntiä joka päivä. Puhun rumasti vaikkapa lapsilleni ja puolisolleni, saatan kiroilla, ajatella ilkeitä naapurista yms. *Mutta silti pidän tätä kaikkea tekemääni syntinä ja jos joku minulta kysyy, sanon että nämä asiat ovat syntiä. Minä henkilökohtaisessa elämässäni koitan välttää näitä asioita koska pidän niitä synteinä. En aina onnistu. Kun epäonnistun, koitan korjata sanomani vääryydet lahimmäisteni kanssa (pyydän heiltä anteeksi).
Voin kyllä luetella monta monta asiaa jotka mielestäni ovat syntiä ja joita siksi koitan välttää omassa elämässäni. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että tuomitsisin ihmiset. tuomitsen sen synnin / teon jonka joku ihminen tekee!
Tässä maailmassa eletään vaan niin itsekeskeistä ja oman edun tavoittelevaa aikaa, että kukaan ei saisi sanoa mitään asioita synniksi. Voi meinaan tulla paha mieli toiselle ihmiselle siitä!
Mitä järkeä on uskomisessa ja Raamatussa, jos mikään teko ei ole synti? Ei mitään.
”itseä häiritsevä homoseksuaalisuus”
Olisko nämä armaat uskispyhimykset, jotka levittää kaikissa mahdollisissa tilanteissa myrkkyään tavoitteenaan se, ettei seksuaalivähemmistöt koskaan saa itselleen ihmisarvoista elämää, jossa koko olemassaoloa ei arvoteta sen mukaan kenen kanssa haluaa olla parisuhteessa.
tehnyt niin pahat kompromissit jo aikoja sitten,että tämä homovihkiminen ei sitä enää paljon pahemmaksi saa.
Vrt. piispa Kantola jätti vaimonsa ja meni toisen papin kanssa naimisiin ja kirkko siunasi.
Olli Aalto teki korjausleikkauksen ja jatkoi hommiaan kirkkoherrana naisena. Ja mitä teki kirkko. Antoi siunauksensa.
Lesboja ja homoja on siunattu epävirallisissa tilaisuuksissa jo kauan.
Sateenkaarimessut ovat suorastaan pyhäinhäväistys.
Puhumattakaan kirkon jäsenten avoliitoista yms yms.
Ns vapaissa suunnissa sentään pidetään kiinni siitä, että seksi kuuluu avioliittoon ja avoliitto on syntiä.
Jumala kuitenkin loi ihmisen "mieheksi ja naiseksi" tämä kertoo että aviopari = yksi mies, yksi nainen.
Mallia monta naista, yksi mies...
Jumala kuitenkin loi ihmisen "mieheksi ja naiseksi" tämä kertoo että aviopari = yksi mies, yksi nainen.
Se kertoo sen, ettei jumala luonut ihmistä mieheksi, naiseksi ja koiraksi.
tehnyt niin pahat kompromissit jo aikoja sitten,että tämä homovihkiminen ei sitä enää paljon pahemmaksi saa. Vrt. piispa Kantola jätti vaimonsa ja meni toisen papin kanssa naimisiin ja kirkko siunasi. Olli Aalto teki korjausleikkauksen ja jatkoi hommiaan kirkkoherrana naisena. Ja mitä teki kirkko. Antoi siunauksensa. Lesboja ja homoja on siunattu epävirallisissa tilaisuuksissa jo kauan. Sateenkaarimessut ovat suorastaan pyhäinhäväistys. Puhumattakaan kirkon jäsenten avoliitoista yms yms. Ns vapaissa suunnissa sentään pidetään kiinni siitä, että seksi kuuluu avioliittoon ja avoliitto on syntiä.
Valitettavasti löytyy edelleen näitä höyrypäitä, jotka eivät osaa kyseenalaistaa lukemaansa ja kuulemaansa...
mielestäni ei ole olemassa pahempaa syntiä ja lievempää syntiä. Kaikki pahat teot ovat aivan samalla listalla. Ja kaikista niistä pitäisi pyrkiä eroon, oli se sitten homous / esiaviollinen seksi/ pahan puhuminen / valehtelu tai mikä hyvänsä.
En koe itseäni mitenkään siivommaksi ihmiseksi vaikka en hyväksykään homoutta. Se synti ei koske minua itseäni, mutta monet muut synnit kyllä. Olen siis aivan yhtä syntinen kuin homotkin.
t. uskovainen
Paitsi että esiaviollisen seksin harrastaminen ei tietenkään estä kirkollista vihkimystä - päinvastoin. Prempihan se on mennä naimisiin kuin elää synnissä.
Samoin sitten syntiä ovat: - esiaviollinen seksi (ei kun immenkalvon tilanne tarkastamaan ennen kirkollista vihkimistä) - eroaminen (ei kirkkohäitä eronneille ja uudelleen naimisiin meneville) Olkaa siis uskovaiset tasapuolisia!
kun keskustelemme tästä synnistä nimeltä homoseksuaalisuuden harjoittaminen, unohdamme monesti että olemme itse syntisiä. kaikki. Valtaosa tämänkin viestin lukijoista on harrastanut esiaviollista seksiä, mikä on Jumalan silmissä kauhea synti sekin. Itsekin olen tällä tavalla rikkonut itseäni ja Jumalaa vastaan. On niin helppoa puhua vain tällaisesta marginaali-ilmiöstä kuin homoseksuaalisuus, jos se ei koske itseä. Voi ikäänkuin tuntea itsensä vähän siivommaksi ihmiseksi. Minun mielestäni me voisimme kiinnittää enemmän huomiota omiin synteihimme ja siihen että tekisimme niistä parannusta.
Mutta homous on siltikin yhä synti, eikä muutu muuksi.
puhua paljon tästä homous-aiheesta. Joskus voisi miettiä, mikä on motiivi siihen että ottaa tämän aiheen esille. Kyllä mä voin ymmärtää, että esim mies joka tuntee vetovoimaa miehiin ja kuitenkin haluaa elää Jumalan tahdon mukaista elämää, on aika hirvittävän vaikeassa tilanteessa. Syntiä se on, jos hän himojaan toteuttaan, mutta kyllä minulla ymmärrystä riittää hänelle siinä asiassa, että ei hänellä helppoa varmastikaan ole. Vielä kun muut uskovaiset pitävät hänen heikkouttaan maailman kauheimpana syntinä tällä hetkellä.
Suomi tarvitsisi herätystä. Siis ihan kaikki uskovatkin tarvitsisivat herätystä siinä asiassa, että me heräisimme valvomaan ja rukoilemaan ja tuntemaan hätää siitä yhteyskunnan tilasta, mikä kokonaisuudessaan Suomessa on. Meidän tulisi olla Kristuksen tuoksu tässä yhteiskunnassa. Näkyykö meistä se rakkaus, millä Kristus on meitä rakastanut? Miten me kerromme ilosanomaa naapurillemme ja työkaverillemme. Uskallammeko me edes kertoa, vai onko sydämemme kylmennyt ja tullut penseäksi. Herätkää uskovat ja rukoilemaan ja valvomaan. Jeesus tulee pian!
tehnyt niin pahat kompromissit jo aikoja sitten,että tämä homovihkiminen ei sitä enää paljon pahemmaksi saa.
Vrt. piispa Kantola jätti vaimonsa ja meni toisen papin kanssa naimisiin ja kirkko siunasi.
Olli Aalto teki korjausleikkauksen ja jatkoi hommiaan kirkkoherrana naisena. Ja mitä teki kirkko. Antoi siunauksensa.
Lesboja ja homoja on siunattu epävirallisissa tilaisuuksissa jo kauan.
Sateenkaarimessut ovat suorastaan pyhäinhäväistys.
Puhumattakaan kirkon jäsenten avoliitoista yms yms.
Ns vapaissa suunnissa sentään pidetään kiinni siitä, että seksi kuuluu avioliittoon ja avoliitto on syntiä.
Vapaista suunnista ei ole omakohtaista kokemusta, joten en tiedä ovatko yhtään sen parempia.
Jumala itse yhdistää tahdossaan miehen ja vaimon toisiinsa.
”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. ” (1. Moos. 2:24).
Jumala kuitenkin loi ihmisen "mieheksi ja naiseksi" tämä kertoo että aviopari = yksi mies, yksi nainen.
Se kertoo sen, ettei jumala luonut ihmistä mieheksi, naiseksi ja koiraksi.
Tiedätkö edes mistä Raamatun kohdasta tuo on?
(Mä en nyt ulkoa sitä muista mutta asiayhteydestä selviää kyllä että kyse aviosuhteesta)
Jumala kuitenkin loi ihmisen "mieheksi ja naiseksi" tämä kertoo että aviopari = yksi mies, yksi nainen.
Mallia monta naista, yksi mies...
noudateta enää puoliakaan niistä jutuista jotka ennen oli luokkaa kuolemansyntejä, vaikka nyt esiaviollinen seksi. Homoja on helppo nokkia koska ovat vähemmistö. Näin se aina menee.
on siinä, että kirkolliset luottamushenkilöt, ne jotka asioista päättävät, valitaan vaaleilla poliittisin perustein. Kirkkoneuvostoihin- ja valtuustoihin ja myös kirkolliskokoukseen hakeutuu henkilöitä, joita kiinnostaa yhteisten asioiden hoitaminen eli politiikka, eikä henkilökohtainen rakkaussuhde Jeesukseen ole heille välttämättä tärkeää. Uskoviakin ihmisiä toki poliitikkojen joukossa on, mutta kaikki eivät ole uskovia. Kirkolliskokouksen päätökset eivät siis välttämättä ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, jos kaikki asioista päättävät ihmisetkään eivät koe Raamattua niin tärkeäksi kirjaksi.
korkeammalle tasolle uskikiset panee vastaan kynsin ja hampain. Oikeastiko olette uskovaiset sitä mieltä, että moraalin kehitys täytyy pysäyttää ja että se on hyvä juttu? Mihin ajankohtaan historiassa haluaisitte palata? Siihen kun orjuudesta säädettiin? Vai siihekö vaikka kun esiaviollinen seksi pilasi paitsi naisen elämän ja pahimmassa tapauksessa myös lapsen elämän? Sellainenko uskonnollisuus on hienoa ja Jeesuksen opetusten mukaista? Mikä saa teidät uskomaan, että juuri nyt on saavutettu korkein mahdollinen moraalisuuden aste? Sellainen jossa joltain pieneltä ihmisryhmältä viedään täysin ilman perusteita ihmisoikeuksia? Think again.
täällä kiertävät kysymyksen sillä, että "yrittävät parhaansa mukaan" elää raamatun lakeja noudattaen. Hm. En ole kyllä huomannut, että esim. pyhäpäivinä työskentelyä (joksi UT:n mukaan lasketaan jo esim. pidemmän matkan käveleminen) yritettäisiin kovin kiivaasti välttää. Eli tämä kielto ei ole nykypäivää/tärkeä, mutta homouden kielto sen sijaan on ehdoton.
Kuinka kätevää, täysin kiellettyjä ovat siis lähinnä teot, joita itse ei edes haluaisi tehdä (en minä heterona joudu mitenkään "kilvoittelemaan" pystyäkseni välttämään homosuhteita). Todella jaloa...
Sitä paitsi: raamatussa ei missään kohdassa kielletä (tai edes mainita) samaa sukupuolta olevien rakkaussuhdetta. Raamattu tuomitsee miesten välisen seksin, koska sellainen oli tuona aikana aina ei-aviollista. Raamatussa siis kielletään parisuhteen ulkopuolinen seksi, ei homoutta. Ja kas kummaa, tämäkään ei useimmille uskiksille ole kovin olennainen kielto, sillä nykyäänhän vain hyvin harvat astuvat avioon neitsyinä.
Kunniotan ihmisten vakaumuksia ja pidän uskontoa lähtökohtaisesti ihan positiivisena asiana. Järjen käyttö lienee kuitenkin sallittua myös uskoville, vai? Se Jeesus jonka minä tunnen, kauhistuisi sitä, että hänen oppeihinsa nojaten nostetaan yksi ihmisryhmä toisten yläpuolelle. Homoennakkoluulot eivät ole yksityisasia sikäli, että tällainen asennoituminen tuottaa paljon tuskaa täysin viattomille ihmisille.
keskiajalle ja kuinka kävikään? Siitä tuli lapsiapaneva hirviöorganisaatio, joka yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni siitä ettei ehkäistä saa jne., mistä taas puolestaan seuraa aivan mittaamatonta kärsimystä maailmassa joka jo muutenkin pullistelee ihmisiä. Ja kammottavimpina lieveilmiöinä yritykset estää ehkäisemistä väittämällä ettei kondomit estä hiviä leviämästä! Näillä tempauksilla Vatikaani tullaan merkitsemään TAAS kerran historiankirjoihin yhtenä kammottavimmista laitoksista, joitten aiheuttaman kärsimyksen määrää on vaikea tajuta. Ikvisition ajoista ei ole opittu mitään.
Kirkon on pakko uudistua yhteiskunnan myötä, muuten ei hyvää seuraa.
Suomessa homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu vuoteen 1971 saakka. Homoseksuaalisen suhteen suojaikäraja on sama kuin heteroseksuaalisessa suhteessa, eli 16 vuotta. Sairausluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa 1981, mutta siellä on edelleen maininta ”itseä häiritsevä homoseksuaalisuus”