Lasten/nuorten lihavuus.

Olen samaa mieltä usean vastaajan kanssa siitä, että liikunnan harrastaminen ja ruokailutottumukset lähtevät nimenomaan kotoa. Koululla on oma kasvatusvastuunsa, mutta pohja rakennetaan tietenkin vanhempien voimin.



Koululiikunta on perseestä, ainakin tytöillä. Telinevoimistelua, kaunoluistelua (!) ja aerobikkiä, jos aikaa jää, niin hyvällä säkällä saa pelata jotain pelejäkin. On varmasti tietty ryhmä, jota ko. lajit kiinnostavat (jotka ovat niissä hyviä), mutta väittäisin, että joukkuelajit olisivat suuremmalle osalle paljon motivoivampia. Kilpailua kilpailun perään, järjestetään huonoimmasta parempaan, ihme ettei kiinnosta? Kyllä näille opetussuunnitelmillekin voisi jotain tehdä, vai mitä olette mieltä? Huomautan vielä, että kärjistin tarkoituksella... Voisiko joku opettaja kommentoida tätä?



Mitähän tässä pitäisi tehdä käytännön tasolla, että saataisiin lapset (ja aikuiset) liikkeelle? Kukaan nykysuomessa asuva ei voi väittää, etteikö tietäisi millainen on terveellinen ravinto. Kymmeniä vuosia koulussa on käyty läpi lautasmallia ja ravintoympyrää, kyllä se on selkärangassa kaikilla alle 4-kymppisillä. Mutta mikä mättää?

Minä kyllä olen luullut, että kaikki lapset nimenomaan OVAT luonnostaan liikkujia, jossain vaiheessa monen into liikkumiseen vaan lopahtaa kun tulee " kivempia" vaihtoehtoja tilalle, esim. tietokonepelit. Olenko väärässä?



On totta, että liikkumisen mallin saa kotoa ja vanhemmilla on lapsensa hyvinvoinnista ensisijainen vastuu, mutta koululiikunnallakin on iso merkitys lapsen liikkumisen innostamiseen. Liikuntatunteja ei tarvitsisikaan lisätä, vaan tehdä niistä sellaisia, että lapsella on kivaa liikunnan parissa! Minulla on muuten ihan päinvastainen kokemus kuin monella muulla noista joukkuepeleistä. Joukkupelit ne kaikkein nöyryyttävimpiä olivat, kun joukkueet valittiin kunujaolla ja itse jäi sinne viimeisten joukkoon seisomaan nolona :( Eikä niissä paljon päässyt itse tekemään, kun pelien " kuningattaret" eli taitavat pelaajat hallitsivat koko peliä. Sen sijaan minä ja monet muut tytöt tykkäsivät juuri telinevoimistelusta yms. missä jokainen pääsi tekemään kaikkea mitä halusi.



Kilpailuhenkisyys koululiikunnassa on varmasti se isoin ongelma :( Ekaluokasta lähtien alkavat yleisurheilu- ja hiihtokilpailut. Eka-tokaluokkalaisten liikunnan kuuluisi olla yksinomaan leikkimistä ja erilaisten liikuntalajien KOKEILEMISTA, ei todellakaan mitään kilpailua!

Vierailija:

Minä kyllä olen luullut, että kaikki lapset nimenomaan OVAT luonnostaan liikkujia, jossain vaiheessa monen into liikkumiseen vaan lopahtaa kun tulee " kivempia" vaihtoehtoja tilalle, esim. tietokonepelit. Olenko väärässä?

Kaikki lapset EIVÄT ole liikunnallisia. Eikä syynä ole tietokonepelit ym.

Toinen isäni on melko urheilullinen, äitini taas käy ajoittain kävelyllä, mutta ei varsinaisesti urheilullinen. Sisarukseni ovat urheilullisia olleet hyvin pienestä asti, minä taas olen ollut enemmän lukutoukka-ainesta (saimme ekan tietokoneen kun minä menin lukioon).

Koululiikunta tappoi sen vähäisen uteliaisuuden liikuntaan mikä minulla oli. Olin vain hieman pullero hikari, joka ei kelvannut mihinkään. Kiinnostus liikuntaan on tullut nyt vasta aikuisiällä, mutta en edelleen väitä olevani urheilullinen kuten nykyään aikuiset sisarukseni ovat edelleen - yksi siskoni muksu on muuten kuin minä, lukutoukka :)

Lapsissa ON eroja.

yksi ongelma on se, että lapset tarvitsevat aikuisen kanssaan ulos. Mun äiti sanoi, että silloin kun me sisarukset oltiin pieniä, oli suoranainen pakko (moraalinen) olla lasten kanssa ulkona 4 TUNTIA JOKA PÄIVÄ! 2 tuntia aamulla ja 2 ip.



Nykyään mun tutut ei ainakaan isompia lapsia viitsi usein patistaa ulos ollenkaan. Ja heidän mielestään on epäluonnollista jos 5 vuotias " enää leikkii" . Kun sen ikäisen kuulemma kuuluu " tehdä aikuisten juttuja, pelata pleikkaa tai katsoa töllöä, ei ne enää juoksentele ulkona" .



Musta vähän outoa? Kyllä mä vielä 5v olin aikamoinen liikkuja, juoksentelin, fillaroin, pelattiin kavereiden kanssa koko ajan. Luistelu ja pallottelukin oli vielä kivaa, hippa yms. Meillä ei edes pihalla ollut lapsiporukkaa, vaan piti mennä parin km päähän puistoon. Onneksi sitten oli se! Yksin en lapsena sinne olisi päässyt, mutta vietiin.



Myöhemmin esipuberteetissa liikkuminen väheni ja ne " aikuisten jutut" alkoivat kiinnostaa, Suosikin lukeminen ja musan kuuntelu. Mutta sitten onneksi aloin käydä ohjatussa liikunnassa, baletissa ja ratsastamassa, niin ei ihan kaikki jäänyt. Mulla oli liikunnallisia harrastuksia ala-asteen ajan 3 tuntia viikossa, myöhemmin saatoin liikkua ja käydä lenkillä joka päivä - se sitten oli jo tapa pitää itsestä huolta tietoisesti.

juuri tämän takia! lapsi joka tottuu ulkoilemaan joka päivä, alkaa pitää sitä luonnollisena ja sitten jopa tarpeellisena. Jos yritän 3-vuotiaani kanssa pitää sisälläolosunnuntain, niin eikö hän pahimmalla kaatosateellakin sano " äiti mennään ulos, minä haluan ulos." Minä olen ajatellut että tästä se lähtee, ja menen ulos, satoi tai paistoi.



Samaa vastaan: säännölliset ja tarpeeksi tiheät ruoka-ajat. Lapsi tottuu siihen että varastoon ei tarvitse syödä eikä välipaloja haeta. Ruokaa ei ole pakko syödä kaikkea.



Muutenkin terveelliset ruokailutottumukset, puuroa eikä muroja, ruisleipää eikä ranskanpullaa.

Lapsi joka on pienestä oppinut olemaan ulkona, oppii sitä myös tarvitsemaan. Ulkona tulee varmasti myös pakosta liikuttua enemmän.



Itse vein lapseni ihan pieninä tosi paljon ulos. Valitettavasti ulkoilu on nyt jäänyt vähän vähemmälle kun itse odotan lasta ja jotenkin ulkoilu tökkii:(. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ehdottomasti!!!



Muistelen, että itse pienenä olin jatkuvasti ulkona, vaikka olin ihan yksinäänkin. Hiihdin, rakensin lumimajoja, leikin hiekkakasassa, pyöräilin. Eikä ollut ylipaino-ongelmia! Äitini myös teki aina terveellistä ruokaa, eikä meillä juuri herkuteltu. Kyllä se sieltä kotoa on iskostunut selkärankaan se sama ajattelutapa mitä kotona noudatettiin.



Meillä on myös liikuttu paljon ihan perheen kesken ja yhdessä. Pyöräretket, kävelylenkit olivat tuttuja...

Eroja on paljon.



1.) Ruokavalio. 1970-luvulla syötiin yleisesti pelkästään suomalaista perusruokaa, ei ollut pizzaa koulussa, ei pikaruokaravintoloita joihin oli hyväksyttävää viedä jo ala-asteelaisetkin.

2.) Liikenne. 1970-luvulla oli vielä perheitä, joissa ei ollut sitä ensimmäistäkään autoa, kahdesta autosta puhumattakaan. Lapset kulkivat pitkätkin koulumatkat kävellen ja pyöräillen (hiihtämistä harvempi enää harrasti koulumatkaliikuntana).

3.) Viihde-elektroniikka. Ei ollut väritelkkareita, ei videoita, ei playstationia eikä tietokoneita vielä 1970-luvulla.

4.) Televisio. Mitä tuli kultaisella 1970-luvulla televisiosta? Ei ainakaan lapsille ja nuorille suunnattua " hömppää" aamusta iltaan" , joka vangitsi koululaiset television orjiksi.

5.) Kulttuuri. 1970-luvulla vaikutteet tulivat ulkomailta hitaammin. Esim. MacDonalds ja Coca-Cola (cokis tuli Suomeen 1952, tiedetään)...



Näitä voisi listata loputtomiin. Lihavuuden syy ei ole yksi ainoa asia, vaan monen sattuman summa. Jos asuttaisiin ja syötäisiin kuten 30-vuotta sitten, myös lapsemme olisivat laihempia ihan luonnostaan.