Lue keskustelun säännöt.
14 -vuotiaana äidiksi!
12.09.2005 |
Tätä ei kyllä kenellekään toivoisi. Sain esikoiseni 18 -vuotiaana, hän on nyt 14, minä 32. Ja tyttö ilmoitti tuosta noin vain olevansa raskaana! Kyllä jäin huuli pyöreänä kuuntelemaan, että mitä???
Olen jo hänen yläasteelle menostaan lähtien kertonut, miten raskasta oli hoitaa yksin 18 -vuotiaana pientä vauvaa, kasvattaa yksin. Ja teroittanut sitä, että vaikka kuinka olisi vauvakuume, on kaikkien (sekä vanhempien että lapsen) kannalta paras, kun lapsi tehdään pysyvään pitkäaikaiseen vakituiseen parisuhteeseen yhteisellä päätöksellä. Vaikka sitten tekisikin sen lapsen 18 -vuotiaana, mutta kunhan ei tee hetken mielijohteesta ja on seurustellut useamman vuoden. Silti toivoin, ettei lapseni olisi alta kaksikymppisenä, -eikä mielellään vielä vähän reilu parikymppisenäkään-, tehnyt lasta.
Mutta näin vain kävi. Tyttö ei arvannut että " voi niin helposti tulla raskaaksi" . Ns. " poikakaveri" ei halua isäksi, ei ole kertonut vanhemmilleen eikä pidä tyttäreeni enää mitään yhteyttä, ei edes vastaa puhelimeen tai tekstareihin. En ole sitä mieltä, että vastahakoisen teinipojan pitäisi ottaa mitää vastuuta, mutta kyllä hänen pitäisi ainakin vanhemmilleen kertoa.
Minä tiedän, ettei ysiluokkaa käyvä tyttäreni jaksa yksin hoitaa vauvaansa. Hän ei myöskään pysty hankkia omaa kotia eikä elättää yksin lastaan. Hän on 14, herrajumala! Eli mitä tapahtuu? Vauva jää ainakin puoliksi minun vastuulleni ja minun hoidettavakseni, sekä pitkälti myös minun elätettäväkseni. En kuitenkaan haluaisi olla äiti tyttäreni lapselle, mutta luulen että minä tulen olemaan lapsenlapselleni enemmän äiti kuin tyttäreni koskaan tulee olemaan.
Harmittaa tämä tilanne sekä tyttäreni että hänen lapsensa vuoksi. Itse kyllä jaksan vauvan hoitaa, kuopus on tällä hetkellä vain 2. Neljäs lapsi ei tunnu missään. Mutta kun se lapsi on tyttäreni, ei minun... On väärin syntyvää vauvaakin kohtaan, että mummo hoitaa äidin roolin, eikä lapsen äiti...
Kommentit (42)
Onhan tuo nalle kainalossa -tyttö voinut olla vaikka raiskattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelut ja pahoittelut yhtä aikaa. Ihailen asennettasi jolla suhtaudut asiaan, kiihkottomasti ja rauhallisesti. Itse sain esikoiseni 16-vuotiaana yläasteen päätteeksi, joten ymmärrän tilanteesi aika hyvin. Todellakaan 14-vuotiaalta ei voi vaatia, että hän pystyisi hoitamaan oman kodin ja lapsen, ja käymään koulua siinä sivussa. Minullekin pari vuotta vanhempana se oli liian iso urakka, vaikka jotenkuten selviydyinkin.
Mielestäni järkevimmät vaihtoehdot ovat abortti tai sitten se, että tyttäresi asuu lapsineen sinun luonasi, ja pikkuhiljaa autat häntä elämän alkuun. Et suostu kantamaan koko vastuuta vauvasta, vaan jätät vastuun tyttärellesi. Olet kuitenkin taustalla vastuussa pelastamassa katastrofeilta. Opetat tyttäresi hoitamaan niin kotitöitä kuin lastakin vastuullisesti, tavallaan pakotat siihen sillä ettet suostu niitä hänen puolestaan tekemään.
Tai onhan myös ensikoti vaihtoehto.
Kyllä tyttäresi tosiaankin ennättää lapsia tehdä myöhemmällä iälläkin, ettei nyt tarvitse alkaa kotia leikkimään. Raskaudenkeskeytys vaan ja e-pillerit tytölle.
Nimim. Tytärpuoleni sai lapsen 15-v ja vaikeaa on ollut kaikilla, eikä vähinten teiniäidillä. Meillä aborttia ei enää saanut kun tyttö ei (muka ?)tajunnut olevansa raskaana alussa... huoh. Tyttö itsekin katuu lapsen tekoa, nuoruus on kerralla ohi.
Ei se opi jos ei laita sitä tosiaan elämään sen totuuden kanssa että on äiti. Älä päästä lastasi helpolla. Hankit asunnon oman asuntosi läheltä ja laitat lapsesi kasvattamaan lapsensa. Onko se hyvä että 14v. on valmis seksiin ja tulee raskaaksi ja sit helposti sysää lapsen äitin hoiviin.. Liian helpolta kuullostaa. JOs lapsi ei pärjää niin sit autat, mut älä hyvä ihminen ala sitä vauvaa kasvattamaan se on lapsesi tehtävä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asui lapsen syntymän jälkeen kotona 1,5 vuotta ja muutti sitten omaan kotiin.
Meillä vauvan sänky ja tavarat olivat tyttären huoneessa ja hän pääsääntöisesti hoiti lapsensa, yösyötöt ja päivällä kun minä ja mieheni olimme töissä, perhetyöntekijä kävi alkuun apuna ja minä otin töistä lomaa vauvan syntymän aikoihin, että tyttäreni pääsi hyvään alkuun vauvan kanssa.
Kyllä meillä ainakin todettiin että oli hyvä olla alkuun kotona, sai tukea ja apua silloinkun sitä tarvitsi, kuitenkin päävastuu vauvan hoidosta oli kokoajan tyttärelläni, hänenkään poikaystävä ei ollut kiinnostunut isyydestä eikä isän velvollisuuksista, joten hän ei ole osallistunut lapsen arkeen/elämään mitenkään.
Aborttia tyttö ei halua tehdä, enkä minä halua häntä siihen painostaa tai pakottaa. Totta kai tyttö joutuu kantamaan päävastuun omasta lapsestaan, mutta tyttäreni on vielä niin nuori... Minä olen se, joka lasta hoitaa kun tyttö opiskelee, lukee tentteihin, tapaa kavereita, käy juhlimassa jne. En minä voi häneltä koko nuoruutta riistää pakottamalla olemaan vauvan kanssa 24/7. Siinä kärsii sekä tyttäreni että hänen lapsensa, ja jos en hoida tyttäreni lasta, jossain vaiheessa kyllästyneenä tyttäreni antaa sitten lapsensa ties kenelle hoitoon, kaverille tms, jolla ei ole mitään kokemusta eikä vastuuta vauvan (pienen lapsen) hoidosta, ja jotain sattuu.
Pakko minun on hoitaa lapsenlastani, ja niitä hoitokertoja tulee olemaan kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta aina vain enemmän. Onhan se vauvan aiheuttama väsymys niin totaalista, samoin se voima jolla lapsi (vauva) on riippuvainen omasta äidistään.
Enkä minä voi 14 -vuotiaalle hommata omaa asuntoa! Höpöhöpö. Täyttää kyllä pian 15, ja on lapsen syntyessä siis 15, mutta... Ei vielä aikoihin! Ensikotiinkaan en haluaisi lastani työntää... Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole, kuin auttaa tytärtä vauvan hoidossa. Itse vain toivon koko ajan, että tulisi keskenmeno tai tapahtuisi mitä tahansa muuta kuin että vauva syntyisi... Pilalla on sekä tyttäreni elämä että tyttäreni lapsen elämä, kun äiti ei ole vielä kypsä äidiksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinnehän muutkin ihmiset laittavat lapsensa hoitoon kun opiskelevat.
Nyt minulla on lapsenlapsen hoitoa noin kerran viikossa, kun tyttäreni lukee illalla tentteihin/kokeisiin.
Kyllä se hyvin menee.
T. 17-vuotiaan äidin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta onhan noita kotitehtäviä, tenttejä, esseitä, esitelmiä, aineita ja niin edelleen, jotka vaativat paljon työtä kotona.
Itse opiskelin vielä tyttäreni syntyessä ja senkin jälkeen monta vuotta, ja olihan se todella vaikeaa, kun opiskelu onnistui vain lapsen nukkuessa jne.
Ja numero 14, et voi olla noin lapsellinen ja naiivi! Kuka suostuu antamaan lapsensa adoptioon, jos ei suostu aborttiinkaan, kantaa lastaan 9 kuukautta ja synnyttää... Harva ihminen siihen pystyy, ja tiedän ettei tyttäreni sellaiseen pystyisi!
Tyttäreni vilpittömästi uskoo, että hän jaksaa ja pystyy lapsen hoitamaan. Hän vain ei tiedä, mitä se todellisuudessa tulee olemaan. Eihän kukaan vanhempikaan ensimmäistä kertaa äidiksi tuleva tiedä, mutta vanhemmilla ihmisillä on ehkä paremmat lähtökohdat huolehtia vauvasta.
Vierailija:
Minä olen se, joka lasta hoitaa kun tyttö opiskelee, lukee tentteihin, tapaa kavereita, käy juhlimassa jne. En minä voi häneltä koko nuoruutta riistää pakottamalla olemaan vauvan kanssa 24/7. Siinä kärsii sekä tyttäreni että hänen lapsensa, ja jos en hoida tyttäreni lasta, jossain vaiheessa kyllästyneenä tyttäreni antaa sitten lapsensa ties kenelle hoitoon, kaverille tms, jolla ei ole mitään kokemusta eikä vastuuta vauvan (pienen lapsen) hoidosta, ja jotain sattuu.
Olen se, jokoa jo vastasi sinulle, olen saanut 16-vuotiaana esikoiseni. Minä tahdoin olla lapselleni hyvä äiti, samoin uskon sinunkin tyttäresi toivovan. Kyllä nuorikin äiti tahtoo lapsensa itse hoitaa. Hän on ensin äitiyslomalla ja hoitovapaalla vuoden, laittaa sitten lapsensa päivähoitoon ja jatkaa opiskelua. Voittehan te sopia, että vaikka kerran tai pari kuussa sinä hoidat lasta illan, että tyttö pääsee ystäviensä kanssa jonnekin.
Mielestäni aliarvioit nuoren äidin kykyjä ja tahtoa hoitaa oma lapsensa. Äitiys on ihanaa, jopa noinkin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kävin lukion opiskelemalla pääasiassa öisin. Toisinaan koeviikoilla minun äitini kyllä auttoi sillä lailla, että menin " kotikotiin" lukemaan keittiön pöydän ääreen ja äitini katsoi kotitöidensä ohella lapsen perään. Kyllä se onnistuu ilman, että sinun oma elämäsi kokonaan loppuu, ja muutamassa vuodessa äiti ja lapsi ovat jo niin jaloillaan että pärjännevät ilman apuasi.
t: 18
Nro 14. Olen aivan tosissani siitä, että lapsi pitäisi antaa adoptioon. En ajattele asiaa ollenkaan lapsellisesti vaan ajattelen todellakin syntymättömän lapsen parasta. Ei 14-vuotiaasta ole äidiksi. Adoption kautta vauva saisi mahdollisuuden kunnolliseen lapsuuteen ja elämään. Päätös ei varmasti olisi helppo, mutta se olisi kypsä ja aikuismainen päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuttamaan tukiasuntoon tai omaan asuntoon ja saa vielä tarvittaessa jälkihuoltoa.
Ensikotiin päästään, ei " työnnetä" .
Tuli kyllä itselleni heti huippu olo, kun nyt 19-vuotiaana hankin jo lasta!
Ajattelin jo olevani todella nuori, mutta en kyllä ikimaailmassa olisi pystynyt nauttimaan elämästä hankkiessani lapsen 14-vuotiaana!
Että oikeesti (sinä itse nuorena äidiksi tulleena), on tuollaisia mielipiteitä!
Pitäsköhän sun nyt muuttaa asennettas!! Oon ollut samassa tilanteessa kun tyttäres, tulin raskaaks 14-vuotiaana ja sain oman tyttäreni siis 15-vuotiaana..
Pahinta mitä voin kuvitella olis ollut se että omat vanhemmat olis olleet just tollasia kun sinä! Eikö sun kuuluis olla joka tapauksessa tyttäres tukena - mitä se huuto auttaa, ei kuule varmasti mitään! Se saa vaan tyttäres pitämään lapsensa vielä hanakammin - ihan uhalla.
Mä asuin vanhempien luona, mikä oli erittäin ihana asia ja arvostan sitä todella paljon, ettei ne hyljäänneet mua. Vaikka aivan varmasti halusin lapsen pitää, monikin asia pelotti. Joista ei edes pystynyt puhumaan kellekkään. Tyttäres varmaan pohtii tällä hetkellä moni asioita.. Pystythän etes jotenkin astumaan hänen kenkiinsä, kun kerran itse olet saanut hänet 18-vuotiaana(?) Häntä varmasti pelottaa - ehkä pysty sitä näyttämään. MInä ainakin koin että minun täytyi olla mahdollisimman vahva, missään en voi näyttää heikkoutta tai pelkoa. Koska itsehän siihen hommaan ryhdyin..
Musta sun kannattas yrittää ottaa vähän toisenlainen asenne ja yrittää auttaa tytärtäsi. Välttämättä sun ei etes tarvii hoitaa lasta niin paljoo, kun mitä kuvailit. Ei muakaan kiinnostanut lähtee juhlimaan tai kavereiden kanssa hengailee. Kyllä se lapsi oli/on kaikki kaikessa, vaikka ikää olikin 15! Annat vaan vastuun tyttärelles, jos hän sen vaihtoehdon valitsee että haluaa lapsen pitää.. Niin hän myös ottaa siitä vastuun, jossa sinä vain hieman ohjaat ja autat..
Vierailija:
Nro 14. Olen aivan tosissani siitä, että lapsi pitäisi antaa adoptioon. En ajattele asiaa ollenkaan lapsellisesti vaan ajattelen todellakin syntymättömän lapsen parasta. Ei 14-vuotiaasta ole äidiksi. Adoption kautta vauva saisi mahdollisuuden kunnolliseen lapsuuteen ja elämään. Päätös ei varmasti olisi helppo, mutta se olisi kypsä ja aikuismainen päätös.
Onko tyttäresi aloittanut 5-6vuotiaana koulun?????????????
Mä en usko, että teistä kukaan kykenisi elämään adoptio-ratkaisun jälkeen. Itselläni on vain tyttäriä ja suhteellisen nuorena tulin äidiksi, tosin avioliitossa. Olen tätä asiaa miettinyt ja varmaan alle 16v tytärtä ensin kehottaisin miettimään aborttia. Jos ei se onnaisi niin sitten täytyisi harkita sitä, että minä otan päävastuun lapsesta. Adoptiota en voisi kuvitella, mielenterveydelle liian raastavaa sekä minun, että tyttäreni osalta.
äitinsä kanssa nalle kainalossa 14-v. tyttö aborttia varten. Need I say more ?!
Äitini miehen tytär tuli raskaaksi 14-v. ja synnytti tyttärensä 15-v. Asuivat sitten peräkamarissa, parikymppinen poikaystävä ei livistänyt, vaan on pysynyt kelkassa. Menivät naimisiin pari vuotta sitten. Ja ovat muuttaneet omilleen.
Tytön isä oli ehdottomasti aborttia vastaan.
Äitini oli paljon lapsenvahtina, tuli kuvioon mukaan, kun pikkutyttö oli vajaa parivuotias.