Tuleva neurootikko vai joku outo luonteenpiirre?

tajusin, että onhan toi jätkä toisinaan aika ehdoton... Siis sillä lailla, että esim. kerrottiin kerran pojalle, että vessanpyttyyn ei saa laittaa mitään muuta kuin vessapaperia ja sit niitä ihmiskehon tuotteita... Noh, poika saattaa ottaa nyt sit hirveitä pultteja, jos näkee vaikkapa minun heittävän siteestä sen suojapaperin vessanpyttyyn. Tai vaikka roskien kanssa hyppii seinille jos joku laittaa pahviroskan tavalliseen roskikseen, kun se ei kerran sinne kuulu..



Sinänsä noi pojan pikku "omituisuudet" ei tosin oo meidän elämää haitanneet. Joskus vaan meinaan olla ihan rikki jätkän raivareiden kanssa. Luonnoltaan tuo kun on oikein tuuliviiri. Mieli muuttuu sekunneissa ja pahimmillaan sai ihme itkupotkuraivareita jotain neljä tunnissa. (Siinä välissä onneks sit sitä aurinkoa) Vähän nuo on rauhoittuneet, mutta edelleen esim. johonkin lähteminen on jätkän kanssa ihan täyttä tuskaa ja hermostuessaan huutaa yleensä niin hemmetin lujaa, että naapurikorttelikin tietää jätkän hermostuneen... (raivotessa siihen ei saa mitään kontaktia...)tai sit makaa tekemättä _mitään_. Lähikaupassa noi jo tunteekin meidät ja on ihan tavanomaista, että poika makaa jossain käytävällä x murjottamassa pitkin pituuttaan ja minä sit hinaan sitä käytävältä toiselle perässä... *huoh* Joo, en käy ihan kauheen usein sen kanssa kaupassa, jos ei oo pakko...



Meillä 2-vuotisuhma kesti ainakin 2 vuotta ja 4-vuotisuhma kestää sit tällä menolla varmaan sen 4 vuotta... Esikoisen kanssa nyt on väliin mahtunut sentään seesteisiäkin kausia, pojalla ei oo näkynyt moisia. Välillä oon ite ihan rikki kun mikään ei tehoa ja tuntuu, että meillä asuu kroonisesti 2-vuotias talossa...

Juuri nuo aistiyliherkkyydet (jota esim. lumiaurojen pelkääminen voi hyvinkin olla - niistähän lähtee tosi kova ääni) ja ehdottomuus.



Onko pojalla jotain erityisiä kiinnostuksenkohteita, tyyliin tietää kaiken dinosauruksista tai osaa automerkit ja -mallit tms.?





Ja vähän off topic - eihän siteiden suojapapereita saakaan vessanpönttöön heittää!

on elänyt turvatun lapsuuden sisarusparven keskellä. Ei ole asperger tai mikään muukaan. Paljon ,hyvin paljon on tutkittu. Nyt käy terapiassa pelkojen ja ahdistuksen takia. Eli kun kotikonstit eivät enää pojan siivousta/pesemistä/pelkoja riittäneet lievittämään ja toisaalta myös vanhemmat väsyivät , niin haettiin apua. Hyvin ollaan sitä saatu. Ja lapsikin nauttii terapiasta. Paljon siitä on ollutkin apua ja myös me vanhemmat tykkäämmme terapeutista ja luotamme häneen täysillä.



Kyllä itse huomaatte kun oireet alkavat mennä liiallisiksi tai sellaisiksi, kuin meillä, että lopulta koko elämä pyöri vain tämän yhden lapsen ja hänen oireidensa ympärillä, niin silloin on aika viimeistään hakea apua. Tälläisiä herkkiä lapsia tulee, vaikka kuinka yrittäsi elää lasten kanssa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan eikä lapsella olisi mitään sellaista joka olisi ulkoapäin nämä oireet saanut aikaiseksi.



Meidän lapsella oireet alkoivat 4-6-vuotiaana.

googleta ja lue. Pidä tämä mahdollisuus mielessä.

hänellä on myös tämmöinen järjestelijäpoika, jolla ongelmia myös neloskohdassa mainituissa jutuissa - vähän toki vaihtdellen ja sosiaalisuus tuossa vaiheessajust noin että tuli toimeen "kun toiset eivät häirinneet". Elekieltä ja ilmeitä oppi lukemaan omassa perheessä, muttei vieraiden kasvoilta ja omat ilmeet oli myös vähän mitä sattuu. Meidän pojalla on asperger.



Se on muuten eri asia kuin OCD ja minusta tiedän pojalla ei ole OCD:ta. OCDssa ne pakkoajatukset on ahdistavia ja niitä on pakko toteuttaa koska muuten sattuu jotain kamalaa. Assin juuttuminen ja erityismielenkiinnonkohteet ja järjestelyntarve taas on jotain, minkä toteuttaminen tuottaa sille assille mielihyvää.

OCD-kin. Ei siihen välttämättä liity tuollaisia ajatuksia, että jotain kamalaa tapahtuu jollen nyt tee näin. Ja voi olla erakkoluonne (varsinkin sen lian pelossa), mutta sosiaaliset kyvyt periaatteessa ovat normaalit, niitä ei vain ole innostunut käyttämään.

Tai sitten voi olla se asperger, johon liittyy usein pakko-oireita.

Ilmeisesti myös OCD kulkee geeneissä, ei tarvitse olla opittua käytöstä.

se, että pojalla on lisäksi jonkinverran vaikeuksia karkean motoriikan ja/tai tasapainoaistin kanssa. On käynyt nyt pari kertaa toimintaterapeutin arvioinnissa ja ainakin kerran terapeutti haluaa vielä pojan tavata ennenkuin arviointi on valmis.



Poika on näppärä sormistaan ja rakentelee mitä erikoisempia aluksia yms. legoista (palikkatorneja rakenteli 9kk ikäisestä alkaen), oppii nopeasti kaikkia teknisiä taitoja (pelaamiset, palapelit yms. hetkessä), mutta ei osaa mm. hypätä tasajalkaa tai kunnolla kävellä viivaa pitkin.



Paljon on noissa semmosiakin juttuja, joita poika ei voi tehdä (ei halua), koska se on hänen mielestään vaarallista. (Kiipeily tms. ei kuulu harrastuksiin). Kaikki liikunnalliset toimet tekee vain jos tuntee, että hallitsee tilanteen täysin itse. Esim. jos joku pyörittelee tai hyppyyttää sylissä tms. ei tule kuuloonkaan. Tutuissa paikoissa voi istua vaikka baarijakkarallakin, mutta vieraassa paikassa välttämättä ei. Keinussa ei missään tapauksessa saa olla liian kovat vauhdit jne.



Mikään ulkoilmaihminen poika ei ole. Hyvin harvoin viihtyy ulkona ihan vaan leikkimässä ja silloinkin yleensä jahtaa ötököitä tms. Pakkoulkoilutus on kyllä käytössä, koska siskot viihtyvät pihalla.



Talvella meno meinas mennä ihan mahdottomaksi, kun jätkä ei olis ulkona ollut paria minuuttia kauempaa ja kaikenkukkuraksi päätti pelätä lumiauroja aivan hysteerisesti. Yritin keksiä kaikkea kivaa, mutta pulkkamäessä laski ehkä kaks kertaa tai luistimilla sitkutti johonkin suuntaan 2minuuttia ja ilmoitti "nyt olen laskenut/hiihtänyt/luistellut, voidaanko mennä kotiin?" Nyt kesällä vähän paremmin ulkoileekin, mutta aika nahkeeta on edelleen...

Viime aikoina on kyllä käynyt useinkin mielessä, että onkohan poitsulla kaikki ihan niinkuin pitää... Uhmakaan ei ota laantuakseen yhtään millään....



Mä olen harkinnut josko joku harrastus olis pojalle hyväksi. En vaan oikein keksi mikä. Ideoita? En todellakaan näe edes villeimmissä kuvitelmissani, että sopisi mihinkään jalkapalloon tms... eikä ole mitenkään musikaalinen (tai musiikki ei siis kiinnosta poikaa. Ei aavistustakaan osaako esim. laulaa, kun ei ole moista ihmettä kuultu, että edes yrittäisi ;P) Joku liikunnallinen juttu ei tietty olis pahitteeksi, kun sillä puolella on vähän heikompi, mut eri asia sitten mistä tuommoisen vois saada innostumaan...

joka on horoskoopiltaan neitsyt ;-)

ku on härkä. Härän jästipäisyys sillä kyllä on tallessa ;D

mites muut rutiinit? Onko helppo muuttaa vai hakeeko turvaa siitä, että kaikki menee samalla tavoin? Onko leikeistä isokin osa tuota lelujenjärjestämistä? Ymmärtääkö asioita helposti kirjaimellisesti? Käsittääkö helposti väärin? Seuraako elekieltä ja kasvoijenilmeitä? Käyttääkö itse? Osoittaako sormella? Mites sosiaaliset suhteet?



Meillä on meinaan kanssa tuollainen lapsi. jos vastaan yllä oleviin kysymyksiin voin kertoa lisää omastani...

Joskus sellainenkin voi aiheuttaa ylijärjestelmällisyyttä.

Rutiinit eivät hallitse elämää. Tietty meillä niitäkin on, pakko olla kun lapsia on kolme ja nuorin vasta 1v. Tuosta en osaa sanoa, ymmärtääkö asioita kuinka herkästi kirjaimellisesti. Ikää sen verran vähän, että taitavat kaikki tämän ikäiset olla vielä aika kirjaimellisia... Isosiskon kanssa kyllä väärinkäsityksiä riittää ja ottaa pienetkin ohjeet ja neuvot herkästi komenteluna -> kiukkukohtaus.



Mikään sosiaalisuuden multihuipentuma poika ei ole. Leikkitoverit eivät varsinaisesti häiritse ja leikkii kyllä omanikäistensäkin kanssa jos joku tulee ja hakee leikkiin, mutta viihtyy erittäin hyvin omissa touhuissaan. Ei välitä vähääkään, vaikkei olisi yhtään leikkikaveria, eikä tunnu niitä kaipaavan koskaan. Kotona on sit "riesana" isosisko, joka ei ole koskaan oikein osannut leikkiä yksin ja toisinaan poika suorastaan ajaa siskonsa pois, kun tahtoo olla omissa oloissaan (mitä sisko nyt ei voi tietty käsittää ollenkaan ;D)



Kerhoissa on käyty, mutta sielläkin lähinnä tykkää järkkäillä niitä erilaisia leluja kuin kotona... Mielikuvitusleikit on kyllä in ja pop ja saattaa kalastella sohvalla näkymättömällä vavalla näkymättömiä kaloja tms. vaikka kuinka pitkiä aikoja. Samaa oli päiväkodissakin aikaisemmin (ennen pikkusiskon syntymää) Pari "kaveria oli, mutta lähinnä kai touhotti niitä omia juttujaan. Tulee toimeen muiden kanssa, mutta semmoinen jäyhä jököttäjä silti...

Pojassa on tosi paljon samoja piirteitä kuin tuossa vaarissani. Vaari oli varsinkin vanhoilla päivillään suorastaan erakko. Missään sukujuhlissa tms. häntä ei nähty (hautajaisia lukuunottamatta) eikä sallinut esim. vierailuja ihan tuosta vaan. Hän yleensä kutsui kylään - jos kutsui. Nuorempana saattoi jopa (osin mummoni painostuksesta tosin) tulla jopa meillä käymään tai lähti johonkin muuten vaan, mutta tosiaan vanhemmiten sosiaalisuudesta ei oikein voinut enää puhua....



Liekö sittenkin jotain geneettistä.. ;P

Pakko-oireinen häiriö (OCD, Obsessive-compulsive disorder) on psykiatrinen häiriö, joka luokitellaan ICD-10 tautiluokituksessa ahdistuneisuushäiriöihin. Pakko-oireita voi liittyä myös muihin psyykkisiin häiriöihin kuten masennukseen. Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisena ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta. Potilas yrittää varmistaa, ettei itse aiheuta muille tai itselle peruttamatonta vahinkoa. Useimmilla ihmisillä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia ja impulsseja. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista ja pakkotoimintojen avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huolta ja siitä seuraavaa ahdistusta.



Pakko-oireisen häiriön erottaminen muista ahdistuneisuuden muodoista, kuten tavallisesta jännityksestä ja stressistä, on tärkeää. Henkilöllä, joka vaikuttaa tiettyyn aiheeseen fiksoituneelta tai on täydellisyyttä tavoitteleva, ei välttämättä ole pakko-oireista häiriötä. Pakko-oireiseksi potilas voidaan määritellä silloin, kun pakonomaiseen ajatuksiin tai toimintoihin menee aikaa yli kaksi tuntia päivässä tai oireista on muuten merkittävää haittaa ihmisen toimintakyvylle.



OCD:tä on väitetty esiintyvän keskimääräistä älykkäämmillä ihmisillä, tosin tätä ei ole koskaan tieteellisesti vahvistettu.

Todennäköisesti on perittyä. Ehkä kannattaisi jo nyt miettiä perheneuvolan kanssa, kuinka lapsen kanssa olisi hyvä menetellä kasvatuksessa, että hän kuitenkin oppisi vähän joustamaan ja toimimaan kaverisuhteissakin paremmin.