kummia ei näy ei kuulu

Mielenkiintoista on seurata täällä ihmisten keskusteluita kummiudesta. Kun on laidasta laitaan mielipiteitä sekä eroja tavoissa.



Itse arvostan kummia joka on lapseni elämässä jollain tavoin mukana. Ja tämäkin siis tapaus kohtaisesti. Eräs lapseton sinkku on tekemisissä opintojensa sekä työnsä parissa niin paljon, että tapaa meitä kerran kuussa tai kerran puolessa vuodessa. Miten milloinkin ehtii.



Toinen taas perheellinen on enemmänkin tekemisissä mutta me siis olemme myös heidän kanssa. Syntymäpäivänä on tullut pieni muistaminen puolin toisin. Ja olemme yökyläilleet heillä sekä he meillä.



Viimeinen on vanhempi mies joka on myös "sinkku". Hän ei muista kortilla ei lahjalla. Käy kerran vuodessa kun hänen aikatauluihin sopii. Asuu noin 100 kilometrin päässä. Ja käy katsomassa meitä kaikkia.



Mielestäni ei kannata odottaa mitään. Silloin ilahtuu enemmän jos toinen muistaakin jollain tavoin.

Pyydä käymään vaikka kerran kesällä, ja talvella. pyydä vuodesta toiseen. Älä sinä katkaise välejä. Uskoisin että ihminen joka ei osaa ajatella muita, on oman itsensä kanssa vielä hieman hukassa ja mahdollisesti joku päivä ymmärtää osoittaa läheisilleen mitä ne hänelle merkitsee.

Ehkä se on hänen puoleltaan lapsellisuutta sitten vaikkei mikään teini olekaan..

Tai ei osannut silloin ajatella, mitä varten kummit ovat ja mitä siinä vaaditaan. Minäkään en tapaa kummipoikaani kuin 2-3 kertaa vuodessa. Ei hän minulle mikään ekstra tärkeä ole. Ja nykyihmisillä on paljon työkiireitä, harrastuksia. Ei vaan ehdi. Piste.

Toinen kummeista (oma siskoni) on kiitettävästi mukana lapsen elämässä. Toinen taas (miehen ystävä ollut pikkulapsesta asti) ei sitten olekaan. Yhteydenpito väheni kun vauva syntyi ja nyt lapsi on 1v 6kk ja nähnyt kumminsa varmaan kokonaiset viisi kertaa (joista suurin osa ihan pienenä vauvana, mukaan luettuna ristiäiset ja meidän häät). Suoraan sanottuna harmittaa ja paljon!



Mua olis loukannut paljon vähemmän kummiudesta kieltäytyminen kuin se, että sitä kummivelvollisuutta ei oteta tosissaan. Kummiksi pyydetään ihmistä, jonka toivotaan osallistuvan muutenkin paljon lapsen elämään. Jos ei ole aikomustakaan osallistua, voisi sitten kieltäytyä.

Oletteko te keskustelleet kummien kanssa siitä mitä te heiltä odotatte? Itse tulen suvusta, jossa kummius ei ole mikään suuri asia vaan lähinnä lapsen muistamista hänen merkkipäivinään ja jouluna. Jos minun odotettaisiin osallistuvan aktiivisesti kummilapsieni elämään, olisin kieltäytynyt kunniasta. Minulla on itselläni kolme lasta, vuorotyö, lasten harrastukset yms. Ei oikeasti ehdi ja repeä joka paikkaan etenkin kun kummilapsistani kolme asuu suht kaukana. Muistan kummilapsiani jouluna, synttäreinä ja lähttelen kortteja esim. pääsiäisenä ja joskus muutenkin.

mukana, osa ei muista edes syntymäpäivinä mitenkään. Ei meillä lapset onneksi mitenkään asiasta rutise tms, ovat kyllä iloisia näistä ns lähikummeistaan.

Toinen kummeista (oma siskoni) on kiitettävästi mukana lapsen elämässä. Toinen taas (miehen ystävä ollut pikkulapsesta asti) ei sitten olekaan. Yhteydenpito väheni kun vauva syntyi ja nyt lapsi on 1v 6kk ja nähnyt kumminsa varmaan kokonaiset viisi kertaa (joista suurin osa ihan pienenä vauvana, mukaan luettuna ristiäiset ja meidän häät). Suoraan sanottuna harmittaa ja paljon!

Mua olis loukannut paljon vähemmän kummiudesta kieltäytyminen kuin se, että sitä kummivelvollisuutta ei oteta tosissaan. Kummiksi pyydetään ihmistä, jonka toivotaan osallistuvan muutenkin paljon lapsen elämään. Jos ei ole aikomustakaan osallistua, voisi sitten kieltäytyä.

tästä kummitouhusta lopullisesti. Onneksi.



Minun suvussani kummit on valittu vain siksi kun on ollut pakko. Esimerkiksi omaa kummiani en edes tiedä, kuka on. Ei vieraita ihmisiä ole valjastettu ostamaan lahjoja minulle ja viihdyttämään minua.



Olemme siis tapauskovaisia eli se kummin velvollisuus kristilliseen kasvatukseen on mennyt vähän huti.



Minulla on 6 kummilasta ja osa näistä on tyypillisiä, "olet mun bestis, ala mun esikoiselle kummiksi, pleeeeeeees, muuten mää suutun"



Just ja sitten odotetaan, että olisin ollut ilmainen lapsenvahti ja ostanut lahjoja ja kiinnostunut vauvan jokaisesta paskasta vaippaan yms.



Erosin kirkosta ja pääsin koko touhusta eroon. Luojan kiitos.

ja välillä itse kummina ärsyttää, että oletetaan vain kummin ottavan yhteyttä ja tulevan lapsen luokse. Kyllä kumminkin luona saa tulla käymään.

Jos ei suostu kummiksi ollaan nokkasolmussa heti ja jos suostuu eikä käy joka päivä katsomassa miten menee, niin siitäkin suututaan. ELI mitäs pitää tehdä?



Mulle kummius ei ole kuin sen pakollisen synttäri- ja joululahjan osto.

Liian usein ajatellaan että kummilasta mennään katsomaan.Meidän ainakin täytyy ajella monta sataa kilometriä katsomaan sitä kummilasta, tietenkin olettaen että kalliin bensan lisäksi kummit tuhlaisivat johonkin tuliaiseen.

kaikkia muistan synttäripäivinä.. ja nuorinta otan yökylään pari kertaa vuodessa (4v) 2 vanhempaa en ole nähny vuosiin.. lahjat oon lähettäny. mut synttäreille ei edes kutsuta taikka kiitetä lahjasta.. eipä paljon sit innosta olla tekemisissä.. :/ harmi.