Tervehdys, olen 32-vuotias mies ja mieltäni askarruttaa
sellainen kysymys, että mikä on totuus tuossa synnyttäneiden naisten alapään kireydessä, onko synnytyksillä siihen vaikutusta vai ei? Olen jutellut asiasta kollegojen ja muiden miesten kanssa, mutta asiasta ei ole yksimielisyyttä löytynyt. Useat sanovat, että väljistyy ja jotkut sanovat että ei. Tosin myöntävät, että välissä saattoi olla kuukausienkin selibaatti, joten muisti saattaa tehdä tepposet.
Syy miksi kysyn tällaista on että seurustelen parhaillaan 28-vuotiaan naisen kanssa, joka ei ole synnyttänyt ja seksielämämme on erittäinkin tyydyttävää. Kuitenkin joku kipinä väliltämme puuttuu ja olenkin yhä enemmän ja enemmän ollut yhteydessä erään työkaverini tutun kanssa, joka on 35-vuotias kahden lapsen äiti. Välillämme on siis todellista sielujen sympatiaa ja olemme henkisesti täysin samalla aallonpituudella.
Nyt minua kuitenkin arveluttaa siirtyä eteenpäin näissä parisuhdekuvioissa juuri tuon seksiasian vuoksi.Olen sitä mieltä, että pettämään en ala nykyistä tyttöystävääni tämän asian vuoksi vaan asia on saatava selvitetyksi muuten.
Pystyttekö auttamaan minua tässä asiassa? Vaikka kysymään miehiltänne tai pyytää heitä vastaamaan tänne?
Kiitos etukäteen arvokkaasta avustanne.
Kommentit (63)
"Ja mitä tuohon pettämiseen tulee, niin en missään tapauksessa halua tehdä mitään pettämiseen viittaavaakaan tälle nykyiselle tyttöystävälleni.
"
Mutta johan sä häntä henkisesti petät.Olet hänen kanssaan vain siksi,että olisi edes joku!Ja pidät vaki PANOPUUNA kun et ole toisen kanssa suhteeseen uskaltanut noiden todella outojen kysymysten vuoksi.Miltä tästä naisesta tuntuisi,jos hän tietäisi mitä ajattelet?On moraalitonta käyttää häntä tällä tavalla hyväksi!
Voi hyvänen aika.Vaikea selittää tuollaiselle ihmiselle,että seksiin vaikuttaa niin moni asia eikä pelkkä elinten koko.Niin ja tosiaan.Mitä jos teet joskus itse lapsen?Jätätkö sitten vaimosi,jos värkki sattuu venähtämään?Aika pimeetä ja pinnalista.
ei se vaikuta emättimen tiukkuuteen montako tikkiä on laitettu synnytyksen jälkeen. Ja mikä ihmeen isännän tikki?
koska jos olisit, ajattelisit myös tulevaisuutta ja sitä kuinka tämän 28 vuotiaan toosa löystyy kun hän mahdollisesti joskus saa lapsia kanssasi. Varmasti tällä kaksi lasta synnyttäneellä on löysempi kuin nykyiselläsi, mutta itse valintasi teet.
Olet tosi lapsellinen.
seksuaaliset taidot, koska mietit tuollaisia asioita..
Eli käytännössä kysyt neuvoa kannattaako vaihtaa kireämpi pillu mahdollisesti löysempään?
jepjep.
Kiitos järjestämästäsi hupihetkestä. Ei sun kuitenkaan radioon kannattaisi noilla lahjoilla yrittää.
teidän miesten peenikset ne häpeillen pienenevät
Kiitos järjestämästäsi hupihetkestä. Ei sun kuitenkaan radioon kannattaisi noilla lahjoilla yrittää.
-ap kysyjä
Yritähän pärjätä ongelmasi kanssa! :DD
teidän miesten peenikset ne häpeillen pienenevät
Hyvä jos naistenkaan vehkeet eivät, sillä se olisi minulle enemmän kuin toivottu uutinen.
-ap kysyjä
se on tässä ratkaisevaa. jos on nakki niin väljältähän se tuntuu ja on syytä olla huolissaan.
asiahan on hieman myytti ja siinä on aiheita moniin kaupunkilegendoihin.
Varmaan ymmärrätkin, että synnytyksen jälkeen naisilla paikat ovat hieman hellinä ja jotain muutoksia on ollut pakko tapahtua, jotta vauva normaalissa alatiesynnytyksessä mahtuu tulemaan.
Mutta nuo muutokset palautuvat hyvinkin nopeasti ja voimistelemalla naiset saavat yleensä kaiken ihan ennalleen.
Joten ole huoleti, sielujesi siskolla on todennäköisesti vallan pätevät vehkeet ja pääsette tuottamaan toisillenne mahtavaa nautintoa vielä vuosikaudet.
lt. lis.
suhteen sitten valita. Ei kai siinä auta muu, kuin kokeilla. Pistä tyttöystävän kanssa poikki, naida napsauta äiti-ihmistä ja avot, asia selviää ja kellään ei ole paha mieli. Nämäkin kun ovat yksilöllisiä juttuja.
Tämä provo on oikeasti aika lystikäs, tosin tietysti ihan liian läpinäkyvä.
Teeppä näin; Kysy siltä, sillähän se selviää! Jos sulla munaa vaan riittää, epäilen vahvasti...
asiahan on hieman myytti ja siinä on aiheita moniin kaupunkilegendoihin.
Varmaan ymmärrätkin, että synnytyksen jälkeen naisilla paikat ovat hieman hellinä ja jotain muutoksia on ollut pakko tapahtua, jotta vauva normaalissa alatiesynnytyksessä mahtuu tulemaan.
Mutta nuo muutokset palautuvat hyvinkin nopeasti ja voimistelemalla naiset saavat yleensä kaiken ihan ennalleen.
Joten ole huoleti, sielujesi siskolla on todennäköisesti vallan pätevät vehkeet ja pääsette tuottamaan toisillenne mahtavaa nautintoa vielä vuosikaudet.
lt. lis.
Friikkii!

sillä synnyttäneellä naisella on voinut jo alkujaankin olla löysä... vältä sitä kuin ruttoa
tietysti se tavara muuttuu, kun vauvan kokoinen pullahtaa sieltä läpi.
Ja usein synnytyksessä myös väljennetään leikkauksella niitä kudoksia. Ainakin omalla kohdallani huomasin, että emätinaukon suu on ainakin paljon väljempi, kun se aiemmin oli kireä. Jumppaamalla löysyyteen voi vaikuttaa jonkin verran, mutta kun kireä kuminauha on venytetty löysäksi, niin ei se siitä miksikään supistu.
Varmaan jollakin emätinkohotusleikkauksella voisi saada hyvän lopputuloksen.
Mutta toisaalta: eipä ole tullut mieheltä valituksia, joten ei se kovin löysä voi vielä olla. Kaksi synnytystä ei varmaan siitä toivottoman löysää tee. Olen lukenut, että vanhoillislestadiolaisilla, joilla lapsiluku on lähemmäs kymmentä, alkaa olla enemmän haittaa löysyydestä.