Pyörällä ajamisen ja uimisen opettelu - Miten toimia 5.v kanssa, joka ei uskalla?

Kiva uimakoulu pienen järven rannalla pari viikkoa viime kesänä teki hyvää. Olin itse mukana rannalla katselemassa koko ajan. Joinakin päivinä poika ei vaan voinut enää jatkaa ja jäi sitten minun kanssani katselemaan muita, mutta vähitellen meni mukaan ja on oppinut rohkeammaksi. Menee silti vieläkin paniikkiin jos vettä roiskuu naamalle.



Me ostimme pojalle uuden pyörän jota hän sai olla itse valitsemassa. Siinä ei ole apupyöriä. Puhuimme tästä asiasta kyllä jos talvella etukäteen. Musta tuntuu, että se vanha pyörä oli jotenkin hankalan kokoinen. Uuden kanssa poika edelleen epäröi, mutta on jo rohkaistunut kokeilemaan vanhempien kanssa.

Harjoittelu auttaa, mitä taitavammaksi tulee sitä rohkeammin uskaltaa yrittää uutta. Minusta vähän kuulostaa että nyt äidillä on kovempi kiire siihen että lapsen pitää osata kuin lapsella... Läheskään kaikki 5 v ei uskalla mennä veteen tai ajaa ilman appareita. Uimisen suhteen meillä on tehty niin että nelivuotiaana ovat menneet ensimmäiseen uimakouluun, palkkiona sen suorittamisesta on ollut valitsemansa lego. Ei siellä lapsia pakoteta, rohkaistaan vain. Tuon ekan uimakoulun jälkeen eivät ole vielä uskaltaneet laittaa päätä veteen mutta hyvin ovat silti oppineet myöhemmin uimaan.



Siis, keksisin kivoja palkkioita ja kannustimia, kärsivälisyyttä ja aikaa opetella ihan rauhassa. Ei pakottamalla tai painostamalla.

Minusta vähän kuulostaa että nyt äidillä on kovempi kiire siihen että lapsen pitää osata kuin lapsella... Läheskään kaikki 5 v ei uskalla mennä veteen tai ajaa ilman appareita.

Hei,

Olet ihan oikeassa, että äidillä on kovempi kiire, lapsella ei ole mitään kiirettä. Ja näin olen tähän asti antanut ollakin. Eli nyt mietinkin sitä, että kun lapsi on arka kokeilemaan pelottavia juttuja, niin kuinka kauan voi antaa asian olla ja missä iässä on "pakko" alkaa "pakottamaan". Eli esim. uimataito vaan on välttämätön. Ei voi minusta ajatella, että uimaan ei ole pakko opetella.

Mutta haluaisin sen menevän niin, että lapsi oppisi, että joskus on vaan tehtävä sellaistakin, mikä aluksi pelottaa. Mutta kuitenkin haluan, että lapsella jää asiasta hyvä mieli eli että hän itse voittaa itsensä, eikä niin että äiti pakottaa.

Joten lisää vinkkejä vaan, jos niitä jollain olisi.

ajamista voi harjoitella harjoittelupyörällä (eli pyörällä jossa ei ole polkimia). Meillä ainakin ovat lapset semmoisen avulla löytäneet tasapainon ja pyöräilyn aloittaminen on ollut helppoa.



Uimiseen ollaan saatu apu uimalaseista. Vanhemmasta pojastamme kehittyi uskomaton vesipeto ja sukeltelija kun sai uimalasit. Aikaisemmin ei voinut sietää mm. kasvojen kastumista.

Hei



Uimalasit on hankittu, mutta eipä tuokaan auta.

Pojalle itselleen riittää uimahallissa se, että ui käsipohjaa 30 cm syvyisessä vedessä.



Tuo harjoittelupyörä on ihan kiva idea, vaikka ei olisi kiva taas ostaa uutta vekotinta.. Mutta mistä sellaisia muuten saisi, entä minkä hintaisia ovat?

kannattaa varmaan edetä hitaasti ja itse asiassa uimakoulu voisi hyvin rohkaistakin uimiseen, kunhan laitat alkeisiin eli kukaan muukaan ei osaa uida. Siellä harjoitellaan veteen totuttelua ja vieraan aikuisen turvallisessa ohjauksessa sattaaa rohkaistua paremmin kuin vanhempien seurassa.



Jälkiviisaana voisi todeta, että lapsi olisi kannattanut viedä vauva-taaperouintiin ja opettaa ajamaan pyörää suoraan ilman apupyöriä viimeistään 4-vuotiaana. Samoin luistimet 3-vuotiaana jne. Mukaan liikuntakerhoihin jne. Meillä ainakin lapsi on usein kieltäytynyt pyynnöstä tekemään mitään, mutta muiden lasten esimerkin kautta on rohkaistunut. Kannattaa varmaan kysellä vinkkejä myös neuvolasta!



Painostamista ei kannata harrastaa.

ajamista voi harjoitella harjoittelupyörällä (eli pyörällä jossa ei ole polkimia). Meillä ainakin ovat lapset semmoisen avulla löytäneet tasapainon ja pyöräilyn aloittaminen on ollut helppoa.

Uimiseen ollaan saatu apu uimalaseista. Vanhemmasta pojastamme kehittyi uskomaton vesipeto ja sukeltelija kun sai uimalasit. Aikaisemmin ei voinut sietää mm. kasvojen kastumista.

Pyöräily tasapainopyörällä aloitetaan yleensä jo 2-3 vuotiaana, eikä niitä ole enää 5-6-vuotiaan kokoisille. Eli ei taida ap:n tilanteessa auttaa, jollei poika ole poikkeuksellisen lyhyt.

syksyllä koulun, menee nyt kesällä uimakouluun. On myös vähän arka veden suhteen mutta luulen, että uimakoulun vetäjät on ollu tällaisten vesipelkoisten kanssa tekemisissä ja osaa auttaa. Mielestäni kouluun mennessä olisi hyvä osata uida(ainakin vähän) ja ilman apupyöriä ajaa. Siinä tulee jo kavereidenkin puolelta sosiaalinen paine...

lastaan pyöräilemään, kauheaa luettavaa. Kyllä sen innostuksen pitää lähteä lapsesta. Ainkaan kova painostus ja vanhempien hermostuminen ei auta.

Liikunnanohjaajana, uimaopettajana sekä äitinä toteaisin että aika on varmasti paras lääke tähän eli kun lapsi on itse kypsä niin oppii nuo toivomasi asiat. Paljon tilanteita ja mahdollisuuksia päästä esim. uimaan, niin varmuus kasvaa.

Liikunnanohjaajana, uimaopettajana sekä äitinä toteaisin että aika on varmasti paras lääke tähän eli kun lapsi on itse kypsä niin oppii nuo toivomasi asiat. Paljon tilanteita ja mahdollisuuksia päästä esim. uimaan, niin varmuus kasvaa.

Näin mä itsekin ajattelen.

Täytyy myös sanoa, että olemme olleet luvattoman laiskoja viemään uimahalliin, mutta on aika rasittavaa itselle olla vaan siinä kahluualtaassa...

Poikaa jo vähän päiväkodissa apupyöristä härnätään, mutta jos kommentit häiritsevät enemmän äitiä, niin sitten kai ongelmakin on vain minulla.

Siis se ainoa asia musta on se, että mun mielestä ennen koulua on opeteltava uimaan.

ihan yhtäkkiä rohkaistui koulua edeltävänä kesänä apupyörien poistoon. Nyt on menossa kolmannelle ja aloittaa uimakoulun tänään.

lastaan pyöräilemään, kauheaa luettavaa. Kyllä sen innostuksen pitää lähteä lapsesta. Ainkaan kova painostus ja vanhempien hermostuminen ei auta.

"PAKOTTAMALLA OPPII PARHAITEN". Kummallista, olisiko jotain lähdettä, perustetta, teoriaa mihin tämä perustuu? Pelkäävä ihminen, eläin, mikä vaan olento ei opi mitään, koska päänsä ei pysy perässä tilanteessa, ja useimmat asiat on suorastaan mahdottomia suorittaa pelosta kankeana. Olen ihan varma, että nekin aikuiset joita kammottaa hankalat asiat ja jotka mieluimmin häipyy paikalta kuin yrittää jotain uutta, pelkää epäonnistumista ja yleensäkin sitä pelkoa, luultavasti juuri siksi että on pakotettu ja painostettu tekemään jotain pelosta huolimatta. Ovat oppineet, että kun pelottaa, tulee joku isompi ja pakottaa, joko tulet tai itket ja tulet. Ja niin sitä on sitten itkien menty. Näin ollen myöhemminkin kaikki vastaavat paineistavat tilanteet muistuttaa mieleen sen itket tai tulet -tilanteen, ja luulevat että ainoa keino selvitä pelottavista asioista on panikoida kunnes ei enää kestä, kyllä joku sitten pakottaa. Tai sitten kas vain, aikuisena huomaa että panikointi riittää, ei tarvitse tehdä koska kukaan ei aikuista pakota pelottelemalla.



Pelko on ihan kokonaisvaltainen tila, joka joskus on hyväksi, joskus se estää saavuttamasta tavoitteitaan koska ei uskalla ja paisuttelee sitä asiaa liikaa. Minä haluaisin korostaa lapselle sitä, että vaikka on pelottavia tilanteita, oman pelkonsa voi tunnistaa ja miettiä mistä se johtuu, mikä pelottaa, onko syytä pelätä ja hallita järjellä omat tunteensa. Tietysti tässä täytyy aikuisen olla luottamuksen arvoinen niin ettei lapsi joudu liian vaikeaan tilanteeseen, vaan onnistuu heti kun uskaltaa yrittää. Ja täytyy osata neuvoa mitä ja miten tehdään, jotta onnistuu ja lapsi voi ohjeita seuraamalla oppia. Silloin hänellä on mahdollisuus tajuta, että eihän tämä olekaan niin pelottavaa ja on keinoja selvitä hankalistakin tilanteista jatkossa. Myöhemmin sellaisessa paikassa, jossa hän taas kohtaa tuntemattoman pelon ja epäonnistumisen pelon tai kuoleman pelon tai minkä tahansa pelon, hän voi palata niihin varhaisiin kokemuksiin, joissa hänet on autettu siitä pelosta läpi, ja hän ehkä saa itsensä rauhoitettua ja pienin askelin järkeä käyttäen suoriuduttua tehtävästä. Paljon parempi kuin joku silmät kiinni rynnistys, joka voi johtaa onnettomuuksiin tai muuten huonoon tulokseen.



On ihan eri asia antaa periksi kuin lempeästi johdatella lasta eteenpäin. Jos olisin ap, yrittäisin entisestään puhua pojalle siitä, että on ihan ok pelätä jotain mitä ei osaa tai joka voi tuntua inhottavalta (vettä nenään, pyörällä kaatuminen), mutta kukaan ei ole näitä juttuja osannut ennen opettelemista. Puhuisin siitä miksi nämä kuitenkin kannattaa nyt opetella, mitä kaikkea hauskaa voi tehdä sitten kun voittaa pelkonsa ja opettelee. Voidaan tehdä yhdessä pyöräretki rannalle ja ostaa jätskit tms. Ja kertoisin vaikka omista muistoista uimaan oppimisesta tai pyörällä ajosta, siitä miten hirvittää ja miltä se tuntuu, mutta miten siitä sitten selviää, painottaen tietysti sitä että lopuksi se on ihan helppoa. Lisäksi koittaisin muistuttaa pojalle missä asioissa hän itse ei ensin ole ollut niin hyvä tai mitkä on jännittäneet, mutta missä hän on harjoittelemalla ihan huomaamatta tullut tosi hyväksi. Varmaan puhuisin tästä asiasta kyllästymiseen asti, jos nyt olette jo pitkään "junnanneet" paikallaan ja poikakin on huomannut että edetä pitäisi.



Sitten ottaisin hirveästi päiväohjelmaan näitä harjoituksia, leikkejä ja pelejä, polkupyörästähän voi polkimet ottaa pois, eikö? Kotona voi leikkiä vaikka omenan pyydystämistä vesiämpäristä, tai hengen pidättämiskilpailua kuivalla maalla, ja sitten siirtää leikit järveen. Sukelluslasit ja snorkkeli voi olla kiva, tosiaan uimakoulu jossa saa vähän uutta näkökulmaa lajiin ja ikätovereiden esimerkkiä.

ja kaikista paskinta oli se, että vanhemmat koko ajan jäkätti asiasta. Jos olisin saanut touhuta omilla ehdoilla, omaan tahtiin olisin voinut oppia uimaan/pyöräilemään/luistelemaan nopeammin.

Vie vain poikaa uimahalliin ,luistelemaan ja muuta, mutta anna hänen olla ja tehdä niinkuin haluaa. Unohda opettaminen ja leiki muuten vaan hänen kanssa. Se uudenoppimishalu voi iskeä sitten ihan yllättäin kun on kivaa.

Meillä vähän pelokkaita lapsia avustettu apupyöristä irti seuraavilla kikoilla: 1) Potkulauta. Potkulaudasta pääsee helposti pois ja kyytiin. Sillä ei samalla tavalla kaadu kuin pyörällä. Periaate tasapainon pitämisestä ohjaamisen avulla on kuitenkin sama kuin polkupyörässäkin. 2) Mahdollisuus "salaharjoitteluun". Otettiin vanhasta, liian pienestä pyörästä apupyörät pois ja jätettiin pihalle lapsen itsensä kokeiltavaksi. Keittiön ikkunasta sitten tarkkailtiin, kun lapsi oma-aloitteisesti harjoitteli ja oppi. Oikean kokoiseen pyörään oli sitten helppo siirtyä.

Kiitos pitkästä viestistäsi.



Olen ihan samaa mieltä kanssasi, mutta en vaan ole löytänyt, mitä käytännössä voisin sanoa.

Olen ehdottanut, että otetaanko apupyörät pois, ja minä pidän kiinni, niin että ei voi kaatua. Hän on peloissaan ja sanoo ei.

Olen myös miettinyt tuota, että vain otetaan ne apupyörät pois tai että ne "hajoavat". Luulen, että sen seurauksena pyörään ei enää koskettaisikaan.

Joten se tuntuisi vähän rangaistukselta tyyliin "joko otetaan apupyörät pois tai sitten et aja ollenkaan". Sillä luulen, että ei suostuisi enää ajamaan ja kiva pyöräily olisi viety häneltä pois.



Mutta ehkä tosissaan tuon pelon käsittely laajemmin voisi auttaa, tai sitten vaan aika.

se auttaa tasapainon hallinnassa ja siten on helpompi pyöräilläkin.



Meillä auttoi ystävien vanhemmat lapset, ne olivat pojalle esimerkkinä ja idolina.

Meillä vähän pelokkaita lapsia avustettu apupyöristä irti seuraavilla kikoilla: 1) Potkulauta. Potkulaudasta pääsee helposti pois ja kyytiin. Sillä ei samalla tavalla kaadu kuin pyörällä. Periaate tasapainon pitämisestä ohjaamisen avulla on kuitenkin sama kuin polkupyörässäkin. 2) Mahdollisuus "salaharjoitteluun". Otettiin vanhasta, liian pienestä pyörästä apupyörät pois ja jätettiin pihalle lapsen itsensä kokeiltavaksi. Keittiön ikkunasta sitten tarkkailtiin, kun lapsi oma-aloitteisesti harjoitteli ja oppi. Oikean kokoiseen pyörään oli sitten helppo siirtyä.

Hyviä ideoita molemmat. Ajattelinkin tuota, että ostettaisiinkin jo pikkusisarukselle pieni pyörä valmiiksi ilman apupyöriä ja isoveli voisi sillä harjoitella.

nyt keväällä sisuuntui. Tuli kehityksessä se vaihe, että alkoi verrata itseään toisiin ja oikein alkoi pyytää pyöräopetusta, uimaopetusta jne. Tähän asti pyöräilykin on ollut myrkkyä ja nyt löytyi yhtäkkiä sisu harjoitella sitä, kun suurin osa hoitokavereista osaa pyöräillä ilman apupyöriä. Ylipäätään haluaa nyt oppia kaiken kerralla. Lukeminenkin kiinnostaisi, kun ryhmästä pari osa jo lukea.



Meillä muuten pyöräharjoittelua auttoi potkulauta! Ekat pari kertaa oli toivotonta ja mies keksi, että antaa potkulautailla täällä sisätiloissa. (en kyllä periaatteessa tykkää) Huristeli pitkin kämppää sillä pari viikkoa ja siinä oppi ottamaan tasapainoa. Seuraavan kerran, kun kokeiltiin pyöräilyä, niin viiden minuutin päästä polki ekan kerran 20 metriä kiinnipitämättä. Sen jälkeen on intoa täynnä halunnut aina pyöräilemään ja jo neljännellä kerralla tuon jälkeen polki kilometrin putkeen.:)